Valion tervehdys

Vaikka seuraava tekstinpätkä edustaakin possun rehellistä paatosta, mainitsen, että nämä tuotteet on arvioitu yhteistyössä Valio Oy:n kanssa. Älkää silti ymmärtäkö väärin, Valio tuskin on ihan kaikesta samaa mieltä, ei pidäkään olla. Yhteistyötämme kuvaa ehkä parhaiten jaloa olomuotoanikin kuvaava vanha viisaus Suu söis ja vatta vetäs, vaan ei kanna hennot sääret.

Seuraavista makupaloista monet ovat joulun kausituotteita, mutta ei kannata olla liian rajoittunut: rajoittuneisuus on normaaliutta, hulluus vapautta - saa käyttää. Harmi silti, että osa näistä on tosiaan kausituotteita ja saatavuus muina aikoina on kiven alla. Onnea silti Suomen jääkiekkoileville pikkuleijonille ja Curry Kivelle.

Jos vaikka ensin paneutuisi tuohon Valion nesteosastoon. Luumu-rusinakeitto on erittäin onnistunut tuote. Maku on perinteinen ja koostumus tyydyttää. Omatekoisen luumu-rusinasopan valmistamisessa ei toki tarvi olla Alexander Nilson, mutta jouluna on paljon muutakin ruokahäsäämistä. Purkin kyljessä komeilee myös opastus, miten kyseinen keitto saadaan kiisseliksi. Tykkään tästä, mutta toisaalta vähän myös ihmettelen, terkut markkinointi-/tuotekehitystiimille. Sillä vaivalla kun tuotteen muuttaa kiisseliksi, keittää jo alusta asti itsetehdyn sopan/kiisselin. Mutta joka tapauksessa tykkään. Joulu ei ala ilman aattoaamun riisipuuroa ja rusinaista soppaa - tänä jouluna se oli Valion, ehdottomasti hyvä vaihtoehto. 

Joulunajan nesteosaston parhaimmistoa (malaga-viinin ohella) tarjoaa eittämättä glögit. Jääkaappini pursuilee joulukuun ajan Valion tummasta herkkuglögistä. Siitä ei voi edes puhua samassa lauseessa Marlin marjalitkuglögien kanssa. Taisin juuri tehdä sen. Valion tummassa on luonnetta ja se on maustettu reilulla kädellä, juuri kuten glögin kuuluukin olla. Mahtavaa. Tuotteesta on tarjolla myös sokeroimaton versio, jota markkinoidaan vähäkalorisena vaihtoehtona. Kun nyt kerran rehellisiä ollaan, niin se on ihan täyttä paskaa kuraa ja keinotekoiset makeutusaineet puskee hulluna läpi. Pakko myöntää silti Valion puolustukseksi, ettei sanavarastooni muutenkaan kuulu aspartaami. Ja käytännössä kaikki, mihin sitä on lisätty, on yleisesti ottaen täyttä paskaa kuraa. Mutta olihan toi silti ihan järkyttävää. Ymmärrän toki, että on ihmisiä, jotka eivät voi sokeria niinkään syödä, mutta sääliksi käy, jos tuohon sammioon joutuvat.

Sokerina kakun päälle: Valion sokeroimatonta glögiä suositellaan säilytettäväksi viileässä - perään voisi lisätä vielä sanat koskaan avaamatta. 

Glögiä maultaan muistuttavia juomia ovat mm. Valio Talvipäivä kausimehu ja Valio Hehku rypälejuoma. Ensimmäinen maistellaan kylmänä, jälkimmäinen lämpimänä. Molemmista jäi ihan perusjeesolo, mieleen tuli positiivisia pieniä ajatuksia ja hiljaisia tunteita. Karvat eivät nousseet pystyyn, muttei ollut tarvettakaan. Hyviä perusjuomia seurusteluun ja seurustelemattomuuteen. Juon uudestaankin.

Omenaglögi

Ai mutta, maistoinpa tosiaankin vielä yhtä glögiä - tietty maistoin, kun olin sen vanhempieni kotitilan herkkuomenoista mehupohjasta asti omin karvaisin pikkukätösin valmistanut. Ja näin se tekeytyi. Kuorin, kotapoistin, ja lohkoin noin 700g sekalaisia omenoita. Laitoin kattilaan ja heitin perään ehkä puolitoista litraa vettä, yhden sitruunan mehun ja tujauksen sokeria. Annoin seistä kylmässä kannen alla vuorokauden. Keitin omenat pehmeiksi ja vedin sauvalla aivan tasaiseksi. Lisäsin ehkä hieman vettä, jotta tuotos nesteasteeltaan kohtaisi mehulle asetetut eu-standardit. Heitin kattilaan vajaat kymmenen neilikkaa, pari kanelitankoa, sopivasti kardemummaa, 1 tl raastettua inkivääriä ja inasen muskottipähkinää sekä pienen ripauksen vaniljasokeria. Keittelin omaan gustatorimaailmaan sopivaksi eli ehkä 20-25 minuuttia. Tarkistin sokerin, lisäsin hiukan, keitin vielä hetken, siivilöin ja panin päiväksi kylmään. Ravistelin glögitötteröä, lämmitin ja huomasin, joulu on taas nyt sitä saa punahilkan joulu joutui jo rintoihinkin ja sudenkin harmaan kukat laaksosessa.  Piu.

 Ja sitten on tämä juustopuoli. Aura Gold on sinihomejuusto, jota on kypsytetty vähintään kaksi kertaa pidempään kuin kullattonta aurajuustoa. Valion Aurajuusto® on alallaan Suomen johtava tuotemerkki mukaan lukien kaikki tuontijuustot. Sitä syödään vuodessa n. 1,8 miljoonaa kiloa. Mutta on se kyllä pahuksen hyvääkin. Gold on perinteistä aurajuustoa hieman voimakkaampi versio ja maistui minulle jouluna mm. tällaisessa salaatissa.   

Sinihomejuusto-hedelmäsalaatti ja punaviinimarjakastiketta

Aura Gold -sinihomejuustoa

Friseesalaattia

Rucolaa

Kirsikkatomaatteja

Päärynää

Nektariinia

Hasselpähkinöitä 

Paahdettuja pinjansiemeniä

Ja kastike: 

3/4 rkl punaviinimarjahyytelöä
1/4 dl vettä
2 rkl vadelmaviinietikkaa (tai jotain muuta vastaavaa)
½ dl oliiviöljyä
muutama lehti hienonnettua rakuunaa
kierros mustapippuria myllystä
½ valkosipulinkynsi pilkottuna

Mittaa kastikeainekset kulhoon ja aja sauvalla tasaiseksi.

Aura Goldin lisäksi maistelin myös Valion Kappelia ja Hienointa Mustaleimaa. Kappeli on erittäin miellyttävä ja täyteläinen herkuttelujuusto. Kauan siinä menikin, kun tavallinen röhkö sitä pääsi maistamaan: vaikka tuotetta on valmistettu jo liitukaudelta lähtien, sitä on toimitettu vain Manhattanin delihyllyille. Nyt onneksi meidänkin tarpeisiin, pidän kyllä mausta. Hyvää sanottavaa taas on vaikea keksiä Hienoimmasta Mustaleimasta. Mieleeni tuli lähinnä mauton kuiva pahvi, joka tarrautui kitalakeen. Eipä eronnut paljon öylätistä. Mustaleiman maitohappohera tiivistyy pisaroiksi, minkä vuoksi mustaleimaa kutsutaan myös itkeväksi emmentaliksi. Kyllä itku tulikin, eikä kyse ollut ilon kyyneleistä. Vaan hieman kyllä mietityttää. Yleensä ihan pidän mustaleimasta juuri sen vahvan maun vuoksi, mutta tämä ei tosiaan maistunut oikein miltään. Erikoista vai erikoisen pilaantunutta?

Leviteosastolla kättelin Oivariini Herkkua ja Viola-sarjan raputuorejuustoa. Herkku maistui herkulta mallasleivän päällä, en pysty mistään ainakaan maullisesti valittamaan. Muistan, kun Jaakko Kolmonen joskus sanoi, ettei leivän päälle pidä laittaa muuta kuin voita. Tai jos laittaa juuston, niin sitten ei saa laittaa voita. Jaakko I.  Herkku on pitkällisen tuotekehityksen tulos, jonka pohjana on täysin Valion luoma ja omistama hapate. Raputuorejuustoa käytin salaatinkastikkeena sekoittamalla ruokalusikallisen majoneesia, pari ruokalusikallista raputuorejuustoa, lorauksen vettä notkistamaan ja reilusti kuivattua tilliä. Toimi mm. salaatin kanssa, jossa oli kananmunaa ja kalaa. 

Jälkiruokakarkelot aloitti ja lopetti maustettu rommi-rusinarahka. Masentavaa, että se on kausimaku. Voisin lipoa sitä suoraan purkista kaksin käsin, nelin sormin, kieli kipossa, kärsä poskella, saparo takana. Näitkö? Rommi-rusinarahkassa hyvää on myös, ettei se kaipaa kaverikseen mitään, jälkkäri vaikka ihan sellaisenaan. Possukeittiö valmisti siitä silti raikkaan makeanhappaman jäädykkeen, johon tuli lisäksi tomusokeria, valkuaisia, keltuaisia, puolukoita ja kermaa. Jalostus on vielä kesken, joten palataan siihen myöhemmin. 

Pääosin kaikki olivat herkkuja paria poikkeusta lukuun ottamatta. Varmasti ne maistuvat jollekin muulle. Eri mieltä saa olla, mutta on se aika turhaa.

Paska paketti mutta saaplarin hyvää... osa II

HK pyysi minua maistamaan maalaismaksamakkaraansa ja mielelläni sen teinkin. Olenhan maalainen syntymäpaikkani syvimmässä merkityksessä. Väts mii.

Tuo likilegendaarinen makkara on kyllä Polkkapossun mielestä aikas hyvää. Ehkä kevyesti liian suolaista ja hieman liian sileää, mutta varsin maukasta. Sitä paitsi suola on hyvää. Kaipaisin tähän pötkylään enemmän selvästi erottuvia paloja sitä itseään - haluaisin erottaa mitä syön. Possuna tietty pidän siasta ja joskus myös toisin päin. Harvemmin kyllä sika pitää minusta, mutta monesti minua kyllä kutsutaan siaksi. Ja olen ylpeä lempinimestäni.

Kuva on linkitetty sieltä sivulta, mihin sen klikkaaminen vie. Kerroin vain mahdollisen tekijänoikeusrikkomukseni vuoksi.
HK:n maalaismaksamakkara on valmistettu siasta, chilistä, laakerinlehdestä, sipulista, valko-/mustapippurista ja valkosipulista. Ei tuosta yhdistelmästä nyt ihan paskaa voi tullakaan. Lisää maalaisuutta olisi ehkä lisännyt ruohonjuuritasolta poimittu piharatamon keskiruoti tai enemmän elvistellen koko juurakko Huldoineen. Kaikkea ei voi saada, vaikka kuinka rustiikkinen yrittääkin olla.

Ravintoarvot 100 grammassa:

Energiaa: 220 kcal
Proteiinia: 12 g
Hiilihydraattia: 2,2 g
... josta sokereita: 0,4 g
... josta laktoosia: 0 g
Rasvaa: 18 g
Ravintokuitua: 0,1 g
Suola: 1,7 g
Natrium: 0,9 g

Kuten todettua, suolaa tuntui olevan kohtuullisen reippaasti. Suositushan on päivässä 5 grammaa, mihin on kyllä aika hankala päästä. Keskimäärin miehet saavat n. 9 grammaa ja naiset 7 päivässä. Pienenä kuriositeettina: jos päivittäisen suolan saisi keskiarvollisesti puolitettua, systolinen verenpaine alenisi n. 6 elohopeamillimetriä (mmHg) ja diastolinen 4 mmHg:tä. Eli vastaa mietojen verenpainelääkkeiden tehoa.

Ja sitten moitteen sanat: olen jo muinaisessa bloggauksessa syyltänyt suivahduksen sanoja maksamakkarapakkauksesta. Taidanpa kopioida vanhan kirjoitukseni tähän, vaikka kaikki sen tietysti ovatkin opetelleet joulujuhlan yhteislauluhetkeä varten.

Miksi asiat eivät tapahdu niinkuin olisi järkevää? Miksi asiat ovat kuten ovat? Miksi asiat menevät niinkuin menevät? Miksi asiat pitää tehdä ehkä jopa kaikkein vaikeimmalla mahdollisella tavalla? Ja miksi hitossa HK:n maksamakkarapötkö on niin järjettömän työläs avata? Ehkä tässä vaiheessa pitäisi kysyä, miksi asiat olisivat jatkossa toisin.

Ehkä siksi, että silloin kun suivaantuu tarpeeksi, antaa palautetta. Ja Polkkapossu on kova possu antamaan palautetta. Sitä paitsi ikinä ei tiedä, mitä kivoja tuotepaketteja saa, kun palautteen muovaa oikeaan muotoon. Fazerille valitin joskus muinoin jotain karnevaalikekseihin liittyvää... tuloksena oli hervoton paketti täynnä fazerin keksejä, suklaita ja vaikka mitä nannanamia.

Mutta juu. Tämän kirjoituksen aihe on HK:n maksamakkara. Se on ihan törkeän hyvää, eikös vaan? Mutta miksi sen pitää olla pakattuna niin onnettomaan pakettiin? Ihan tosi. Johonkin monivammaiseen muovikuoreen, jota on mahdoton saada mitenkään järkevästi avattua. Ja mitä sitten kun se on auki? Muovin römpelöt sojottaa sinne tänne: yritä siinä sitten säilyttää pötköä jääkaapissa järkevästi, siten ettei leikattu pää pääsisi kuivumaan. Voi ***kele sentään. Juu voihan siihen laittaa elmukelmun, mutta kiinnostaako se? No ei tosiaankaan, niin. Ja mikä on taktiikka? Pitääkö pötköstä aina leikata kuorta hieman pois, kun haluaa siipaleen, vai pitääkö pötkön päästä pursutellen puristaa kuin hukkuva oljenkortta. Häh?

Jälleen kerran pötköstä suivaantuneena, päätin pikkusielumaisuuttani sanoa HK:lle sanani. Miksi tyhmäilette -kysymykseen en odottanutkaan vastausta, mutta jotain ilahduttavaa sain silti: "Hei! Kiitos palautteestanne. Markkinoille on tullut uutuus maksamakkara tuubissa. Välitämme terveisenne edelleen tuotekehitykseen ja markkinointiin." No hyvä. Tuotekehitys varmaan tiesikin jo, että pakkaus on hanurista, mutta ihan kiva että myös markkinointi sai terveiset. Muuta pahaa sanottavaa en HK:sta keksi. Herkkumaksamakkara on herkkua.

Kuukauden jäkäläpäinen pakinanatina

En ole keksinyt vielä mitään käyttöä yhdellekään Fun Light-tuotteelle. Viemärien puhdistamiseen ne voisivat juuri ja juuri sopia, sen verran pesuaineinen maku niissä on.

Mutta nyt tuli ihan ylivoimainen pohjanoteeraus: Fun Light Crystal. Felix Abba kuvailee tuotettaan läpinäkyvänä juomatiivisteenä, joka antaa vedelle kevyen ja raikkaan maun. Sokeriton janonsammuttaja. Aika läpinäkyvä tuote onkin, sillä janonsammuttaminen perustuu siihen, että kun ottaa kunnon kulauksen Fun Light Crystalia, on pakko juoda päälle vähintään litra ihan oikeaa vettä, jotta pystyisi edes jotenkin elämään.


Kyseistä tuotetta saa kahta eri makuvaihtoehtoa: sitruuna-limettä ja greippi-sitruunaa. Ensimmäistä olen vain maistanut, toisesta näen painajaisia. Miten sitruunasta ja limestä voi saada jotain noin järisyttävää? Kyseessä on törkeä kunnianloukkaus kaikkia maailman sitrushedelmiä kohtaan. Kaikki maailman sitrushedelmät: Nouskaa barrikadeille ja vaatikaa vapautumista Fun Lightin ikeestä!

Ja mikä loppupeleissä on edes kyseisen juoman funktio? Jos haluaa kevyen sitruunan maun juomaansa, niin onko ylivoimaisen hankalaa antaa sitruunalle pieni hali ja puristaa mehut vesikannuun? Tai vaikka viipaloida se sitruuna ja heittää kannuun? Tulee muuten paljon halvemmaksikin. Tietysti on niin, että on vähän tylsää juoda kraanasta tulevaa vettä, kun se ei oikeastaan ole mikään hienosti brändätty tuotemerkki. Myös halin antaminen ja kevyt sitruunan puristus saattavat olla joillekin ongemia; voihan siinä tulla annettua rakkautta jo ihan liikaa kertalaakilla. Myös viipaloiminen ja veistely on aikaa vievää puuhaa ja jos oikein huonosti käy saattaa vaikka veistellä sormeen. Ja viipaloinnista tulee tiskiäkin. Nyt joku tietysti ärähtää, että entäs hampaat ja kiille? No kuule, entäs Matti ja Teppo? Ei nekään tee hyvää kellekään, mutta jos jaksaa pysyä kohtuudessa, niin ei ne tapakaan.

Tuota p***aa en kyllä osta enää ikinä.

Älkääkä ehdottako, että Fun Lightit ovat hyviä rahkan maustamiseen. Eikä ole! Koko Fun Light on täysi susi.

1 987 400 joulea

Panda lanseerasi joku aika sitten markkinoille Luonnonraikkaan Lakritsin. Puumajamme herttuatar sai kyseistä herkkua pussillisen verran mukaansa Turun naisday-messuilta. Eikä pitänyt mausta lainkaan, mikä oli erittäin positiivista. Minä nimittäin pidin. Lakritsit kolahtivat Polkkapossulle kuin EU-kalyptus-pastillit muhkuranenäiselle mummolle.

Luonnonraikas Lakritsi on tosiaankin raikas. Samanlaisen maun saa suuhunsa syksyisessä metsässä sadekuuron jälkeen. Ja tuossa ihmeellisessä metsässä kasvaa piparminttua, rohtosalkoruusua, mustaseljankaa, siankärsämöä, kiiltomalvaa, tähtianista, salviaa ja etelänkevätesikkoa. Miten sattuikaan, juuri samoja yrttejä, joista Pandan lakritsi saa makunsa.

Jos hakemalla pitää hakea jotain negatiivista niin sehän allekirjoittaneelta onnistuu. Ehkä hieman häiritsevää on uskotella kuluttajille, että Luonnonraikasta Lakritsia voi syödä ihan tuosta vaan, kips kaps, hyvällä omallatunnolla: siinä kun ei ole lainkaan säilöntä- eikä väriaineita ja rasvaakin vain 0,5%. Pienen vertailun jälkeen selviää, että mm. Pirkan ja Halvan lakritseissa on myös rasvaa 0,5%. Yleisesti ottaen lakritsissa kuin lakritsissa näyttäisi olevan juuri tuon verran rasvaa. Kalorimääräkin vastaa normaalilakritsin kalorimäärää, joten tuotteen mainonta on sinänsä täyttä kusetusta. Panda iskee vielä suoraan kuluttajan mielihyväkeskukseen kertomalla, että Luonnonraikas Lakritsi on "sallittu herkku". Tekstiä ei oikeastaan edes tajua, sen vaan kääntää hyväksi ja hyväksytyksi. Kuluttajaa viedään kahville. Panda kertoo 150 g pussin olevan sopivankokoinen herkutteluannos. Eli jos syöt koko pussillisen saat 475 kcal:a. Miksei Panda kerro pussin kyljessä, että pussista saa energiaa siis vain 1 987 400 joulea.

Vanha jäkäläpää natisee taas

Tuotekehittelyyn olisi jälleen asiaa. Tällä kertaa Fazer Leipomoiden Oululaiselle ja kyseessä olisi Reissumies-leipä. Maku on kyllä oikein kohdallaan ja kyseistä leipää tulee ostettua hyvinkin usein. Leivontaan käytetyistä jauhoista ja hiutaleista 67% on täysjyväruista, mikä tuntuu oikein hyvältä. Joissain ruisleivissä kun ruisjauhoja on käytetty lähinnä silmänlumeena. Pakkauksen paino on 235 grammaa, joten tällainen kukkakeppikin jaksaa sen juuri ja juuri kotiin kantaa. Sitä paitsi Reissumies on vielä kohtalaisen halpaa tavaraa. Jos nyt otetaan vertailukohdaksi vaikka täsmälleen yhtä paljon painava videokamera Sanyo Xacti HD 1, voidaan todeta, että sen hinnalla Reissumiehiä saisi n. 1100 pakettia. Aika halpaa siis.

Mutta laatua vaativana kuluttajana olen suivaantunut Reissumieheen. S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U Mikä kele siinä voi olla, että ne saaplarin leivänpuolikkaat on niin vaikea saada irti toisistaan kumpaakaan tuhoamatta? Voiko tosiaan olla niin vietävän vaikeaa kehittää taikinalle sellainen koostumus, että eläminen tulisi helpommaksi? Aamupalalla kun ihmiset eivät usein muutenkaan jaksa olla pikku päivänsäteitä, niin luuleeko tuotekehittely ihan vakavissaan, että leipien repiminen kenties jotenkin auttaa tätä asiaa. Kuules Oululainen, tulen kohta tehtaalle ja repäisen teitä nenästä ja puren varpaasta, jos ei ala asiat muuttua. Reino Helismaa sentään tiesi jo hyvissä ajoin, että jos on Reissumiestä, niin on parempi omistaa myös kissa. Sille voi sitten heitellä revenneet leivänpuolikkaat.

Reissumiehen leipäpuolikkaat ovat muuten erikokoisia. En tiedä, onko asia tarkoituksella näin, vai onko teillä tehtailla jotkut Bachin aikaiset halkaisukoneet. Ei vaan, se on kyllä minusta pelkästään hauska asia. Reissumiehen syöminen ei käy koskaan tylsäksi, kun ensin leivän raiskattuaan voi miettiä haluaako sen pikkunälkään vai kenties vähän isompaan. Joskus voi jopa vetää ihan ranttaliksi ja syödä molemmat puoliskot.

Jumaleisson hanurista

Miksi asiat eivät tapahdu niinkuin olisi järkevää? Miksi asiat ovat kuten ovat? Miksi asiat menevät niinkuin menevät? Miksi asiat pitää tehdä ehkä jopa kaikkein vaikeimmalla mahdollisella tavalla? Ja miksi hitossa HK:n maksamakkarapötkö on niin järjettömän työläs avata?

Ehkä tässä vaiheessa pitäisi kysyä, miksi asiat olisivat jatkossa toisin. Ehkä siksi, että silloin kun suivaantuu tarpeeksi, antaa palautetta. Ja Polkkapossu on kova possu antamaan palautetta. Sitä paitsi ikinä ei tiedä, mitä kivoja tuotepaketteja saa, kun palautteen muovaa oikeaan muotoon. Fazerille valitin joskus muinoin jotain karnevaalikekseihin liittyvää... tuloksena oli hervoton paketti täynnä fazerin keksejä, suklaita ja vaikka mitä nannanamia.

Mutta juu. Tämän kirjoituksen aihe on HK:n maksamakkara. Se on ihan törkeän hyvää, eikös vaan? Mutta miksi sen pitää olla pakattuna niin onnettomaan pakettiin? Ihan tosi. Johonkin monivammaiseen muovikuoreen, jota on mahdoton saada mitenkään järkevästi avattua. Ja mitä sitten kun se on auki? Muovin römpelöt sojottaa sinne tänne: yritä siinä sitten säilyttää pötköä jääkaapissa järkevästi, siten ettei leikattu pää pääsisi kuivumaan. Voi ***kele sentään. Juu voihan siihen laittaa elmukelmun, mutta kiinnostaako se? No ei tosiaankaan, niin. Ja mikä on taktiikka? Pitääkö pötköstä aina leikata kuorta hieman pois, kun haluaa siipaleen, vai pitääkö pötkön päästä pursutellen puristaa kuin hukkuva oljenkortta. Häh?



Jälleen kerran pötköstä suivaantuneena, päätin pikkusielumaisuuttani sanoa HK:lle sanani. Miksi-tyhmäilette-kysymykseen en odottanutkaan vastausta, mutta jotain ilahduttavaa sain silti:

"Hei!

Kiitos palautteestanne. Markkinoille on tullut uutuus maksamakkara tuubissa. Välitämme terveisenne edelleen tuotekehitykseen ja markkinointiin."

No hyvä. Tuotekehitys varmaan tiesikin jo, että pakkaus on hanurista, mutta ihan kiva että myös markkinointi sai terveiset. Muuta pahaa sanottavaa en HK:sta keksi. Herkkumaksamakkara on herkkua.

Ai niin... joskus voisi antaa myös positiivista palutetta. Knorrille on ainakin turha enää hakea töihin, pitää vain toivoa, että kukaan HK:lta ei vieraile täällä. Ja sinä Atrian hemmo, joka hortoilet silloin tällöin täällä sivuilla, voit olla huoletta. Käyttäydyn kyllä.

Kele

Kuten Cele riimitteli, olen "tunnettu sieni-innostuksesta". Niin tai näin, olen muutaman kerran palannut metsästä sieraimet puhisemisesta pullistuneina. Vihastuneena ja hyvin vaaleanpunaisena.

Hyvät fellowcitizensienestäjät: jos ette tunnista jotain sientä, niin sitä ei ole aina ihan pakko potkaista paskaksi periaatteella, jos minä en saa, ei saa kukaan mukaan. Ei tuo periaate toimi yökerhoissakaan. Tänään pisti harmittamaan, kun löysin kaamean kasan keltavalmuskoita, jotka joku angstinen itiöemäntappokone oli akrobaattisesti monottanut tuhannen päreiksi. Vähän matkan päässä joku hieman rauhallisempi antirihmastomissi oli hoidellut kasallisen kehnäsieniä. Molemmat lajikkeet olisivat kelvanneet hyvin allekirjoittaneen pannuun. Että kiitos vaan. Seuraavan kerran olen possuarmeijan, jatimatikkien ja Tervasaaren kesäteatterin porukan kanssa väijyssä.

Kerrassaan nerokasta

Valiolta on tullut ihan veikeä tuoteuutuus, creme fraichemix mango & chili. Perinteiseen tapaan tuo on laitettu 200 g purkkiin. Joskus olen näyttänyt hieman pitkää nenää erinäisille ruokatuotteille, joissa tulee mukana joku maustemix. Nenän näyttäminen ei muuten ole mikään vaikea asia, sillä sukumme nenä on selvästi vähintäänkin aatelispiirteitä perinyt. Mutta otetaan nyt vaikka esimerkiksi dippiainespussit. Ensinnäkin ne on useimmiten törkeästi ylihinnoiteltuja. Toiseksi dippiaineet on suht helppo löytää omasta kaapista. Tietysti on aikas vaivatonta repäistä pussi auki, kaataa dippimausteet kermaviiliin ja laulaa Sepi Kumpulaisen dippaa daa dipi dapadaa dipi dipi dii. Eri asia on sitten haluaako. Mutta takaisin tähän valion hyla-uutuuteen. Vaikka kaikenlaista kaapeista löytyykin, niin harvemmin mitään mangopohjaista. Siksi tämä tuote saa täydet pisteet. Ja siksi että se on ns. kevytversio ja kestää vielä kuumennustakin. Tällä hetkellä kaapissa on muuten yksi mango-piltti, joten taas puhuin täyttä potaskaa. Se on hyvin tavallista, mutta avartavaa.

Päätinpä tutustua hieman tarkemmin fraichemixin tuoteselosteeseen. Pakkauksessa tuotteen käyttöä kuvaavat merkit; ADD ja DIP jotka kuvaavat tuotteen käyttöä niin dippailuun kuin lisättäväksi ruokiinkiin. Todella nerokasta kehittämistyötä valiolla. Dip = dippaa, Add = lisää. Mahtoikohan tuohon neroleimaukseen tarvita mainostoimiston vai elintarvikeinsinöörin. Tai sitten joku huijattiin töihin. Hauskaa tuoteselosteessa on myös seuraava kohta: Valmistettu tuotantolinjalla, jossa käsitellään pähkinää. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että pähkinävammaiset eivät voi syödä kyseisellä linjalla tehtyjä tuotteita?

 G      D      Em      H7             Em D
2.Kullan pää on pähkinä,vaik´ on väärällänsä.
G      D      Em      H7             Em
Kullan pää on pähkinä,vaik´ on väärällänsä.
G       D     Em    H7              Em D
Hei, luulia illalla,vaikk´ on väärällänsä.
G       D     Em    H7              Em
Hei, luulia illalla,vaikk´ on väärällänsä.

Piikkisika

Ihan vaan ihmetelläkseni... kuka keksii tällaisen nimen kaupalleen? Oli pakko napata kuva, kun oon sitä jo muutaman kerran katsastellu.



Aloin eilen illalla ihmetellä toistakin asiaa: miksi kättäni kirvelee ympäriinsä. Ihan kuin siinä olisi pieniä haavaumia ympäriinsä, mutta mitään ei kuitenkaan näkynyt. Välillä kirpaisi niin pirusti. Nyt aamulla pistely on vaan lisääntynyt. Ja syykin on jo selvinnyt. Käytiin iltakävelyllä eilen Kupittaan Citymarketissa, jossa tutkiskelin ennennäkemättömien hedelmien osastoa. Kyllä, kyllä - sittarit ovat tarpeeksi isoja iltakävelylaitumia :) ja ennnennäkemättömien hedelmien osasto on karkkikauppa. Joka tapauksessa aikani väänneltyä ja hedelmäisiä käänneltyä nappasin mukaani kaktusviikunan ja omenabanaanin.

Kaktusviikuna lähti saman tien googleen ja jo ensimmäiset tulokset kertoivat minulle, että sitä ei saisi käsitellä paljain käsin. Mm. Kespro tiesi kyseisen asia, joten kyllä sittarin henkilökunnankin olisi syytä tietää. Reklamaatio lähti jo kyseiseen puljuun ja vastauksenkin sain jo, tai oikeastaan kolme erillistä vastausta. Erittäin asiallista toimintaa sittarin puolesta ja pointsit Kupittaan Aaltoselle. Kaktusviikunahyllyyn tulee varoitukset hedelmän käsittelemisestä paljain käsin. Asia on nimittäin niin, että kaktusviikunassa on pienen pieniä lähes näkymättömiä piikkejä koko pinta täynnä. Aaltonen tiesi kertoa, että tavarantoimittajan pitäisi alkuperäismaassa harjata piikit pois, mutta näin ei sitten ilmeisesti aina tapahdu. Tai sitten he ovat huolimattomia kuin Stevie Wonder jukolanviestissä. Se musta mikä törmäilee puihin. Pitänee toivoa, ettei pistely kovin kauaa jatkuisi, on nimittäin yllättävän v-maista. Varsinkin kun olen tutkinut käteni suurennuslasin kanssa läpi ja näkyvistä piikeistä ei ole pienintäkään haisua. Aloin jälkeenpäin miettiä, että olisiko minun pitänyt olla fiksumpi. Olihan kyseessä hedelmä, jonka nimi on kaktusviikuna. Helou, kaktus = piikkejä. Mutta ei. Päivän kriittinen kommentti: kyllä kaupalla on mielestäni vastuu t. polkkaava piikkisika. Mutta nou haad fiilings.




Hedelmä sopisi kai hyvin Saksan Yhtyneille Viiksi- ja Nahkamiehille, heillä olisi jo valmiiksi suojaavat nahkahanskat kädessään. Leikkasin kaktusviikunasta ensin pään pois ja sitten pohjan pois. Sitten skalpeerasin veitsellä sen ihon. Vähän kuin appelsiinia olisi fileoinut. Olisin tietysti voinut leikata sen vaan pitkittäissuunnassa puolittain ja syödä lusikalla pois, mutta sitten en olisi saanut siitä mukavia hedelmäsalaattipaloja. Kaktusviikunan mausta sanotaan löytyvän mansikkaa, tamarilloa, vesimelonia, persikkaa ja viikunaa. Siksi sitä sanotaan myös nimellä hedelmäsalaattihedelmä. Sitä käytetään jäätelöihin, pikkelsseihin, kakkuihin ja mm. hilloihin. Hillo kieltämättä kuulosti houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta raaka-ainetta oli hieman liian vähän. Karibian saarilla hedelmästä valmistetaan viiniä ja muita alkoholipitoisia juomia. Israelissa kaktushedelmien vienti on kasvanut räjähdysmäisesti ja siellä kaktusviikuna tunnetaan nimellä "sabrah". Mielenkiintoista kyllä, sabrah tarkoittaa Israelissa syntynyttä henkilöä. Paikallisen folkloren mukaan Israelin kansalla on raju ulkokuori, mutta sisältä he ovat makeita ja pehmeitä. Juuri kuten kaktusviikuna, sabrah.

Omenabanaanista en sitten tiedäkään juuri mitään. Ugandassa niitää kasvaa nimellä Sukaali Noiizi. Maku muistuttaa, yllätys yllätys, omenaa. Omenabanaani on pieni, palttiarallaa minun etusormeni kokoinen. Kuorimiseen olisi kaivannut mukaan muutaman sadan sivun manuaalia mielellään pdf-muodossa. Myös omenabanaani tulee löytämään kodin hedelmäsalaatista. Valmistan sitä sitten illemmalla, paremmalla ajalla ja kehittelen siihen jonkin hyvän kastikkeen.




T

Ravinnoksi kelpaamatonta

Olen pitänyt itseäni lähes kaikkiruokaisena, mutta Knorrin Porkkana-korianterikeitto oli paikasta, johon aurinko ei paista. Ei ainakaan usein. Korianterin maku kyllä jakaa porukan aika hyvin: itselleni maistuu loistavasti. Soupe Naturelle, joka on raikkaan täyteläinen ja pehmeästi maustettu...yeah right. Ei siis todellakaan mitään Knorria vastaan, mutta tämän keiton aikana tuotekehittelytalo olisi kaivannut annoksen napalmia niskaansa. Tai vaikkka mansikkaeskimon, jos heille olisi tullut päähän edes yksi positiivinen ajatus. No - makuasioita, vaikkakin manssueskimo on hinta-laatusuhteeltaan ykkösjäde.

Lähdin parantelemaan keittoa, koska en olisi saanut sitä alas muualta kuin viemäristä. Tuli maukasta vaikkakin alkuperäisen keiton ideana kai oli, että se on kevyttä ja jotain: sen idean kyllä voi unohtaa reformaation jälkeen. Mutta tällainen siitä sitten tuli. Kuka vielä uskaltaa toteuttaa alla olevan reseptin keittokehujen jälkeen :)


Maukas ällökeitto

1 prk Knorrin porkkana-korianterikeittoa
1,5 dl kookosmaitoa
valkosipulin kynsi
nuudeleita
katkarapuja
ripaus garam masalaa
aavistus sitruunan mehua
pientä ja paistettua porkkana-, sipuli-, kesäkurpitsakuutiota

Arabia sinisellä raidalla ei ehkä ole kaikkein kaunein tarjoilulautanen, mutta saa mennä.

Kuutioi kasvikset ihan pieniksi kuutioiksi ja paista kypsiksi. Ensin porkkana ja sitten vasta muut pannulle. Laita keittoon kookosmaito ja kiehauta, vähennä sitten lämpöä. Lisää masala ja mehu. Heitä mukaan nuudelit, jotka kypsyvät nopeasti ja sitten ihan lopuksi katkaravut. Sekoita keittoon myös kasviskuutiot. Todella nopea, helppo ja maukas.

The Killers: Somebody told me