19.11.2006

Anethum graveolens

Olisiko väärin sanoa, että tillillä on skandikeittiöissä yhtä vahva asema kuin basilikalla italialaisessa keittiössä. Täällä sitä käytetään uusiin perunoihin, kanapeiden päälle, kalan graavaamiseen, voileipäkakkuihin, silakoiden väliin, lohilaatikkoon ja vaikka mihin. Akvaviitinkin sillä voi maustaa, jos sille päälle sattuu. Mutta kalan kanssa tilli on ehdottomasti parhaimmillaan. Yksinkertaisesti on vaan liittoja, jotka toimivat: Metallityöväen liitto, Suomen YK-liitto, Suomen Kameraseurojen Liitto, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, Vihreä liitto, oluen ja makkaran liitto, kalan ja tillin liitto. No, vihreän liiton toimivuudesta en oikein tiedä, vaikka periaatteet varmasti ovatkin kohdallaan.

Vaikka tilli onkin jostain Välimeren ympäristöstä kotoisin, sitä ei juurikaan tunnetta Italiassa. Mutta heillähän onkin basilika. Skandinavian lisäksi tilliä käytetään paljon Venäjällä ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Siemeniä laitetaan leipiin, muhennoksiin, unkarilaiseen sauerkrautiin, romanialaisiin viininlehtikääryleihin ja hollantilaisiin frikadelleihin. Enpä sitten juurikaan tiedä, käytetäänkö tilliä kuinka paljon Euroopan ulkopuolella. Intiasta löytyy jotain mainintoja eli siellä tillillä maustetaan mm. pinaattia ja dhansakia. Varsinkin tuo pinaattihässäkkä tuntuisi kiinnostavalta. Ruotsin lahja maailmalle eli Tina från Tinas köket tietää kertoa, että myös Laosissa ja Thaimaassa tilliä syödään kalan ja äyriäisten kanssa. Thaiksi tilli tarkoittaakin Laosin korianteria. Kummallisia heeboja nuo thait.

Tilli on hieman pahoillaan syystä, että sitä kohtaan on esiintynyt huomattavia väärinkäytöksiä. Miten tilli siis oikeasti toimii:

/tilli ei säily runsaasti etyleeniä tuottavien kasvien kanssa (tomaatti, omena, päärynä, vanhat ja homeiset hedelmät), tuloksena kellastuminen
/ tilli ei muuten säily persiljankaan kanssa samassa paikassa, nirso kaiffari
/ keitettäviin ja haudutettaviin ruokiin tuoretilli lisätään vasta loppuvaiheessa
/ rakastaa kalaa: koita kalapapillotteja, jotka maustetaan tillillä, mahtavat aromit, mikä sitten on "en papillot" eli siitä lisää netin ykkösruokasivuilta, aa-haaa siis tarkemmin ajatellen tietysti kakkosruokasivuilta
/ tilli on aromeiltaan hyvin hienostunut ja herkkä yrtti, joten dominoivien makujen kanssa pitää olla varovainen, esmes "liika valkosipuli hukuttaa tillin aromit hyvinkin pitkälti tarkkaan sanoen hetimiten" Jarno Ahma
/ sopii hyvin timjamin, mintun ja oreganon kanssa


Katkaraputartar (6 alkuruoka-annosta)

6 paahtoleipäviipaletta
170 g katkarapuja
1 sipuli
tilliä
2 dl creme fraichea
3 rkl majoneesia
1 tl dijon-sinappia
hyppysellinen sitruunamehua
suolaa ja pippuria maun mukaan



Paahda leipäviipaleet ja leikkaa kolmioiksi. Hienonna katkaravut, sipuli ja tilli ja lisää niiden joukkoon loput ainekset. Sekoita hyvin. Tarjoa katkaraputartar leivän päällä kevyesti oliiviöljytetyltä salaattipediltä.





5 kommenttia:

  1. Hyvä alkupala ja helpolla saa tehtyä näyttävän annoksen. Tehnyt vähän vastaavaa kylmäsavulohella ja koristellut vielä sitruunaviipaleella.

    VastaaPoista
  2. Tulin muutama päivä sitten Espanjasta ja sain siellä ihanaa katkarapuruokaa. Tosi tulista ja valkosipulista eli ruukkuun oli laitettu katkarapuja ja ainakin siinä oli kanssa valkosipulia. Ja oli siis tosi tulista. Kyseessä oli yksi tapasruuista. Oletkos yhtään perehtynyt Espanjan keittiöön ja jos olet niin tiedätkö mitä ihmettä olen syönyt? En muista nimeä sitten millään. Voisin syödä sitä täälläkin.

    VastaaPoista
  3. Heh. No arvaapa vaan Pmm unohtuiko sitruuna ostoslistasta. Sitä nimittäin pitäisi koristelun lisäksi laittaa hieman myös massaan.

    Sj: Juu Espanjassa on tullut käytyä ja jonkin verran kyseinen keittiö on tullut tutuksi. Ja tapastelu on kehuttavan kivaa. Olet kuules hyvin todennäköisesti syönyt katkarapuja pil pil. Tai siis oikeastaan jättirapuja eli gambas al pil pil.
    Sitä pitäisikin joskus taas valmistaa, niin hyvää se oli kun kaverini sitä viimeksi minulla maistatti. Tosin herra on kyllä sen verran perso tuliselle, että jopa minulle tulisuusaste meni jo hieman turhan korkealle. No, mutta. Yritin pikaisesti googlettaa ohjetta, mutta ainakaan suomenkielisille sivuille ei löytynyt hyvää linkitettävää. Mutta periaate on erittäin helppo, joten tässä miten sen itse tekisin. Ja katkaravuista.
    Määrät on hieman hatusta vedettyjä, mutta luulisin, että voisin ihan hyvin toimia.

    Katkaravut pil pil

    250 g katkarapuja
    ehkä vajaa tl paprikajauhetta
    5 valkosipulinkynttä
    2-3 kuivattua chilipalkoa (tai yleensäkin chiliä oman tulisuudensietokyvyn mukaan)
    suolaa
    1½ dl oliiviöljyä

    Hienonna valkosipulit ja chilit. Laita kattilaan pikku lurautus oliiviöljystä ja paista paprikajauhetta siinä hetki.
    Lisää myös valkosipulit ja chilit ja paista hetki. Kaada kattilaan loppu oliiviöljy ja lisää reipas ripaus suolaa. Jaa valutetut katkaravut annosuunivuokiin ja jaa myös seos niihin. Paista uunissa 225 asteessa vuokia reilu 5 minuuttia kuitenkin siten, että öljy ei juurikaan pääse kiehumaan, ettei katkaravut sitkisty. Uunikohtainen juttu. Tarjoa vaikka tuoreen patongin kanssa.

    VastaaPoista
  4. Tarkemmin ajatellen öljyn määrä näyttää vähän liiottelulta, joten sitä vähemmän :)

    VastaaPoista
  5. Pil piliä se oli varmasti juu. Se on parasta varsinkin, jos pitää tulisesta. Ja seuraksi sitten jotain raikkaampaa tapasta, jota ei juuri nyt tule mieleen :)

    Ja Polkkiksen ohje näyttää ihan hyvältä.

    VastaaPoista