9.7.2017

Sitruksinen jäätee

Jääteen valmistaminen lämpimällä ilmalla on yhtä hyvä idea kuin kakkupalan antaminen koiralle ihan millä vaan ilmalla. Nautinto on taattu. Jääteen voi maustaa lähes millä vaan, mutta suosittelen käyttämään Liptonin yellow labelia. Tuloksena on juoma, joka ei jää kurkkuun kiinni, eikä ole liian karvas. Maustamiseen voit valmistaa vaikka erikseen jonkin hauskan makusiirapin esimerkiksi inkivääristä tai nektarista. Eikä kuusenkerkkäsiirappikaan ihan kamalaa tässä ole. Puhtaista mustaherukanlehdistä saa myös uskomattomat soundit. 



Sitruksinen jäätee (hunajalla makeutettu)

3 litraa vettä
1,5 dl hunajaa
9 teepussia (Lipton yellow label)
1 limen mehu
1 sitruunan mehu
2 appelsiinin mehu
sitruunamelissaa
minttua
jääpaloja
(kivennäisvesi)

Lisää hunaja kiehautettuun veteen ja sekoita. Lisää teepussit, anna muhia nesteessä ja teen maun maustua oman makusi mukaiseksi. Huomaa, että kuuma tee maistuu aina voimakkaammin, kylmänä maku heikkenee. Purista joukkoon sitrushedelmien mehut. Jäähdytä. Mikäli kaipaat lisää makeutta, keitä vettä, lisää siihen hunajaa ja lisää joukkoon.  Lopuksi juoma kannuun ja mukaan sitruunamelissaa, minttua ja jääpaloja. Jatka jääteetä kivennäisvedellä, mikäli haluat poreita elämääsi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti