300 kcal aamupuuro

Sähköposti-Marjukka kyseli, olisiko hyviä ja kevyitä ideoita aamupalaksi ja kiitos jotain muuta kuin leipää. Silloin kun itseäni kyllästyttää leipä, syön useimmiten puuroa tai jotain corn flakes -tyyppistä. Yleensä kuitenkin puuroa.

Mikä sitten on kevyttä? No riippuu tietty vähän siitäkin, paljonko muu enenrgiansaanti on, mutta jos lähdetään siitä, että 300 kcal on kevyttä aamupalaksi.

On hyvin suuri todennäköisyys, ettei tämä Marjukan mielestä ole kovinkaan hyvää, mutta itselläni on sen verran kiero luonne, että on kovinkin makoisaa. Ehkä joku muu saa kimmokkeen (joka jossain vaiheessa tietty osuu seinään).

Aamupuuro 300 kcal

220 kcal   1,5 dl kaurahiutaleita
10 kcal     2 rkl sokeroimatonta puolukkasurvosta
25 kcal     2 rkl luumusosetta (bona)
50 kcal     pari nokaretta voita

Kalorimäärät vedin aikas hatusta, mutta antavat ne ainakin suuntaa. Otetaan tähän vielä havainnollistava vertauskohta, niin nähdään, kuinka kevyt puuroannos todellisuudessa on.

2 munaleipää ja banaani 466 kcal

166 kcal    2 siivua jälkiuunileipää
100 kcal    neljä nokaretta voita
85 kcal     1 keitetty kananmuna
5 kcal       4 suolakurkkuviipaletta
110 kcal   1 banaani

Brinner Turussa Bistro Juliennessa

Miltä kuulostaisi natustella aamiaista illalliseksi? Taustalla on ajatus siitä, että kaikki eivät jaksa syödä illalla mitään raskasta, vaan ehkä ennemmin sitä, mitä ovat syöneet aamiaisellakin. Ymmärrän kyllä, huonosti sulava raskas pihvi ei ole illalla enää paras ruokavalinta. Ei ehkä muutenkaan. Ei sinänsä, ravintoloista saa toki paljon muutakin kuin raskaita pihvejä, mutta ihan noin niinku havainnollistaakseni asiaa.

Brinner tulee sanoista breakfast ja dinner. Kuulin asiasta ensimmäistä kertaa Bistro Juliennen keittiöpäälliköltä Mervi Lähteenmäeltä. "Juu tässä asiassa olemme mahdollisesti ensimmäisinä Suomessa liikkeellä. Edes Stadissa ei ole oivallettu tätä vielä. Jenkeissähän brinner on valtavan suosittu, nyt katsotaan, miten asia otetaan Suomessa vastaan." Olen jutellut asiasta ystävieni kanssa, en voi sanoa olleeni ainoa, joka ei ole asiasta koskaan kuullutkaan. 

Scandicin Bistro Julienne on noussut turkulaisten tietoisuuten kohinalla, ei vähiten brunssinsa ansiosta. Epäilemättä myös duracelmaisella ja taitavalla keittiömestarilla on ollut asiaan vaikutusta. Tieto helpottaa elämää. Koska Juliennen brunssi on noin hyvä, päätin käydä testaamassa myös brinnerin. Pakko myöntää, että minun oli alkuun vähän vaikea suhtautua brinner-kontekstiin. Saattoi toki johtua myös siitä, etten ollut ikinä kuullutkaan siitä. 

Miten homma sitten sujui?

Seurue rykäisi ihanan syksyiseen Aurajoen rantaan ja kehitteli ruokahalua pienillä ylimääräisillä liukasteluilla pitkospuiden ruskaisten lehtien lomassa. Totuus kuuluu lasten suusta, otin mukaani siis armottoman skorpionininjan, 6-vuotiaan poikani Eemelin. Naisnäkökulmaa edustamaan houkuttelin jokivarresta lihatonta ruokavalioa noudattavan kaunottaren. 

Ihmettelimme taas, kuinka viihtyisä Scandicin ravintola onkaan. Jo sisälle astuessa tulee hyvät fiilarit. Ei ole muutenkaan pahaa sanaa sanottavana salin tai keittiön toiminnasta. Ei siis siitä sen enempää. Brinner tuotiin pöytään lautasilla, kyse ei siis ole buffasta. Asettelu oli kaunista ja lautanen sai veden kielelle. Lupaan, että jokainen saa taatusti mahansa täyteen, särvintä oli jos jonkinlaista, kaikkea emme jaksaneet edes syödä. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt brinnerin monipuolisuudesta. Halusin pitää sisällön itsellenikin yllätyksenä ennen syömistä, tällöin on helpompi kokea hurraata tai huuhaata. Hurraaksi meni.

Juliennen brinneriin kuuluu aina tietyt jutut. En tosin tiedä, kuinka paljon esimerkiksi salaatti, kasvikset, hedelmät ja marjat vaihtuvat, meidän pöytään tuotiin seuraavia aineksia:

Salaattia ja kasviksia

Mansikoita, appelsiinilohkoja, passionhedelmää, punaherukoita

Kananmunaa

Salamia ja pekonia

Papuja tomaattikastikkeessa

Kurkku-minttusmoothie

Marjaisaa rahkaa

Appelsiinimarmeladia

Tuorejuustoa

Croissantteja

Sämpylöitä

Kahvia

Teetä

Maitoa

Appelsiinimehua

Näiden lisäksi saa vielä valita jonkin näistä:

Fazerin sadonkorjuupuuroa

Kylmäsavustettua kirjolohta, katajanmarjasilakkaa ja mustaherukkasilliä

Brie-juustoa ja chilihilloketta

Varsin monipuolinen kattaus siis. Jos asiaa ajattelee ravitsemuksellisestikin, niin hyvin on huomioitu eri osa-alueet. Tykkäsin erittäin paljon. Jos hintaa ajattelee, niin 13 euroa ei ole tästä paljon. Itsekin paljon hotelleissa yöpyneenä olen monesti ottanut illalla nopean ja varman hampurilaisen ja ranskikset. Voin hyvin nähdä brinnerin haastavan tämän. Ja pienenä vinkkinä vielä hintaan: Scandic Friends -kortilla saa viikonloppuisin ruuasta -20% alennusta. Kortti on ilmainen ja sitä voi hakea tästä.

Armoton skorpionininjakin söi lähes kaiken ja laittoi peukun pystyyn kysyessäni, millaisia terveisiä lähetetään keittiölle. Yhden parannusehdotuksen hän toki keksi pudotettuaan vahingossa kylmäsavulohta appelsiinimarmeladiin: ehkä voisi olla valmiiksi tehtynä lohirullapaloja, jotka olisi täytetty marmeladilla. Kerroin terveiset keittiölle, asiaa luvattiin harkita. Seurueemme ylimääräinen plussa lähtee sokerittomasta marjarahkasta, joka oli mukavan raikas ylläri.

Tervetullut konsepti kaikkinensa. Mukavaa, helppoa ja maistuvaa.

Paikka: Scandic Julian Bistro Julienne, Eerikinkatu, Turku
Aika: Ma-La 17-21
Hinta: 13€

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Scandicin kanssa.

Soijasuikaleet kookos-ananaskastikkeessa, masentavan hyvää

Vaan tulipahan loistava setti, oli tarkoitus syödä tästä parikin kertaa, mutta kaikki meni autoa ja asuntoa myöten. 

Soijaruokien valmistaminen kotikeittiössä ei ole haastavaa eikä työlästä. Sen verran kannattaa löysätä hikinauhaa ja survoa kättä pois sieltä, missä se onkaan, että unohtaa sen ainoan tuntemansa soijatuotteen (rouheen). Soijasuikaleista tulee jäätävän hyvää sapuskaa, kun vaan osaa käsitellä soijan oikein. Ei rouheessakaan toki mitään muuta vikaa ole, paitsi että siinä on jotain vikaa.

Soijasuikaleet kookos-ananaskastikkeessa (2-3 annosta, vegaaninen)

150 g soijasuikaleita

Hyväksi todettuja soijasuikaleita tekee saksalainen Vantastic Foods, miellyttävä tekstuuri. Firman tuotteita saa esim. Vegetukusta.

1. Keitä suikaleita kasvisliemessä 10 minuuttia. 

2. Puristele kuiviksi (tämän voi tehdä esim. painelemalla jollain lituskaisella lastalla)

3. Marinoi yön yli. 

Mitä paremmin puristelet suikaleista keitinnesteen pois, sitä paremmin nuo jaksavat imeä marinadia. Kaiken a ja o tässä onkin marinointi. Mitä kauemmin marinoit sen makoisampi safka. Muutama tuntikin riittää, mutta vanha kunnon yön yli -sääntö toimii paremmin.

marinadi

2 tl korianterinsiemeniä

3-4 valkosipulinkynttä pilkottuna

2 cm pätkä inkivääriä raastettuna

1 chili (väkevyys maun mukaan)

½ rkl kookossokeria 

1½ rkl soijakastiketta

½ rkl balsamiviinietikkaa

½ dl rypsiöljyä

½ oliiviöljyä

½ sitruunan mehu

Murskaa korianterinsiemenet morttelissa, huumaannu tuoksusta ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Huumannu uudestaan tuoksusta ja laita keitetyt soijasuikaleet marinoitumaan vähintään pariksi tunniksi, mieluiten pidempään. Nyt suikaleet ovat käyttövalmiita.

kastike

1 keltasipuli

marinoituja soijasuikaleita

pikku purkki ananasta paloiteltuna ja sen mehu

3 dl kookosmaitoa

maizenaa

nyrkillinen tuoretta korianteria

1 lime

Jos ja kun soijasuikaleet eivät ole jaksaneet imeä kaikkea marinadia, kannattaa käyttää loppumarinadi kastiketta maustamaan. Itselläni jäi juuri sopivasti ja muita mausteita en juurikaan enää tarvinnut, suolaa lisäsin hieman. Mutta lisää kastikkeeseen aineksia maun mukaan, esim valkosipulia, inkivääriä, suolaa, chiliä, samoja joita käytit marinadissa.

Freesaa pilkottua keltasipulia hetki pannulla. Lisää soijasuikaleet ja paista hetki. Kaada ylijäämämarinadi mukaan ja ananaspalat. Lisää kookosmaito, anna muhia hiljalleen viisi minuuttia. Itse suurustin hieman kastiketta ja lisäsin ananasmehuun ruokalusikallisen maizenaa, sekoitin, sitten lisäsin sen pannulle taas sekoittaen ja nopea kiehautus. Tarkasta vielä suola ja lisää lopuksi hakattua korianteria.

Kastike lautaselle riisin kanssa ja päälle puristus limen mehua. Jes! Tosiaan, ihan masentavan hyvää. 

Puolukkavispipuuro

Juureni ovat osittain Karjalassa. Puolukasta ja rukiista pääosin koostuva marjaprettu, uuniherkku, odottaa silti vielä syntymistään. Puolukkavispipuuro on taatusti vähintään yhtä hyvää. Nautiskelin sitä aamupalaksi, lounaaksi, jälkkäriksi, iltapalaksi, murojen päällä maidon kanssa ja päälläseisten. Huippua.

Puolukkavispipuuro

1 l vettä
4 dl puolukoita
1,2 dl sokeria
1,5 dl mannasuurimoita
0,5 tl suolaa

Keitä puolukoita 10 minuuttia, lisää sokeri ja vispaa vispilällä joukkoon suurimot. Ja tosiaan, vispilällä, muuten menee könttiseksi. Lisää myös suola. Anna kiehua 10 minuuttia välillä sekoitellen. Anna jäähtyä ja vatkaa hartaasti ilmavaksi ja kauniin väriseksi.

Tarjoa maidon kanssa tai ihan sellaisenaan.  Vispipuuro on mielestäni parhaimmillaan jääkaappikylmäksi jämähtäneenä.

Jos käytät survosta, sitä menee tuohon määrään hieman vajaa 3 dl, eikä sitä tarvi keittää alkuun niin kauaa. Vispipuuron voi tehdä yhtä hyvin myös karviaisista tai punaherukoista. 

Vegankebab Döner Stand 'N' Stuff

Täytetyt tortillat on eräs suomalaisten helpoista suosikkiherkuista ja vakiotavaraa monissa illanistujaisissa. Seuraavana päivänä saattaa harmittaa, kun joka paikka on täynnä epämääräistä meksikolaistyyppistä kastiketta ja muita mukavia ruokayllätyksiä. No onneksi meillä on koira, jonka lempiruokaa on letkeästi maustettu guacamole ja naga morich -salsa. Siivous on jo viittä vaille valmis. 

Old El Paso on koittanut ratkaista sottausongelmaa tuomalla markkinoille veneen muotoon jysäytetyn Stand 'N' Stuff -tortillan. Pysyy itse pystyssä, helppo täyttää, nopea. Kuin meikäläistä kuvailisi.

Mielenkiinnosta näitä piti testata, onhan täytetty lätty meilläkin vakiotavaraa muutaman viikon välein. Ihan myös sen takia, että sinne saa hyvin heiteltyä erinäisiä jääkaappiin kerääntyneitä jämiä ja hävikkiähän en sulata.

Tortillaveneet kääritään folioon ja lämmitetään muutama minuutti uunissa. Ok, ihan yhtä hyvin tulisi varmasti mikrossakin. No olihan ne ihan käteviä. Jos nyt niitä illanistujaisia ajattelee, niin näissä veneissä etuna on, että nämä voi helposti täyttää vaikka etukäteen ja välttää näin pääsiäiskäsiä, joilla ei ole hajuakaan täytettyjen tortillojen ortodoksisesta taittelusta. Testaukseen otin mukaan myös lautasen ja jonkin verran siihen onnistuin kastiketta tiputtamaan, toisella puolella pöytää lautanen pysyi puhtaana. 

Mutta mitä näistä nyt sanoisi?! Periaatteessa ihan käyttökelpoinen idea, ei kuitenkaan omaan ruokailuuni tuo juurikaan lisäarvoa.

Vegankebab Döner Stand 'N' Stuff

Stand 'N' Stuff -tortilloja

Topas wheatyn vegankebab döneriä

salaattia

kurkkua

tomaattia

retiisiä

purjoa

salsaa

quacamolea

juustodippiä

maustamatonta soijajugua

parmesaaniraastetta

Topas wheaty -tuotteita saa mm. Elinalta Turun vegekaupasta, tai jos epähuomiossa lähdetään pois Suomen ahterillisesta keskipisteestä, niin Ruohonjuuresta.

Janssoninkiusauksen musalautasella

Viikonloppuisen janssoninkiusauskokkailun lomassa musalautasella mm. näitä:

Taikinajuuri - tykkään

Turusta tehdään kovalla ryminällä Suomen ravintolapääkaupunkia, mutta ei ravintolat ole täällä ainoita, jotka rymistelevät. Kuulin huhuja, että johonkin uittamontien varteen on avattu lumoava leipä-/kakkutaivas, jota ei kannata ohittaa. Miksi kuulin asiasta vasta nyt, paikka on ollut pystyssä jo vuoden?! 

Pesto-vuohenjuustocroissant

   

Sinne on pakko päästä käymään. 

Etsin facebookista Taikinajuuren ja odotukset kieltämättä kasvaa, kun huomaan sivun laidassa arvostelijan kommentin: Mieletön! Kun ratkeaa dietiltään tietoisesti, onneksi valitsin teidät! Passiontartaletti oli ku ruokapornoa, jos taivaalliselle on olemassa vielä superlatiivi niin se oli sitä. Arvostan! ***** Siltä istumalta laitan viestin Taikinajuureen: Hei, olen tulossa käymään, halusitte tai ette. Jos ette, murran oven ja tulen silti. Possu on puhunut. Olisin iloinen, jos joku ehtisi keskustella kanssani hetken. Saan pian vastauksen ja Tanssiva Possu toivotetaan tervetulleeksi. Alan jo silittää valkoista pyhäpukuani, siinä on hyvä polkaten soluttautua leipomon jauhojen joukkoon.

Minut ottaa vastaan paikan pirteän ihastuttava omistaja Michaela, 26, joka istuskelee ennen työvuoronsa alkua kahvilan puolella. Kyllä, paikassa on myymälän ja pienen terassin lisäksi myös muutama asiakaspaikka. Juuri sellainen kahvila, jossa voisi istuskella pidempäänkin. Michaela kertookin käyttävänsä kahvittelupuolesta nimeä olohuone. Ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, jossain vaiheessa saatan kääntää postini sinne.

Michaela ja hänen työntekijänsä ovat olleet kurssikavereita leipomo-kondiittorilinjalla. Ajatus omasta paikasta lähti, kun mikään aiempi työpaikka ei vastannut täysin ideaa siitä, millainen leipomon pitäisi olla. Leipomon ja omistajan nuoresta iästä huolimatta ammattimainen kädenjälki näkyy. Paikka on yleisilmeeltään helposti kutsuva ja taustalla oleva ideologia tulee asiakkaalle selväksi seinätauluista: tuotteet tehdään juureen, teollista hiivaa ei käytetä, luomuun panostetaan, sesongit huomioidaan ja raaka-aineet pyritään hankkimaan lähituottajilta. Tähän oli pakko sen verran tarttua, että utelin, mistä jauhot tulee. Reunasalon myllyltä Marttilasta, hyvä hyvä. Jopa leivät ovat niin kauniita ja rustiikkisen kotikutoisen ja käsitöisen näköisiä, että ne houkuttavat ostamaan. Ihmisiä lappaa tasaisena virtana sen puolen tunnin ajan, jonka rupatan Michaelan kanssa. Vaikka paikalla ei ole lainkaan mainostusta, sana on kiertänyt. Tai no, minut se tavoitti vasta nyt, mutta olen kuullut sanan. Word. 

Taikinajuuren valikoimissa kiertää 15 leipää. Listalta havaitsen perustuotteiden lisäksi mm. oliivi-juustoleivän, puolukkaleivän ja hedelmä-pähkinäleivän. Näitä tehdään aina tiettyinä päivinä, jolloin asiakkaan on helppo tulla ostoksille, kun tietää, mitä on tarjolla. Lauantaina leipävalikoimassa on n. 12 leipää ja viikolla n. 8 erilaista. Näiden lisäksi esillä on myös kohtalaisen houkuttelevan näköisiä pesto-vuohenjuustocroissantteja, joita en malta olla maistamatta. Yksinkertaisesti erittäin maukkaita, huh. Suloisen suolaisia ja rehellisen rasvaisia, voilla leivottua olemusta ei voi olla huomaamatta. Suolaisten lisäksi vitriineissä on erilaisia kahvileipiä: kanelipullaa, puolukka-vaniljapullaa, marjawieneriä ja vaikka mitä. Haukkakatseeni kohdistuu kuitenkin tartaletteihin, joita muutkin näköjään käyvät Taikinajuuresta hakemassa. Ei ihme, muropohjan päälle levitetty curdimainen passion- tai mustaherukkatäyte, jonka päällä on italialaista poltettua marenkia. Tuplahuh. Kuolaan vitriinin eteen lammikon ja Michaela joutuu kutsumaan Vesavahinkoihin erikoistuneen firman pikakäynnnille. Turussa sillä on kysyntää. Näiden makeiden ja monen muun lisäksi Taikinajuuresta voi tilata kakkuja. Asiakkaan omat ehdotukset huomioidaan tietysti, mutta valikoimassa on myös vakiotavaraa: mm. tyrni-vanilja, mustikkakakku limemoussella, hasselpähkinänougat-kahvi, suklaa-aprikoosi.

En voi muuta sanoa kuin aivan ihana paikka. Tällainen pitäisi olla jokaisessa kadunkulmassa.

Leipomo-konditoria Taikinajuuri Oy
Uittamontie 12
20810 Turku
puh. +358406375171
s-posti. info@taikinajuuri.fi

Hotpottailua

Erilaisten suupalojen kollektiiviinen dippailu liemeen on todettu aikas hauskaksi puuhaksi. Pöydän keskelle tuodaan kevyesti kiehuva pata, jossa jokainen voi kypsentää haluamansa raaka-aineen.  Hotpottailu on jonkin verran aikaa vievää ja vaatii pieniä esivalmisteluja, mutta mukavaa se kyllä on. Liemen voi suunnittella sen mukaan, haluaako kypsymään heittää enemmän suomuisia, kasviksellisia vai lihallisia iloja. Ihan kasvismeiningillä on hauska mennä, mutta jos lihaa varaa, sitä ei kuitenkaan tarvita paljoa. 

Toki ensin pitää kehittää jokin hommeli, jolla kypsennysliemi saadaan pidettyä riittävän polttavana. Meillä homman hoiti kuvassa näkyvä kuumottaja. Mikä parasta hotpottailu on myös kovin opettavaista. Jos on ennemmin ollut kypsentymisajat hieman hakusessa, niin tässä ne oppii hyvinkin äkkiä. 

Kypsennysliemen voi valmistaa esimerkiksi näistä osista:

kanalientä
soijaa
sokeria
riisiviiniä
reilusti tuoretta korianteria
valkosipulia
kevätsipulia
inkivääriä
kanelitanko
chiliä
fenkolinsiemeniä
kuminaa

Liemen annetaan muhia rauhassa ja lopuksi siivilöidään.

Kaikki kypsennettävät raaka-aineet leikataan sopiviksi suupaloiksi. Periaatteessa tähän käy lähes mitkä kasvikset vaan. En kuitenkaan itse valitsisi sellaisia, jotka kypsyvät turhan kauan.

herkkusienet, enokit
paprika
porkkana
sokeriherne
tarhapavut
paksoi
lehtikaali
keväsipuli
parsakaali
nuudelit

kana
nauta

Myös erilaiset soosit ja tahnat kuuluvat hotpottailuun. Kun raaka-aineet on ensin kypsennetty liemessä, voidaan niitä uittaa sen jälkeen vielä muissa mönjissä. Esimerkiksi perinteinen sushiuittoliemi soijakastikkeineen ja wasabeineen on aina hyvä valinta.

Makujen matka - Georgia

Olenkin jo tovin odotellut Haapasalon Villen Georgian ruokakulttuuria koskevaa kirjaa, enkä vähiten siksi että Georgia tosiaan on hieno ruokamaa. Tekijätiimi on Villen lisäksi mahtava, valokuvaajana toimii Juha Metso ja kirjoittajana Kauko Röyhkä. Kauko myöntää paineensa, pari aikaisempaa yhteisprojektikirjaa on viety käsistä ja hyppäys ruokamaailmaan ei välttämättä ole helpoin mahdollinen. Luottamus Villen tarinankertojataitoon on kuitenkin kova, kirjaa lukiessa tuntuukin katsovansa televisiosta 30 päivää -sarjoja. Hyvin on Röyhkä osannut kirjaimensa järjestellä.

Makujen matka ei ole pelkkää ruokailua. Historiaosuudessa sivutaan mm. aikaisempaa presidenttiä Saakashviliä, joka oli Haapasalon mukaan täysi ADHD-tapaus. Puri myös kertaalleen solmiotaan YK:n yleiskokouksessa. Gorbatshov taas oli muuten turmiollinen, kun hän alkoholinvastaisen kampajansa aikana hakkautti kaikki Georgian viiniköynnökset pois. Harmi sinänsä, georgialaiselle tärkeintä ovat ruoka ja viini. "En tiedä toista kansaa, joka 80 prosenttia ajasta miettii, mitä syödä tänään. Iso osa lauluista kertoo ruoasta [...] Kaikki pyörii ruoan ympärillä".

Ville nimittää Georgiaa Kaukasuksen Portugaliksi. Siellä ei tarvi miettiä mitään, elämä kuluu mukavasti syöden, juoden ja puhuen. Puhetta riittääkin, sillä lätinä aivan turhasta asiasta saattaa kestää montakin tuntia. Mutta politiikasta georgilainen ei halua puhua. Vaarallisia tilanteitakin syntyy vähemmän, kun ei puhu politiikasta. Toisaalta georgialainen ei ole lähtökohtaisestikaan vaarallinen, sillä hän on perusluonteeltaan liian laiska. Nyrkkien huitominen edustaa jo liiallista ruumiillista ponnistelua, on parempi keskittyä ruokaan ja viiniin.

Millaista on georgialainen ruoka? Yksinkertaista, maukasta, halpaa. Mitä lihaan tulee, kalliimpia osia ei ikinä näy ruokapöydässä, mutta sisäelimet käytetään hyvinkin tarkkaan. Ville epäilee, että sisukat myydään naapurimaihin. Georgia on sijaintinsa vuoksi ollut alttiina monille vaikutuksille: Aleksanteri Suuren mukana on tullut munakoiso, kurkku ja aprikoosi, Kreikasta minttu, valkosipuli ja sarviapila, arabikalifaatti toi vesimelonit ja baklavan. Georgialaiset ilmeisesti rakastavat vesimeloneja, jos hyvä tuuri käy, saattaa nähdä vuoristojoen tulvillaan kokonaisia arbuuseja, siellä ne pysyvät viileinä.

Minua ihastuttaa georgialaisen keittiön erilaiset tahnat ja kastikkeet. Mieto ja tulinen tomaattikastike, satsibeli ja adzika, hapan luumukastike eli tkemali. Voi pojat, ilman näitä ei georgialainen tule toimeen, vaan ei tule allekirjoittanut sikakaan. Juu ja jokaiseen ruokaan laitetaaan pähkinöitä. Haapasalo kertoo syöneensä enemmän kuin usean aterian lobioa, eräänlaista papupataa. Sen ansiosta hän selvisi hengissä kaksi vuotta teatterikouluaikoinaan, kun Neuvostoliitossa oli pahin ruokapula. Lobio kyllä kuulostaa herkulta ja aion ehdottomasti valmistaa sitä: papuja, sipulia, tomaattimurskaa, valkosipulia, korianteria, brinza-juustoa (tai fetaa), saksanpähkinöitä ja chiliä. Ei voi tulla pahaa. 

Hieno kirja, iso läpy. Soljuvan tarinoinnin lisäksi tarjolla on yli 30 reseptiä.

• Ilmestymisvuosi : 10/2015
• Kirjailija : Kauko Röyhkä, Ville Haapasalo, Juha Metso
• Kustantaja : Docendo
• ISBN : 978-952-291-181-0
• Sivuja : 168

Kirjoitus tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

Pasta alla puttanesca - 12 minuuttia ja valmista

Ruokakirjoittajien on tämän pastan kohdalla vaikeaa olla panettelematta pikkutuhmilla vitseillä. Pasta alla puttanesca tarkoittaa nimittäin pastaa ilotytön tapaan. Nimen alkuperästä on arveltu, että yön naiset saivat tästä pikaisen aterian asiakkaiden välissä, tai että ruuasta lähti niin hyvä tuoksu, että se houkutteli asiakkaita kadulle.

Kumpikin kyllä antaa oikeutta ruualle: valmistaminen vie ajan, jonka veden lämpeneminen ja pastan kypsyminen ottaa ja tuoksu on vähintäänkin huumaava. Veikkaan silti, että molemmat teoriat ovat vääriä ja kyseessä onkin kiinteistönvälittäjän mukaan nimetty pasta.Tuon lieron, joka värikkäine kyltteineen houkuttelee ihmisiä tuhlaamaan asuntoon ja pastan ohella paahtaa levyllä niin kotoisen tuoksuisia kahvipapuja.

Pasta alla puttanesca

spagettia
oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
chiliä
iso lusikallinen kapriksia
oliiveja viipaloituna
muutama anjovisfile (kolmeen osaan)
1 tlk tomaattimurskaa
reilusti persiljaa silputtuna
suolaa, sokeria ja etikkaa

Keitä spagetti runsaassa vedessä al dente.

Freesaa valkosipuleita ja chilipaloja nopeasti oliiviöljyssä. Lisää kaprikset oliivit ja anjovikset ja minuutin jälkeen tomaattimurska. Anna muhia 5-7 minuuttia ja lisää maun mukaan suolaa, sokeria ja happoa. Lisää persilja ja sekoita kastike pastan kanssa. 

Päälle voi toki raastaa vielä parmesaania.

Vinkkilän luomutuote, Kalevi Pollari ja liikuntahalli

Jos tässä vaiheessa satutte ihmettelemään, miksi taas kirjoitan jotain Vehmaan Vinkkilään liittyvää, niin on sille selityksensä. No onhan se nyt aika erikoinen, hieno ja erikoisen hieno paikka. Vinkkilässä asuu ehkä maksimissaan kolme ihmistä, silti kaikki palvelut on vieressä: lähimaisemissa on kauppa, koulu, eläinlääkäri, terveyskeskus, päiväkoti, grilli, Varsinais-Suomen paras leipomo, luomutila ja punaista graniittia. Kansa on hyvin vastaanottavaista ja toivottaa sinut lämpimällä kädellä vastaan: Torpparin tupaan kun astut lauantai-iltana, eräs noista kolmesta asukkaasta vetää sinua takuuvarmasti lättyyn ihan vaan mielenkiinnosta, kun nyt joku ulkopaikkakuntalainen kerrankin sattuu baariin astumaan. Ei hän sitä pahuuttaan tee, se nyt vaan kuuluu asiaan.

Huristelin kuulaana syyspäivänä Vinkkilään katsomaan, vieläkö marjatilalla olisi tyrnejä poimittavana. Vinkkilän luomutuotteen tila on helppo löytää, autosta ikkuna auki ja nokka kohti ulkona kuuluvaa musiikkia. Luulin jo hetken saapuneeni reiveihin, mutta pensasmustikoiden seasta tavoittamani harjoittelija kertoi kyseessä olevan tarkkaan harkittu musiikki, joka pitää linnut poissa. Tekno kuulemma toimii hyvin, mutta paras tulos saadaan Radio Suomella. En olisi ikinä arvannut, mutta ymmärrän kyllä. Ei kai variksetkaan voi pitää Kalevi Pollarin Sekahausta. Paitsi sen hetken kun Kalevi tykittää Yves Montandin Barbaraa.

Vinkkilän luomutila on saanut uudet omistajat 2014, tällä hetkellä tilan pääpaino on tyrnissä, pensasmustikoissa ja aroniassa. Mitä itse tyrnin poimintaan tulee, niin onhan se aika haastavaa. Itsekin notkuin tyrnipensaiden alla jonkin tunnin ja sen verran monta kertaa alakerran herran nimeä huusin piikitettyäni itseäni silmään, nenään ja arempiinkin paikkoihin, että pelkäsin jo Vinkkilän katolisen kirkon lähettävän manaajan paikalle. Ei tullut: voi tietty olla, että katolinen kirkko on yksi niistä harvoista palveluista, joita lähimaastossa ei vaan kerta kaikkiaan ole, vaikka nyt esimerkiksi apteekki ja liikuntahalli osuukin helposti silmään. Kyllä, siis liikuntahalli! Mitenköhän mahtaa onnistua salivuoron saaminen tuossa ihmismassassa?! Itsepoiminnan haastetta lisää myös se, että koska marjat poimitaan yksi kerrallaan ja tyrnit ovat jo aika hyvin kypsyneet tässä vaiheessa vuotta, marja saattaa siihen tarttuessa helposti puristua mehuksi pensaaseen. Onneksi en ole olen kuuluisa kärsivällisyydestä ja itsehillinnästä. Vaan tätäpä en tiennyt: itsepoimintaa huomioimatta marjat poimitaan tilalla siten, että oksa katkaistaan, heitetään pakkaseen ja sitten marjat erotellaan. Kätevää. Näin eräässä pensasvälikössä myös jonkin helvetinkoneen, jonka päättelin marjaimuriksi. Silläkin siis saadaan satoa talteen. Saattoi se olla myös Pollari. Poliisiasemaa en Vinkkilässäkään nähnyt, palokunta kylläkin majesteettisine rakennuksineen osoitteessa vinkkiläntie 36. 

Silti. Vaikka tyrnien poimiminen onkin aika hidasta hommaa, on se myös todella palkitsevaa.

Joskus aikoinaan kun ekan kerran maistoin tyrniä, ei se vielä osoittautunut lempimarjakseni, mutta hiljalleen olen oppinut rakastamaan sitä. Aina olen toki pitänyt kirpeästä ja happamasta, mutta tyrni on näiden päälle muutenkin ekstra-aromikasta ja voimakasta. Itse saatan napostella marjoja pelkiltään pakkasesta, vasta-alkajalle en sitä kuitenkaan suosittele, vaikkakin pakastetun marjan vitamiinipitoisuus saattaa olla korkeampi. Tyrni on aivan mahtava marja, intensiivinen maku ja mikä terveyspommi! Jäätävä määrä C-vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja flavonoideja, joiden on todettu aiheuttavan syöpäsoluissa apoptoosia eli itsetuhoa.

Vinkkilän luomutuotteella on erinomaisen informatiiviset kotisivut, siksi en ala tässä enempää kertoilemaan luomuviljelystä, tyrneistä tai Kalevi Pollaristakaan. Firmalla on myös verkkokauppa, josta bongasin mm. tyrnijääpaloja, mielenkiintoista. 

Tässäpä vielä muutama linkki tyrnisiin ruokaohjeisiini. Ehdoton suosikkini on voimahilloksi ristimäni autuus, joka on oikeasti tyrni-porkkanahilloa. Juuri mikään ei ole parempaa paahtoleivän päällä, oivariinin (ja juuston) kanssa. 

Voimahillo

Tyrni-matjessillilautanen

Sitruunalla hyydytetty kermavanukas ja tyrni-appelsiinikastike

Ja näiden lisäksi tyrni on tietty hyvä smoothieaines ja kuoria käytän kuivattuna leipätaikinoissa. Myös valkosuklaan kanssa tyrnistä saa kivan jädekastikkeen, eikä oranssi ihan kamalaa ole tiramisussakaan. Vehmaalla on asukkaita vähän yli 2300, Vinkkilä on Vehmaan taajama ja ihmiset ovat oikein mukavia.

Pyörähdys Vakka-Suomen Panimolla

Olen aika hyvin maistellut Vakka-Suomen Panimon vakiovalikoiman tuotteet läpi, useampia erikoistuotteitakin. Ovat todella jaloja oluita, hattua nostaisin muutamaankin kertaan, jos omistaisin. Suosikkini pienpanimoista. LemppariVASPeja ei löydy maitokaupoista, sillä idioottimainen 4,7 til-%:n raja on ajanut ne Alkon hyllyille. Maitokauppakamoissakin on toki eräs helmi, Prykmestar Schwartz, joka omassa tummaapuhuvassa kategoriassaan on ehdottomasti maistamisen arvoinen taideteos. No se voittikin 2013 European Beer Star tumma olut -sarjassa hopeaa. Palkittuja tuotteita on paljon muitakin mm. Wehnäbock ja Savukataja. 

Omaan makumaailmaani sopivat tällä hetkellä parhaiten Wehnäbock, Douple IPA ja LuomuPils, joista ensimmäinen kuuluu varmuudella luokkaan 101 Beers You Must Try Before You Die. Vehmaan lähes 80v mamma nauttii Prykmestar Vehnästä ja venerantaan levinneen autoni sankaripelastaja oli Prykmestar American PaleAlen ystävä. Oktoberfestbier on myös maistunut usealle ystävälleni. Kirjo on laaja.

Näistä hyvistä mauista innostuneena päätin vetää lakerikengät jalkaan ja pyörähtää kaikkein pyhimmässä joko väkisin tai armosta. Tällä kertaa ei tarvinnut rikkoa ikkunoita ja pudottautua vahingossa oluttynnyriin, sillä mukava myyntipäällikkö, Timo Pitkänen, otti minut vastaan panimon tiloihin ja esitteli paikat alusta loppuun asti. Sain myös palan historiaa: Timo kertoi ensimmäisten tilojen sijainneen Uudenkaupungin vanhan puhelinyhtiön kellarissa, jossa aikoinaan tehtiin myös Jatimatikkeja. Mikä olisikaan ollut luonnollisempi jatke paikalle kuin olutpanimo. Tuolla nykyinen tj ja Saksassa olutoppinsa saanut panimomestari Jani Vilpas valmisti historiassa havisevat alkuprykmestarit. Nykyiset tuotantotilat ovat valmistuneet 2014 ja tilojen yhteydessä on myös myymälä, jossa myydään alle 4,7 tilavuusprosenttia sisältäviä tuotteita. Panimolle voi tehdä ohjattuja tutustumiskäyntejä, joilla pääsee myös maistelemaan kuplivaa. 

Pakkohan minun oli vähän kysellä mikä meniniki -tyylisesti kotimaisten raaka-aineiden ja vihreiden arvojen suhteen. Kaikki hyvin sillä puolella, jos nyt esimerkkinä: Prykmestar Suvi on koivunlehdillä maustettu kesäinen täysmallasolut. Tätä varten panimomestari Jani ottaa vesurin mukaan metsään ja käy itse hakemassa tarvittavat koivunoksat juomaa varten.

Suosittelen poikkeamaan. VASP:lla tekemisessä näkyy ammattimaisuus ja hyvä henki, itselleni jäi mukava maku suuhun muustakin kuin oluesta. 

Lehtikaali-fetasalaatti ja vehnäolutvinegretti

Kreikkalainen fetasalaatti on aina aiheuttanut minulle hyvälaatuista kammiovärinää, mutta vielä kun sekaan heittää lehtikaalia, on tulos lähes loistava. Ja kun feta ja vehnäolut muodostavat hienon makuparin, aiaijai. Molemmissa nuorta ja pirteää hapokkuutta.

Olin suunnitellut, että hefeweizen saa olla tänään salaattini  ruokajuomana. Tohelo kun olen, satuin kaatamaan vahingossa sitä myös salaattini sekaan pulloa avatessa. Fetasalaatille syntyi näin luojan armosta hieno vehnäolutvinegretti, joka oli todellakin hieno vahinko-osuma.

Fetasalaatista ei sen enempää, vinegrettiin tuli oliiviöljyä, hunajaa, valkosipulia, vehnäolutta, sitruunamehua ja suolaa. Älkää kysykö määriä, näppituntumalla mennään.