20.8.2007

Attero Dominatus

Nyt tulikin hieman enemmän alkuruokaa, kun päätin laittaa muutaman kappaleen, joita shuffle soitteli kovalevyltäni. Viime kerran Deppareista on helppo jatkaa alkuruokalevylautasella ikimuistoiseen kasarisynaan. Alkuruoan jälkeen tietty pestään hampaat, silloin Colgate on paikallaan. Muutenkin ollaan lähes erottamattomat, kun vedin hetkeksi kesätukan. Ja tulihan sitä musiikkiakin vihdoin: ATTERO DOMINATUS. Sanoisin muuten, että kuuntelen musiikkia aika laidasta laitaan :)



Kantarelli-hirvilasagne

lasagnelevyjä
kastike 1
kastike 2
voita
2 viipaloitua tomaattia

kastike 1:

3 dl kantarelleja
300 g jauhettua hirveä
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 prk tomaattimurskaa
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
sokeria
suolaa
pippuria

Pilko kantarelli ja paista pannulla voissa pilkotun sipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää tomaattimurska, yrtit ja mausteet ja anna muhia hetki.

kastike 2:

litra maitoa
1 kanaliemikuutio
valkopippuria
veitsenkärjellinen muskottipähkinää
200 juustoraastetta

Kiehauta maito, lisää liemikuutio, valkopippuri ja muskottipähkinä. Sulattele juustoraaste hiljalleen maitoon.

Kokoa lasagne voideltuun vuokaan. Alakerrokseen hieman kumpaakin kastiketta, sitten vuorotellen aina kerros levyjä, kastikkeita, levyjä jne. Jätä päällimmäiseksi kerrokseksi kastike, tomaattiviipaleet ja ripottele vaikka pintaan vielä juustoraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.


Apinapiilomaan kuningattarelta, Mukkelismakkelis Ylivintiöltä, bongasin kivan ja nopean kurkkusalaatin ohjeen. En tosin käyttänyt avomaankurkkua kuten originaalissa ja tuunasin ohjetta hieman vielä luonnosuojelujogulla ja piparjuuritahnalla. Sattui olemaan aineksia sopivasti kaapissa.


Avokado-kurkkusalaatti

1 avokado
½ kurkku
½ sitruunan mehu
15 lehteä basilikaa pilkottuna
ripaus suolaa
isompi ripaus sokeria
2 rkl maustamatonta jogurttia
1 tl piparjuuritahnaa

Kuutio kuorittu avokado ja kurkku. Lisää muut aineet ja sekoita hyvin. Laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

3 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Kaappi on väärällään keltavahveroita ja roskiin niistä olisi kuitenkin taas osa mennyt. Pakastinkin on täynnä.

    VastaaPoista
  2. Hyvää oli.Kantarelliohjeita tosiaankin kaipaillaan, niitä kun tuntuu olevan metsä väärällään.

    Hirven jauhelihaa ei ollut, mutta korvasin sen vähärasvaisella paistijauhelihalla. Hyvältä maistui siis niinkin.

    VastaaPoista
  3. Mukava, että maistui.

    Hauskaa, että metsä on täynnä kantarelliohjeita. Aikamoinen taikametsä :) No ei vaan... jossain vaiheessa blogittajat voisivat pitää vaikka kantarelliviikot ja jokainen polkkaisi yhden kantarelliohjeen.

    VastaaPoista