10.12.2007

Liha "Watt" Lihapulla


Ei kannata olla turhan tarkka eikä varsinkaan vakava siitä, mitä lihapullataikinaansa heittelee. Perinteitä toki saa kunnioittaa ja pitääkin, mutta kaavoihin on turha kangistua. Jos todellisuus ei sovi kaavan muottiin, kannattaa kaavaa korjata.

Tänään tein vähän erilaisen taikinan ja päätin käyttää pinjansiemeniä, rusinoita ja parmesaanin loppua. Ruiskorppujauhot turvotin oluessa. Yhtä hyvin olisi voinut laittaa muita jämäpusseja esim. kookoshiutaleita, hasselpähkinärouhetta, auringonkukansiemeniä ja strösseleitä. No ehkei kuitenkaan noita viimeisiä.


Pinjansiemen-rusinalihapullat


400 g sika-nautajauhelihaa
1 kananmuna
1 dl ruiskorppujauhoja
1 dl olutta
2 rkl pinjansiemeniä
2 rkl pilkottuja rusinoita
1 dl raastettua parmesaania
2 silputtua valkosipulia
tuoretta persiljaa
kanelia
neilikkaa
suolaa
pippuria

Turvota korppujauhoja hetki oluessa. Sekoita kaikki aineet keskenään ja työstä taikinaa joko yleiskoneen taikinakoukulla tai käsilläsi pieni tovi. Kastele kätesi kevyesti ja pyörittele tiukoiksi pulliksi. Pyörittelyvaiheessa kannattaa taikinamassaa painaa aika reilustikin molempia kämmeniä vasten, jota pullista ei irtoile osia paistamisen aikana. Paista pieni koepala pannulla, jotta saat tarkistettua maut. Lisää mausteita tarpeen mukaan ja ota pannulla oliiviöljyssä kaunis väri pullien pintaan.

kastike:

1 tll tomaattimurskaa
½ kanaliemikuutio
1 dl vettä
½ rkl vadelmaviinietikkaa
sokeria
kuivattua oreganoa reilusti
pippuria
suolaa

Mittaa kattilaan tomaattimurska, kanaliemikuutio, vesi ja vadelmaviinietikka. Anna muhia 5 minuuttia. Lisää sokeri, oregano, pippuri ja suola. Kaada kastike paistinpannulle, jossa lihapullat ovat. Anna pullien muhia kastikkeessa n. 15 minuuttia tai kunnes ne ovat varmasti kypsiä.

Tarjoa vaikka pastan tai perunamuusin kanssa.


12 kommenttia:

  1. Ihanaa, että joku muukin tekee kokeita tieteen nimissä lihapullilla! Minulla kun tuppaa resepti vaihtumaan joka kerran (sillähän ei ole mitään tekemistä asian kanssa, etten koskaan kirjaa niitä ylös). Hyviä on tullut enimmäkseen.

    Mutta että rusinoita... (puistattelen täällä koko roppani voimin)

    VastaaPoista
  2. Loistava idea turvottaa korppujauhot oluessa! Maistuiko se lopputuloksessa mitenkään?

    VastaaPoista
  3. Satujatar: Kokeilu on geeneissäni. Mutta "enimmäkseen" täytyy pitää ohjeistuksena, sillä kokeileminen aiheuttaa poikkeuksetta myös kammottavia ruokia. Mutta mitäs rusinoissa on vikana?

    Pikkulintu: Veikkaisin, että jos en olisi tiennyt, että olutta on käytetty, en olisi sitä maistanut. Mutta tieto onkin valtaa. Eli tietysti maistui :D

    VastaaPoista
  4. ooo! näyttää loistavalta :)
    tosin en itsekään niin rusinoita rakasta, mutta ... kun tässä on vähän pitänyt alusta opetella, niin on aina mukava huomata, että rennolla otteella syntyy hyvää.

    oon vähän masentunut siitä, etten tiennyt tästä aiemmin.
    nyt pitää taas lukea koko blogi tältä istumalta eikä saa mitään aikaan :)

    VastaaPoista
  5. Aargh. Taidan olla joutunut rusinavihaajien kohteeksi. En edes tiennyt sellaisia olevan :D Ja kohta pääsee maistelemaan riisipuroa ja rusinasoppaa, ai nami.

    Mikä onni että masennuksen tappamiseen on muitakin keinoja kuin blogini lukeminen. No jos ei ole vielä mennyt ohi, niin tässä pari lisäkikkaa:
    - kysele ihmisiltä anteeksipyytelevästi, kumpaa sukupuolta he ovat
    - hypi yhdellä jalalla aina kun mahdollista
    - käytä veroilmoituksessasi vain roomalaisia numeroita
    - jos sinulla on lapsia, kerro heille, että huonon taloudellisen tilanteen takia yksi heistä joutuu lähtemään
    - asenna hyttysverkko työpisteesi ylle

    Parempi unohtaa depislääkkeet!

    VastaaPoista
  6. Polkkapossu, elä pelkää. Me rusinan vihaajat vihaamme vain rusinoita, emme ihmisiä, jotka käyttävät niitä väärin. Rusina on parhaimmillaan nautittuna siltään, pähkinän tai mantelin kanssa taikka päällystettynä suklaalla. Muut tavat käyttää rusinaa ovat saatanasta. ;-DDD

    VastaaPoista
  7. Rusina on kyllä hyvää ihan pelkillään, mutta tosi hyvää pähkinöiden kanssa. Ai ai kuules, oon niin lumoutunut parapähkinöihin, että niiden kanssa rusinat on varmaan jo ihan jättivinhaa herkkua.

    Ja mikäli kuitenkin sattuisi olemaan niin, että rusinat on vanhasta vihtahoususta, on uskontotieteilijä-sivupersoonallani monta valttia taskussa. Öö, oliko hertta valttia?

    VastaaPoista
  8. .... minä taidan kokeilla tuota hyttysverkkoa....

    VastaaPoista
  9. Hauskaa, että Marke on murtautunut Vuodatus-maailmasta. Erittäin upeeta :D

    VastaaPoista
  10. Mä oon tuhonnut omaa parapähkinäkiloani nimenomaan rusinoiden kanssa, jättivinhaa on ja totaalisen addiktoivaa. Et kilo alkaa olla moor laik satagrammaa.

    VastaaPoista
  11. No jopas, en ois ikinä arvaanu. Seuraavaks lemppareita pekaanit. Ne näyttääkin niin kivoilta. Csonkia odotellessa.

    Kohtapa suunnistankin pähkinäkojun kautta kyökkiin :D

    VastaaPoista
  12. ... no olisin murtautunut jo aikasemmin jos olisin tiennyt tosta hyttysverkosta.... ;O

    VastaaPoista