Naama hymyssä ja vatsa täynnä maistuvaa ruokaa. On mukavaa saada tällaiset eväät mukaan, kun poistuu ravintolasta, vaikkei edes pyydä dogibägiä.
Gustavo tarjoaa niin kokonaisvaltaisen pakkauksen hyvää elämystä, että tuohon ravintolaan palaa mielellään uudelleen.
Jo jonkin aikaa Turusta on tehty Suomen ravintolapääkaupunkia. Gustavo on taas yksi syy lisää nimen oikeutukselle. Vähätorin reunaan Tuomiokirkkosillan kupeeseen on alkanut kerääntyä erittäin tasokkaita ravintoloita, on Mamia, Paninia, Tårgetia, Bistro Juliennea, Tiirikkalaa, unohtamatta tietenkään suoraan joen toisella puolella olevaa Pinellaa. Reilun vuoden Linnankadun alkupäässä toiminut Gustavo on mainio lisä tähän ravintolatiivistymään. Parasta tässä on se, että jokaisella paikalla on kuitekin oma juttunsa, joka poikkeaa muiden paikkojen ideasta. Uskoisin, että tällaisessa tapauksessa kilpailu on pelkästään hyvästä ja ravintolat ruokkivat toinen toisiaan paikkojen hyvässä imussa olevista asiakkaista. Ja onhan tuo muutenkin hienoa kulttuurimaisemaa: Tuomiokirkko, Aurajoki, vanha kirjastotalo ja Seipelin nurkat. Ei tuolla turhaan ole kuninkaat ja keisarit ratsastaneet tanssivista Possuista puhumattakaan.
Gustavon keittiötä luotsaa Paimion Anthony Bourdain eli Markus Rautala, joka on myös toinen paikan omistajista (ei kuvassa). Erittäin rento, hymyilevä, elegantti, suora, helposti lähestyttävä, määrätietoisella kädenpuristuksella varustettu kaveri. Samat sanat voin helposti liittää itse ravintolaan, onhan se mahtavaa, että paikka on todellakin omistajansa näköinen. Sisusta on tietyllä tavalla hillityn yksinkertainen, mutta jotenkin siellä on saatu aikaan ihan erityislaatuinen tunnelma. Tykkään erittäin paljon. Rautala kertoo kiertäneensä keittiöitä akselilla Yhdysvallat-Helsinki-Turku. Kotikulmat vei kuitenkin voiton, kun hän kuuli, että paikassa aiemmin toiminut Osteria Ovo lopettaa toimintansa. Rautala on työskennellyt aiemmin mm. Casino Helsingissä, Rocassa, Fishmarketissa ja Sassossa.
Välimeren ruokamaailma on lähellä Markuksen sydäntä.
- Tykkään Välimeren maissa siitä, että tullaan ravintolaan porukalla ja maistellaan kaikkia hienoja erilaisia juttuja ja jaetaan ruokia. Kun on maisteltu samoja juttuja, niistä on myös mukava viritellä keskusteluja. Tai sitten tullaan vaan ihan pikaisesti poikkeamaan, otetaan vaikka pari pinchosia, lasi hyvää viiniä ja jatketaan seuraavaan paikkaan. Viinimme ovat myös tarkkkaan valittuja hinnaltaan n. 32-50 euroa pullo. Alkon valikoimasta niitä ei juuri löydy ja noin puolet tuodaan omana tuontina. Markus kertookin lähtevänsä kohta Piemonteen viininhakureissulle.Varmaan ihan kamala matka (allekirjoittaneen huomio).
Niin, mikä ihmeen pinchos? Tunnet sen varmaan paremmin nimityksellä tapas eli ne ovat pikkusyötäviä. Näitä keittiöpäällikkö suosittelee erityisesti.
- Meillä todellakin panostetaan näihin. Suomessa tapaksiksi saatetaan kutsua vähän mitä vain, missä on leivälle heitetty vähän jotain tahnaa ja jihuu, tapas on valmis. No onhan siinä toki osa totuus, mutta vain osa. Todella pieni osa.
Markus puhuu asiaa. Pikkusyötävien ystävänä olen maistanut jos jonkinlaista tapasta. Nähtyämme Gustavon pinchos-listan, päätimme skipata kokonaan ns. pääruoan (vaikka nekin näytti herkullisilta) ja rakentaa aterian pikkusyötävistä, pizzasta ja jälkkäristä. Tosiaankin, Gustavossa on myös messevät pizzat. Ei kebabbiloiden pitsoissakaan mitään vikaa ole, mutta niitä ei Gustavosta kannata lähteä hakemaan. Ja kun ne kirjoitetaan pitsa, tämä kirjoitetaan pizza, eikös juu. No, ei niistä pitäisi puhua edes samassa kappaleessa, mutta meni jo. Gustavossa on Ovon ajoilta oleva mahtava pizzauuni, jossa pizza valmistetaan napolilaisin menetelmin. Pitkään kohonnut pohja kruunaa taideteoksen ja cornicionesta eli pizzan laitaan muodostuvasta ilmavasta reunuksesta henkii autenttisuus. Minun makuun.
Mitenkäs se homma sitten meni? Meidät otettiin oikein ystävällisesti vastaan ja ohjattiin ikkunapöytään. Paikassa on myös terassi, mutta tällä kertaa jäimme sisään. Henkilökunta oli erittäin avuliasta ja asiantuntevaa. Tuttuun tapaani kyselin kaiken mahdollisen epäselväksi jääneen tai itselleni vieraan: miten teette ruskistetun voin, entä pizzataikinan makuuaika, mitä noi boqueronesit taas olikaan, entä gilda-sanan etymologia, tuleeko se niinku ennemminkin Biskajanlahdelta vai ehkä jopa Kreikan suunnalta. Tai ehkä en kysynyt tätä, en muista. Salihenkilökunta tiputteli vastaukset pelottavan suvereenilla antaumuksella ja miespuolinen kaveri alkoi jo vähän innostua kertoessaan, kuinka ruskea voi lopuksi pyöräytetään vielä jäätelökoneessa lopulliseen muotoonsa ja missä lämpötilassa voihin oikeasti saadaan se kaikkein paras paahteisuus juuri niin, ettei voi kuitenkaan vielä pala. Jumankeka hienoa meininkiä, arvostan.
Aterian aloitti talon oma leipä, jota leivotaan joka päivä. Masennuin ihan totaalisesti, kun leipä oli niin mieletöntä tuon ruskistetun voin kanssa. Mistä tätä saa ja voiko tätä ostaa mukaan? Voi. Onko enää mitään järkeä syödä enempää, sillä tämä nyt oli vaan niin helvetin hyvää, että voiko mikään maistua enää miltään? Voi. Ruokajuomaksi otin italialaisen pale alen Baladin Isaac, joka meni hienosti läpi koko aterian. Hieman makeahko, kevyt, hennosti appelsiininkuorinen, aika reilusti hiilihappoja. Todella virkistävä tuttavuus. Tuskin on sekään alkon matskua, en ole tarkistanut.
Seuraavaksi pöytään pikkusyötäviä, hinnat olivat jossain 4-8 euron hujakoilla. Tähän on nyt pakko todeta, että ihan huikeat bataattiranskalaiset, parhaat jotka olen saanut. En meinannut niitä ensin edes ottaa, mutta ajattelin, että ehkä joku tuollainen yksinkertainen olisi ihan kivaa vuohenjuustomoussen ja karamellisoidun porkkanan tai lohichevichen ja inkiväärivaahdon kanssa. Näiden lisäksi otettiin vielä tiikerirapuja valkosipuliöljyssä, savustettuja katkarapuja ja aiolia, friteerattuja vihreitä pikkupaprikoita sekä grillattua mustekalaa ja savupaprikaa.
Näiden kanssa samaan aikaan pöytään saapui vielä Fig-pizza, jossa oli mm. tuoretta viikunaa ja voimakasta gorgonzola-juustoa, hieno makupari. Vaikka tämän possun vatsa oli jo hyvinkin pinkeänä, pöytään ilmestyi vielä tiramisu sekä suklaafondant vadelmasorbetilla. 1500 kilokalorin jälkeen raahauduin keittiöön tervehtimään päällikköä ja kiittämään kaikesta. Tarjouduin myös polttamaan kalorit tiskin ääressä, mutta hän oli sitä mieltä, että pyörälenkki kauniissa kesäillassa vielä kauniimman bambinan kanssa olisi parempi vaihtoehto. Hyväksyn.
Lihapuoli jäi tässä kirjoituksessa hieman vajaalle, mikä ei suinkaan tarkoita, ettei sitä olisi tarjolla. Pinchos-listalla on kaikkea kiinnostavaa ilmakuivatusta kinkusta chorizoon. Markus kertookin, että monessa paikassa kun tilaat ilmakuivattua kinkkua, kokki vetää vakuumipakkauksen auki ja napsii lihat sieltä. Gustavossa saat taatusti laadukasta juuri leikattua lihaa suoraan telineestä. Kuva kertokoon.
Ihan loppuun vielä haluaisin sanoa, että vaikka Kari Fabio laulaakin olen suomalainen, voitaisiin välillä hiukan jalostaa suomalaista ravintola-ajattelua. Aina ei ole ihan pakko vetää perinteistä alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -settiä läpi, vaan voi maistella asioita vähän sieltä täältä. Tai kuten Markus toteaa, välillä voi pysähtyä vaikka parille pikkusyötävälle ja lasilliselle viiniä ja jatkaa seuraavaan paikkaan. Olen niin samaa mieltä. Sitä paitsi Olen suomalainen on alkuperäisversiona L'Italiano.
Suosittelen pöytävarausta, jos menet illalla. Possu kävi natustelemassa 1730 perjantaina, tällöin ravintolassa oli aikas rauhallista. Mutta jo kuudelta alkoi porukkaa virrata kivasti sisään.
Tableonline. Ja hei, Gustavo tarjoaa lounastakin, lista on nähtävissä ravintolan
sivuilla. Gustavo osallistuu myös
Food & Fun Turku -ruokatapahtumaan syyskuun lopulla.
Kiitos henkilökunnalle. Mahtava paikka ja hyvä meininki.
Niin ja tulipa vielä mieleeni, että myös cevichen kanssa nämä lastut ovat aivan käsittämätön makupari. Saatoin tosin olla viimeksi nousijohtoisessa tilassa, kun tätä komboa maistelin, mutta muistaakseni hemmetin hyvää.
