Omat kokemukseni chilin kasvattamisesta eivät yllä siemeneen asti. Jos joskus tuo lumoava kasvi on ikkunalautojani koristanut, on aina kyseessä ollut taimi, välillä jopa valmis tapaus. Valmis tapaus chilistäni on ollut myös talven aikana, minulla chili on poikkeuksetta yksivuotinen.
Chilikirjan tekijät kyllä yrittävät kumota myytin yksivuotisuudesta: kun ensimmäisen talven yli pääsee, on odotettavissa lähes pavunvarsi, jota pitkin pystyy kiipeämään chilitaivaaseen useanakin tulevana vuonna. Hah, vaikka tämä ei ole edes siemenestä kasvanut, niin ei tällä kyllä talven yli mennä. Kuva meikäläisen chilivarresta - ei tarvi moinen Arkhimedes olla laskeakseen, ettei kovin korkealta ensi kesänä(kään) tarvi tipahtaa. Ei kannata myöskään ihmetellä muutamaa havunneulasta tai kuollutta seitsenpistepirkkoa, Kirvesniemi kävi täällä ja seitsenpistepirkko nyt vaan sattuu kuolleenakin olemaan Suomen kansallishyönteinen.
Kilpisen, Hietasen ja Aaltosen Chilikirja alkaa erittäin mielenkiintoisesti muutaman myytin kumoamisella. Minäkin olen aina luullut, että siemenet ovat chilin väkevin osa. Napan kontit, väkevin osa onkin siemensäierämmäleet, joita välillä siemeniinkin jää. Tässä yhteydessä mieleeni tuli erittäin turha ajatus siitä, että kun puhutaan chilin väkevyydestä sillä jollain asteikolla, oliko nyt skolioosin, smallvillen vai scovillen asteikko, niin onko tuo väkevyys noiden rämmäleiden kanssa vai ilman? No kuten todettua, ihan turha ajatus.
Tekijät haluavat kumota myös myytit, että chili jotenkin turmelisi makuaistin tai peittäisi ruuan maun. Uskon tekijöitä, kaikkea kohtuudella. Heitähän parisataa grammaa kardemummaa lipeäkalaasi, niin kyllä siinä makuaisti turmeltuu ja toivottavasti myös ruuan maku peittyy. Toivottavasti.
Tällaiselle tavalliselle chilintallaajalle seuraava osuus oli hieman raskas. 50 sivua tiukkaa faktaa chililajikkeista ja -lajeista ja miten ne maailmalle sijoittuvat, mikä on minkäkin maan erikoisuus tai tyypillisyys. Nimet viuhuivat silmissä, capsicumit, habanerot, nagit, carolina reaperit ja baccatumit jossain muualla. En toki väitä, ettei tällä osiollo olisi perusteltua paikkaa, ehdottomasti on. Tämän osuuden jälkeen sain fiiliksen, että kirja on selvästi enemmän tarkoitettu niille, joilla on jo mopo lähtenyt käsistä, ei niille jotka vielä säätävät skootteeriinsa tarakkalaatikkoa. Jossain kohdin tekijät toteavat, että koska sivumäärä on rajallinen, on jostain pakko ollut karsia. No ruokaosuus oli mielestäni masentavan lyhyt ja muutenkin hieman turhan mainostava eräitä fatalistisia tuotteita ajatellen. Itse olisin karsinut tuosta faktapaketista ja panostanut hieman lisää ruokaan. Homma kuitenkin menee niin, että ne jotka chilejä kasvattavat ja käyttävät, niin tuo käyttäminen tapahtuu hyvinkin pitkälti syömällä, eli silloin muutama ruokaohje enemmän voisi olla paikallaan. Mutta mutta... ymmärrän täysin myös kirjassa olevan priorisoinnin, tarkoitus ei olekaan olla keittokirja.
Seuraavaksi esitellään chilien kasvatusta ja jotain tee se itse ebb & flood -rakennelmaa. Kuten todettua kirja on enemmänkin ammattilaisille, vaikka kyllä tästä toki harjoittelijakin vetää parrunsa tanaan ja ebbändfloodinsa pystyyn. On tämä niin mielenkiintoista luettavaa. Hauska hifistely jatkuu bonchien maailmaan - siis kaikkihan tämän nyt tietää: kun yhdistetään bonsai ja chili, on lopputulemana bonchi. Chilien terveysvaikutuksia käytiin pikaisesti myös läpi, hyvä, tuota osuutta odottelinkin ja toivoin. Ruokaohjeiden ohella olisin kaivannut hieman enemmän panostusta myös tähän puoleen.
Mutta hieno kirja ja kaunis kiitos kaikille chileihin totaalisesti hurahtaneille tekijöille. Ainakaan minulle ei ole tullut tätä ennen näin asiallista suomalaista aiheeseen vihkiytynyttä opusta eteeni.
Arvostelukappale saatu kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti