22.9.2015

Punajuuri-metsäsienilasagne

Syksy on hienoa aikaa: pääsee nautiskelemaan makeista juureksista, tajunnanräjäyttävistä sienistä, arvokkaista marjoista ja mitä niitä nyt olikaan. Kuitenkin. Tällä hetkellä punajuuri pomppii lautasella muodossa jos toisessa. Tänään uitin sitä lassessa, josta tulikin ihan törkeän hyvää.

Tähän voi käyttää oikeastaan mitä tahansa sientä, minkä voi heittää suoraan pannulle. Ja jos et jaksa metsään lähteä, herkkusienetkin toimii.



Punajuuri-metsäsienilasagne
 
5 isoa punajuurta
1 iso keltasipuli
4 valkosipulinkynttä
kaksi isoa kämmenellistä metsäsieniä pilkottuna
tuoretta timjamia
tuoretta persiljaa
suolaa 
pippuria

Keitä punajuuret kuorineen. Kuori ja leikkaa viipaleiksi. Halkaise keltasipuli, kuori, ja leikkaa puolikuusiivuiksi. Pilko valkosipulit. Freesaa sipuleita hetki pannulla, poista sipulit ja freesaa myös sieniä siten, että saat suurimmat nesteet pois. Yhdistä punajuuret, sipulit ja sienet ja mausta timjamilla, persiljalla, suolalla ja pippurilla. 

Kastike: 

Tee bechamel-kastike tämän ohjeen mukaan, mutta tuplana. Jatka se mornayksi lisäämällä mieleistäsi juustoraastetta niin paljon, että kastikkeesta tulee melko paksua. Itse käytin tällä kertaa valmiiksi raastettua mozzarellaa, paketti sitä sattui hengaamaan kaapissa.  Huolehdi, että kastiketta on tarpeeksi: kuiva lasagne syö miestä vähintään yhtä paljon kuin oravaa talvipähkinäkätkön päälle kasattu tukkipino. Yhteen 30x22 uunivuokaan, menee vajaa litra kastiketta.

lasagnelevyjä
rypsiöljyä
mozzarellaraastetta

Voite uunivuoka kevyesti öljyllä. Laita sen päälle kastiketta ja sitten punajuuri-sipuli-sienisekoitusta. Sitten lasagnelevyjä. Ja sama juttu niin monta kertaa kuin aineksia riittää, päällimäinen kerros kuitenkin bechamelia. Siihen voi vielä heittää päälle juustoraastetta. 

Paista 200 asteessa n. puoli tuntia. Mozzarella tummuu herkästi, älä välitä.Tarjoa puolukkahillon kanssa. 

Joku väitti, että punajuuri ja vehnäolut olisi hyvä yhdistelmä. Nyt kun ruoka on syöty, mietin, että kun on kyseessä hieman tuhdimpi punajuuriruoka eli lasagne, mitenköhän joku hauska vehnäbock toimisi tässä? Jätetään odottamaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti