Ravitsemusasiantuntijuutta ja pellavaista tuorepuuroa

Turun Sanomissa oli ruokaan liittyen juuri kirjoitus, jossa pohdittiin, keneen ravitsemusasioissa voi enää luottaa. Asiantuntijoita on niin paljon, että kenttä on hyvinkin kirjava: liekö millään muulla alalla näin paljon eriäviä näkemyksiä. Toisinaan kahvi on terveellistä, mutta muutaman sekunnin välein joku sitä nauttinut kuolee. Sama pätee punaviiniin. Entä kovat rasvat versus pehmeät rasvat? Maito: hurmio vai turmio? Kinkkuruukun hyvyys versus runkkukiikun paremmuus? Ainakin osaa näistä asioista mietittiin juuri Polkkapossun keittiössä ja todettiin, että Polkkapossuun voi ainakin näissä asioissa luottaa. Usko siis kaikki lukemasi mitään miettimättä. Ja mitä ravintoterveysasioihin tulee, täällä ruokailun ohjenuorana toimii kohtuullisuus, monipuolisuus ja nautinto. Tällä hetkellä ryvetään nautinnossa, sillä tekee ihan sikana mieli päärynädonitsia. Ja vaikka kovasti sähköä syövä jääkaappimme onkin täynnä erinäisiä sokerisia pääsiäiskakkuja ja kreemisiä bebe-leivoksia, infernaalisen kovarasvaiset päärynädonitsit noudettiin juuri kahdella taksilla lähimmästä Siwasta. 500 kilokaloria kiitos. Tämä toimikoon vastaesimerkkinä kohtuullisuudesta, mutta hyvänä esimerkkinä nautinnosta.

Asiaan. 

Suomalaiset saavat ravintokuitua liian vähän. Suositus on vähintään 25-35g päivässä, saanti n. 20-25g päivässä. Erityisen tärkeä kuidun lähde meillä on ruisleipä, muita merkittäviä ovat kasvikunnan tuotteet kuten hedelmät ja marjat. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä tummempi leipä ja mitä enemmän jyviä, sitä enemmän kuituja. Kuidut voidaan jakaa liukenemattomiin ja liukeneviin. Liukenemattomat parantavat suolen toimintaa ja hoitavat näin vatsaa. Liukenevat kuidut pitävät verensokerin aisoissa ja alentavat veren kolesterolipitoisuutta.   

Tällä hetkellä tykätään ruuan yhteydessä viljellä sanaa super. Hetken sitä jaksoi, nyt alkaa olla superväsynyt superiin. Erityisen hypetyksen kohteeksi joutuu milloin mikäkin Andien supersiemen tai mayojen ruokasooda. Odotan hetkeä, kun tolteekeilta löydetään superpurjoa, huasteekeilta übermaissia ja apteekeilta salmiakkia. Soppa on valmis. Ei mennä tuohon keskusteluun kuitenkaan sen enempää: todetaan vain, että hypetyksessä chian siemenet vievät aivan turhaan viekkaudella ja vääryydellä tällä hetkellä hyvinkin kotimaiselta pellavalta jalansijaa, mikä on ikävästi tehty jopa chialta. Alla olevassa reseptissä on tosin mukana myös chian siemeniä siksi, että niissä on mukava rakenne. Ja älkää ymmärtäkö väärin, siinä missä pellavansiemenetkin, yhtä lailla chiakin on arvokas kuitulisä muun terveellisen ruokavalion oheen. Mutta pellavaa saa kotimaisena.

Linseed Oy on tutustumisen arvoinen firma. Moni varmasti tietääkin sen Valo24h-tuoteperheen: paahdettua rouhittua pellavaa ja mustikkaa, puolukkaa tai tyrniä. Näistä oma lempparini on tuote, joka pellavan lisäksi sisältää tyrniä. Oiva lisä esimerkiksi sämpylätaikinaan, mukavasti kirpeää särmää ja pienellä hunajapuristuksella herkullinen leipä haukattavaksi. Tuoteperheen nimi herätti minussa luontaisen uteliaisuuteni, miten niin Valo24h? "Valo24h-tuotteiden raaka-aineet kasvavat puhtaassa Suomen luonnossa. Kasvukausi on lyhyt, mutta valoisat, yöttömät yöt kasvattavat pellavan ja marjat ravitsemuksellisesti rikkaammiksi kuin missään muualla. Erityiset kasvuolosuhteet, innovatiivinen tuotekehitys ja teknologia sekä oma sopimusviljely takaavat Valo24h:n tuoteperheelle erinomaiset ravitsemukselliset ja laadulliset ominaisuudet. Yöttömän yön kasvukauden ansiosta suomalaisessa pellavassa on 10-15 % enemmän omega-3:sta, tästä juontaa myös tuoteperheen nimi: VALO24h."

Kuten edeltä käy ilmi, pellava viihtyy hyvin Suomessa. Linseediltä kerrotaan, että luomuosastoa edustava paahdettu pellava + puolukka ei ole kokonaan kotimaista, sillä luomupellavan saanti Suomesta on haastavaa. Muuten mennään kotimaisilla raaka-aineilla. Toisaalta pellava on hyvinkin ekologinen kasvi, sillä kasvituholaiset eivät ole osoittaneet kiinnostustaan: tuholaismyrkytyksiä ei tarvita lainkaan. Myös lannoitteiden käyttö on vähäistä, sillä pellava on vaatimaton ravinteiden suhteen.

Ja jos tässä vaiheessa on vielä jotenkin epäselvyyttä, miten kuidut ja pellavansiemenet liittyvät yhteen, niin paljon liittyvät. Hyvä kuitulisä (ja rutkasti omegakolmosia, kotimainen). Tuoteperheen rouheet sopivat hyvin viileihin, leivontaan, smoothieen, lettutaikinaan, pannariin, panna cottaan, lähes mihin vaan.

 

Aamun tuorepuuro

1 rkl paahdettua pellava + tyrnituotetta (Valo24h)

1 rkl chian siemeniä

1-2 rkl puurohiutaleita (esim. kaurahiutaleita)

2 dl kaurajuomaa (Planti)

1 tl hunajaa

Sekoita ainekset edellisenä iltana kipossa. Laita päälle kansi tai kelmu ja anna tekeytyä yön yli jääkaapissa. Sekoita aamulla uudestaan ja nauti esim. pähkinöiden, banaanin ja marjojen kanssa. Tuloksena on hieman vanukasmainen tuorepuuro. Kaurajuoman määrää voi vaihdella omien mieltymysten mukaan.

Kuten huomaatte, kuvassa on myös gluteeniton tumma reikäleipäjauhoseos. Sitä en ole vielä tehnyt, mutta kerron myöhemmin kokemuksia. 

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Linseed Oy:n kanssa.

Syyskuun 2014 tuoteuutuuksia

Valio on singauttanut markkinoille muutaman mielenkiintoisen tuotteen. Heti kärkeen Polar Leppäsavu, joka sai ilmestyessään täyden huomioni. Tiedättehän Kippari-savujuuston, jonka makua on hankala, sanoisin jopa mahdoton päihittää - ehdoton suosikkini savumarkkinoilla. Sinänsä nämä juustot eivät ole yhteismitallisia, Kippari on sulatejuustoa. Vaan ovathan, molemmat tungetaan kurkusta alas ja energiansaannin turvaamisen lisäksi fiilistellään makuja. Leppäsavu on mielestäni ehdottoman onnistunut juusto. Kun Kippari iskee suoraan ytimeen, Leppäsavua saa odottaa, se on hienostuneempi. Kipparin olemassaolon tarkoitus on herkullisen kasvishampurilaisen välissä, Leppäsavu on parhaimmillaan leivällä. Tein juuri herkkusämpylöitä, joiden päälle heitin vielä satsin kurpitsansiemeniä. Väliin Polar Leppäsavua ja tomaattia. Iltapala. Uuh. Myös pakkauksen ulkoasu vetoaa.

Tuoteuutuuskeskusteluissa on ristiriitaisen epämääräistä kohinaa herättänyt Valion sitruunainen voi. Olen kysellyt siitä niin ammattilaisten kuin kotikokkien kommentteja ja mielikuvia. Ensimmäinen ajatus on ollut epäilevä: miksi sotkea sitruunaa, kun sitä saa niin helposti muutenkin mukaan. Myönnän, sama juttu itsellänikin. Uutuuden takana on tuotekehityksen Annamari Jukola, Valion voi- ja leviteteknologian osaston tuotekehittäjä. Tunnetaan myös HS:n Yummy Baker -blogin herkuttelijana. Sitruunaisen voin ideana on tarjota selkeitä makuja, joista heti tunnistaa, mitkä ovat kyseessä. Tarkoituksena on myös pysyä erossa maustevoimaisesta mielikuvasta. Bloggaajat ovat paljon hehkuttaneet kyseistä voita sopivaksi muikkujen tai silakoiden paistamiseen. No ei bloggaajia kannata uskoa, ne nyt kirjoittelevat mitä mieleen tulee ja sitäkin, mitä ei edes tule. Toteaisin vielä, että Valion sitruunalla sivallettu voi on aivan erinomaista esimerkiksi muikkujen tai silakoiden paistamiseen. Suosittelisin pitämään esimerkiksi mökin jääkaapissa vakiovarusteena, ajoittain sitruunat pääse loppumaan ja silloin ei hymyilytä. Voisin nähdä tätä voita käytettävän myös keväisten parsojen kuohuviini-voikastikkeessa tai lähes yhtä keväisissä vappumunkeissa. Ken söi kevätvoin, tuumasi Barbie ja oli möttänänä. Niin ja sitruunaisen voin rinnalla kulkee myös valkosipulilla maustettu versio.

Hit me baby one more Dajm. Vielä haluaisin lietsoa ruokahaluja Mustaleimalla. Tämä on toteutettu raasteen muodossa ja polkkakeitiössä sille on löydetty kovaa käyttöä. Raastekokoa voi olla isoa ja pientä, tässä se on ehdottomasti pientä. Siis vähän kuin parmesaaniraastetta, tiedätte kyllä. Ja mistä tulikin mieleeni, Mustaleimalla voisi korvata pastan päällä parmesaanin. Ja niin sillä voikin. Mustaleima ei suinkaan ole mauton juusto, vaan juuri sopivan voimakas mutta kuitenkin tasapainoinen antamaan pastalle kyytiä. Olen tätä jo viskonut useampaan pastaan, parhaiten on toiminut kirsikkatomaatti-pestopastassa. Ja vaikkei Mustaleima-raastetta sattuisi olemaankaan, tuota pastaa kannattaa silti tesmiä, se on yksinkertaisuudessaan ja maukkaudessaan eräs katsotuimmista ohjeistani. Myös sikurirouskujauheella terästetty orakaspasta tykkäsi erittäin paljon Mustaleimasta. Pisteenä P:n päälle nakkasin tätä hienoa juustoa vielä patonkien päälle ja myös siinä löysi paikkansa. Kuulin vierestäni sanottavan, että leivän päälle on ihan turha mitään mietoa juustoa laittaa, vaan siinä tarkoituksessa juustossa pitää olla luonnetta, mojoa. Mustaleimassa on mojoa. 

Sateenkaaren värit ei ole kannanotto. Eikä siinä edes ole sateenkaaren värit. Enkä juurikaan ole kantaaottavainen, mutta silti satinkutia Grahn-Laasoselle, tiedät kyllä mistä, mutta ystävällisesti hyppää silti suohon (tämä kommentti ei edusta Valion kantaa, vaan on kirjoittajan oma näkemys).

Tämä kirjoitus on tehty (suurilta osin) yhteistyössä Valion kanssa.

Yö saariston on, sumutorven alla unohtumaton

Baltic Princess seilailee iltalähdöllä Tukholmaa kohti ja lähtee Turun satamasta 20.15. Jos minulta kysytään niin hieman myöhään, jos tarkoituksena on syödä buffassa runsaahkot sapuskat ja säästyä yöllisiltä vatsanväänteiltä. Onneksi ylensyönnin jälkeen voi kölliä deluxe-hytin parisängyssä, joka on muuten jotain ihan muuta kuin bonnell - ja tämä hyvässä mielessä. Hyvän patjan lisäksi uneen auttoi myös minibaarin kuohuviinipainotteinen sisältö, joka kuului deluxe-hytin etuihin. Hytin sijainti oli mukava, suoraan yläkannella komentosillan alla ihan laivan keulassa, kuutamosillassa.

Päivällisbuffa oli juuri sellainen kuin odotinkin. Tai eipäs ollut, se oli hieman parempi. Kyseessä oli tiistailähtö, joten buffa ei ollut pystyyn ammuttu ja notkuvien pöytien seassa oli helppo navigoida ilman varsijousta ja heittotähtiä. Noutoalue oli jaettu osastoihin: vegetable market, antipasti, salad market, sushi, fish market, street food, warm dishes, dessert market. Erityisesti mieltä lämmittivät antipasti, sushi ja jälkkärit.


Kalaosastossakaan ei olisi ollut mitään valitettavaa, mutta kyllä nyt perhana aitoa mätiä pitäisi olla: tällä kertaa valittavana oli mustaa ja punaista merileväkaviaaria. Pöh. Lämmin ruoka on yleensä aika turha broiskuineen, makkaroineen, ylikypsine lohineen ja paahtojuureksineen, joten ei siitä sen enempää. Paitsi että oli täällä vähän enemmän yritystä, sillä streetfood-osastolta löytyi myös lämpimiä ruokia, tosin ilman nimilappuja, mistä iso miinus. Toinen miinus streetfoodille siitä, että pääsärpiminä olivat ajanhengenmukainen nyhtöpossu ja texmex-maustettu jauheliha muttei kasvissyöjälle pääruokaa. Aivan hyvin jauhelihan olisi voinut jättää pois ja laittaa tilalle vaikka yksinkertaisen chili sin carnen. En silti lähde moittimaan kasvisruokailijoiden huomiotta jättämisestä, sillä mukanani seilannut kala-vegeihminen kertoi olevansa erittäin tyytyväinen tarjontaan.

Sushipöytä oli ehdotonta plussaa. Jos jonkin parannusehdotuksen sinne heittäisin, niin itse pienentäisin makien kokoa. Tämä siksi, että nyt kun makit eivät ole tuoreeltaan tehtyjä, vaan ovat siis kylmiä (toisin kuin yleensä sushiravintoloissa), niin liian iso rulla kylmää riisiä yhdellä suupalalla vähentää muiden osien nautittavuutta. Mutta muuten hienoja makuja sushipöydässä. Jälkkäriosasto oli eepisen erinomainen: paljon pieniä maistiaisia, erityisen vaikutuksen teki pienet toscapiirakat ja sitruunatartaletit.

Pieni kommentti vielä pikkuihmisten huomioimisesta. Kattaushan oli aika hiljainen ja tähän varmasti laivalla osattiin varautua. En ymmärrä, miksi lastenpöydän pyöreä todella syvä ranskissammio oli tungettu ääriään myöten täyteen ranskiksia, minkä seurauksena kaikki olivat ihan lötköjä ja kuvottavia. Tiedän tämän, koska tietysti kävin myös lastenpöydässä. Kokit olisivat voineet paistaa hieman vähemmän ranskiksia ihan lähtökohtaisesti ja käydä sitten tarpeen vaatiessa niitä lisäämässä. Satuin vain katselemaan kahden lämpimällä puolella seisoskelevan kokin ihmettelyä, heillä taatusti olisi ollut aikaa tähän.

Ja toinen kommentti ruoka-aineallergikkojen huomioimisesta.  Vieressä istui vanha rouva, jolla joku tällainen vaiva oli. Oli ilo katsella, kuinka hänet huomioitiin ja koko ajan kävi kokki tuomassa erityisapetta ja varmistamassa, että kaikki oli hyvin.

Kun aamulla heräsin viiden jälkeen aamupalalle, mietin maailman nälkää ja proteiinin puutteesta aiheutuvaa pallovatsaa. Sitä minulla ei ollut, siis proteiinin puutetta, mutta samalla ymmärsin, miksi Jesse, Allah, Huitzilopochtli ja Makemake rankaisevat ylensyönnistä. Kala-vegetaristi luki ajatukseni ja kaivoi ruoskan laukustaan: yhdellä sivalluksella olin jälleen pelikunnossa ja valmis yhtymään noutopöytäpeijaisiin. Aamupala tarjoiltiin a la cartessa ja tämäkin oli hyttiin kuuluvia etuuksia. Ja vaikkei olisikaan, niin suosikaa nyt hyvät ihmiset tuota buffa-aamiaisen tilalla. Hinta ei ole kuin muutaman euron kalliimpi, mutta tarjottavat on ihan eri maasta. Kuten kuohari ehkä Ranskasta, mäti Norjasta ja kermavaahto Ruotsista. Tai ei hajuakaan, mutta suosittelen silti. Ja hyvät leivätkin oli.

Ammuttuani prinssi Danielia pilailujäätelöllä kahdesti, ensin kampaukseen ja sitten kulmakarvaan, pelastauduin Galaxylle, joka lähti 1930 Värtanista. Kuinka ollakaan meille oli varattu illallispaikka Bistro Alexista. Tutkailin myös laivan muiden ravintoloiden ruokalistoja, mutta totesin, että Alex is the new black. Alkuruuaksi basilikarisottoa, pääruuaksi ahventa, poletaa ja hummerikastiketta ja jälkkäriksi jälkkärinoutopöytä. Hyvät valinnat, basilikarisotossa oli hyvien makujen lisäksi juuri oikea konsistenssi, ahvenen kypsyys oli sopiva, hummerikastike oli täydellisen tuhtia, eikä jälkkäreitäkään voi moittia. Tarjoilijat pitivät hyvin huolta ja olivat käytettävissä mutta näkymättömiä - täydellistä siis. Näin hyvän aterian jälkeen oli aika masentavaa, että vaikka jälkkäriksi oli ottanut jälkiruokapöydän, niin kahvi ei kuitenkaan kuulunut siihen. Tällä joku pahoittaa helposti mielensä, kehottaisin miettimään, onko tässä mitään ideaa.

Jäin myös miettimään Bistro Alexin ruokalistaa, siitä nimittäin huomasi, että se olisi pitänyt jo vaihtaa. Syyskuun alkupuoli ja ruokalistalla oli mm. parsaa ja korvasieniä - väärä sesonki. Ja nyt kun kävin katsomossa ruokalistaa, niin se on näköjään juuri vaihdettu eli kaikki hyvin.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Päällimmäiseksi matkasta jäi mieleen, että safkapuoli oli erinomaista, palvelu pelasi, henkilökunta oli ammattitaitoista ja oikein avuliasta. Ja kivaakin oli. Paitsi että paluumatkalla kävi vähän huono tuuri ja mieletön sumu laittoi Stubbingin tööttäämään kahden minuutin välein sumutorvea.

Vaan on tuo saaristo kaunis, varsinkin näin syksyllä.

Matka tehtiin yhteistyössä Tallink Silja Oy:n kanssa.

 

Italian isoäitien matkassa

 

Tämä ei ole ihan mikä tahansa opus.

Harvoin keittokirjaa lukiessa on niin messevissä fiiliksissä, että välillä vetää kananlihalle. On mieletöntä, kuinka jokainen kirjoitettu sana on täysin oikealla paikalla, eikä muuta mahdollisuutta ole edes olemassa. Tätä kirjaa elää mukana. Sen keittiöissä voi istua ja tuntea, kuinka vuosikymmenten kokemukset antavat jokaiselle reseptille ja jokaiselle raaka-aineelle kontekstin.  

Kirja on tarina amerikkalaisen kokin, Jessica Theroux'n, matkasta halki Italian. Pääosissa ovat italialaiset isoäidit, joiden kädet välillä laskeutuvat olkapäilleni ja viestivät Vesku ei noin. Vaan näin. Jessican matkaa kestää puolitoista vuotta. Kirja kasvaa ja Theroux kasvaa. On uskomatonta huomata, että tarinan lopun Jessica on muuttunut aivan eri henkilöksi kuin kirjan alun Jessica. Kyse on myös introspektiivisesta matkapäiväkirjasta.

Isoäitien jokaista reseptiä pitää natustella rauhassa. Niihin liittyy tarinoita, lämpöä, rakkautta ruokaan ja kunnioitusta maata kohtaan, josta sen kauniit raaka-aineet tulevat. Reseptejä jää maistelemaan ja nielu tuottaa ylimääräisiä nielemisliikkeitä. Kirjoittaja on osaava, sanat soljuvat tuoden isoäitien viisaudet niille kuuluvalla arvokkuudella pöytään. Osa kulttuuriperintöä siirtyy lukijalle sopivalla jämäkkyydellä mutta kuitenkin huumorilla pehmitettynä. 

Upea teos. Taideteos. 

Jotain keltaisia pikkulappujakin tuli taas kiinniteltyä. Huomaan, että sen olisi voinut jättää tekemättä, lappuja on kuitenkin lähes joka sivulla. Tässä muutama esimerkki resepteistä, jotka tuli merkattua myöhempää noudattamista tai insiroitumista varten. 

• Kurpitsatortellonit ja salvia-voikastiketta
• Karamellisoitu appelsiini-suklaakakku
• Rosmaarinihöyrytetyt anjovikset
• Persimoni-kanelijäätelö
• Perunapiirakkaa, prosciuttoa ja savustettua provolaa
•  Kuivattuja viikunoita, saksanpähkinöitä ja fenkolinsiemeniä
• Sahramirisotto

ISBN: 978-1599620893

Valion tervehdys

Vaikka seuraava tekstinpätkä edustaakin possun rehellistä paatosta, mainitsen, että nämä tuotteet on arvioitu yhteistyössä Valio Oy:n kanssa. Älkää silti ymmärtäkö väärin, Valio tuskin on ihan kaikesta samaa mieltä, ei pidäkään olla. Yhteistyötämme kuvaa ehkä parhaiten jaloa olomuotoanikin kuvaava vanha viisaus Suu söis ja vatta vetäs, vaan ei kanna hennot sääret.

Seuraavista makupaloista monet ovat joulun kausituotteita, mutta ei kannata olla liian rajoittunut: rajoittuneisuus on normaaliutta, hulluus vapautta - saa käyttää. Harmi silti, että osa näistä on tosiaan kausituotteita ja saatavuus muina aikoina on kiven alla. Onnea silti Suomen jääkiekkoileville pikkuleijonille ja Curry Kivelle.

Jos vaikka ensin paneutuisi tuohon Valion nesteosastoon. Luumu-rusinakeitto on erittäin onnistunut tuote. Maku on perinteinen ja koostumus tyydyttää. Omatekoisen luumu-rusinasopan valmistamisessa ei toki tarvi olla Alexander Nilson, mutta jouluna on paljon muutakin ruokahäsäämistä. Purkin kyljessä komeilee myös opastus, miten kyseinen keitto saadaan kiisseliksi. Tykkään tästä, mutta toisaalta vähän myös ihmettelen, terkut markkinointi-/tuotekehitystiimille. Sillä vaivalla kun tuotteen muuttaa kiisseliksi, keittää jo alusta asti itsetehdyn sopan/kiisselin. Mutta joka tapauksessa tykkään. Joulu ei ala ilman aattoaamun riisipuuroa ja rusinaista soppaa - tänä jouluna se oli Valion, ehdottomasti hyvä vaihtoehto. 

Joulunajan nesteosaston parhaimmistoa (malaga-viinin ohella) tarjoaa eittämättä glögit. Jääkaappini pursuilee joulukuun ajan Valion tummasta herkkuglögistä. Siitä ei voi edes puhua samassa lauseessa Marlin marjalitkuglögien kanssa. Taisin juuri tehdä sen. Valion tummassa on luonnetta ja se on maustettu reilulla kädellä, juuri kuten glögin kuuluukin olla. Mahtavaa. Tuotteesta on tarjolla myös sokeroimaton versio, jota markkinoidaan vähäkalorisena vaihtoehtona. Kun nyt kerran rehellisiä ollaan, niin se on ihan täyttä paskaa kuraa ja keinotekoiset makeutusaineet puskee hulluna läpi. Pakko myöntää silti Valion puolustukseksi, ettei sanavarastooni muutenkaan kuulu aspartaami. Ja käytännössä kaikki, mihin sitä on lisätty, on yleisesti ottaen täyttä paskaa kuraa. Mutta olihan toi silti ihan järkyttävää. Ymmärrän toki, että on ihmisiä, jotka eivät voi sokeria niinkään syödä, mutta sääliksi käy, jos tuohon sammioon joutuvat.

Sokerina kakun päälle: Valion sokeroimatonta glögiä suositellaan säilytettäväksi viileässä - perään voisi lisätä vielä sanat koskaan avaamatta. 

Glögiä maultaan muistuttavia juomia ovat mm. Valio Talvipäivä kausimehu ja Valio Hehku rypälejuoma. Ensimmäinen maistellaan kylmänä, jälkimmäinen lämpimänä. Molemmista jäi ihan perusjeesolo, mieleen tuli positiivisia pieniä ajatuksia ja hiljaisia tunteita. Karvat eivät nousseet pystyyn, muttei ollut tarvettakaan. Hyviä perusjuomia seurusteluun ja seurustelemattomuuteen. Juon uudestaankin.

Omenaglögi

Ai mutta, maistoinpa tosiaankin vielä yhtä glögiä - tietty maistoin, kun olin sen vanhempieni kotitilan herkkuomenoista mehupohjasta asti omin karvaisin pikkukätösin valmistanut. Ja näin se tekeytyi. Kuorin, kotapoistin, ja lohkoin noin 700g sekalaisia omenoita. Laitoin kattilaan ja heitin perään ehkä puolitoista litraa vettä, yhden sitruunan mehun ja tujauksen sokeria. Annoin seistä kylmässä kannen alla vuorokauden. Keitin omenat pehmeiksi ja vedin sauvalla aivan tasaiseksi. Lisäsin ehkä hieman vettä, jotta tuotos nesteasteeltaan kohtaisi mehulle asetetut eu-standardit. Heitin kattilaan vajaat kymmenen neilikkaa, pari kanelitankoa, sopivasti kardemummaa, 1 tl raastettua inkivääriä ja inasen muskottipähkinää sekä pienen ripauksen vaniljasokeria. Keittelin omaan gustatorimaailmaan sopivaksi eli ehkä 20-25 minuuttia. Tarkistin sokerin, lisäsin hiukan, keitin vielä hetken, siivilöin ja panin päiväksi kylmään. Ravistelin glögitötteröä, lämmitin ja huomasin, joulu on taas nyt sitä saa punahilkan joulu joutui jo rintoihinkin ja sudenkin harmaan kukat laaksosessa.  Piu.

 Ja sitten on tämä juustopuoli. Aura Gold on sinihomejuusto, jota on kypsytetty vähintään kaksi kertaa pidempään kuin kullattonta aurajuustoa. Valion Aurajuusto® on alallaan Suomen johtava tuotemerkki mukaan lukien kaikki tuontijuustot. Sitä syödään vuodessa n. 1,8 miljoonaa kiloa. Mutta on se kyllä pahuksen hyvääkin. Gold on perinteistä aurajuustoa hieman voimakkaampi versio ja maistui minulle jouluna mm. tällaisessa salaatissa.   

Sinihomejuusto-hedelmäsalaatti ja punaviinimarjakastiketta

Aura Gold -sinihomejuustoa

Friseesalaattia

Rucolaa

Kirsikkatomaatteja

Päärynää

Nektariinia

Hasselpähkinöitä 

Paahdettuja pinjansiemeniä

Ja kastike: 

3/4 rkl punaviinimarjahyytelöä
1/4 dl vettä
2 rkl vadelmaviinietikkaa (tai jotain muuta vastaavaa)
½ dl oliiviöljyä
muutama lehti hienonnettua rakuunaa
kierros mustapippuria myllystä
½ valkosipulinkynsi pilkottuna

Mittaa kastikeainekset kulhoon ja aja sauvalla tasaiseksi.

Aura Goldin lisäksi maistelin myös Valion Kappelia ja Hienointa Mustaleimaa. Kappeli on erittäin miellyttävä ja täyteläinen herkuttelujuusto. Kauan siinä menikin, kun tavallinen röhkö sitä pääsi maistamaan: vaikka tuotetta on valmistettu jo liitukaudelta lähtien, sitä on toimitettu vain Manhattanin delihyllyille. Nyt onneksi meidänkin tarpeisiin, pidän kyllä mausta. Hyvää sanottavaa taas on vaikea keksiä Hienoimmasta Mustaleimasta. Mieleeni tuli lähinnä mauton kuiva pahvi, joka tarrautui kitalakeen. Eipä eronnut paljon öylätistä. Mustaleiman maitohappohera tiivistyy pisaroiksi, minkä vuoksi mustaleimaa kutsutaan myös itkeväksi emmentaliksi. Kyllä itku tulikin, eikä kyse ollut ilon kyyneleistä. Vaan hieman kyllä mietityttää. Yleensä ihan pidän mustaleimasta juuri sen vahvan maun vuoksi, mutta tämä ei tosiaan maistunut oikein miltään. Erikoista vai erikoisen pilaantunutta?

Leviteosastolla kättelin Oivariini Herkkua ja Viola-sarjan raputuorejuustoa. Herkku maistui herkulta mallasleivän päällä, en pysty mistään ainakaan maullisesti valittamaan. Muistan, kun Jaakko Kolmonen joskus sanoi, ettei leivän päälle pidä laittaa muuta kuin voita. Tai jos laittaa juuston, niin sitten ei saa laittaa voita. Jaakko I.  Herkku on pitkällisen tuotekehityksen tulos, jonka pohjana on täysin Valion luoma ja omistama hapate. Raputuorejuustoa käytin salaatinkastikkeena sekoittamalla ruokalusikallisen majoneesia, pari ruokalusikallista raputuorejuustoa, lorauksen vettä notkistamaan ja reilusti kuivattua tilliä. Toimi mm. salaatin kanssa, jossa oli kananmunaa ja kalaa. 

Jälkiruokakarkelot aloitti ja lopetti maustettu rommi-rusinarahka. Masentavaa, että se on kausimaku. Voisin lipoa sitä suoraan purkista kaksin käsin, nelin sormin, kieli kipossa, kärsä poskella, saparo takana. Näitkö? Rommi-rusinarahkassa hyvää on myös, ettei se kaipaa kaverikseen mitään, jälkkäri vaikka ihan sellaisenaan. Possukeittiö valmisti siitä silti raikkaan makeanhappaman jäädykkeen, johon tuli lisäksi tomusokeria, valkuaisia, keltuaisia, puolukoita ja kermaa. Jalostus on vielä kesken, joten palataan siihen myöhemmin. 

Pääosin kaikki olivat herkkuja paria poikkeusta lukuun ottamatta. Varmasti ne maistuvat jollekin muulle. Eri mieltä saa olla, mutta on se aika turhaa.

Kuudes kuolemansyönti = Ruokakirjojen lukemisesta aihetuva mässäily

Mahalaukussa ja suolistossa olevat pienet ilmataskut työntyilevät milloin mihinkin suolipoukamaan, kun ruoansulatuselimistö tekee rytmisiä supisteluliikkeitään. Kirjan lukuhetkellä tuo ääni voimistuu, sillä jopa ruoansulatuselimistö hämääntyy luulemaan kanaviaan ontoiksi ja tyhjiksi pienten ihanien herkkujen toivossa. Suolen liikkeet eivät toki tyhjänäkään lopu, vaan ne muistuttavat hämättyinäkin herkkujen tarpeesta. On pakko mässäillä ja erkaantua hetkellisesti jumalasta. Heittäytyä paheelliseksi ja harrastaa tietoisesti kuolemansyntiä, joka ei tosin apokalyptisella asteikolla ole kuin vasta kuudenneksi vakavin. Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikki muut kuolemansynnit ensijaisesti johtuvat ylensyönnistä. 

Ruokakirjojen lukemisesta aiheutuu poikkeuksetta pieniä ongelmia: tulee mahdoton mieliteko valmistaa jotain ja pomminvarmasti ainakin pahuksenmoinen nälkä. Tämäkään kirja ei aiheuttanut poikkeusta. Kesälukemisenani oli eilen Leon E. Soniat Juniorin kirjoittama La Bouche Creole (kreolisuu), tästä tosin ruotsinkielinen versio Att laga kreolskt - ett matäventyr. Suomennettuna sitä ei liene edes olemassa. Ruotsinkielinen 316 sivua. 

Kirja on enemmän kuin pelkkä kokoelma kreolireseptejä. Se on tarina pojasta/miehestä, joka varttuu New Orleansissa seuraillen Memeren (isoäiti) kokkailuja ja torikäyntejä. Tarina huokuu värejä, tuoksuja, makuja, neworlealaismusiikkia, perinteitä ja ennen kaikkea rakkautta ruokaan ja sen tekemiseen. Kirjassa maistuu paprika, sipuli, selleri, laakerinlehti, neilikka, basilika, timjami ja tabasco. Luulin jo äsken haistavani nuo, mutta joku avasikin jääkaapin ja sieltä tulvi eilisen katkarapu-maissigumbon tuoksut nokkaani. Ah ja voih, parhautta.

Leon E. Soniat tuli tunnetuksi huippukreolikokkina. Hän kirjoitti useita aiheeseen liityviä kolumneja, järjesti kokkauskursseja, teki ruokakirjoja, esiintyi televisio-ohjelmissa jne. Soniat tukehtui ennenaikaisesti kilpikonnakeittoonsa vuonna 1981. 

Suosittelen ehdottomasti kyseistä opusta, sitä oli ilo lukea. Oli ilo on muuten palindromi kuten myös tissit, tosi isot tissit. 

Kirjassa on ainakin miljoona reseptiä mm. nämä: appelsiiniglaseeratut porsaankyljykset, gumbo merenelävistä ja okrasta, kreolilasagne, kurpitsa-pekaanipiirakka, grand marnier -kohokas, kana ranskankermakastikkeessa, järjettömän kiinnostava sipulikeitto.

Lähiluomu on pop

Ei, tämä ei ole minkään islamilaisen maan lippu, vaikka vihreä onkin. Tämä ei ole myöskään Nigerian lippu vuodelta 1967, jolloin Nigerialla oli 12 osavaltiota eli tähtien määrä.

Tällä hetkellä luomu ja lähiruoka ovat ehdottomasti in, hiukan vaan repii, että hinnoittelu on aika villiä.  Pakastetusta kokonaisesta luomubroilerista joutuu välillä maksamaan 30€/kg, joka alkaa olla jo aika tajutonta. Tietty tämä on ymmärrettävää, kun löytyy niin harva luomubroiskun tuottaja. Silloin on toki hyvä polkea. Tuumasi R. Jeremykin. Ei ole ihme, että välillä kyseisiä broiskuja näkee tumpattavan puoleen hintaan ekokaupoista ulos. Kaiken kaikkiaan olen silti sitä mieltä, että laadusta ja hyvästä työstä pitää maksaa, älkää missään nimessä ymmärtäkö väärin.

Vaikka luomu onkin hinnaltaan luksustasoa, pitää muistaa, että sitä se on tottumaamme verrattuna monesti myös laadultaan. Itse olen siirtynyt koko ajan luomumpaan suuntaan, mutta syön siis myös ei-luomua. Proteiinipuolella aikamoista teurasjätettä tulee vastaan aika ajoin, välillä lähes ahdistaa. Eilen risoi niin pahasti, että revin pipani, korvakarvani ja osan perskarvoistakin paistettuani muutaman ohuen ohuen broilerikammotuksen. Aivan järkyttävää paskaa ja kun ei paskasta liiemmin pidä, tuntuu vielä enemmän paskalta, mistä joutuukin päättymättömään paskaan.

Huomaan taas eksyneeni. Oikeastaan minun piti tähän kerätä pientä listaa Turun talousalueen luomu-/lähiruokameiningeistä. Tai ainakin niistä, joihin minä olen joskus törmännyt. Turun talousaluekin on häilyvä käsite, kunhan se nyt on edes jossain täällä (Turussa) päin. 

Ja heitelkää ihmeessä kommenttilaatikkoon lisää, niin pääsen itsekin tutustumaan. 

• Puutarha Ekman
• Riihipuoti
• Sorrin puutarha
• Tiensuun tila
• Aito Ruokakauppa
• Rintalan tila
• Kaiturin tila
• Ruokakauppa Finska
• Isontuvan jäätelö
• Ruohonjuuri
• Luomu-Heikkilä
• Mikolan luomutila
• Livonsaaren leipomo
• Askondi
• Perkkiön tila
• Birkkalan tila
• Kemiön mylly
• Kolin luomutila
• Vinkkilän luomutuote
• Siimeksen luomutila
• Luamupuoti Volter
• Mikkolan sienituote
• Metsärannan puutarha
• Juustopuoti Immonen
• Auranmaan hunaja
• Hanhialan tila
• Kosken kotijuusto

Vanhat parrut ja TOP3

Viikonloppu menikin messuamiseen. Torin laidalla messusi isä Jon ja Artukaisissa herrasmiehet Vahtera & Wahlman. Turun ruokamessut siis tuli, oli, meni ja tapahtui, kuten tapahtumilla on taipumusta tapahtua. Ainahan tuolla on kiva käydä, vaikka alkaakin välillä vanhat parrut kyllästyttää. Jotain sieltä jäi käteenkin, joten tässä ruokamessujen TOP3 satunnaisessa järjestyksessä. 

Iso käsi Isontuvan Jäätelölle. Maistiaisia jaeltiin nuukailematta, homma toimi ripeästi ja hymyilevät naamat täyttivät maiseman. Ei ihme, mielettömiä makuja. Isotupa tietää mainostaa jäätelöään täytenä tavara, eli se ei sisällä juuri lainkaan ilmaa. Jäätelön litrapaino on yli 800 grammaa eli noin puolet enemmän kuin kaupan perusjäätelöissä. Ei hassumpaa. Enemmän nautiskelin mustaherukkasorbettia, mutta maistiaisia nappasin useista muistakin. Tässä esimerkki siitä, mitä tarjolla oli. Suora lainaus Isontuvan Jäätelön facebook-julkaisusta: 

 

"... tarjolla on ollut niin Olutjäätelöitä (Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Wehnäbock sekä tumma Schwarz), Viskijäätelöä, Heinän Puutarhan chileistä tehtyjä tulisia Chili-Jäätelöitä (Mansikka-Naga, Appelsiini-Habamero, Salmiakki-Naga, Sitruuna-Lemon Drop, Suklaa-Aji Cristal), kotimaisesta valkosipulirouheesta valmistettua Valkosipulijäätelöä, kotimaisesta Lähihunajasta Hunajajäätelöä, turkulaisesta Tervasiirapista Tervajäätelöä jne. jne. Toki mukana on ollut myös aina niin raikkaita Isontuvan Sorbetteja, joissa käytetään lähialueen marjoja mm. Punaherukka, Mustaherukka, Mansikka... sekä jäätelöistä niitä suosituimpiakin Baileys, Rommirusina, Minttu-Suklaamuru, Suomalainen Salmiakki, Lakritsi, Kinuski, Kinuski-Pähkinä, Vanilja Madagaskar, Suklaa...On ollut myös tarjolla Kookosta, Hasselpähkinää, Panna Cottaa".

Yhtään heikommin ei pärjännyt Riihipuodin mylly. Ideana on valmistaa lisäaineettomia luomuviljatuotteita ja voi hyvänen aika minkä makuisia?! Minä en todellakaan ole perinteisistä viljoista valmistettujen puurojen ystävä. Ehkä hankala uskoa, kun olen nyt kahtena peräkkäisenä aamuna kauhonut läpeeni ohrapuuroa. Ja voi hyvänen aika minkä makuista?! Ruokakaapista on toki ennenkin voinut havaita nallukan ohrahiutaleita mutta ei enää. Jotenkin niiltä meni tarkoitus. Riihipuodin myllyllä oli messuvieraille tarjolla maistiainen juuri näistä Äidin unelman ohrahiutaleista valmistettua puuroa. Minäkin tähän sitten sorruin ja olin varma, että joukkoon oli kaadettu litra kermaa ja vähintään samaa määrä voita. Niin pyöreän pehmeää tämä ohrapuuro oli. Kotona heti tietysti testaamaan ja paljastamaan tämä katala Riihipuodin myllyn 24000 ihmistä koskettanut huijaus. Arvaatte varmasti jo tässä vaiheessa, ettei huijauksesta ollutkaan kysymys. Voi hyvänen aika minkä makuista?!

Kolmas kunniamaininta on aivan pakko lätkäistä Ruokakauppa Finskalle, joka vaalii lähi- ja luomuruokaa ja yrittää pitää ketjun pellolta pöydälle mahdollisimman lyhyenä. Kunniaa jo pelkästään tämän jalon idean toteuttamisesta, mutta lisäsuitsukkeita mukavalle messuhenkilökunnalle ja erityisesti sille kivalle naishenkilölle, joka minua perehdytti lähes kädestä pitäen raakasuklaan valmistuksen saloihin. Tuliaisiksi sieltä kotiin hampputoffeeta.

Ai mutta tosiaan. Meinasi ihan unohtua Roberts-hillot, joista ehdinkin jo natustella luomumansikkaa vohveleiden kyydissä. Porsasmaisen hyvää, vaikkei silti Maija Mansikan mansikkahillon voittanutta.

Polkkapossu alasti

Silloin tällöin käyn hauskuuttamassa itseäni katsomalla blogiini liittyviä tilastoja. Kävijämääriä on tietty hauska seurata, mutta vähintään yhtä mielenkiintoista on katsoa, mistä ihmiset ovat tulleet ja varsinkin millä hakusanoilla. Seuraavassa jälleen pieni läpileikkaus hakusanoista. 

Miten tehdään parasta/täydellistä jotain -sarjaa pitäisi varmaan jatkaa, sillä sen kautta Polkkapossuun saapuu yllättävänkin paljon porukkaa. Tässa segmentissä ehdottomasti suosituin on kaalipataan liittyvä juttu. Tämä tosin vaan tällä hetkellä: nyt on hyvää kaalia tarjolla ja koska on myös puolukka-aika, on liitto kruunattu. Ja syksyn koleus on maistuvampi kokea, kun lämmittävä pata muhii hellalla. Koko vuoden suosituin on kuitenkin risoton valmistukseen liittyvä juttu ja tämän jälkeen kernaana kakkosena makaronilaatikko. Kehotan kaikkia tutustumaan näihin kolmeen perusjuttuun, niillä  tekee itsensä, ystävänsä ja hanhet onnellisiksi. 

• Kaalipata
• Risotto
• Makaronilaatikko 

Leivonnan puolella kestosuosikki on porkkanakakku, joka pienen palan jälkeen pakottaakin hymyilemään. Jostain syystä se on juuri nyt omenapiirakan varjossa, mutta syy lienee ymmärrettävissä. Ja lainasihan Aamulehtikin todella kauniisti juuri tämän american pain ohjetta asiasta minulta mitään kysymättä. Tai sitten ohjeen määrät olivat vaan ihmeen kaupalla samat, vaikka todennäköisyyksien perusteella sanoisin että tuskin. Paljon käydään kurkkimassa myös valkosuklaa-vadelma-ricottajuustokakun reseptiä. Niin kyllä kannattaakin. 

• Porkkanakakku
• Omenapiirakka
• Valkosuklaa-vadelma-ricottajuustokakku

XXX-puoli on ilmeisesti ainakin jotenkin edustettuna, sillä mm. näillä sanoilla on blogiini eksyilty viime aikoina: hieromasauva, häpyheinä, neekerintussu, pitkä hyvä. Nämä tietysti liittyy kirjoitukseen ravintolaslangista, ei mitään sen eksoottisempaa. HC-puoleen liittyy enemmänkin hakusanat polkkapossu alasti, joka tosin tapahtui jo muutama vuosi sitten. Kyseessä oli tietysti uuden Playgirlin kansikuva, johon menin silloin suostumaan. Mutta minkä hemmetin takia joku on hakenut noilla sanoilla, häh?! Hih, jaksan vieläkin muistella tätä.

Muita epämääräisiä osumia on tullut mm. näillä: saaplarin paska, tulen uudestaan, iisipiisi, orja, perseestä, mordva, my gayest friend, sisältää kuminaa, minipimppari, jhwh, abbas, ahaa, anna mulle piiskaa, kalajuttu, ping pong, som tam, båten säglade, toskaa parvella. Joku on joskus jopa hakenut sanalla polkkapossu.

Natustelua Töölönlahdella

Taste of Helsinki tsekattu. Tai ainakin osa siitä, ei muutamassa hetkessä ihan maksimimäärää maistiaisia ehdi mutustella läpi. Kaikin puolin tapahtumasta jäi leppoisa fiilis: edes jonot eivät olleet pitkiä ja vaikka venymistä välillä tapahtuikin, kohti tiskiä pääsi sujuvasti. Uudestaan sitten seuraavalla kerralla. Saa nähdä, tuleeko se jo huomenna :)

Tästä on siis kyse: "Taste of Helsinki on nelipäiväinen tapahtuma, jossa tutustutaan Suomen parhaisiin ruokiin ja nautitaan Helsingin rikkaasta ravintolakulttuurista. Tapahtuma on jokavuotinen makumatka, jossa kävijät pääsevät tutustumaan valittujen kahdentoista parhaan ravintolan antimiin tapahtumaan suunniteltujen annosten kautta."

Isoimmat bonarit ravintola Aidolle. Oikeat tyypit tiskillä, ruoka mahtavaa ja kysyin vielä jälkkärin reseptiä ja sekin tuli nopeasti kuin tuhat undulaattia. Mahtavaa Aito, tulen varmasti poikkeamaan ihan ravintolaankin.

Näitä testasin: 

• Koivunsilmuilla savustettua lohipastramia
• Mallasvanukasta ja karpaloita
• Grillattuja jättikatkarapuja, vuohenjuustoa, salaattia ja grillattua valkosipulileipää
• Paistettuja kampasimpukoita ja hasselpähkinävoita
• Vihersimpukkaa, punaista nahm jim -kastiketta, korianteria, rapeaa sipulia
• Grillattua luomukaritsan paahtopaistia, varhaiskaalisalaattia ja savuomenavoita

Ykkösjuttu oli ehdottomasti Aidon mallasvanukas ja karpalot. Mukin pohjalla oli vanukasta, sen päällä jotain hauskaa marjavaahtoa, jossa karpalot käyskenteli. Loistavaa, siis todella loistavaa. Ihan mahtavaa. Mainitsinko jo että hienoa. Upeeta. Niin ja Aidon lohipastramikin oli hyvää, vaikka olenkin lopen uupunut loheen. 

Vaihtoehdot: Go there or go there. Joka tapauksessa menet tai menet.

Kirjoitus häristä: matador ja bullshit

Hackmanin Matador on juuri se susi, jonka saisi lytätä sukupuuttoon. Kolmen tai neljän uuden takuupannun jälkeen alkaa vasenta lisäkivestäkin jomottaa siihen malliin, että nyt pääsi härkä puskemaan ohi matadorin. Monilla muilla merkkipaistinpannuilla on ihan sama ongelma: ei kauankaan ja ruokien tarttuminen pannuun on ennemminkin ominaisuus kuin vika.

Ei minulla hätää ole, en ole koskaan omistanut Matadoria, kunhan joutessani turisen.

Vaan mikä määrittää hyvän paistinpannun. Unohdetaan valurautapannut, sillä niitä ei voita kuin tuplaamalla. Yleisimmin se menee pieni, pieni, iso. Mutta mikä siis tosiaan tekee pannusta hyvän? Eniten minulla uimapuku ratkeaa siitä, että ruoka jää pannulle kiinni. Ihan sama kuinka paljon rasvaa heität, tai mille lämmölle ruoan laitat, kiinni on. Pannu ei saa olla myöskään liian painava, eikä liian paksu. Monen mielestä hyvä pannu ei saa olla myöskään ohut, sillä silloin se ei ole liian äreä. Onneksi tiedän tuon olevan täyttä bullshittiä, hyvä pannu voi todellakin olla vähän ohuempi, sitä pitää vaan osata käsitellä kuin ohutta pannua. Hyvän yleispannun tärkeä ominaisuus on myös se, että se pitää voida laittaa uuniin. Kyllä, mitä olisi elämä ilman tart-tä-tääniä, ihan vaan esimerkiksi.

No niin, nyt kun tarpeet on tyydytetty ja pannun kriteerit synnytetty, seuraa kohokohta eli paistinpannusuositus.

Ikean 365+ sarjan paistinpannu on helmi kaiken ohutpohjaisen teflonkuran joukossa. Jos olisin heittänyt tämän saman jutun 1.4. ei olisi mennyt läpi, mutta tällä(kään) kertaa ei ole syytä epäillä. Tämä paistinpannu on aivan mahtava. Olisi iso vääryys sanoa, että tässä tuotteessa hinta ja laatu kohtaa. Ei pidä paikkaansa. Pannu maksaa muistaakseni alle 15€, mikä on täysin naurettava hinta verrattuna laatuun. Ja laatuhan tarkoittaa useimpien määritelmien mukaan asiakastyytyväisyyttä. Olen käyttänyt kyseistä härpäkettä varmasti jo lähes vuoden, enkä ole tähän mennessä keksinyt yhtään moitetta. Myönnettäköön sen olevan historiallista minulta. Pannu on mielestäni niin hyvä, että tulevan saamattomuuden pelossa olen ostanut jopa jemmaan muutaman. Vaikka en tiedäkään noiden yhteyttä. Sinänsä turhaa, ironista ja epäloogista: miksi tarvisin niitä jemmassa, kaikesta sampanjasta ja suitsutuksesta päätellen tämä pannu tulee kestämään useita useita useita vuosia.

Hanki kanto tai kaksi

Hähää, ette päässeetkään minusta. Olen vaan kevyesti ollut välillä väsynyt, välillä kiireinen, välillä oma itseni, välillä joku muu. Hetken nautin Karibian tunnelmista Port de Santiago de Cubassa maistellen kommunistisen puolueen lempijuomaa Cuba Libreä. Che, Conga ja timba. Pikaisesti poikkesin Espanjassa, jossa tipuin sangriatynnyriin ja kokkasin miekkakalaa Ruotsalaiselle Ovelle. Se ei siis ollut en dörr dörren vaan mies nimeltä Ove. Tangani tietty kastuivat ja puhelinkin hukkui, mutta pienen etsimisen jälkeen sain HTC:n jäljitettyä viereiseen kylään, has visto mi telefono? Loistava kalaravintola löytyi vuorilta, paikka joka näytti keskivertoafgaaniperheen spreijatulta teltalta. Mutta mahtavaa sapuskaa.

Kaikkein parasta ruoka oli kuitenkin Kangasalla, jossa poikkesin pari viikonloppua sitten potkukelkkailemassa mahtavassa aamuauringon säihkeessä viimeisillä hankikannoilla.

Äidin lihapullat, perunamuusi, sienisalaatti ja jälkkäriksi lättyjä. Voi hyvänen aika ja herran tähden.

Kaiken tämän päälle tein raikkaan salaattin, johon valitsin kuubalaisia saksanpähkinöitä, salaattisikuripuun hedelmiä Kangasalta ja aurajuustoa Espanjasta.

Sato talteen

Alkaa olla se aika vuodesta, kun Suomen sijainti päiväntasaajaan nähden saattaa harmittaa. Ei toki minua, syksy on vuosittain juuri sen hetkisen elämäni parasta aikaa. Silloin tällöin parasta on myös perjantai tai joulukuusi, viimeinen harvemmin syksyisin.



Mutta tämä on myös siksi mukavaa aikaa, että nyttemmiten keittiö purnukkamäärä kasvaa huomattavasti. Voisin jopa sanoa, että purnukoita on pian riesaksi asti. Isompi riesa on kuitenkin ruohonleikkaaja, joka jyrisee ikkunan alla joka kolmas päivä viimeistään silloin, kun aamuhämärä alkaa taittua kajoksi. Ei se saakutin ruoho kasva niin nopeasti, tajua se. Laitanko sinutkin purnukkaan, perkele häh?!



Purnukoiden määrä kasvaa siksi, että nyt viimeistään kerätään satoa talteen. Tarkennettuna, nyt kuivuri sanoo hurraa ja pöydät ovat täynnä kuivumassa olevia toistaan kummallisempia sieniä. Sienten kannaltahan tämä on ollut käsittämättömän hyvä vuosi, olen juhlinut kuin pieni sardiini loppiaissaunassa. Suppiloita tai torvisieniä en taida jaksaa enempää edes kerätä, niitä on vuosiksi eteenpäin. Noiden lisäksi kuivattuna on jo lampaankääpää, punikkitatteja, herkkutatteja, nummitatteja, keltavahveroita, häränkieltä ja vaikka mitä. Rouskut on vielä hoitelematta. Niitä pitää olla ehdottomasti, sillä mahdollisuus tehdä suolasienistä sienisalaattia on elämälleni yhtä tärkeää kuin foolihappomaisessa muodossa oleva foolihappo. Rouskujen osuus korjaantuu tänään iltapäivästä. Myös yrtit on kerätty ja kuivattu. Pikkupurnukoihin on kuivattu basilikaa, minttua, piparminttua, oreganoa, rakuunaa, sitruunamelissaa, timjamia ja rosmariinia. Parvekkeella ja maassa kasvaa vielä paprikapuu ja chilipensas, niiden hedelmät ajattelin vielä kuivata, niin homma alkaa olla joulupaketissa. Myöhemmin vielä omenasiivuja ja jotain muita hauskoja juttuja, en ole vielä keksinyt mitä. Mutta jotain epäilyttävän hauskaa.


Kuten jo todettua, suppilovahveroita on tänä vuonna ihan älyttömästi. Ensimmäistä kertaa sienestyshistoriani aikana, jouduin ottamaan metsässä masennuslääkkeitä: niin paljon harmitti, kun tiesin, etten saa kaikkea millään kerättyä. Yksi prozac, pari zoloftia ja lukuisia edronaxeja. Olo paranikin hetkellisesti ja hyvinä hetkinäni haastattelin keijuja ja sammakoita, huonoina luulin olevani Polkkapossu.

Seuraavassa postauksessani annan apuja teille, jotka ette oikein tiedä, mitä kaikella sillä suppilovahverolla tekisitte, jonka olette vasuihinne ahtaneet.

Onko muumilaaksossa ihan kaikki asukkaat varmasti kotona?

Pakko julkistaa postilaatikkooni tippunut ihailijakirje.


Hei paskanaama,

Olen nyt kaksi kertaa tehnyt ruokaohjeitasi ja molemmilla kerralla tulos on ollut täyttä paskaa. Sinun kannattaisi lopettaa ruoanlaitto kokonaan koska ruokasi ovat skeidaa. Yleensä kirjoitat ihan paskaa.Tekemäni ohjeet oli vuohenjuustoparsaleipä ja joku sumuvalon suklaakakku. Pidin kakkua vahingossa liian kauan uunissa enkä edes tykkää parsasta. Oikeastaan olen kokeillut ruokiasi kolme kertaa ja ensimmäisellä kerralla oli hyvää.


Heh, en muistakaan koska olisin hykerrellyt näin paljon. Paitsi eilen saatoin hihitellä aika paljon katsellessani Boratia. Kiitos palautteesta, sitä on aina mukava saada.

Ahvenen pöksyttäminen

Taas joku jamppa kyseli postilaatikossani, miten kuhasta lähtee luut. Myös edellisen postaukseni jälkeni G.Astronomi ihmetteli, miten ahvenesta saa ruodot pois. Asia on hyvinkin yksinkertainen, vaikka tehdäänkin räätälillä. Kyseinen tapahtuma nimittäin tehdään mittatilaustyönä ja sitä kutsutaan housuttamiseksi. Itse kutsun sitä tosin pöksyttämiseksi, mutta joillekin sillä on aivan eri merkitys.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuha-/ahvenfileestä saadaan kaikki ruodot pois tekemällä veitsellä kaksi hyvin yksinkertaista viiltoa ja poistamalla v-muotoinen osa. Kuvaan siis merkitty poistettava kiila oranssilla. Tädää, ei vaikea juttu.

Mihin kamerani on osunut?

Innokkaalle kuvaajalle voi käydä joskus näin.

Vai voiko olla, ettei kameranikaan pystynyt vastustamaan herkkua? Arvaa, mitä zoomi on syönyt. Vastanneiden kesken arvotaan Gaddafin kalsarit ja tarkkaan valikoitu rairuohon siemen.

Levylautasella

Heatwave

#¤%#& Avataan tästä, really?

Lähes kaikki missä lukee avataan tästä, ei taatusti aukea juuri sitä kohtaa. Tai sitten ne eivät aukea mistää muustakaan kohtaa. Ei ainakaan minulla. Tuo teksti on puhdasta kiusantekoa, jonka takana on sekopäinen sadisti, joka aina keksii uusia kiusantekotapoja. Hyvin suurella todennäköisyydellä kyseinen henkilö on suunnitellut myös DVD-levyjen päällysmuovit ja säilyketölkeissä olevat vedä-tästä-aukaisimet, jotka purevat nurmea jo pienestä kosketuksesta. Saman henkilön käsialaa on myös teippirulla, jossa teippi joko repeää väärään suuntaan tai pää hukkuu johonkin teippimereen. Huh, alkaa kiukku nousta. Vaan kun kiukku nousee, muisti vähenee. Muistikorttipakkaukset vasta mahdottomia ovat. Kuinka vaikea onkaan kömpelöillä sormilla avata tuota kovamuovista pakettia, jonka sisällä on herkkääkin herkempi muistikortti. Jumankavita.

Välillä mietin ihan tosissani, pitäisikö keittiövarusteisiini todellakin kuulua timanttipora ja rälläkkä. Ja hommaanko poraani 50 millin vai peräti 59 millin terän? Kummalla esimerkiksi punajuuripurkki aukeaa nopeammin? Onko rälläkkä tuo kumpi? Sitten pitää hommata vielä kuulosuojaimet ja suojalasitkin, sillä ihan työturvallisuuden takia rälläköinti vaatii niitä. Älytön noidankehä: seuraavaksi joudun miettimään, mistä materiaalista tehdyt suojalasit soveltuu keittiöön parhaiten ja pitäisikö kuulosuojaimissa olla radio. Ei enää yhtään hymyilytä - siinä vaiheessa kun säilykepurkin pitäisi olla jo auki, minä selailen vielä sopivaa radioasemaa. Ei Jumankavita.

Mutta mikä on kaikkein turmiollisin, järkyttävin, värisyttävin, epäonnistunein, lipevin, häijyin, pahanilkisin, kiperin, typerin, tukalin, persein, moraalittomin, juonikkain, huonotapaisin, kelvottomin, rikollisin, surullisin, närkästyttävin, ahdistavin ja ennen kaikkea rasittavin paketti?

Aivan. Jäätelöpaketti. Tarkemmin sanottuna Valion litran jäätelöpaketti. Aivan täysin perseestä. Lue: Aiii-vaaan-täyyy-siiin-perrr-seeee-stä. Pitäisikö siinä ihan tosiaan olla jokin idea?! Revi viivaa pitkin. No revi keskenäsi! Koko paska hajoaa käsiin kuin viilistä veistelty bambi. Haloo Helsinki tai Valio ainakin, olisiko taas tuotekehittelyssä työsarkaa? Tuhlasin jo kaikki napalmini Herra Snelmannin maksamakkarapötköpaketin kehittäneeseen osastoon - ehkä saan palmia vielä jostain pimeiltä markkinoilta. Makuuhuoneestakin paloi juuri valo. Joku on joskus väittänyt, että jäätelöpaketti on niin tosi kätevä, kun sen saa vielä niin kätevästi kiinnikin. Millä logiikalla, häh? On varmaan halunnut tahallaan ärsyttää minua. Tämä on yksi niistä tavoista, joilla minut saa räjähdysherkäksi.

Itse jäätelö on jälleen kerran hyvää, vaan mikä siinä paketissa maksaa. No ei mikään. Sepä se. Helppo vastaus kysymykseeni.