Sato talteen

Alkaa olla se aika vuodesta, kun Suomen sijainti päiväntasaajaan nähden saattaa harmittaa. Ei toki minua, syksy on vuosittain juuri sen hetkisen elämäni parasta aikaa. Silloin tällöin parasta on myös perjantai tai joulukuusi, viimeinen harvemmin syksyisin.



Mutta tämä on myös siksi mukavaa aikaa, että nyttemmiten keittiö purnukkamäärä kasvaa huomattavasti. Voisin jopa sanoa, että purnukoita on pian riesaksi asti. Isompi riesa on kuitenkin ruohonleikkaaja, joka jyrisee ikkunan alla joka kolmas päivä viimeistään silloin, kun aamuhämärä alkaa taittua kajoksi. Ei se saakutin ruoho kasva niin nopeasti, tajua se. Laitanko sinutkin purnukkaan, perkele häh?!



Purnukoiden määrä kasvaa siksi, että nyt viimeistään kerätään satoa talteen. Tarkennettuna, nyt kuivuri sanoo hurraa ja pöydät ovat täynnä kuivumassa olevia toistaan kummallisempia sieniä. Sienten kannaltahan tämä on ollut käsittämättömän hyvä vuosi, olen juhlinut kuin pieni sardiini loppiaissaunassa. Suppiloita tai torvisieniä en taida jaksaa enempää edes kerätä, niitä on vuosiksi eteenpäin. Noiden lisäksi kuivattuna on jo lampaankääpää, punikkitatteja, herkkutatteja, nummitatteja, keltavahveroita, häränkieltä ja vaikka mitä. Rouskut on vielä hoitelematta. Niitä pitää olla ehdottomasti, sillä mahdollisuus tehdä suolasienistä sienisalaattia on elämälleni yhtä tärkeää kuin foolihappomaisessa muodossa oleva foolihappo. Rouskujen osuus korjaantuu tänään iltapäivästä. Myös yrtit on kerätty ja kuivattu. Pikkupurnukoihin on kuivattu basilikaa, minttua, piparminttua, oreganoa, rakuunaa, sitruunamelissaa, timjamia ja rosmariinia. Parvekkeella ja maassa kasvaa vielä paprikapuu ja chilipensas, niiden hedelmät ajattelin vielä kuivata, niin homma alkaa olla joulupaketissa. Myöhemmin vielä omenasiivuja ja jotain muita hauskoja juttuja, en ole vielä keksinyt mitä. Mutta jotain epäilyttävän hauskaa.


Kuten jo todettua, suppilovahveroita on tänä vuonna ihan älyttömästi. Ensimmäistä kertaa sienestyshistoriani aikana, jouduin ottamaan metsässä masennuslääkkeitä: niin paljon harmitti, kun tiesin, etten saa kaikkea millään kerättyä. Yksi prozac, pari zoloftia ja lukuisia edronaxeja. Olo paranikin hetkellisesti ja hyvinä hetkinäni haastattelin keijuja ja sammakoita, huonoina luulin olevani Polkkapossu.

Seuraavassa postauksessani annan apuja teille, jotka ette oikein tiedä, mitä kaikella sillä suppilovahverolla tekisitte, jonka olette vasuihinne ahtaneet.