Mitä yhteistä on seuraavilla keittiötarvikkeilla: tomaatinkannanpoistaja, munanpuhkoja, lihapullasakset, tryffelihöylä, banaaninkuljetuskotelo, oliivikivenpoistaja, caipiroscanuija, popparikone, hodarin lämmittäjä, munanvalkuaisen erottelija, omenalohkori, sähkökäyttöinen parmesaanijuustonleikkaaja?
Tomaatinkannanpoistaja voi olla ihan tarpeellinen ravintolassa, sillä minulle on opetettu, että vain moukka jättää kannan alkusalaattitomaattiin. Kotikeittiössä sillä ei ehkä ole suurempaa virkaa. Munanpuhkojaa en uskalla edes ajatella, se kuulostaakin jo kiribatilaiselta kidutusvälineeltä. Mitä muuta voi odottaa saarivaltiolta, jonka tärkein vientituote on kookospähkinän kuivattu ydin. Lihapullasaksilla tulee kaunista tasalaatua, vielä kun sakset saisi mahtumaan sormiin. Sitä paitsi kotikutoinen killerilihapulla on kutkuttavasti kauniimpi kuin vauvan persettäkin sileämpi saksilihapulla. Tryffelin höylääminen ilman höylää saattaa tulla yllättävän kalliiksi, mutta jos on varaa ostaa tryffeleitä, niin suodaan sitten höyläkin. Banaaninkuljetuskotelo on aina tarpeellinen: jos taas ei ole varaa ostaa banaania, voi aina mennä kadulle kerskailemaan kotelonsa kanssa ja antaa ihmisten ajatella, Oooh, tuolla on varaa ostaa banaani. Ajatelkaa, vaikkei siis edes oikeasti olisi. Ihan mieletöntä.
Oliivikivenpoistajaa en ole onnistunut käyttämään kertaakaan, saati että olisin nähnyt sellaisen. Hammaslääkärilläni kyllä oli hammaskivenpoistaja, mutta se ei kuulemma ole suoraan verrannollinen oliivikivenpoistajaan. Ymmärrä nyt tuostakin sitten jotain, ei hän sitä kuitenkaan lainannut. Caipiroscanuija sopii hyvin ihmiselle, joka alkaa muistuttaa esinettään ainakin nimellisesti. Popparikone on ehkä turhista turhin. Jos ei osaa poppareita tehdä kattilassa tai heittää mikropoppareita uuniin, niin harkitsisin vahvasti juniorimarttojen popparikurssille menemistä. Tähän tietysti voisi sanoa, että popparikone vie ihan hirveästi enemmän sähköä kuin hellan liesi. Hah, huono peruste. Jos olisit oikeasti kiinnostunut energian säästämisestä, et lueskelisi tässä minun turhia jorinoita sähkökäyttöiseltä tietokoneeltasi. Hodarin lämmittäjä on sitten jo oma maailmansa. Ihan perusteltu vehje - kukapa kaipaisi kylmää lämmintä koiraa. Eihän nimessäkään olisi enää mitään järkeä. Valkuaiserottelija saattaisi toimia ravintolassa, jonka liikeideana olisi tarjota vastapäiselle marenginpalvojayhteisölle päivittäinen aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Bisnesidean saa käyttää. Omenalohkori, hmm... sen verran jokainen osaa veistä käyttää, että osaa vetää omenan lohkoiksi. Sallitaan kuitenkin jalattomille, kädettömille, kalavihaajille ja muille monivammaisille. Sähkökäyttöinen parmesaanijuustonleikkaaja saattaisi olla ihan hieno vehje, vielä kun olisi parmesaanijuustoa ja olisi maksanut sähkölaskunsa.
Yhteistä on siis, että näistä kukin on ainakin yhden ihmisen mielestä aivan turhanpäiväinen keittiöväline. Ja kyllä, banaaninkuljetuslaatikkokin on keittiöväline.
Mutta mikä on sinun turhin keittiövälineesi? Enkä nyt tarkoita niitä perinteisiä vohvelirautoja, jäätelökoneita, leipäkoneita ja voileipägrillejä, jotka ainakin useimmilla homehtuvat kaapin perukoille. Vaan jotain hieman hiprakkaisen hassua ja turhaa.
Minulle valinta on helppo. Omistan nimittäin valkosipulikortin, jolla ei todellakaan tee yhtään mitään. Sinänsä kortti on überhieno ja lahjanakin se oli siivottoman siisti, mutta järkevästi käytön kannalta ajatellen kortti on ihan täyttä suolitavaraa ja hoocee sellaista. Kortissa on pieniä nystyröitä, joihin valkosipulinkynttä tulisi hangata ja kynnen pitäisi sitten ihanasti murskaantua. Toiveajattelua. DVD-levyssänikin on yhden käytön jälkeen enemmän naarmuja kuin valkosipulinkynnessä. Ehkä tungenkin kynnen seuraavaksi DVD-soittimeeni.
