5.12.2007

Ruokarestaurointia

Olen innostunut paistelemaan asioita, joita on ensin pyöritelty parmesaanissa. Voisi asiat huonomminkin olla: Voisin olla innostunut antamaan ohjeita vatsatanssiharjoittelusta tai ostamaan veljilleni varsan. Molemmille. Tai BB-tarroista, lannevanteista tai Djiboutissa asumisesta.

Voisi ehkä jopa sanoa, että innostukseni on hyvin terveellä pohjalle. Yleensä ne paistellut asiat ovat vielä olleet jotain ruoka-aineita.


Parmesaanipaistaminen antaa hyvin pienellä vaivalla sille tappavan tavalliselle ruoalle uuden elämän. Sitä voisikin verrata vaikka huonekalun restauroimiseen. Et tarvitse kuin vanhan rakkaan tuolin, jonka kangasrepaleista tiirailevat pystyjouset houkuttavat sinut yhä uudelleen asettamaan arvoisan ahterisi oikeaan paikkaan. Muutamalla juutilla, nyörillä, nauhalla ja kevyesti pompöösillä ympäriverhoilulla tuoli herää uuteen elämään ja saa myös peppuposkesi punastelemaan uudesta ihastuksesta. Juuri tästä on parmesaanipaistamisessa kysymys.

Parmesaanipaistetut tomaatit

tomaatteja
2 kananmunaa
parmesaanijuustoa hienonnettuna (tai formaggio)
mustapippuria
rypsiöljyä

Leikkaa tomaatit ½ cm viipaleiksi. Riko kananmunat lautaselle ja sekoita hyvin haarukalla. Kaada toiselle lautaselle hienonnettu juusto. Sekoita joukkoon ripaus mustapippuria. Kääntele viipaleet ensin munassa ja sitten juustossa. Paista pannulla rypsiöljyssä. Paista vain hetki molemmilta puolilta, ettei mene lötköksi.

Voit tarjota joko lämpimänä lisäkkeenä tai vaikka yhtenä lämpimänä tai kylmänä tapaksena.
----------
Jälkkärimusaruokalautasella Satanic Surfersin ...And the Cheese Fell Down. Ossom.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti