7.6.2009

Iskee kuin irtoviikset

Post Beforum

Pitäisi ehkä hiljalleen laittaa kuvausolosuhteet muuton jäljiltä kuntoon, alkaa muuten aika pahasti ahdistaa.
______________

Monen voi olla vaikea uskoa, ettei herkulliseen kastikkeeseen ihan aina tarvita sipulia, kermaa, voita, viiniä tai muita MC Maslowin perustarpeita. Jos ette usko, niin liittykää silti kampanjaan "Heinäkuun alkuun mennessä ylähuultani ei enää näy". Jos ei karva kasva, kehotan ostamaan irtoviikset. Niitä saa mm. Punanaamion verkkokaupasta.


Inkiväärinen sitruuna-hunajakastike broilerille
(4 broiskufileetä)

rypsiöljyä
2-3 cm inkivääriä kuorittuna ja hienoksi pilkottuna
1½ dl kanalientä
2½ rkl hunajaa
1 sitruunan kuori raastettuna (ei valk. osaa)
1 sitruunan mehu

ruohosipulia

(Paista broiskut kypsiksi.) Freesaa inkivääriä 2-3 minuuttia ja lisää kanaliemi, hunaja, sitruunan kuori ja mehu. Leikkaa sitruuna viipaleiksi ja lisää liemeen. Anna muhia kymmenisen minuuttia. Tarkista sitruunan ja hunajan suhde ja lisää jompaa kumpaa tarvittaessa. Kaada kanojen päälle ja silppua ruohosipulia päälle. Poista sitruunaviipaleet.

Seuraksi ei välttämättä kaipaa kuin hyvän salaatin. Ja ehkä kastikelusikan, jolla lopun herkun saa kauhottua lautaselta. Minä söin kokojyvänuudelien kanssa.

3 kommenttia:

  1. Uskon vähemmälläkin kuin karvaisin huulenpäällystöin :D

    VastaaPoista
  2. Vakuuttamista, onhan ton kuitenkin oltava hyvää vaikka siinä ei olisikaan sipulia, kermaa, voita, viiniä tai muita MC Maslowin perustarpeita.

    VastaaPoista