25.3.2014

Omena-currysilakat uunissa

Vaikka paistetut silakat iskeekin kiinni kuin apulaisoikeuskansleri suvivirteen, voi silakoita valmistaa joskus jollain muullakin tavalla. Aina helppo ja kätevä juttu on vetää fileet rulliksi ja lorotella päälle mitä merkillisimpiä sooseja. Aikaa raaka-aineiden käsittelyyn ei ollut tällä kertaa liiaksi, joten valitsin kastikkeelle pohjaksi kätevän Valio Crea kolmen yrtin ruokakerman. Hyvää juurikin tähän tarkoitukseen. Lopputulos oli erittäin herkullinen ja lautaseni kohtasi uudelleen täyttymisen ihmeen. Varmaan apulaisoikeuskansleri tuonkin kieltää pian. Puhumattakaan Suomen lipusta, jossa muuten sattuu olemaan uskonnollinen symboli.


Omena-currysilakat uunissa (3 annosta)

600 g silakkafileitä
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
2,5 dl Valio Crea kolmen yrtin ruokakermaa
2 pientä omenaa
muutama suolakurkkuviipale
1,5 tl currya
½ rkl kotisinappia
½ rkl paseerattua tomaattia

Levitä fileet nahkapuoli alaspäin ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääri rulliksi ja asettele voideltuun uunivuokaan. Kuori sipuli, halkaise se ja leikkaa ohuiksi puolikuuviipaleiksi. Heitä kalojen päälle. Kaada kulhoon ruokakerma, raasta siihen pari omenaa, lisää pieniksi pilkotut suolakurkut, curry, sinappi ja tomaatti. Sekoita hyvin ja kaada tasaisesti fileiden päälle. Paista uunissa 180 asteessa n. 45 minuuttia. Tarjoa puikulamuusin ja etikkapunajuurten kanssa. Jos haluat tarjota keitettyjen pottujen kanssa lisää desi kermaa ja ripottele sekaan hieman maizenaa, niin saat enemmän kastiketta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti