6.12.2014

Hotelli Tornin juhannusriisi joulupöytään

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Olen päässyt mukaan hienoon sukuun, jossa leivotaan ja lauletaan paljon. Serkkuja on vaikka lainaksi asti, joten perhejuhlia riittää. Monissa juhlissa tarjotaan juhannusriisiä, joka on legendaarisen Hotelli Tornin lähes yhtä legendaarinen ohje. Alkuperäisessä ohjeessa ei varsinaisesti puhuta juhannusriisistä, se on tämän suvun oma nimitys ruualle, sillä muiden perhejuhlien ohella tätä syödään usein myös juhannuksena. Halusin julkaista ohjeen näin joulun kynnyksellä, sillä voisin yhtä hyvin nähdä tämän myös joulupöydässä. Ehkä näenkin. Ohje on käsittääkseni julkaistu vuosikymmeniä sitten Tornin asiakaslehdessä. Viime kesänä onni suosi meikäläistä, kun sain käsiini muutaman näistä lehdistä. Joitakin reseptejä kirjoittelin näistä ideakansioonikin, ehkä niitä joskus julkaistaan täälläkin.

En osaa sanoa, kuinka paljon alkuperäinen resepti on matkalla muuttuunut, vai onko lainkaan. Sain kuitenkin kädestä pitäen opastuksen kyseisen ruuan valmistukseen, kun suvun miellyttävä matriarkka hyväksyi minut essuilemaan hellansa ääreen. Mahtavaa. Samalla opeteltiin myös Hilma Alexandran piimäjuusto, mutta sen pidän omana tietonani. Tämän ohjeen haluan kuitenkin jakaa, sillä kyseessä on todellinen herkku ja vielä erittäin näyttävä sellainen.




Juhannusriisi (muutamalle nälkäiselle)


7 dl puuroriisiä

suolaa

sokeria



Keitä riisiä n. 20 minuuttia vedessä, jossa on suolaa ja sokeria. Huuhtele hyvin kylmällä vedellä ja anna valua muutama tunti.



1 purkki majoneesia

1 sitruunan mehu

kuohukermaa yhtä paljon kuin majoneesia

¾ tl valkopippuria

1 tl suolaa

¾ rkl sokeria

luraus etikkaa

reilusti hienonnettua tilliä



Sekoita ainekset keskenään ja yhdistä riisiin. Anna maustua muutama tunti.



graavilohta leikattuna viipaleiksi

salaattia

katkarapuja

sitruunaviipaleita
 tilliä
tomaattia

Kokoa vadille. Riisi pitkäksi keoksi. Reunoille salaattia. Päälle katkarapuja, graavia, sitruunaviipaleita, tilliä ja tomaattia.

1 kommentti:

  1. Aloin jo harkita tätä joulupöytään, sillä yritän joka vuosi tuoda siihen jotain uutta. Kauniskin on.

    VastaaPoista