Mikä voi olla elämässä tärkeämpää kuin mielihyvän, onnellisuuden ja nautinnon tavoittelu? Jos minulta kysytään tuskin mikään. Jos minulta kysytään uudestaan, tunnustaudun hedonistiksi. Jos muilta kysytään hedonismistani, tunnistaudun ajoittaiseksi paskiaiseksi ja oman mielihyvän jahtaajaksi. Mutta kun pidän mielihyväperiaatteen ja hedonismin sekoituksesta. Hedonismin mukaan eettinen hyvä perustuu nautintoon ja mielihyvään ja jos mielihyväperiaate otetaan mukaan, mielihyvän tavoittelussa huomioidaan myös vallitsevat tekijät.
Tämän matalamielisen johdannon tavoitteena oli sekoittaa lukijat ja kääntää huomio pois paskasta (lue: erittäin hyvästä) reseptistä. Reisille meni, sillä itse menin sekaisin, eikä ajatuksenjuoksuni olekaan enää kirkasta saati sitten babitzinista.
Mutta onhan Rajamäellä etiikkaa. Tuo tehdas tekee selvästi tutkimusta siitä, mikä on (moraalisesti) hyvää ja arvokasta. Viinietikka täyttää epäilemättä hyvän ja arvokkaan tunnusmerkit. Moraalisesti vielä paremmaksi, joskin kuulemma ambivalentisti epäilyttäväksi, Rajamäen tekee sen, että tuo etikkatehdas lähettelee viinietikkapurnukoitaan ruokapolkkaajien iloksi Ähtäriä ja jopa Tuusniemeä myöten. Joidenkin ruokapolkkaajien keskuudessa on herätelty keskusteltua siitä, onko tällainen toiminta moraalisesti jotenkin arveluttavaa, ehkä jopa kyseenalaista. Itse en näe mitään ristiriitaa siinä. Kyllä ähtäri- ja tuusniemeläisetkin omat pullonsa ansaitsevat, saadaanhan me varsinaissuomalaisetkin. Eikä kaikkea ole pakko ottaa vastaan, jos joku omia tuotoksiaan haluaa lähettää.
Minulle saa edelleen lähettää kaikkea. Lupaan vieläkin kirjoittaa tuotteista rehellisen mielipiteeni. Jos tuote on mielestäni täyttä räkää, kerron sen taatusti. Jos se on tosi hyvää, haukun sen luultavasti silti. Varsinkin jos saan siitä muhevaa mielihyvää.
Rajamäen tehdas lähetti minulle kolme pulloa viinietikkaa. Ja tietysti ihan pyyteettömästi, vaikka väitetäänkin, ettei ilmaisia näytteitä ole olemassakaan. Mutta kyllä on. Jos vaan muutamalla sanalla kerron tuotteista blogissani. No kerron siis.
Al Limone eli sitruunainen valkoviinietikka on se jota voisin vaikka suositella. Alle Erbe Fines eli yrteille humpsahtava valkoviinietikka on ihan jees myös. Isompaan testaukseen otin Al Pepe Neron eli mustapippurilla raiskatun punaviinietikan. Ihan vaan sen takia, että halusin tietää, oliko raiskaus enemmänkin väkisinmakaamista vai väkisinmakaamista halulla.
Tuloksena oli ehkä joku välimuoto.
Tässä vaiheessa havaitsen tulleeni aggressiiviseksi kaikkia kulttuurien globalisoitumista vastustavia ihmisiä kohtaan ja pidän yhä enemmän ja enemmän ihmisistä joiden kanssa voin puhua mistä vaan. Tässä vaiheessa havaitsen myös juoneeni iltapalaksi pullon punaviiniä, lasin malagaa, toisen pullon punaviiniä ja muutaman hassun oluen. Hassuiksi oluet tekee se tosiasia, että niiden sisältö jaksaa lähes aina hymyilyttää. Tässä vaiheessa siis reseptiin. Olenkin sen jo aiemmin blogannut, tässä versiossa vadelmaviinietikka on vaan vaihtunut rajamäkeläiseen.
Pippurista hapanimeläkastiketta ja possua
2 dl omenamehua
½ dl sokeria
1 rkl worchesteria
2 rkl soijakastiketta
3 rkl Rajamäen mustapippurista punaviinietikkaa
2 rkl ketsuppia
chilijauhetta
maizenaa
vettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g possusuikaleita
silputtua sitruunaruohoa
pieni pussi vihanneksia
Mittaa kattilaan omenamehu, sokeri, worchester, soijakastike, viinietikka ja ketsuppi. Keittele n. 10 minuuttia. Anna potkua chilijauheella. Sekoita maizena veteen ja suurusta kastike.
Kuullota pilkottuja sipuleita pannulla ja paista possusuikaleet kypsiksi. Heitä sekaan sitruunaruohot ja pakkasesta pussi, jossa on vaikka papuja ja porkkanoita. Kaada kaikki kastikekattilaan ja anna muhia hetki. Tarjoa nuudelien siivellä.
Tämän matalamielisen johdannon tavoitteena oli sekoittaa lukijat ja kääntää huomio pois paskasta (lue: erittäin hyvästä) reseptistä. Reisille meni, sillä itse menin sekaisin, eikä ajatuksenjuoksuni olekaan enää kirkasta saati sitten babitzinista.
Mutta onhan Rajamäellä etiikkaa. Tuo tehdas tekee selvästi tutkimusta siitä, mikä on (moraalisesti) hyvää ja arvokasta. Viinietikka täyttää epäilemättä hyvän ja arvokkaan tunnusmerkit. Moraalisesti vielä paremmaksi, joskin kuulemma ambivalentisti epäilyttäväksi, Rajamäen tekee sen, että tuo etikkatehdas lähettelee viinietikkapurnukoitaan ruokapolkkaajien iloksi Ähtäriä ja jopa Tuusniemeä myöten. Joidenkin ruokapolkkaajien keskuudessa on herätelty keskusteltua siitä, onko tällainen toiminta moraalisesti jotenkin arveluttavaa, ehkä jopa kyseenalaista. Itse en näe mitään ristiriitaa siinä. Kyllä ähtäri- ja tuusniemeläisetkin omat pullonsa ansaitsevat, saadaanhan me varsinaissuomalaisetkin. Eikä kaikkea ole pakko ottaa vastaan, jos joku omia tuotoksiaan haluaa lähettää.
Minulle saa edelleen lähettää kaikkea. Lupaan vieläkin kirjoittaa tuotteista rehellisen mielipiteeni. Jos tuote on mielestäni täyttä räkää, kerron sen taatusti. Jos se on tosi hyvää, haukun sen luultavasti silti. Varsinkin jos saan siitä muhevaa mielihyvää.
Rajamäen tehdas lähetti minulle kolme pulloa viinietikkaa. Ja tietysti ihan pyyteettömästi, vaikka väitetäänkin, ettei ilmaisia näytteitä ole olemassakaan. Mutta kyllä on. Jos vaan muutamalla sanalla kerron tuotteista blogissani. No kerron siis.
Al Limone eli sitruunainen valkoviinietikka on se jota voisin vaikka suositella. Alle Erbe Fines eli yrteille humpsahtava valkoviinietikka on ihan jees myös. Isompaan testaukseen otin Al Pepe Neron eli mustapippurilla raiskatun punaviinietikan. Ihan vaan sen takia, että halusin tietää, oliko raiskaus enemmänkin väkisinmakaamista vai väkisinmakaamista halulla.
Tuloksena oli ehkä joku välimuoto.
Tässä vaiheessa havaitsen tulleeni aggressiiviseksi kaikkia kulttuurien globalisoitumista vastustavia ihmisiä kohtaan ja pidän yhä enemmän ja enemmän ihmisistä joiden kanssa voin puhua mistä vaan. Tässä vaiheessa havaitsen myös juoneeni iltapalaksi pullon punaviiniä, lasin malagaa, toisen pullon punaviiniä ja muutaman hassun oluen. Hassuiksi oluet tekee se tosiasia, että niiden sisältö jaksaa lähes aina hymyilyttää. Tässä vaiheessa siis reseptiin. Olenkin sen jo aiemmin blogannut, tässä versiossa vadelmaviinietikka on vaan vaihtunut rajamäkeläiseen.
Pippurista hapanimeläkastiketta ja possua
2 dl omenamehua
½ dl sokeria
1 rkl worchesteria
2 rkl soijakastiketta
3 rkl Rajamäen mustapippurista punaviinietikkaa
2 rkl ketsuppia
chilijauhetta
maizenaa
vettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g possusuikaleita
silputtua sitruunaruohoa
pieni pussi vihanneksia
Mittaa kattilaan omenamehu, sokeri, worchester, soijakastike, viinietikka ja ketsuppi. Keittele n. 10 minuuttia. Anna potkua chilijauheella. Sekoita maizena veteen ja suurusta kastike.
Kuullota pilkottuja sipuleita pannulla ja paista possusuikaleet kypsiksi. Heitä sekaan sitruunaruohot ja pakkasesta pussi, jossa on vaikka papuja ja porkkanoita. Kaada kaikki kastikekattilaan ja anna muhia hetki. Tarjoa nuudelien siivellä.