Jo pitkään olen ählämöinyt heinzin puolesta - siis tuon ainoan oikean ketsupin. Mistä sitten voi johtua, että meille välillä ostetaan muitakin ketsuppeja? Minä en niitä osta, ei siis vaikea arvata kuka tumpelo niitä kaappiin kantaa. Muut ketsupit kokevat nopeastikin Matti Inkisen kohtalon ja päätyvät ihmepoistumisen kautta jätteeksi.
Jo viime postauksessani tuunasin jalostajan sianlihakastiketta. Tuunaus saakoon jatkoa: nyt ei tuunata kylläkään ruokaa, vaan annetaan muuten ihan turhalle ketsulle kyyditystä.
Täällä Turussa oli nimittäin eilen ukkosmyrsky, jonka syntyyn ei voinut olla vaikuttamatta ystäväni kutsuva sadetanssi. Maa oli myrskyn jäljiltä hyvinkin märkä, joten minulla oli ongelma. Pyöräni takalokasuojasta oli lähtenyt pala: takkini selkämys olisi pian kuran peitossa. FC Interin futismatsiin pitäisi kuitenkin päästä ja pyörä olisi tietty ainoa oikea ratkaisu.
Ah jag, kuten noissa saksalaisissa laatuviihde-elokuvissa usein sanotaan. Uutta lokaria en ehtisi käydä ostamassa, joten ainoaksi ratkaisuksi jäisi Pimp-My-Bike. Mitä lokasuojakappaleen tilalle sitten voisi laittaa? Joku pahvitötsä ehkä? No ei, se kuitenkin kastuisi vedestä ja sulaisi pois. Entäs joku kumin pala? Voisin tietty leikata saappaistani roiskeläpät, mutta saappaani saattaisivat tuimastautua siitä. Kortsuista rakennettu lokasuoja olisi varmasti vielä näyttävämpi, mutta se vaatisi liikaa näpittelyä. Entäpästä joku muovi? Katselin ympärilleni ja näin X-tra-ketsuppipurkkin. Mikä muu käyttötarkoitus tuolla syötäväksikelpaamattomalla punaisella kuramoskaa muistuttavalla ekto-oksennuksella voisi olla, kuin antaa sen viemäriin viskaajalle ilo katsella punaisen väriaineen huuhtoutuvan veden mukana pois näköpiiristä. Otin siis ilon vastaan ja annoin sisällölle huutia. Pesin tötsykän, leikkasin pitkittäissuunnassa kahtia, hieman muotoilin ja kiinnitin muutamalla kierrolla teippiä jäljelle jääneeseen puskurikappaleeseen.
Huomasin herättäväni hilpeyttä, mutta olen jo tottunut siihen. Voinhan aina jaella keskisormea, olen hyvä siinä. Pahis varpaista kulmakarvoihin asti.
Kuva on lähetetty myös kyseisen firman tuotekehittelyyn.
Jo viime postauksessani tuunasin jalostajan sianlihakastiketta. Tuunaus saakoon jatkoa: nyt ei tuunata kylläkään ruokaa, vaan annetaan muuten ihan turhalle ketsulle kyyditystä.
Täällä Turussa oli nimittäin eilen ukkosmyrsky, jonka syntyyn ei voinut olla vaikuttamatta ystäväni kutsuva sadetanssi. Maa oli myrskyn jäljiltä hyvinkin märkä, joten minulla oli ongelma. Pyöräni takalokasuojasta oli lähtenyt pala: takkini selkämys olisi pian kuran peitossa. FC Interin futismatsiin pitäisi kuitenkin päästä ja pyörä olisi tietty ainoa oikea ratkaisu.
Ah jag, kuten noissa saksalaisissa laatuviihde-elokuvissa usein sanotaan. Uutta lokaria en ehtisi käydä ostamassa, joten ainoaksi ratkaisuksi jäisi Pimp-My-Bike. Mitä lokasuojakappaleen tilalle sitten voisi laittaa? Joku pahvitötsä ehkä? No ei, se kuitenkin kastuisi vedestä ja sulaisi pois. Entäs joku kumin pala? Voisin tietty leikata saappaistani roiskeläpät, mutta saappaani saattaisivat tuimastautua siitä. Kortsuista rakennettu lokasuoja olisi varmasti vielä näyttävämpi, mutta se vaatisi liikaa näpittelyä. Entäpästä joku muovi? Katselin ympärilleni ja näin X-tra-ketsuppipurkkin. Mikä muu käyttötarkoitus tuolla syötäväksikelpaamattomalla punaisella kuramoskaa muistuttavalla ekto-oksennuksella voisi olla, kuin antaa sen viemäriin viskaajalle ilo katsella punaisen väriaineen huuhtoutuvan veden mukana pois näköpiiristä. Otin siis ilon vastaan ja annoin sisällölle huutia. Pesin tötsykän, leikkasin pitkittäissuunnassa kahtia, hieman muotoilin ja kiinnitin muutamalla kierrolla teippiä jäljelle jääneeseen puskurikappaleeseen.
Huomasin herättäväni hilpeyttä, mutta olen jo tottunut siihen. Voinhan aina jaella keskisormea, olen hyvä siinä. Pahis varpaista kulmakarvoihin asti.
Kuva on lähetetty myös kyseisen firman tuotekehittelyyn.