2.5.2019

Kinder-punaviinikastike

Pääsiäinen on ohi ja grillikausi alkamassa. Mikä loistava idea onkaan ostaa kaapit täyteen pääsiäismunia alennusmyynneistä ja tehdä grillattaville hyvät soosit. Sillä tämähän on hyvä soosi. Ei ehkä ihan perinteinen, mutten ole minäkään. 




Kinder-punaviinikastike

1 porkkana
1 pieni keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1/4 dl sokeria
öljyä
1/4 dl balsamiviinietikkaa
2 dl (ei täyteläistä) punaviiniä
2 dl vettä + liemikuution osa tai jotain fondia
timjamia
laakerinlehti
suolaa
pippuria
maizenaa ja tilkka vettä

kinder-suklaata patukka

Pöydässä on hieman muutakin kuin kastiketta. Kuskussalaattia, munakoisoparmesaania, muikkuja ja tiäs mitä. Naminami. Lammas on jossain, mää. 

Pilko porkkana ja sipulit. Paahda sokeri sulaksi kattilassa, lisää kasvit ja paahda hetki, lisää loraus öljyä. Lisää myös balsami, punkku, vesi, fondi, timjami ja laakeri. Anna kiehua noin 15 min. Sihtaa ylimääräiset kasvit siivilällä. Mausta. Suurusta maizenalla. Lsää hiljalleen suklaata oman makusi mukaan. Itse käytin patukkaa, mutta yllärimuna on takuulla aivan yhtä käypää. 


Esimerkiksi grillatun lampaan kanssa erinomaista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti