1.6.2009

Kainonmakea, mehevämpi, hunajanauris


Kainomakeus on mahtavaa ja mehevyys herttaista. Jos joskus olen pitänyt lantusta, niin hahaa, pidän edelleenkin. Hunajanauris muistuttaa lanttua: ihanan raikas, mehukas ja mehevä. Kevään ensimmäinen puraisu hunajanauriista on yhtä hyvä kuin kesän ensi-ihoilu mansikan kanssa. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun upottaa odottavana sykkivän hampaansa mansikan kylkeen ja vie siltä ja itseltään kesäisen mansikkaneitsyyden. Uuh.


Olen huomannut, että monilla on ongelmia hyvien lisäkkeiden kanssa. Pääruoka kyllä keksitään, kastike ja peruslisäkekin, mutta se ylimääräinen ja niin kovin tarvittava lisukainen tuottaa vaikeuksia. Ei oppi ojaan kaada vaan googlen kautta Possuun, ota siis opiksi ja lisäkkeeksi seuraava.



Rakuunainen hunajanauris

hunajanauris
voita
ranskankermaa
sinappia
suolaa
rakuunaa

Kuori nauris, leikkaa se kiekoiksi ja paista voissa pannulla vajaa kymmenen minuuttia. Lisää ranskankermaa muutama ruokalusikallinen ja anna sen kevyesti sulaa. Mausta pienellä lurauksella kotisinappia ja hyppysellisellä suolaa. Lisää kevyellä kädellä kuivattua rakuunaa.

9 kommenttia:

  1. naurista löytyy kaapista, joten yllätän pyllätän Pastiksen iltapäivästä tällä. kiitti!

    VastaaPoista
  2. loistavaa oli! kiitos kaunis reseptin jakamisesta. taidampa pyöräyttää toisen satsin heti tänään :)

    VastaaPoista
  3. No mitäs PastisMastis? Yllättyikö? Nauris on hyvää, Elvis vielä parempaa. Kiva kun maistui.

    VastaaPoista
  4. taisi hiukan yllättyäkin. olemme samaa mieltä sekä nauriksesta että Elviksestä!

    VastaaPoista
  5. MIksi pitäisi pilata hyvä kasvis, lillittämällä sitä kuumassa rasvassa ja suolata ja maustaa, kun se maistuu hyvältä jo ihan sellaisenaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ne hunajanauriin kuoret on paljon paremman makuisia paistettuina. ja maustettuina.

      Poista
    2. On ehdottomasti hyvää myös sellaisenaan. Mutta jos, et lillittäisi vaan paistaisit voissa ihanasti, niin voisi maistua paremmalta. Kuori-idea kuulostaa hauskalta.

      Poista