10.2.2015

Saaralle uunilahna

"Hei Polkkapossu. Sain naapurin äijältä kaksi lahnaa, enkä tiedä yhtään, mitä tekisin niille. Lahnoista on poistettu sisälmykset luojan kiitos. Voinko laittaa ne vaikka ihan tuollaisenaan mausteineen uuniin? Tai voisitko keksiä jonkin helpon ja halvan aterian näistä. Kiitos. Lukijasi, Saara."

Moi Saara.

Kiitos luottamuksesta, voisin. Mutta älä heitä tuollaisenaan uuniin, suomusta se.

Lahna on vaikkapa mökillä helppo ja vaivaton kala, sitä tulee silloin tällöin tehtyä, kun mato-onkeen lärppähuuli tarttuu. Lahna on mielestäni ihan hyvä peruskala, vaikka sitä runsaan ruotomäärän takia hieman karsastetaankin. Maku on aikas mieto, ei kannata lähteä liikaa kikkailemaan. Viimeksi taisin heittää lahnan ihan kylmiltään uuniin, poistin siitä sen jälkeen lihat ja tein perunasalaatin, johon laitoin perunoita, punasipulia, tarhapapuja, kapriksia, lahnaa, tilliä, ranskankermaa, valkoviinietikkaa, suolaa, dijonia ja pippuria. Erittäin hyvää.

Mutta kun nyt kerran kysyt halpaa ateriaa, niin tässäpä helpotusta elämääsi. Perunatkin tulee helposti samalla. Satuin jopa löytämään jonkinlaisen valokuvan, sillä tätä tulee satunnaisesti tehty mökillä.


Uunilahna ja maalaisperunat

1 lahna
suolaa
valkopippuria
voiknöllejä
tilliä
sitruunaviipaleita

perunoita
rypsiöljyä
grillimaustetta

Suomusta perattu lahna. Hiero ulko- ja sisäpintaan karkeaa suolaa ja pippuria ja anna levätä puolisen tuntia. Laita kalan sisään tilliä, voipaloja ja sitruunaviipaleita. Voitele ulkopinta kevyesti vielä juoksevalla voilla. Voit muutenkin voidella paiston aikana kerran lohen näkyvää puolta rasvalla. Laita folioon, mutta jätä päältä auki. Tällä estät, ettei nesteet sekoitu perunoihin.

Pese perunat hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Kaada pussiin öljyä + haluamasi mausteet ja lisää perunalohkot. Pyörittele hetki ja laita uunipellille. Kala kypsyy, koko tietty huomioiden, aikas samaan aikaan perunoiden kanssa. 200 asteessa noin 25 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti