Aika maukasta

Tämä piirakka on blogiystäväni Marien käsialaa. Muuttelin vain kevyesti ohjetta, suluissa alkuperäinen.

Lohi-pinaattipiirakka 26 cm irtopohjavuokaan

pohja:

125g margariinia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
1/4 dl silputtua tuoretta tilliä
1 maustemitta suolaa

täyte:

250 g kirjolohta (noin 300g yrttimarinoituja kirjolohikuutioita)
1½ pss pinaattia (2 pss pakastepinaattia kuutioina)
½ dl ruohosipulia (1 pienehkö sipuli tai 10 cm pala purjoa)
1/2 rkl ruokaöljyä
hyppysellinen suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
2 1/2 dl kevyt ruokakermaa
3 munaa
½ dl juustoraastetta (ei alkuperäisessä)
2 tl sitruunamehua
nippu tuoretta tilliä, silputtuna noin 3/4 dl

Mittaa jauhot kulhoon, lisää suola ja 1/4 dl silputtua tilliä. Nypi joukkoon rasva. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinapalloksi. Vaivaa vain sen verran kuin on pakko. Nosta taikinapallo kylmään noin 30minuutiksi.

Sulata jäinen pinaatti pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Purista nesteet pois.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa 26cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Voitele reunat kevyesti. Kauli taikinapallo leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi, halkaisijaltaan noin 30 cm. Kumoa levy vuokaan leivinpaperin avulla. Painele taikina varovasti paikoilleen niin että saat korkeat taikinareunat. Pistele pohja haarukalla. Esipaista pohjaa alimmalla tasolla noin 10-15 minuuttia. Laita alimmaiseksi kerrokseksi pinaatti. ja ripottele lohikuutiot päälle. Riko munat kulhoon, lisää ruokakerma, ruohosipuli, silputtu tilli ja juustoraaste. 1/2 tl suolaa, oman maun mukaan musta- ja valkopippuria seka sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan lohipalojen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin 35 minuuttia,kunnes piirakka on kypsä. Piirakan pinta kohoaa kummulle kypsyessään, mutta pinta laskee kun piirakka jäähtyy. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

Kyllä Mattilan Kartsakin toimasee

Ei ole lainkaan masentavaa, jos keittiön kaappiin on iskostunut arsenaali valloittavia viinietikoita. Masentava on lähinnä se rahasumma, jonka niihin on kuluttanut - eikä ole törsännyt johonkin järkevään kuten esperanton oppikirjaan, koiraistuimeen, vedenkestäviin teepusseihin, paristoilla ladattavaan paristolaturiin tai helikopterin heittoistuimeen. Mitä kaikkea olisinkaan voinut saada, jos olisin vähän säästäväisempi!

Hyvä puoli on, että noita maukkaita viinietikoita voi tehdä ihan itsekin. Esimerkiksi vadelmaviinietikkaa voi valmistaa ihan yksinkertaisesti vadelmista ja valkoviinietikasta. Marjoja pullonpohjalle, päälle etikkaa ja sen jälkeen maustumaan suljettuun pulloon viikoksi pariksi jääkaappiin. Samalla periaatteella voi valmistaa rakuunaviinietikkaa tai vaikka rosmariiniviinietikkaa. Myös hunaja toimii hienosti, sitrushedelmien kuoret, valkosipuli ja Karita Mattila takaapäin. Viimeistä en kuitenkaan suosittele.

Nyt tekemään salaattia, niin saadaan ne hiivatin muka-hienot-etikat käyttöön.


Artisokka-päärynäsalaatti ja punaviinimarjakastike

kastike:

3/4 rkl anopin makeaa punaviinimarjahyytelöä
1/4 dl vettä
2 rkl vadelmaviinietikkaa (tai jotain muuta vastaavaa)
½ dl oliiviöljyä
muutama lehti hienonnettua rakuunaa
kierros mustapippuria myllystä
½ valkosipulinkynsi pilkottuna

Mittaa kastikeainekset kulhoon ja aja blenderillä tasaiseksi.

salaatti:

rucolaa
tammenlehväsalaattia revittynä
kirsikkatomaatteja puolitettuna
säilöttyjä artisokansydämiä pilkottuna
säilykepäärynä viipaloituna
raejuustoa (oikeasti tässä pitäisi olla sinihomejuustoa)
pinjansiemeniä paahdettuna

Sekoita.

Kuvamaanantai: Kuumatamosonaatti Joen monelle sorsalle

Kaukaa taas palaan joelle kerran
se mua tuudittaa, ja saan unohtaa
huuhdon huoleni jokeen taas kerran
sen viileys mua rauhoittaa

Puukenkämies tarinoi

Taannoinen keskustelu ruokatunnilla työkaverin kanssa, kuuluu siis ruokablogiin. Jotenkin juttu lähti liikkeelle sienestä nimeltä madonlakki:


Possu: Jostain kumman syystä madonlakkeja on turha edes ettiä sienikirjoista.
Puukenkämies: Miks?
Possu: No kaikki hörhöt menis keräileen niitä mettiköistä ja olis ihan pihalla. Niissähän on erinäisiä velmuja vaikuttavia aineita.
Puukenkämies: Kai alan miehet tietää ilman kirjojakin niistä!
Possu: No tietää kyllä.
Puukenkämies: Mut mä olin kerran mettässä poikani kans ja huomasin, kun se söi jotain sieniä.
Possu: Siis ihan tosta vaan?
Puukenkämies: Niin niin. Sit meni varmaan joku vartti niin se alko vähän hoiperrella. Yhtäkkiä se alko kävellä takaperin ja kaatui kyljelleen.
Possu: Häh? Takaperin? Siis oikeesti?
Puukenkämies: Juu juu. Tuli pieni paniikki ja soitin lääkäriin, mut sit se jo nousikin. No siellä sanottiin, ettei mitään hätää, kyllä se siitä pian tokenee.
Possu: Just joo. Aika hieno asenne. No mitäs teit, mä olisin varmaan vienyt suoraan TYKS:n ensiapuun. Siellä ainakin pääsee suoraan jonojen ohi, jos on tosi kyseessä.
Puukenkämies: Tyksiin?? No en mä ny sinne. Sitä paitsi sanottiin, että ei oo hätää.
Possu: Mut silti. Jos olis ollu mun, ni olisin ollu lääkärissä aika nopeesti.
Puukenkämies: No en mä ny tiä. No mut sit tultiin kotipihaan ja kaveri alko vähän kuolata ja meni kauhoon vettä jostain lätäköstä. Sillä oli hirvee jano.
Possu: Mitä helvettiä? Siis meni juomaan lätäköstä? No ei toi kai ihan normaalia oo. Et sääkään sit kovin hirveesti viittiny poikaas vahtia, vaikka kaveri oli just syöny jotain epämääräisiä sieniä kävelly mettässä takaperin ja kaatunu kyljelleen valittaan? *tuohtumusta*
Puukenkämies: Nii mut kun ne sano, ettei oo hätää. En viittiny ottaa sit turhaa paniikkia. Ja onhan toi nyt ennenkin juonu jostain kuraojasta.
Possu: Joo joo. Nii varmaan.
Puukenkämies: Heh, no kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Pari tuntia meni eteenpäin ja tyyppi oli jo ulkona leikkimässä. Juoksenteli ihan innokkaasti ja hetken päästä tuli tyytyväisen näköisenä vastaan kuollut rotta suussaan.
Possu: Siis mitä v***ua? AaaaaaHaaaa. Sun poikas onkin koira vai?
Puukenkämies: No mitä sä oot oikein kuvitellu *tajutonta naurua*
Possu: *mieletöntä naurua*
Puukenkämies: *vääntelemistä kippurassa lattialla*
Possu: *veden valumista silmistä*
Puukenkämies: Ainahan mä puhun koirastani nimellä poika. Luulit sitten, että puhuin pojastani?! Eihän mulla ees oo poikaa.
Possu: No just joo, teikä puhuu pojastaan, niin kai nyt hel****ssä luulen, että puhut lapsestas? Ihmettelinkin kyllä vähän, kun en oo tiennyt sun pojastas.
Puukenkämies: No joo, arvaa ihmettelinkö mä, kun aloit meuhkata siitä TYKSistä?!
*mieletöntä naurua*
_____________

Sen verran testasin tätä tarinaa, että kerroin parille kaverilleni ihan samalla tavalla. Ei kumpikaan niistäkään tajunnut, että kyseessä oli koira. Tätä on sit naurettu ihan kohtalaisesti.

Piiskaa teille pitäisi antaa!

Postaan tämän ohjeen säälistä kaikkia säälittäviä muffinssirakastajia kohtaan. Vaikka piiskaa teille pitäisikin antaa! Lähtökohtaisesti muffinssit on kuitenkin ihan turhia. Kuten jo joskus aiemmin todettua. No, muffinsseiksi nämä oli kyllä ihan siedettäviä.

Maissi-chilikeitto odottaa vielä valmistumistaan. Mutta tulee yhtä suurella varmuudella kuin Ron.


Vadelma-pätkismuffinssit

1 dl juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaota (esim Van Houten)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1½ dl vadelmia
1 pss pätkis minibites
tomusokeria

Vaahdota margariini, sokeri ja munat. Sekoita jauhot, kaakao, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja lisää vaahtoon. Murskaa vadelmat ja sekoita taikinaan. Pilko suuri osa pätkiksistä ja sekoita taikinaan. Heitä vuokiin ja paina vielä jokaiseen palaan päälle vähän kookkaampi pala pätkistä. Paista 225-asteisessa uunissa n.15 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

Ja jos muffinssi ei miellyttänyt, niin tätä voi kokeilla audiojälkkäriksi. Vaatimattomasti nimetty The Music.

Eroon ylimääräisistä asukeista

Muutaman vuoden olen kasvatellut kotiloita terraariossa. Eilen heikkona hetkenäni päätin syödä ne. Osan laitoin mikroon ja huitaisin tuosta vaan suit sait sukkelaan suolan kanssa. Lopuista valmistin herkkua ranskalaisittain. Nyt terraario on tyhjä ja olo kovin yksinäinen - ehkä otan sinne kääpiösiilin. Nirhaan sen tulevana jouluna, ompelen piikkinahasta tangat ja lähetän ne blogissa järjestetyn jouluarvonnan voittajalle. Loput piikkisällistä täytän luumulla. Mitä sitä muuta joulupöytään kaipaisikaan?

Etanat punaviini-valkosipulikastikkeessa
(3-4 annosta)

40 g voita
2-3 valkosipulia murskattuna
2½ dl punaviiniä
½ kanaliemikuutio
vajaa 1 rkl ruokosokeria
purkki etanoita
persiljaa hakattuna
vaalea leipää

Sulata osa voista kattilassa ja lisää valkosipulit. Pyörittele hetki, älä anna käristyä. Lisää punaviini, osa ruokosokerista ja kanaliemikuutio. Kiehauta ja anna poreilla hiljalleen. Maistele, lisää sokeria tarpeen mukaan riippuen vähän viinistäsi. Lisää loppu voi ja tarkista suola. Lisää etanat, ne lämpenevät parissa minuutissa. Laske jokaiseen annokseen n. 5 etanaa ja aseta ne syvälle lautaselle. Kaada päälle punaviinikastiketta ja reilusti persiljaa. Tarjoa vaalean leivän kanssa, jota voit sitten dippailla liemeen.

Ruokanimet ne vasta ovat hämmentäviä: polgastronoff kuittaa

Stroganoffmuunnelmia löytyy avaruudesta enemmän kuin tuhat sanaa. Näillä sanoilla Dancing Pig aloitti julistuksensa ja tunsi sen hetkisen luovuudenpuuskansa riittämätömäksi. Jäi tuo sorkkiva eläin pohdiskelemaan stroganoffin syvintä olemusta.


Perusstroganoff. Naudanlihakuutioita tai -suikaleita, jotka uiskentelevat hapankermaisessa kastikkeessa. Kastikkeeseen laitetaan usein mukaan suolakurkkuja, sipulia ja sieniä.

Makkarastroganoff. Nakkistroganoff räjäyttää tajunnan. Mutta mitä tekee ruotsalaisten lempilapsi makkarastroganoff?! Makkarana käytetään ei vähempää kuin falukorvia aliasta faluninlörssiä. Siitä olen korkeaveisunnut jo Pyhän kirjamme lisäksi aikaisemmassa postauksessani.

Mustamakkarastroganoff. Nääs termos! Synnyinseutujeni lähimaastossa lymyilevä mustamakkara herkistää mielen jos kielenkin. Heitin juuri ajatuksissani itselleni haasteen mustamakkarastroganoffin reseptistä. Saa jäädä vielä odottamaan.

Estroganofe. Aattelkaapa ite! Brassilaiset herkkuposketkin vääntävät tätä herkkua. Sisäfileestä tai tarkemmin määriteltynä filee mignonista (sisäfileen kaposampi pääty) ähmälletään lihaosuus: ei voi olla pahaa. Sekaan normistroga-ainesten ohella kastikkeista tomaattia ja vispattua kermaa. Huh.

Polgastronoff. Tätä syödään tästä lähtien jo perinteisesti Turussa, tässä Ruotsin aboistisessa naapurihurmalassa. Ekumenistisessa ruokaihmeessä yhdistyy olemisen sietämätön keveys stroganofistiseen suurpiirteilyhifistelyyn. Tässä ruoassa on kaikki ja ei mitään. Kaikkeen kiteytyy maailman stroganoffkeittiöiden parhaat kuosit ja ei mitään- osuuteen kiteytyy ei yhtään mitään. Nimikin sen jo kertoo, vaikka kirjoitinkin asian Suomen toisella virallisella kielellä eli suomella.



Falunilainen polgastronoff

200 g faluninmakkaraa kuutioituna
voita
800 g hirven sisäpaistia kalvot poistettuna ja kuutioituna (tietty sisäfileekin kelpaa)
8 helmisipulia kuorittuna ja puolitettuna
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 porkkana halkaistuna ja pilkottuna
2 dl vettä
punaviiniä, niin paljon että lihat lähes peittyy
1 lihaliemikuutio
1 dl paseerattua tomaattia
1 dl kuohukermaa
1 tlk kokonaisia herkkusieniä
puolikas suolakurkku pieneksi kuutioituna
(suolaa) pippuria
omavalintaisia yrttejä (esim. timjamia, rosmariinia)
1 dl ranskankermaa
jos käytit suolakurkun tilalla makukurkkuja, sait sopivasti makeutta, muuten ehkä ripaus sokeria

Käristä faluninlörssi pikaisesti voissa. Laita syrjään odottamaan. Ruskista hirvikuutiot kattilassa voissa ja lisää sipulit ja porkkanat. Freesaa hetki. Lisää vesi, punkku ja lihaliemikuutio. Anna porista tunti. Lisää tomaatti ja kerma ja anna muhia 10 minuuttia. Heitä sekaan herkkusienet, suolakurkut, pippuri, faluninlörssykät ja yrtit. Mausta vielä lopuksi ranskankermalla ja tarkista suola. Stroganoff tarjotaan Laukku- ja kenkäihmisettären mukaan keitettyjen perunoiden kanssa. Itse taipuisin ennemmin riisin suuntaan. Hyvää se oli myös kukka- ja parsakaalien kanssa. Oma valinta, kun päätin vetää kevyen karppauksen ylenmääräisen pitsailun jälkeen.

Päärynä-gorgonzola-pinjansiemenpitsa

Kuten muitakin herkullisia sinihomejuustoja, niin myös gorgozolaa kypsytettiin joskus luolissa, joissa homeitiöt melskasivat ihan luonnostaan. Nykyisin lehmänmaitoon lisätään bakteereita ja homeitiöitä ja juustoon painellaan reikiä, jolloin mikrobit pääsevät paremmin lisääntymään ja hengittämään. Gorgonzolaa kypsytetään 3-6 kk: nuori juusto (Dolce) on rakenteeltaan rasvaista ja sopii hyvin vaikka kastikkeisiin tai levitteisiin. Vanha gorgonzola (Piccante) voi olla jopa pistävän makuista, mutta on parhaimmillaan jälkiruoissa esim. hedelmien kanssa. Rasvaprosentti on öpaut 50.

Monet ruoat ovat saaneet nimensä jonkin paikan mukaan, yllättävää kyllä tämä herkku on kotoisin Italian Gorgonzolasta. Entinen kyläpahanen on nykyään Milanon esikaupunkialuetta. Asukkaita yhtä paljon kuin Lauttasaaressa tuossa Suomen Gorgonzolassa. Lehmien määrä siellä on valtava ja ylittää pian asukkaiden määrän. Lauttasaaressa on n. 19000 utareihmettä.

Yleensäkin sinihomejuustot pitävät hedelmistä ja pähkinöistä. Mutta mitäs juomaksi? Jos ajatellaan, että gorgonzolaa vedeltäisiin pelkiltään, hyviä valintoja olisivat makeat jälkkäriivinit, ja täyteläiset punaviinit. Samppanjoistakin voisi löytää jotain mukavaa. Nyt tehdään kuitenkin pitsaa ja itse näkisin sopivaksi juomaksi vaikka jonkun hieman tummemman oluen. Monet muuten ajattelevat, ettei pitsan kanssa sovi juoda punaviiniä. Tähän vaikuttaa pohjimmiltaan se, että pohjan päälle laitettavan tomaattikastikkeen happoisuutta on vaikea yhdistää punaviiniin. No tässä ei ole sitä ongelmaa, sillä pohjakastikkeena toimii pesto. Pariksi oluen ohuella siis vaikka joku mukava chianti. Itse olen kyllä jo lähtökohtaisesti sitä mieltä, että pitsan kuin pitsan kanssa voi juoda punaviiniä ja varsinkin pitsaa valmistaessa, valmistamisen jälkeen, pitsaa syödessä ja syömisen jälkeen.

Hieman tämän tyylistä lättyä veivattiin joku aika sitten jossain ohjelmassa, vai olikohan se jossain lehdessä. Miten vaan, hyvä vaihtoehto illanistujaisiin.



Päärynä-gorgonzola-pinjansiemenpitsa

Pohja:

1,5 dl vettä
3/4 pkt hiivaa
0,5 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
n. 5-6 dl vehnäjauhoja

Täyte:

3 rkl vihreää pestoa
1 tlk päärynöitä (puolikkaita sokeriliemessä) viipaloituna
150-200 g gorgonzolaa paloiteltuna
1 dl pinjansiemeniä paahdettuna
1 dl perusjuustoa raastettuna
rucolaa

Kun pohja on kohonnut tee siitä viisi pikkupitsaa. Levitä pohjan päälle vihreää pestoa, sitten päärynöitä, gorgonzolaa, pinjansiemeniä ja ihan vähän juustoraastetta. Paista 230-asteisessa uunissa kypsäksi. Heitä päälle vielä rucolaa.

Karipompei

Alkuruoaksi Benny Lava.


Suolapähkinä-banaanicurry

rypsiöljyä
kardemummaa
kanelia
juustokuminaa
neilikkaa
sinapinsiemeniä
400 g valkosipulimarinoituja broiskusiipaleita
3/4 dl suolapähkinöitä
1½ banaania viipaloituna
1 tlk kookosmaitoa

Lämmitä pannulla öljy ja lisää siihen mausteet. Paistele hetki. Heitä mukaan broiskut ja paistele taas hetki. Lisää pähkinät ja banaanit ja paista taas hetki: elämä on paistamista. Lisää kookosmaito ja tarkista lopuksi suola. Tarjoa riisin kanssa.

Mikä pentele tuolla kaapissa taas muhii?

Ylikypsennetyn valkokaalin haju on kai saanut monellekin aikaan traumoja, yleensähän kaali vedetään totaalisesti överiksi, epämääräiseksi mössöksi. Mutta mikäs pakko sitä on vetää ylikypsäsi?! Kaalista saa oikein hyvää jo pelkästään suikaloimalla, freesaamalla sitä öljyssä ja maustamalla kaikilla ihanuuksilla. Ei sinänsä, överiksi muhinut kaalipata on maullisessa kauneudessaan jotain yhtä kaunista kuin sika pienenä. Minua ei kaalin haju ole ikinä jaksanut häiritä.

Ilmaisena vinkkinä vielä niille, joita tuo haju silti vihmoo: heitä pannulle pala vaaleaa leipää, se imee leijonan osan hajusta. Tuosta leijona ei tietenkään ole tyytyväinen, karttele sitä siis tai vie leipä Korkeasaareen. Ja jos keität kaalin, loraus sitruunamehua tai etikkaa auttaa säilyttämään kauniit värit. Varsinkin jos punakaalista on kyse.

Mutta eihän kaalia ole mikään pakko kypsentää. Tällä hetkellä jääkaapissa on hautumassa raastettua valkokaalia ja porkkanaa hmmm.. jännittävässä liemessä. Jotain hauskaa hapatettua siitä pitäisi tulla, sen näen huomenna. Ilmoille heitettiin kyllä jo lausahdus: "Vesku, mikä pentele tuolla kaapissa taas kerran muhii". No muhii muhii...Taka a chance on me, darl.

Jos haluaa päästä vielä helpommalla, niin ehdotan siirtymistä takaisin 80-luvun alun ala-asteelle. Silloin tämä salaatti ei ehkä herättänyt minussa vastustamatonta mielihyvää, nyt voisin syödä sitä viikottain:



Valkokaali-puolukkasalaatti

pilkottua valkokaalia
puolakkahilloa

Sekoita ainekset.

Soppa päivässä pitää keitot heittoina

Pois palmun alta sluibaamasta ja äänestämään!

Gratinoitu viinivaahto

Vähän samaan tapaan kuin saaplarin vanha lehmä muuttuu härän couer de filet'ksi ja elähtänyt sika polkkapossuksi, muuttuu viinivaahtokin sabayoniksi.

Erään Kirstin kanssa nimittäin tuli keskustelua sabayonin ja viinivaahdon eroista. Puolassa syntyneenä 1:40 symppaan tietysti myös ruotsalaista Sabatonia, mutta sen te jo tiesittekin. Mutta asiaan eli kysymys on tietysti, mikä on viinivaahdon ja sabayonin ero. Koska olen hyväuskoinen, enkä harrasta lähdekritiikkiä, (kuten eivät kaikki "Saatanan umami -postaukseni lukijatkaan) uskon siihen, mitä minulle on opetettu. Ja näinhän se menee: viinivaahto on viinivaahtoa vielä siinä vaiheessa, kun kattila otetaan pois vesihauteesta. Sabayoniksi se muuttuu silloin, kun viinivaahdolle annetaan shokkihoitoa, eli se vatkataan nopeasti kylmäksi. Uskokoon kukin taas, mihin haluaa, muttei kuitenkaan tähän maailmaan ja taas suruhuntusi näät.

Samassa Hotelli Pumpulissa asuvan polkkauksieni pakkomaistajan kommentti ensimmäisen lusikallisen jälkeen: "No nyt lähtee taju". Epäselväksi jäi vielä, tarkoittiko jälkkärin makua vai sitä toista lusikallista, jonka hotellimme uusi asukas, Leijakuningas, juuri lähetti matkalle.



Gratinoitu vinho verde -viinivaahto ja hedelmiä (2 annosta)

2 dl vinho verdeä
1 päärynä lohkottuna
20 viinirypälettä puolitettuna
1 banaani viipaloituna
2 appelsiinia fileoituna ja lohkottuna

Marinoi hedelmiä tunti vinho verdessä jääkaapissa. Siivilöi viini talteen (hedelmät myös) ja juo sitä niin paljon, että jää puoli desiä viinivaahtoon.

3 keltuaista
½ dl sokeria
½ dl vinho verdeä

Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi mieluiten teräskulhossa. Sekoita joukkoon hedelmistä makua ottanut viherviini ja kypsennä vesihauteessa varovasti. Vispaa kevyesti koko ajan, yleensä toivottu tila saavutetaan alle 10 minuutissa. Älä kuumenna liikaa, ettei mene kokkeliksi. Lopputuloksen pitäisi olla saennutta, kevyen vaahtoavaa pehmeää silkkiä.

Jaa hedelmät kuumuutta kestäviin annosmaljoihin, kaada viinivaahto päälle ja gratinoi pikaisesti tulikuumien uunivastusten alla.

En viitsi hehkuttaa enempää...

... mutta nämä ovat ehkä parhaita koskaan maistamiani lohipihvejä.

Bulgurisuurimot eivät ole nähneet vielä suosionsa huippua Suomessa. Ihan pelkkä veikkaus, mutta sehän on toinen nimeni. Väliviivalla Petrin ohella. Polkkapossu-Petri, ei ole mies nimellä pilattu ei tosiaankaan. Veikkaukseni perustuu pitkälti siihen, että tällä hetkellä erilaiset terveysruoat ovat muodissa. Enkä puhu nyt varsinaisista funktionaalisista elintarvikkeista, vaan ihan siitä, mikä ehkä voisi olla terveellisempi vaihtoehto. Quinoasta ollaan keskusteltu ennenkin ja se on todettu superruoaksi. Mutta superruokaa on myös bulguri, jos verrataan sen enoon pastaan, setään riisiin tai napalankoon kuskusiin. Kasvishörheilyruokavaliota noudattaville bulguria suositellaan korkean ravintoainepitoisuuden vuoksi.

Jottei juttu jäisi ihan torsoksi ja minä torspoksi, niin pari faktaa: bulgur tarkoittaa murskattua vehnää, vaikka valmistusprosessi onkin hieman monimutkaisempi. No se oli vähän tylsä juttu, mutta mitäs tästä sanotte?! Kun leffoissa näyttelijät jäävät jumiin jättiläistiimalaseihin ja päälle alkaa valua hiekkaa, niin se saattaakin olla bulguria. Hahaa. Bulguria sai niikaansa esimerkiksi Owen Wilson Night at the Museum 2:ssa.




Bulguri-vuohenjuusto-lohipihvit

3 rkl korppujauhoja + pyörittelyyn
2½ rkl vettä
1½ dl keitettyjä bulgurisuurimoita
400 g kypsää lohta
70 g raastettua juustoportin vuohen gruyereä
1 dl hakattua tilliä
10 pientä kaprista haarukalla rusikoituna
1 kananmuna
loraus sitruunamehua
suolaa
mustapippuria


Turvota korppujauhoja vedessä vartti. Sekoita kaikki aineet hyvin ja vielä uudestaan paremmin. Kaada laveaan vuokaan korppujauhoja. Kastele hieman käsiäsi ja muovaile haluamasi kokoinen pallukka taikinasta. Massa on löysän tuntuista mutta juuri sopivan kuohkeaa. Pyörittele pallukkaa korppujauhoissa. Kuumenna reilussa paistinpannussa n. ½ cm kerros rypsiöljyä. Laita pulla öljyyn reikäkauhalla ja paina se pihviksi. Älä yritä kääntää liian aikaisin, muuten menee osiksi. Paista molemmin puolin kullanruskeiksi. Valuta talouspaperin päällä.

Minä söin mm. dijonilla maustetun kermaviilin kanssa, mutta vasta loppumetreillä tajusin kuinka hyviä ovat thaichilisoosin kanssa. Siis sen punaisen, tulisen ja makean. Tosin tällöin vuohi jäi hieman taka-alalle.

Pois pässin paikalta

Valion sinihomeelta maistuva Koskenlaskija maistuu ylellisen hyökkäävältä. Vaikka olenkin jo muutaman vuoden ollut pässinä Aurajuuston talutusnuorassa, olen alkanut kaivata homejuustoilta enemmän karismaa. Jotain pientä äkämystyneisyyttä, joka hyppää silmilleni, mutta kuitenkin pehmeästi. No olen toki maistellut Gorgot, Stiltonit, Roquet, Cabralesit, Camembertit ja Neufchatelit läpi. Aurakin alkaa maistua jo liian tutulta hedelmältä. Nyt tietysti puhutaan sulatejuustosta, mutta tähän Valio on saanut juuri sitä kirpakkuutta ja raameja, joista puhun.


Sinihomejuustolla ja pistaasipähkinöillä
maustettu makkaraseljanka

1½-2 litraa vettä
pari porkkanaa kuutioituna
1 sipuli pilkottuna
pikku pala lanttua suikaloituna
8 pottua kuutioituna
pussi keittojuureksia
pari pakettia kyrsää kuutioituna
pippureita
1 lihaliemikuutio
maun mukaan sinihomejuustoista Koskenlaskijaa (min. ½ pakettia)
kourallinen persiljaa hakattuna
pistaasipähkinöitä murskattuna


Heitä porkkanat, sipuli ja lanttu kypsymään veteen, johon on laitettu pippuria ja liemikuutio. Lisää 5 minuutin jälkeen perunat ja siitä vartin päästä keittojuurekset ja makkarat. Keitä niin kauan, että kaikki on sopivan kypsää. Lisää sulatejuusto ja tarkista sen jälkeen suola. Päälle vielä persijat ja pistaasipähkinät.

Vadelmat tuli ihan puskista

Panna cottaa, kinuskikastiketta ja kohmeisia vadelmia

1 3/4 liivatelehteä
3 dl kermaa
3 rkl sokeria
vanilliinisokeria maun mukaan

Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma ja sokerit ja kiehauta. Purista liivatteista vesi pois ja sulata tilkkaan kuumaa kerma-sokerilientä. Sekoita tilkka loppuun kermaan. Kaada annosmaljoihin tai vaikka kahvikuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

Ja kinuskikastikehan valmistuu näin:

1,5 dl kuohukermaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl siirappia
reilu nokare voita

Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja siirappi ja keittele n.10-15 minuuttia eli sen aikaa, kun kastike alkaa hiljalleen suurustua. Välillä saa hämmennelläkin, se on jopa toivottavaa. Mitä kauemmin keität, sitä toffeempaa valmistat :D Lisää lopuksi voi.

Ja kohmeiset vadelmat näin:

villivadelmia
puskia
purnukka
saappaat
pakastin

Riivi vadelmat ihan puskista purnukkaan ja saapastele tyytyväisenä kotipakastimelle, johon laitat marjat muutamaksi tunniksi. Huomaa, että onkin talvi.

Jäkäläpää natisee taas

Ei ole epäilystäkään siitä, mikä on ketsuppimarkkinoiden Rolls Royce. Myös Heinzin konepellissä voisi olla kumartuvaa keijukaista esittävä Spirit of Ecstasy -veistos: sitä tuo jalo hapanimeläkastike minulle edustaa.

Vaan mikä perkele maksaa taas? Tänä vuonna yhtiö viettää 240-vuotisjuhlaansa, eikä silti olla vieläkään pystytty kehittämään kunnollista truuttaa pullon päähän. Tuossa ajassa ihminen nousi joskus merestä, oppi kävelemään, keksi tulenteon, vessanpöntön ja postilaitoksen. Voitaisiin Heinzillakin vähän panostaa. Välillä pullosta ei tule mitään, sitten joutuu puristamaan vähän lujempaa, jolloin puolet sisällöstä lävähtää ruoalleni. Ei helvetti vaikka haintsi hyvää onkin, en haluaa nauttia sitä pääruokana. Perustuuko paskat pullonokat siihen, että ketsuppia kuluu paljon, jolloin pitää hankkia pikaisesti uusi pullo tilalle. Ei noin hyvän ketsupin tekijä voi olla maksimaalista voittoa keinoja kaihtamatta tavoitteleva yhtiö; uskon vakaasti Heinzin altruismiin, pyyteettömään ihmispoloisia ilostuttavaan ideologiaan.

Taas kerran ehdotan pienen napalmimäärän viskomista tuotekehitysosastolle ja varsinkin sinne pullonkorkkikehitysosastolle! Oikeastaanhan kyse on taantumasta, sillä on hyviäkin korkkeja nähty. Tämä tilitys koskee erityisesti pienempi purkkeja. Mutta ihan sama, paska mikä paska. En ehkä silti voi alkaa boikotoida, addiktius on suurempi suola. Tai sitten vaihdan täysin kehittelemääni bantsuppiin.

Ehkä sormeni on nimetön, mutta...

Elokuvatähtinimeni: Arvo Geisha (isovanhemman nimi isän puolelta + lempikarkki)
Pornotähtinimeni: Vekku Taivallammentie (ensimmäinen lemmikki + katu jolla kasvanut)

Ja koska tämä on oikeastaan ruokablogi, niin maistiaisiksi synapoppia:
1. PSB: Rent
2. OMD: Electricity

Sinäkin, Anjovikseni!

Jos haluaa takuuvarmasti hyvää caesar-salaattia suosittelen Helsingin Stockmannin kanakeisaria. Ja näinhän se syntyy. Kastike on, kuinkas muutenkaan, hyvän keisarin lähtökohta, joten sitä ensin hieromaan.


Broileri-pinjansiemencaesar

1 valkosipulinkynsi
3 tll dijonia
tujaus sitruunamehua
tujaus worchestershirekastiketta
1 dl oliiviöljyä
½ dl ranskankermaa
kovaksi keitetty keltuainen
3 anjovisfileetä

Viskaa kaikki kulhoon ja surauta tasaiseksi sauvasekoittimella.

romainesalaattia tai jotain muuta ryhdikästä salaattia
broileripaloja
hillottua sipulia
krutonkeja
herkkusieniä
parmesaania lastuina
paahdettuja pinjansiemeniä

Sekoita kastike romaineen juuri ennen tarjoamista, muuten salaatinlehdet läsähtävät. Kastiketta ei tarvi säännöstellä, muttei sillä kannata ruokaa pilatakaan. Asettele loput ainekset salaatin seuraksi lautaselle.

Siika sanoo Sshs Sshs Sshs

Laulussa iloinen vesikirppu uiskentelee veessä, kunnes veikeä käärmee tulee ja syö suuhunsa. Onko tämä nyt oikein - enkä suinkaan tarkoita laulun eettistä puolta. Ensinnäkin, jos sanotaan vaikka "voihan v" josta inessiivi on veessä, niin tarkoittaako v vettä. Ja toiseksi, syökö käärmeet edes vesikirppuja? Ajatus häiritsee minua suunnattomasti. Seuraavalla kerralla käärme saa laulustani fudut ja junnu saa kuulla tilalle uiskentelevan siian, sillä sen ainakin tiedän syövän vesikirppuja. Ongelma ehkä tulee siinä vaiheessa, kun siika sanoo Sshs Sshs Sshs.

Arveluttavaa on sekin, että siikamuodot tunnistetaan etummaisten kiduskaarien siivilähampaiden lukumäärästä. Joku olisi voinut aikaisemmin kertoa, että siikoja on monia muotoja. Asiahan tuntuu aivan selviöltä, mutta kuka tavallinen taateli olisi tuollaista tullut ajatelleeksi. Kuinka provosoivan yltiösnobbaavaa, eli minulle sopivaa, olisikaan ollut kirjoittaa ruokalistaan pihlajamarinoitua peledsiikaa sen tavallisen hapansiian tilalle. Tai tarjota perinneruokapöydässä planktonilla täytettyä pohjasiikaa. Tai pohjasiialla täytettyä planktonia. Tai vastakuoriutunutta vaellussiikaa moussena ruistaikinakuoressa.

Vaikka siika onkin vielä kohtalaisen vaalea kala, kuten lohikin puna-valkovärisokealle, on se silti lohikala. Muita lohikaloja ovat mm. taimen, nieriä ja muikku. Niiden lähisukulaisia taas ovat haukikalat ja kuorekalat, jotka sitten kolmistaan muodotavat lahkon. Tuskin mahtuu Ernst-Troeltschin kirkko-lahkotypologiaan!


Savusiika-katkaraputartar

150 g savusiikaa
150 g katkarapuja
1 prk smetanaa
1½ rkl majoneesia
1 rkl valutettua kurpitsapikkelssiä
1 rkl Dijonia
1 rkl purjosilppua
1 rkl tillisilppua
pikku loraus sitruunamehua
mustapippuria myllystä
suolaa
saaristolaisleipää
rucolaa

Poista siiasta ruodot, pilko sulatetut katkaravut. Lisää joukkoon smetana, majoneesi, kurpitsapikkelssi, sinappi, silputtu purjo, tilli, sitruunamehu ja mustapippuri. Sekoita hyvin.Tarkista, tarviiko suolaa. Tarjoa paahdetun saaristolaisleivän kanssa muutaman rucolalehden päällä.

Hearts on fire

Alkuruoka

Viime kesän sadosta on varastooni jäänyt oliiviöljyyn säilöttyjä latva-artisokan sydämia. Sato olisi voinut olla parempikin: aurinkoa olisi voinut olla enemmän, juurimätää vähemmän, hiiret ja myyrät jyrsivät meheviä juurivesoja, etanat popsivat lehtiä, erilaiset karvaisenpulskat koisat munivat ympäriinsä ja vahingoittivat suomustoa. Taimivälikin saattoi olla hiukan liian tiivis, sillä osassa on ollut havaittavissa pientä kirpeyttä. Härmän kanssa oli hetkittäin ongelmia, mutta sen nyt saa kuriin kemiallisilla torjunta-aineilla.



Latva-artisokka-vuohenjuustorisotto ja broileria

sipuli
voita
vermuttia
arborioriisiä
latva-artisokan sydämiä
vuohenjuustoa
kanalientä
persiljaa
3 valkosipulinkynttä
parmesaania

Valmista risotto kuten täällä opetetaan, mutta heitä loppupuolella joukkoon vuohenjuustoa ja latva-artisokan pilkottuja sydämiä. Paista seuraksi broileria ja sulata kevyesti sen päälle köntti vuohenjuustoa.

Niin en minä siis artisokkia ole kasvattanut. Noin niinkuin yleisesti vaan totesin.

Jälkkäriksi.