24.7.2017

Särjen fileointi

Kävin hiukan kaloja narraamassa. Periaatteenani on, että mikäli en saa kalaa vahingoittumattomana takaisin veteen (siis sellaista, jota en olisi halunnut), niin jotenkin se pitää silti hyödyntää. Särkihän on monelle roskakala, mutta itse asiassa maku on erittäin hyvä ja siitä saa helposti pari ruodotonta selkäpalaa. Eräs kaverini totesikin osuvasti, että graavisärki hakkaa graavilohen 10-1. Särjestä sanotaankin, että se on graavattuna siikagraavin tasoa.

1. Suomusta ensin. Perästä päähän suuntana. Jos kala on tuore, suomut lähtee yhdellä vedolla.
2. Tee niskaan viilto ja vedä kummallakin puolella kevyesti kylkiviivaa pitkin ja tiputa viilto peräaukon taakse. Pieni ja terävä veitsi on hyvä, ei tuo mikä on kuvassa. Kylkiviiva on selvästi nähtävissä ekassa kuvassa.
3. Aseta käsi päälle ja viillä veitsi vaakasuorassa kohti äskeistä viiltoa.
4. Tuo veitsen kärki näkyviin peräaukon kohdalla ja viillä pyrstöön asti. Ota filukka irti.
5. Myös nahka lähtee helposti, kun tunget peukalon nahan ja lihan väliin. Siitä ei olekaan kuvaa, mutta ymmärtänette pointin.


Kiinnostuitko?

3 kommenttia:

  1. Pitää muistaa vinkki kun joskus lopulta saadaan itsemme kalalle asti. Ja se on oikeata peliä että lopetetaan asiallisesti ja sitten syödään!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kiva ja hyödyllinen postaus! Lapsena suolasärki oli herkkua, mutta en muista että isä enää olisi sitä tehnyt. Pitääkin itse tehdä kun seuraavan kerran saa särkeä.

    VastaaPoista
  3. Tiedän, että suolasärjet ja muutenkin särkisäilykkeet on herkkua. Vielä kun sais jonkin hyvin säilykeohjeen, niin saattaisin kokeillakin.

    VastaaPoista