2.2.2015

Paprika-vuohenjuustopasta


Suomesta on muutaman vuoden saanut angello-paprikoita, Turunkin torilta silloin tällöin. Angellot ovat ällötävän söpön pieniä, siemenettömiä, rapeita ja mukavasti rouskuvia, mahtavia vaikka dippailuun. Ne ovat myös miellyttävän makeita ja vielä makeammiksi ne saa uunissa paahtamalla. Ulkonäöltään ne muistuttavat erehdyttävästi chilejä, mutta potkua niistä ei löydy kuin itse niitä monottamalla ja siinä en näe sen enempää järkeä.

Ensimmäisen paahdetun maistettuani tiesin, mihin paprikat päätyisivät: ruoskisin niitä säälittä haisevan vuohenjuuston seuralaisena. Ja niinhän se on, vuohenjuusto rakastaa makeaksi paahdettua paprikaa.




Paprika-vuohenjuustopasta (kahdelle)

penne-pastaa
20 angello-paprikaa
½ dl oliiviöljyä
½ dl pastan keitinvettä
1 limen mehu
2 valkosipulinkynttä
puoli kourallista persiljaa
1 chili tai oman maun mukaan
0,5-1 rkl hunajaa
suolaa
6 kirsikkatomaattia
pari kiekko vuohenjuustoa

Keitä pasta napakaksi.

Ripottele paprikoille öljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia siten, että kuori alkaa hieman mustua. Poista kannat ja heitä suurin osa paprikoista (jätä muutama annokseen kokonaiseksi) kippoon lopun oliiviöljyn, keitinveden, limemehun, valkosipulien, persiljan, chilin ja hunajan kanssa. Survaise sauvalla. Maistele ja totea hyväksi, lisää suolaa, se vie pois paprikan luontaista karvautta. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja anna marinoitua hetki. 

Sekoita soosi pastan kanssa. Kuumenna vuohenjuustokiekot nopeasti mikrossa ja käristä vielä kaasupolttimella väri pintaan. Laita annoksen päälle. Älä unohda kokonaisia pikkupaprikoita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti