27.2.2006

Ojja-lauta(nen)

Chakchouka on tunisialainen vihanneshöystö, johon tulee tomaattia, valkosipulia ja siis erilaisia vihanneksia. Siitä hieman kehittyneempi versio on ojja, johon laitetaan edellisten lisäksi kananmunaa ja harissalla maustettuja lampaanlihamakkaroita. Ojjaa tuli syötyä kuumana alkuruokana erittäin idyllisessä Escargot-ravintolassa; etanoita ei kyllä ollut saatavilla, vaikka nimi hieman lupailikin. Joka tapauksessa ojja oli herkkua. Merguez-makkarat valmistetaan yleensä lampaan- tai naudanlihasta. Tarjoilija tiesi kertoa, että joskus saatetaan käyttää myös lampaan aivoja tai keuhkoja, mutta heillä on aina lampaanlihaa. Vaikea sanoa, mitä tuli syötyä, "Well, Clarice, have the lambs stopped screaming...?" Ojjassa makkara korvataan joskus myös katkaravuilla. Ensimmäisenä tulisi mieleen, että merguezit voisi korvata täällä vaikkapa chorizoilla.



Ojja

Chorizo-makkaraa
3 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
purkki tomaattimurskaa
1 tomaatti
1 vihreä paprika
1/2 tl kuminaa
harissaa maun mukaan
2 kananmunaa
suolaa ja pippuria

Leikkaa makkarat mieltymystesi mukaan ja paista pannulla. Lisää pieneksi viipaloidut valkosipulinkynnet ja kuullota niitä hetken aikaa. Lisää oliiviöljy ja sauvasekottimella tasaiseksi ajettu tomaattimurska. Kuutioi tomaatit ja leikkaa paprika pienemmiksi paloiksi. Viskaa sekaan. Lisää harissa ja mausteet. Anna paprikoiden hautua kypsiksi. Jos tarvii voit lisätä hieman vettä. Paista lopuksi kananmunista häränsilmät ja aseta lautaselle. Kaada höystö lautaselle munien seuraksi. Tarjoa vaikka patongin ja oliivien kanssa. Hei muuten, oliivitkin maistuivat jo ihan kohtalaisilta tai sitten Tunisialaiset ovat Oliivikäsisafwaneita.

Hieman huono puoli Ojjassa oli, että joutui popsimaan lähes raakaa keltuaista. Tunisia on kuitenkin salmonellan luvattu maa. Sitä en tiennytkään ennen tämän päiväistä tartuntatautien valvonnassa käyntiä. Hiulihei.

- Valitettavasti labratuloksenne osoittavat, että teillä on salmonella.
- Eihän meillä syödä edes kanaa!
- Se voi tulla myös vanhasta munasta.

Ja muuten käykäähän katsomassa uutta Mustekalan ruokablogia.

Levylautasella Meijun Pure mua. JES.

26.2.2006

Let me ask you one question sir!

Aloin ehkä vasta hieman ymmärtää tunisialaisia ihmisiä, kun matka jo loppuikin. Tunisialaiset saattavat tuntua hieman päällekäyviltä, mutta loppupeleissä ovat ystävällisiä ihmisiä. Järjestäen he kyllä yrittävät viilata linssiin, mutta se on maan tapa. Tai ainakin haluaisin uskoa niin, jos se hieman vähentäisi pahoja ajatuksia.

Soussen parasta antia oli ehdottomasti medina eli vanhakaupunki, jossa muutuin takaisin pikkupojaksi, joka oli päässyt ensi kertaa karkkikauppaan. Turisti haistetaan siellä jo ennen kuin menee portista sisään. Pienillä kapeilla kujilla on kojua kojun perään. Nahkatakkeja, astioita, kilpikonnia, mausteita, vihanneksia, huntuja, vesipiippuja, kaneja, mattoja - oikeesti ihan kaikkea voi tulla vastaan. On kyllä aika ahdistavaa, kun minä vaalea viikinki kävelen kujalla ja jo vähintään seitsemän kauppiasta on ottanut minut kohteekseen. Vuoron perään tartutaan hihaan ja yritetään saada kiinnostus heräämään. Jokaisella on oma taktiikkansa, mutta seuraava on yleisin: let me ask you one question sir: where do you come from? Siihen kun vastaa Finland, alkaa juttu lentää. Paivaa paivaa, mita kuuluu kukkuluuruu, ärrän kierrän ympäri orren, kissan pistan poskeen. Alkuu nuo tietysti olivat aika huvittavia. Tavallista oli myös, että kerrottuani olevani Suomesta, kauppias kertoi, että hänen entinen vaimo, nykyinen vaimo, suku, ystävä tai ihan kuka vaan oli Suomesta. Hauskaa sinänsä, että sain sellaisen kuvan, että jokaisella medinan kauppiaalla oli koko suku asunut Suomessa jo lähes 30 vuotta. Yritin jopa välillä vaihtaa maata ja sanoin olevani Venäjältä. Eipä auttanut: sama litania venäläisiä tervehdyksiä ja sanoja tuli vastaan. Jälkeen päin ajateltuna tuntuu aika hauskalta tavalta, jonka taidan ottaa omakseni. Menen kävelemään Turun torille ja kun tulee vastaan ulkomaalainen, kysyn mistä hän on kotoisin, jonka jälkeen ladon kaikki tuntemani kyseisen kielen sanat tiskiin. Totean, että sukuni on asunut hänen maassaan jo 30 vuotta ja rakastan kyseistä maata.

Medina on myös tinkaajan helmi. Kauppiaat pyytävät tuotteistaan ihan sikahintoja ja välillä säälitti katsoa vierestä, kun osaa turisteja viilattiin linssiin pahemmin kuin optikko tai Pekka Pouta parhaimmillaan. Eräästä nahkalaukusta pyydettiin alkuun 165 dinaaria (10 D = 6,5 €), sitten hinta tippui 130 dinaariin. Tuumasin että hinta on much too high, jolloin kauppias kysyi, mikä sitten olisi hyvä hinta. Kerroin 20 dinaaria, jolloin kirosanat lentelivät ja kauppias alkoi huutaa sabotaaz sabotaaz ja why do you hate me, please respect me. Ne olivat aika hauskoja tilanteita, koska tinkaaminen on sangen hupaisaa. Lopulta laukku lähti mukaan 30 dinaarilla. Kipot ja kulhot olivat uskomattoman hienoja ja niitä tietysti oli pakko muutama ostaa mukaan. Varsinkin tähän isoon astiaan ihastuin, jonka onnistuin tinkimään 45 dinaarista 8:aan.



Mausteita kuolasin kieli vaahdossa ja nokka transsissa. Välillä jäin ihastelemaan vieri vieressä seisovia isoja maustepusseja, joiden tuoksut eivät voinee olla tästä maailmasta. Mausteita sitten lähtikin Suomeen kohtalaiset keolliset, osa sellaisia, joista minulla ei ole hajuakaan. Joskus yritin kysyä, mitä mauste oli, mutta arabian kieli ei oikein taitu minulla ja englanti taas harvemmin maustekauppiailla. Mutta ei se mitään. Pitänee surffailla maustesivuilla, jos löytäisi jotain tutun näköisiä maustekuvia. Kokeilu rules.

En voi sanoa, että tunisialainen keittiö olisi tullut kovin tutuksi. Couscousia en saanut grammaakaan, vaikka sen pitäisi olla ihan perusjuttu pohjoisessa Afrikassa. Kerran kyllä yritin, kun listalla luki couscous royal, mutta senkin olisi saanut vain tilaamalla etukäteen. Mielenkiintoista. Mutta tulihan sitä toki maisteltua paikallisia herkkuja. Ja tulin syöneeksi myös ehkä elämäni ikimuistoisimman aterian eräässä kalaravintolassa, jossa ei ollut ruokalistaa, vaan ns. fixed menu. Alkuun pöytään tuotiin patonkia, oliiveja, vihanneksia ja harissaa. Olen muuten menettänyt sydämeni harissalle, jota lopuksi aloin jo käyttää leivän päälle kuten paikallisetkin tekevät. Tulisuuteen alkoit tottua, ainoa huono puoli oli, että huulet turposivat kokemuksen puutteesta. Seuraavaksi tarjoilija toi pöytään reilut kymmenen pikku kulhoa, jotka pitivät sisällään vihanneksiä, äyriäisiä, mustekaloja, kaloja, höyrytettyjä, friteerattuja, keitettyjä, tuoreita. Hieman kyllä suumme loksahtivat auki ruokien tuoksuista, näöstä ja määrästä.

Melkein kaikki tuli kuitenkin syötyä ja olo oli kieltämättä aika täysi. Odottelimme
jo jälkiruokaa, kun tarjoilija laski pöytämme keskelle hervottoman kalavadin, jossa oli joku iso kokonainen vaalea kala ja kaksi pienemää. Lisänä oli muutama jättikatkis ja iso lautasellinen ranskalaisia perunoita. Siinä vaiheessa loppui huumori, sillä maha oli jo täysi kuin Tokion metro. No kiltisti maistelimme kaloja, jotka kyllä olivat aivan fantastisen makuisia. Jälkiruoaksi tarjoilija heitti meitä raikkaalla sitruunasorbetilla, mandariineilla ja appelsiineilla. Tässä vaiheessa olisin voinut ilmoittautua viralliseksi ympyrän mitaksi, mutta tyydyin vaan pyörimään hotellihuoneeseen.

Tulen vielä turinoimaan Tunisiasta myös ruokaohjeiden merkeissä ja kertomaan tunisialaisen keittiön tyypillisistä herkuista. Nyt en jaksa kuitenkaan kokkailla kummempia, sillä olo on väsynyt kuin Pohjois-Korean virkamiehellä. Mutta maito ja lämi maistuisi.

15.2.2006

Vedetään tahnat?

The hot African air
it doesn't seem to mind nor to care

to bring some coolness
on the sheets two lovers share

- Kemopetrol

Lauantaina Polkkapossu rämistelee Tunisian Airilla Välimeren yllä ja ihmettelee omaa pienuuttaan. Ja luultavasti myös jalkatilojen pienuutta. Onneksi en ole lentopelkoinen, vaikka viime Kiinan reissu menikin vähän liian vauhdikkaasti - silti rakastan mandariineja.

Koska nyt Välimeren maisemiin tulee lähdettyä, niin kiinnostus välimerellisiä ruokia kohtaan alkaa saada potkua. Lupaan ottaa paljon kuvia reissusta ja tuoda kummallisia ruokakuvia ihmeteltäväksi. Ihmeteltäväksi ehkä siinä mielessä, että taas tulee syötyä Afrikan kansallismaanosaruokaa fish and chips. Seuraavana päivänä M´Guba Donaldsiin ja sitten HesMandelaburgeriin. Loppuviikon syön pelkkiä heinäsirkkoja ja huudan kurkkuäänillä tsir tsir.

Muutama kuukausi sitten toteutimme Timbaali Selassien ja muiden kokkikaiffareitten kanssa tilauksen, jossa teemana oli Välimeren ruoka. Itse olin mukana ryhmässä, joka valmisti tuolle alueelle tyypillisiä tahnoja/kastikkeita/sooseja, millä nimellä niitä nyt haluaakin kutsua. I am the law eli tahnoja. Tahnat tarjottiin dippailtavien kasvisten kanssa eli porkkanoiden, paprikoiden, kukkakaalien jne.



Harissa

Olen tulisen ruoan ystävä ja tunisialainen harissa on näistä tahnoista (tsatsikin ohella) yksi suosikkini. Omien mieltymysten mukaan kannattaa miettiä, miten vahvoja chilipalkoja tähän survaisee, tulista tästä tulee joka tapauksessa.

5 chilipalkoa
2 kynttä valkosipulia
½ tl cayannepippuria
1 tl kuminaa
2 tl korianteria
oliiviöljyä
suolaa

Puhdista chilit siemenistä ja murskaa huhmaressa. Murskaa myös valkosipulit. Sekoita kaikki keskenään.


Munakoisotahna

Pahus kun en muista, mutta tälle tahnalle on joku kreikankielinen nimikin. En jaksaa alkaa nyt etsimään, mutta jos jollekin tulee mieleen, niin vastaus otetaan mielellään vastaan. Alkoi ehkä m-kirjaimella...

2 munakoisoa
3 valkosipulinkynttä
2½ rkl oliiviöljyä
1½ rkl sitruunamehua
s + p

Paahda munakoisoja 175 asteisessa uunissa, niin kauan että ne kypsyvät. Ehkä noin 40 minuuttia. Kaavi kypsynyt munakoiso irti kuorista ja soseuta se. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita hyvin.


Tsatsiki

Kreikkalaisen tsatsikin voittanutta tahnaa ei ole vielä tullut vastaan. Valmistus kestää 2 minuuttia ja maku vetää Zeuksenkin pois toogabileistä Heran kotipöytään.

½ kurkku
1 kermaviili
1 rkl sitruunamehua
s + p
tuoretta minttua pieneksi hakattuna
2 murskattua valkosipulin kynttä

Raasta kurkku ja puristele siitä vedet pois. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua kylmässä vähintäin tunnin ajan.


Tapenade

Tapenade ei oikeastaan ole kuin vuosisadan vanha keksintö. Sitä käytetään paljon mm. ranskalaisessa keittiössä. Muuten possun sisäfile tapenadekuorrutteella on jamia.

pieni purkki oliiveja
25 g anjovisfileitä
2 tl kaprista
1 valkosipulinkynsi
3 rkl oliiviöljyä
½ tl sitruunan mehua
5 basilikan lehteä
mustapippuria

Soseuta oliivit, anjovikset, kaprikset, valkosipuli ja basilikat. Lisää oliiviöljy vähitellen mukaan. Mausta sitruunan mehulla ja pippurilla.


Hummus

Ostin jostain etnokaupasta vuonna 0 heräteostoksena purkillisen tahinia. Joku puolituttuni hehkutti, että se on mahtavaa leivän päällä. No hei haloo. Jos lokki olisi juuri lentänyt keittiössäni, olisi vesilintu saanut ansaitsemattoman tahiniosuman. Mutta hummukseen tahini sopii kuin vappunenäviiksilasit Ben Zyskowiczille.

4 dl kikherneitä
3 valkosipulin kynttä
5 rkl tahinia
suolaa
1 sitruunan mehu
3/4 dl oliiviöljyä
1 rkl voita
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl paprikajauhetta

Liota kikherneitä 12 tuntia. Sekoita kaikki aineet keskenään ja aja tasaiseksi tehosekottimella tai jollain vastaavalla härvelillä. Paista juustokuminaa ja paprikaa voissa ja kaada se hummusmasan päälle.

14.2.2006

Polkkaa fiorentinalaisittain

Polkkapossuun on tainnut iskeä lintuinluenssa, oireina ainakin on yskää, kurkkukipua ja lihaskipuja. Normaalisti munaan itseni päivittäin vähintään kolme kertaa, mutta muninnan määräkin on vähentynyt. Heltta ja varsinkin harja ovat turvoksissa ja pientä sinisyyttä on selvästi havaittavissa käsivarsissani pienten juovien muodossa. Toivottavasti sairaanhoitaja myöhemmin tänään osuu yhteen noista juovista, kun menen ottamaan piikin - tosin a-hepatiittia vastaan. Ehkä lintuinfluenssakin helpottaa.

Olo on slightly heikko, mutta ajattelin silti hieman kokkailla illemmalla. Kuvan kokkauksesta laitan ehkä sitten myöhemmin, jos jaksan. Surffailin juuri epicuriouksen sivuilla ja törmäsin eräässä reseptissä termiin "á la florentine". Piti tietysti selvittää, mitä se tarkoittaa. Jos ruoka on fiorentinan tapaan valmistettua, kuuluu siihen yleensä ainakin pinaattia ja mornay-kastiketta. Tuo kastike on oikeastaan bechamel-kastiketta, johon on lisätty parmesania ja kermaa. Tarjotaan usein kalan, kananmunan tai kanan kanssa.

No niin iski sitten mieliteko pinaattiin. Se on muuten ihan höpö höpöä, että pinaatissa olisi ihan törkeät määrät rautaa. Kyllä Kippari-Kalle sai massiiviset lihaksensa Olgaa nostelemalla eikä mistään muualta. Kyllähän pinaatissa paljon on rautaa, muttei juuri enempää kuin muissakaan vihreissä vihanneksissa esim. parsakaalissa tai nokkosessa. Suurimman osan raudastaan ihminen saa eläinperäisistä tuotteista kuten lihasta. Tärkeää raudan imeytymisen kannalta on se, minkä kanssa rautaa sisältävää ruokaa syö: esimerkiksi maito heikentää, kun taas C-vitamiini parantaa raudan imeytymistä.

Tällaista ajattelin tehdä. Ei ole kyllä aavistustakaan, tuleeko edes hyvää, mutta sen näkee. Kokeileminen on aina hauskaa. Ja ainakin ihan jeessiltä vaikuttaa.

Wanna-be-fiorentina-kanaa

1 kourallinen tuoretta pinaattia
1 sipuli pilkottuna
3 rkl pecorino romanoa raastettuna (tai parmesania)
1 valkosipulin kynsi pilkottuna
muutama basilikan lehti
1/2 dl leipäkuutioita
1 dl kevytmajoneesia
10 tippaa tabascoa
1 rkl appelsiinin mehua (c-vitamiinia raudalle)
S + P

kanan rintafileitä
riisiä
roquefort-juustoa (tai aurajuustoa)
sahramia

Heitä renssattu pinaatti, sipulit,(leipäkuutiot), juusto, basilikat ja appelsiinimehu blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Kumoa seos kulhoon ja sekoita mukaan majoneesi, tabasco, suola ja pippuria. Voit laittaa myös pienen pihauksen oliiviöljyä. Sekoita hyvin.

Nuiji rintafile muovikelmun välissä kevyesti ohuemmaksi. Levitä täyte fileeseen ja kierrä file rullalle. Laita rulla kiinni vaikka hammastikulla. Paista väri pintaan pannulla ja kypsennä uunissa mehevän kypsäksi. Tarjoa sahramilla ja sinihomejuustolla maustetun riisin kanssa.

Jos vielä haluaa tehdä kastikkeen, niin tämä ainakin näyttää ihan kokeilemisen arvoiselta.

Ääninä Briskeby: Wide awake
-----------------------------
Päivitys muutama tunti myöhemmin.

Valmistin safkan ja hyvää tuli. Kana oli varsin maukas ja mehukas. Satuin löytämään pakastimestani pinaattia, joten tuore unohdettiin. Toimi hyvin. Majoneesina testasin täysin rasvatonta majoa, joka ei kyllä yleensä paljon herkistä, mutta tässä toimi hyvin. Kastikkeen tein appelsiinimehusta, soijasta, tipasta kermaa, kasvisliemikuutiosta, tipasta vettä, maizenasta ja suolasta ja pippurista.

11.2.2006

Ravinnoksi kelpaamatonta

Olen pitänyt itseäni lähes kaikkiruokaisena, mutta Knorrin Porkkana-korianterikeitto oli paikasta, johon aurinko ei paista. Ei ainakaan usein. Korianterin maku kyllä jakaa porukan aika hyvin: itselleni maistuu loistavasti. Soupe Naturelle, joka on raikkaan täyteläinen ja pehmeästi maustettu...yeah right. Ei siis todellakaan mitään Knorria vastaan, mutta tämän keiton aikana tuotekehittelytalo olisi kaivannut annoksen napalmia niskaansa. Tai vaikkka mansikkaeskimon, jos heille olisi tullut päähän edes yksi positiivinen ajatus. No - makuasioita, vaikkakin manssueskimo on hinta-laatusuhteeltaan ykkösjäde.

Lähdin parantelemaan keittoa, koska en olisi saanut sitä alas muualta kuin viemäristä. Tuli maukasta vaikkakin alkuperäisen keiton ideana kai oli, että se on kevyttä ja jotain: sen idean kyllä voi unohtaa reformaation jälkeen. Mutta tällainen siitä sitten tuli. Kuka vielä uskaltaa toteuttaa alla olevan reseptin keittokehujen jälkeen :)


Maukas ällökeitto


1 prk Knorrin porkkana-korianterikeittoa
1,5 dl kookosmaitoa
valkosipulin kynsi
nuudeleita
katkarapuja
ripaus garam masalaa
aavistus sitruunan mehua
pientä ja paistettua porkkana-, sipuli-, kesäkurpitsakuutiota

Arabia sinisellä raidalla ei ehkä ole kaikkein kaunein tarjoilulautanen, mutta saa mennä.

Kuutioi kasvikset ihan pieniksi kuutioiksi ja paista kypsiksi. Ensin porkkana ja sitten vasta muut pannulle. Laita keittoon kookosmaito ja kiehauta, vähennä sitten lämpöä. Lisää masala ja mehu. Heitä mukaan nuudelit, jotka kypsyvät nopeasti ja sitten ihan lopuksi katkaravut. Sekoita keittoon myös kasviskuutiot. Todella nopea, helppo ja maukas.

The Killers: Somebody told me

10.2.2006

Osu ja uppos

Vaikkaikin lappilainen perinneruokaprojekti on ohi, valmistin eilen suurta sarvipäätä. Pakastimeni huutaa sen verran hoosiannaa, että katsoin, mitä sieltä pitäisi heittää pois ja mitä sieltä voisi syödä. Yleensähän pakastimessa olevissa ruoissa on se idea, että niitä voi syödä, mutta en kyllä ole ihan varma vuodelta 2002 olevista mustista torvisienistä. En varmaan heitä pois, kun ne on niin hyviä, mutta en kyllä takuulla syökään. Voin ehkä antaa ne joskus vuonna 2046 lastenlapsilleni. Tai teen niistä avopuolisolleni syntymäpäivälahjaksi nilkkakorun. Ja sitten keräilen tavaroitani kadulta. Joka tapauksessa hirvipaisti vei niin paljon tilaa, että eikun lihoiksi vaan ja läski tummumaan. Hirvi on kyllä oikeasti vähärasvaista lihaa, joten unohdetaan jälkimmäinen. Hirvipaistin reseptiä en tähän jaksa kirjoitella. Sen verran on kuitenkin pakko sanoa, että ensinnäkin hirvipaisti kannattaa ympäröidä pekonilla, jotta mehevyys pysyy. Ja toiseksi, useissa ohjeissa sanotaan, että hirvi pitää olla sisälämpötilaltaan 70-75 astetta: mielestäni hyvä asteluku olisi lähempänä 65 astetta tai vaikka reilusti allekin. No kun en sisälämpötilamittaria laittanut, niin aika kypsää tuli. Hiukan taisi punaista jossain näkyä vielä.





Riistakastike


1 dl keittojuureksia
1 sipuli
1,5 dl punaviiniä
1 prk demi-glacea
1 rkl mustaherukkahyytelöä
7 katajanmarjaa
1/4 dl karpaloita
1 dl kermaa
s + p
rosmariinia
timjamia
(riistafondia)

Kastikkeen voi tehdä tietysti myös hirven paistoliemestä. Tein kuitenkin kastikkeen jo valmiiksi sillä aikaa, kun hirvi sai lämpöä, ja lisäsin vaan paistoliemeen muuten valmiiseen kastiin. Freesaa pilkottu sipuli ja keittojuurekset öljyssä. Lisää demi, hyytelö, punkku ja mausteet. Katajanmarjat rikoin ensin morttelissa. Ne antaa kastikkeelle ylisanallisen maun. Keittele n. 30 min ja lisää riistafondia ja vettä, jos tarve vaatii. Lisää karpalot ja keitä vielä hetki, niin että karpalot menevät rikki. Siiviöi ja lisää kerma. Tarkista suola ja pippuri.

5.2.2006

Kakkipizzat ja kebabit 4.50

Tänään ei viitsinyt tehdä ruokaa, kun teki niin paljon mieli pizzaa. Ei olekaan aikoihin tullut tilattua kotiovelle asti murkinaa. Ehkä se johtuu siitä, että 70 metrin säteellä on kolme pizzeriaa tai oikeastaan kaksi niistä on kebab-paikkoja. Sain joskus sähköpostiini liitetiedoston, jossa kerrottiin, mitä kaikkkea hauskaa voi sanoa soittaessaan pizzatilausta:

* Mikä täyte sopisi parhaiten italialaisen Sperrs Langhe Nebbiolo- punaviinin kanssa?
* Voinko vuokrata pizzan illaksi?
* Toivo yhdeksi täytteeksi pepperonia. Sano kuitenkin ihan lopuksi, että ei sitten missään tapauksessa pepperonia ja sulje puhelin nopeasti.
* Tilausten ottajilla on tapana toistaa tilaus. Kun näin tapahtuu, sano Kiitos tämä tekisi kotiinkuljetuksella 7 euroa.
* Kun sinulta kysytään puhelinnumeroa, anna heidän oma numero ja odota reaktiota.
* Kysy mitä tilauksen vastaanottajalla on päällään
* Kysy voisitko nähdä ruokalistan
* Toivo, ettei George vastaa puhelimeen.

En tietenkään ole ikinä tällaista tehnyt.

Turussa olen täysin tykästynyt City-Kebabin pitsoihin. Loistava palvelu, hauskat heebot ja mikä parasta pizzan päälle saa vielä ekstrana kastiketta, jota normaalisti laitetaan kebabiin. Ja kastike ei edes maksa mitään. Jes jes. Kannattaa kokeilla, vaikka kuulostaakin vähän ufolta. Lempparipizza tuolla on Citypizza, johon tulee kebablihaa, sipulia ja pippureita. Ananasta otan joskus lisäksi, koska se raikastaa mukavasti. Italialaiset on muuten hiukan ihmeissään, kun Suomessa ottavat pizzan, johon on heitetty ananasta mukaan. No ei ananas ainoa hullu täyte ole. Japanissa yksi suosikeista on Mayo Jaga, josta löytyy mm. majoneesia ja perunaa. Toinen yhtä villi on Kimchi Bacon eli siis täytteenä korealaista hapankaalia. Taitaa tarvita tuplajuustokuorrutuksen, että saa kimchin maun peitettyä. Costa Rican täyte on kookos. Brasiliassa erikoisuus on vihreät pavut, Intiassa inkivääri ja tofu. Eli pizzan idea on täysin ymmärretty joka paikassa: jämät kaapista foccacian tapaisen leivän päälle ja uuniin. Kuvan pizzapaikalla on sitten oma käsityksensä, mikä on hyvä täyte.

1.2.2006

Väkhisin ruphee joikhaamaa!

Opiskeluprojektina on tällä hetkellä lappilainen ruokakulttuuri. Hauska aihe, joka antaa paljon mahdollisuuksia. Ideana olisi tehdä muutamalle hengelle kunnon perinnepöperöt, kuitenkin ideoituna tämän hetken ravintolamaailmaan. Sopii possuillekin. Päässäni soi kappale, jota en ole kuullut sitten ehkä jääkauden ja en ole varma, olenko silloinkaan:

Juskan joiku riemuisasti,
kuuluu matkain päähän asti,
nun nun nun nuu.
.
.
Nousee edessä Pallas majassa kaikki nukkuvat kai.
Juskan iloinen joiku hereille heidät kuitenkin sai.


Yritin vielä googlettaa tätä, mutta tuloksia zierou. Aika pelottavaa, koska muistan vielä sanatkin. Tosin ei olisi lainkaan mahdotonta, että olen kehittänyt kappaleen unissani ja alkanut uskoa sen olemassaoloon. Ei olisi eka kerta, kun jotain vastaavaa tapahtuu, muuta siitä ehkä joskus kun tekee mieli avautua.

Menu on oikeastaan jo päätetty: alkuruoaksi lappilainen teemalautanen savuporoineen ja leipäjuustoinen, pääruoaksi nauriskalaa ja jälkkäriksi kuusenkerkkäparfait lakka- ja mustikkakastikkeella. Hauskaa värien suihkintaa. Tänään tehtiin pientä harjoittelua, jälleen kokkikitaristiystäväni J. Dawsonin kanssa, ja kivaa oli. Naurista kuitenkin niin harvoin tulee käytettyä, että ajattelin tähän tuoda nauriskalan ohjeen. Erittäin helppo ohje, mutta näyttävä. Nauris kun on niin loistava lisäke. Se ei vaadi kasvaakseen mitään lämpimiä mantuja, siksipä se on Lapissakin toiminut. Ei siellä sitten paljon kukaan muu viihdykään paitsi ehkä kolme riekkoa jos vaadinkin. Ja Grönlannissa naurista viljellään myös - ihan oikeasti. Kuka muuten tietää, mikä on ruotsin nauris? Ihan googlettamatta. Euroopassa nauris oli yleinen juures 1700-luvulle asti, kunnes peruna tuli ja teki Aleksandr Karelinit. Jos muuten joku haluaa kostaa tämän pottumaisen nöyryytyksen, niin kostakoon kaalille. Tai Xenalle :)Vaikka eihän kaali syypää ollutkaan.


Nauriskala
(2 annosta)

2 naurista
300 g lohifilettä
pestokastiketta (verde)
majoneesia
(smetanaa)
rucolaa
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
karpaloita/puolukoita

Kuori nauriit ja leikkaa kuutioiksi. Yhdestä nauriista jää yksi hyvä valmis kuutio (nauriin alapuolelta, ymmärrät jos teet tämän), johon jää syvennys keskelle... siitä tulee koriste, johon laitetaan punaiset marjat. Keitä kuutiot kypsiksi. Nypi fileistä ruodot pois. Lähtee helposti vaikka pinseteillä. Tee kaksi 150 gramman annospalaa ja laita uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita keskenään pari lusikallista smetanaa, hieman majoneesia ja ihan pikkusen pestoa ja laita se fileiden päälle kuorrutteeksi. Heitä lohi uuniin ja paista kypsäksi. Ehkä n. 15 minuuttia 180 asteessa. Kun lohi alkaa olla ylikypsää se alkaa päästää reunoilta valkoista nestettä pihalle.

Aseta kypsät nauriit lautasen keskelle. Laita lohifile nauriiden päälle. Ota rucolat ja käsiisi öljyä, kovilla käsillä pyörittele rucolanippu palloksi ja aseta lohifileen päälle. Kiitos vihjeestä kokki-isä Paspartout'lle. Saadaan kiva ilmava torni. Lautasen reunoille voi laittaa hieman öljyllä jatkettua pestoa kastikkeeksi. Ja se koristekuutio johonkin hyvältä näyttävään kohtaan lautaselle, niin tulee vähän mukavaa punaista väriä.

Ai juu. Koska olen cool musamies, niin kerronkin teille aina tästä lähtien, mitä musaa soittolistani kirjoitukseni julkaisuhetkellä pyörittää. Jos muistan. Phoenix: Everything is everything.
Xena.