9.5.2006

Lisää liisiä

Suunnitelmissani oli tehdä maailman suurin risotto, mutta jätin kesken ihan loppumetreillä. Olisin nimittäin tarvinnut jo pelkästään riisinjyviä yli 64 miljoonaa kappaletta. Jos tuon määrän jyviä laittaisi peräkkäin, ulottuisivat riisit Saarijärveltä Hankoon. Kuuluisa riisitie vailla toteuttamista. Ongelmallista. Lisää ongelmia tuottaa juusto, sillä mielestäni kunnon risottoon vaaditaan joko parmesania tai pecorinoa, vaikka tästä kyllä saankin sapiskaa. Lehmän pitäisi ensin tuottaa kaksi vuotta maitoa eli n. 320 litraa, jotta saataisiin valmistettua tarpeeksi parmesania. Oikeastaan suurempi ongelma on se, ettei minulla ole lehmää. Hankkiminen ei ole edes suunnitelmissa, joten hanke olisi tyssännyt viimeistään tuohon. Voisihan juuston tietysti ostaa, mutta se ei tuntuisi läheskään niin tyylikkäältä. Naapurin räyhähengen lehmää en uskalla kysyä lainaksi, vaikka aikas lehmä onkin. Kolmas suuri ongelma muodostuu kasvisliemen/kanaliemen määrästä. Tarvisin sitä nimittäin hyvinkin tarkkaan laskien likipitäen 14668 tavallista soppalautasellista, jolloin astiasto tulee ongelmaksi. Jos Turun joka kymmenes asukas lainaisi minulle yhden soppalautasen, saisin kokoon 17429 lautasta. Näistä voisin heitellä sitten 2761 ei-arabiaa pois, jolloin tarvittava määrä olisi kyllä koossa. Nyt vasta ymmärsin, etten oikeastaan tarvisi edes kaikkia astioita, sillä mikä pakko liemet on lautasille tumpata. Piu-pau.


Lupasin valmistaa jotain silakoista, pinaatista ja piparjuuresta. Huomasin eilen, että syön riisiä tosi harvoin, joten riisiä siis. Pinaatti-pecorinorisottoa, paistettuja silakoita ja piparjuurikastiketta. Silakat pyörittelin ruisjauhoissa, paistoin pannulla ja heitin suolaa päälle, muuta ne eivät kaivanneetkaan. Tässä ohjeet muihin tuotoksiin.


Pinaatti-pecorinorisotto

1 kookas sipuli
3 valkosipulinkynttä
8 dl kanalientä
3 dl risellan puuroriisiä (tai mieluiten arboriota)
150 g pinaattia

Pilko sipulit pienemmiksi ja kuullota niitä kattilan pohjalla öljyssä hetken aikaa. Lisää riisi ja paista sitäkin hetki. Kaada joukkoon osa kanaliemestä. Jos haluat, voit korvat osan kanaliemestä valkoviinillä. Ei sattunut nyt olemaan avattua pulloa kaapissa. Lisäile lientä aina tarvittaessa.  Keittele reilu 10 minuuttia ja renssaa samalla pinaatti. Jos lehdet ovat isoja poista keskeltä kova lehtiruoti. Pinaattimäärä näyttää suurelta, mutta kun lisäät pinaatin kattilaan, määrä näyttääkin ihan sopivalta Eli siis seuraavaksi lisää pinaatti kattilaan, sekoittele ja keitä riisi haluamasi kypsyiseksi. Lisää lopuksi ½ dl pecorino-juustoa tai parmesania ja sekoita joukkoon.


Piparjuurikastike silakkapihveille
Piparjuuren lisäksi viskoin tähän taas vähän, mitä kaapissa sattui olemaan. Jos ei haluaa kauniin kamalaa vaaleanpunaista väriä, voi punajuuriliemen jättää väliin.

1 kermaviili
2 cm pala piparjuurta
2 tl sokeria
2 tl sitruunan mehua
1 tl sinappia
1 rkl etikkapunajuuren lientä
sipulijauhetta
yrttisuolaa
basilikaa

Raasta piparjuuri hienolla terällä ja sekoita kermaviilin joukkoon. Sekoita myös loput aineet ja tarkista maku. Jos ei tyydytä, heitä roskiin tai jatka maustamista. Jos tyydyttää, laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.

9 kommenttia:

  1. Allekirjoittanut on tavannut väsätä samantyyppistä pinaattiriisiä juustottomana, mutta mintulla ja sitruunalla maustettuna versiona. Hyvää on sekin varsinkin kalan kaverina.

    VastaaPoista
  2. Minttu maistuukin tähän aikaan vuodesta. Kun on niin raikastakin. Ja näillä "helteillä" ainakin mojito kolahtaisi.

    VastaaPoista
  3. Very pretty design! Keep up the good work. Thanks.
    »

    VastaaPoista
  4. I love your website. It has a lot of great pictures and is very informative.
    »

    VastaaPoista
  5. Nice! Where you get this guestbook? I want the same script.. Awesome content. thankyou.
    »

    VastaaPoista
  6. Your are Excellent. And so is your site! Keep up the good work. Bookmarked.
    »

    VastaaPoista
  7. Hi! Just want to say what a nice site. Bye, see you soon.
    »

    VastaaPoista
  8. What a great site, how do you build such a cool site, its excellent.
    »

    VastaaPoista
  9. Great site lots of usefull infomation here.
    »

    VastaaPoista