20.9.2006

Poistuminen

Päivityksiä viikon kuluttua. Poistun hetkeksi Kreikan ja Skiathoksen myytteihin.

15.9.2006

Sini Simpukkaa & Pat Onkia

Olen kuullut tapauksesta, jossa erään lemminkäisopettajan mies oli väen väkisin päättänyt avata ei-avautuneen sinisimpukan ja syödä sen. Tuskin syö toista kertaa, oireista päätellen. Mikä on tarinan opetus: opettajien puolisoiden kustannuksella on monesti hauskaa. Mutta ihan hyvässä mielessä tietysti.


Nyt kun menen sanomaan, että sinisimpukan käsittely vaatii erityistä huolellisuutta, saan taatusti jonkun myrkytyksen. Ulkomailta on viime aikoina kuulunut huhuja, että sinisimpukat olisivat aiheuttaneet kalikivirusepidemioita. No on tapauksia ollut Suomessakin. Sinisimpukat tulisi keittää aina ennen syömistä. Sisälämpötilan pitäisi hujahtaa vähintään +65 asteeseen, jolloin simpukoissa elävät patogeeniset virukset purevat nurmea. Simpukat pitää myös pestä hyvin tarkkaan ja harjata yksitellen. Mikäli simpukka ei ennen keittämistä ole mennyt kiinni, voi sitä kopauttaa hieman, jolloin elävä kaiffari vetää kuoren kiinni. Tässä vaiheessa kuolleella simpukalla voi heittää rusakkoa. Jos simpukka taas keittämiseen jälkeen ei ole auennut, voi sillä heittää jälleen kerran talonmiehen vaimoa.

Ai muuten talonmiehen vaimosta tulikin mieleen. Katselinpa tuossa jostain syystä Jyväskylän kaupungin sivuja ja huomasin talonmiehemme heittäneen sinne kysymyksen. Ei syystä tai toisesta uskaltanut näköjään hakea Turusta apua. Ehkä täältä ei olisi vastausta herunutkaan.

Simpukoiden keittämisessä käytetään nestettä melko vähän. Usein käykin niin, että vain alemmat simpukat koskevat kiehuvaan veteen, kun taas ylemmät käytännössä höyrystyvät. Siksi olisikin tärkeää käyttää keittämisen aikana kantta ja ravistella kattilaa siten, että kaikki simpukat kohtaavat porisevan nesteen. Sinisimpukat kannattaa siis keittää hyvin, jotta vessan isopuhelin ei tulisi liian tutuksi, toisaalta liian pitkä keittäminen taas tekee simpukoista kumia, josta bridgestonekin ilman parempaa tietoa olisi halukas maksamaan.


Keitetyt sinisimpukat

700 g eläviä sinisimpukoita
3 dl valkoviiniä
½ dl vettä
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus timjamia
1 laakerinlehti
persiljaa



Pese simpukat ja poista parta. Tarkista, että simpukat ovat eläviä eli niissä on kuoret kiinni. Jos kuori on auki kopauta nuijalla päähän ja katso, sulkeeko sini kilpensä. Hienonna sipulit ja freesaa niitä voissa kattilassa pari minuuttia. Lisää kattilaan viini, vesi ja mausteet. Voit myös lisätä hieman kermaa tai voita, jos siltä tuntuu. Minusta ei tuntunut. Keittele lientä hetki. Lisää simpukat ja keitä niitä n. 5 minuuttia kannen alla ja ravistele välillä kattilaa. Lisää lopuksi nyrkillinen persiljaa. Tarkista simpukat ja poista ei-avautuneet. Syö simpukat hyvän maalaisleivän tai patongin kanssa, kastellen vehnäistä välillä liemeen.

Vinkki: stokkalla tänään sinit 5,90 €/kg.

14.9.2006

Hieman erilainen kaalilaatikko

... mutta herkullinen.

Polkkapossun kaalilaatikko

3/4 keräkaalia
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
4 cm pätkä inkivääriä
pikku porkkanoita
öljyä
400 g jauhelihaa
suolaa
pippuria
meiramia
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 creme fraiche
½ kermaviili
1 muna
pieni kourallinen persiljasilppua
1 mozzarella siivutettuna
parmesaania

Kuva ei ole kaunis vaan kovin kaalilaatikkoinen, mutta mutta... :D



Suikaloi kaali ja keitä vedessä n. 10 minuuttia. Silppua sipulit ja inkivääri ja freesaa pari minuuttia öljyssä. Lisää jauhelihaa pannulle ja paistele kypsäksi. Lisää porkkanat. Mausta suolalla, pippurilla ja meiramilla. Yhdistä kulhossa creme fraiche, kermaviili, muna, persilja ja mozzarella. Sekoita. Kippaa voideltuun uunivuokaan valutettu kaali ja jauhelipaistos. Kaada päälle hunaja, suolaa ja meiramia ja sekoita hyvin. Kaada vuokaan crememössö ja sekoita taas. Paista uunissa 200 asteessa 40 minuuttia, lisää hieman parmesaania päälle ja paista vielä 10 minuuttia. Anna vetäytyä, sillä vuoassa on hieman nestettä. Ja puolukkasurvosta sitten lautaselle.

11.9.2006

Täytettä

Mustillatorvisienillä, purjolla ja jättikatkaravunpyrstöillä
täytetty kesäkurpitsa


1 kesäkurpitsa
½ rkl rypsiöljyä
kourallinen mustiatorvisieniä
5 cm pätkä purjoa
2 kynttä valkosipulia
1 prk creme fraichea (5%)
1 rkl vehnäjauhoja
muutama jättikatkaravunpyrstö
tilliä
juustoraastetta

Halkaise kesäkurpitsa pitkittäissuunnassa. Kaavi lusikalla sisukset jättämällä noin puoli senttiä lihaa reunoille. Suolaa molemmat palat ja kypsennä täydellä teholla mikrossa 4 minuuttia. Paista sieniä hetki öljyssä pannulla, niin että saat nesteet pois. Silppua purjo ja valkosipuli ja freesaa hetki pannulla. Lisää hieman öljyä, jos tarvii. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja creme fraiche. Paistele n. 10 minuuttia sekoitellen, jotta jauhot hieman kypsyvät. Lisää lopuksi hienonnettu tilli ja mausta suolalla, pippurilla, garam masalalla ja hunajalla. Täytä kesäkurpitsat tällä massalla ja laita kummankin täytteen päälle muutama ravunpyrstö. Ripottele vielä päälle juustorastetta ja paista 225 asteessa 10 minuuttia.

Black trumpet mushroom pie

Pitsan lisäksi on myös piirakoiden teko jäänyt aika vähälle. Ja torvet ovat piiraissa elementissään, joten...

Mustatorvisienipiirakka

Pohja:

Yritin tehdä pohjasta hieman vähähiilarisemman käyttämällä maissijauhoja ja vehnäleseitä. Vehnäjauhoja lisäsin kuitenkin hieman, sillä niillä saa mukavan koostumuksen.

80 g margariinia
1 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
50 g maissijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl vehnäleseitä
ripaus suolaa
1 rkl vettä

Notkista margariini kevyesti mikrossa. Yhdistä loput aineet margariinin kanssa. Voitele piirakkavuoka ja levitä tahmea massa käyttäen apunasi märkää lusikkaa. Paista 200 asteessa 7-8 minuuttia.


Täyte:

4 cm purjoa
torvisieniä
3 salamileikkeleviipaletta
muutama artisokkaviipale (auringonkukkaöljyssä säilykkeenä)
1 prk creme fraiche (5%)
persiljaa
1 kananmunaa
150 g juustoraastetta (kevyttä)
tomaatti

Paista sienistä vesi pois. Pilko purjo ja salami kulhoon ja lisää sinne artisokat, creme, hakattu persilja, kananmuna ja juusto. Lisää myös sienet. Sekoita. Mausta pippurilla ja kevyesti suolalla. Kaada täyte pohjan päälle, viipaloi tomaatit ja heitä vuokaan. Paista vielä n. 15 minuuttia 200 asteessa.



No eipä sienet vielä tästä kovin paljoa vähentyneet. Pitänee keksiä jotain muutakin sieniruokaa.

10.9.2006

Sienitiedote

No niin. Nyt niitä todistettavasti on. Vastaan tuli muutama tatti, orakkaita, silmälasit, häränkieli, pari keltavahveroa, lehtolohisieniä ja ah mikä parasta, useita litroja torvisieniä. En uskaltanut mennä pursiseuran lähellekään kahville tällä kertaa, sillä viimeksi paikan keittiörex yritti väkisin ostaa torvisienisaaliini.


Menin taas alkupaniikissa keräämään muutaman säälittävän lohisienen, joissa ei ole juuri mitään syötävää ja sisältävät vielä arsenikkiakin. No pian löydettiin paremmat metsästysmaat, joten lohisienet saivat jäädä. Rouskuja löysin vain muutaman, joten sienisalaatti jäi vaan haaveeksi. Mutta kyllä torvisienetkin menee parempien puutteessa, eikös vain!

Sieniretken jälkeen nälkä oli jo kova, joten pannulla valmistui torvisienikastike, uunissa lindstömeitä ja kattilassa salsa-kukkakaalimuussia.

Häränkielenkin menin poimimaan, tunnustan. Halusin nimittäin tuoda kyseisen olion kotiin tunnistettavaksi ja totesin sen häränkieleksi. Paha asia että kyseinen olio on uhanalainen, mutta sattuuhan näitä. Olen kyllä löytänyt niitä ennenkin Turun Ruissalosta. Pitänee keksiä sillekin jotain käyttöä. Hmm... olenkohan aiemminkin maininnut asiasta. No oli miten oli. Suikalelihaksi taitaa mennä, on se niin lihamainen tapaus.

Muuten jos jollain on hyviä mustatorvisieniohjeita, niin otetaan ilolla vastaan.

Ongelma: kuolaneritys

Joskus sitä vaan unohtaa herkkuruokien olemassaolon. En muista, koska olisin viimeksi tehnyt pitsaa, mikä on varsin käsittämätöntä. Jo pelkkä pitsan tuoksu saa talonmiehen rouvan alahuulen tipahtamaan vähintään kolmannen leuan kohdalle, mikä antaa olettaa, että kyseessä tosiaan on herkkuruoka. Itsellänikin alkaa kuolaneritys kasvaa kuin Pavlovin koirilla konsanaan, kun reseptorini lataavat aivojen hajukeskukseen vihjeen uunissa olevasta pitsasta. Toivottavasti en ehdollistu liikaa: Pavlovillakin lähti ehdollistuminen sen verran käsistä, että aina kun koirilla
alkoi sylkinoroja näkyä, hänen oli pakko mennä soittamaan kelloaan.

Tuoksut ovat siitä loistavia, että niiden avulla voi tehdä aikamatkailua. Aivojen hajukeskus nimittäin sijaitsee aivoissa tunnekeskuksen vieressä, mikä mahdollistaa, että tuoksut usein yhdistetään joihinkin tiettyihin tunteisiin tai tapahtumiin. Tuoksujen kautta onkin periaatteessa mahdollista päästä käsiksi muistoihin ja tapahtumiin, jotka ovat jo unohtuneet. Jotenkin muistelisin, että olen kuullut joskus tällaisesta terapiastakin. Hmm. Nyt äkkiä tuoksuttelemaan: ehkä tuo muisto terapiasta palautuu, kun robustinenäni kaivaa oikean tuoksun unohdettujen lemahdusten käytävästä. Tai sitten voi heittää kierroksen nenäkorista.

Jos joku muuten kiinnostuu enemmän tuoksujen kulttuurihistoriasta, Constance Classenin kirja Worlds of Sense: Exploring the Senses in History and Across Cultures, on vähintäänkin mielenkiintoinen teos.


Pitsapohja

1½ dl vettä
3/4 pkt hiivaa
½ tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
n. 2 dl vehnäleseitä
n. 3 dl vehnäjauhoja


Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy, osa leseistä ja jauhoista. Lisää loput jauhot ja leseet alustamalla pohjaa käsin. Lisää sen verran jauhoja, että pohja irtoaa sopivasti käsistä. Laita pohja kohoamaan lämpimään liinan alle puoleksi tunniksi.

Täyte:



2 sipulia
3 kynttä valkosipulia
250 g broilerin jauhelihaa
1 prk herkkusieniä
1 prk tomaattimurskaa
ripaus sokeria
oreganoa
suolaa
pippuria
muita mausteita maun mukaan
1 prk ananasta
mozzarellaraastetta
muutama viipale jalapenoa
3 tomaattia
artisokkaviipaleita
muutama siivu pippurisalamia

Freesaa pilkottuja sipuleita hetki pannulla. Lisää jauheliha ja paistele kevyesti kypsäksi. Heitä mukaan herkkusienet, jalapenot ja tomaattimurska. Mausta mieleisilläsi mausteilla ja ripauksella sokeria. Kaada sekoitus kaulitun täytteen päälle ja levitä tasaiseksi. Lisää ananakset, juustoraaste, viipaloidut tomaatit, artisokat ja pippurisalami. Kypsennä uunissa 225 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes pohja alkaa hieman tummua.



Koska olen rucolamies, laitan vielä muutaman vihreyden pitsani päälle. Seuraksi menee kivasti Espanjalainen joka paikan punaviini Estola Reserva 2001.

8.9.2006

Nuo ovelat naiset ja köyhät miehet

Seuraava köyhän miehen lakkahillo toimii hyvin kakkujen ja torttujen täytteenä, mutta ylivoimaisesti parasta se on brien kanssa.


Ovelan naisen lakkahillo

1 kg porkkanoita
2 l karviaisia
kanelitanko
1 cm inkivääriä
1 kg hillosokeria

Kuori porkkanat, viipaloi ne ja poista karviaisista kannat. Laita porkkanat ja karviaiset pienen vesitilkan kanssa kattilaan. Vettä ei tarvi paljoa. Heitä mukaan kanelitanko ja sentin pala raastettua inkivääriä. Keitä tunnin ajan ilman kantta ja muista sekoitella silloin tällöin, sillä tämä saattaa kärvähtää aikas helposti. Poista kanelitanko. Soseuta sauvalla, lisää sokeri ja keitä vielä 10 minuuttia. Purkita.

5.9.2006

Helppo iltahaukkaus

Kalkkunarullia ja uppomunaa

mozzarellaa
kalkkunaleikkelettä
basilikaa
kananmuna
suolaa
pippuria
tomaattia


Leikkaa mozzarella siivuiksi. Kääri kalkkunaleikkeleen sisälle siivu mozzarellaa, lehti basilikaa, suolaa ja pippuria. Uuniin 200 asteeseen vajaaksi kymmeneksi minuutiksi. Sillä aikaa valmista uppomuna. Kokoa lautaselle kalkkunarullat alle ja uppomuna päälle. Kun ensi kerran kosket uppomunaan, se valuu ihanaksi kastikkeeksi rullien päälle. Ota lautaselle myös muutama lohko tomaattia ja vielä muutama lehti basilikaa.

Kukkis

Joskus Seppä Ilmarisen aikaan, ei niin kauan sitten, kukkakaali oli aina valkoinen. Nyt taitaa olla jo sateenkaari kirjoltaan edustettuna: itse olen nähnyt valkoisen lisäksi vihreitä ja purppuraisia. Vihreä lienee risteytetty parsakaalin kanssa, sillä ainakin sen englanninkielinen nimi on brocco-flower. Purppurasta en tiedä. Princen? Munakoison? Keltaisiakin kuulemma on. No mitäs siitä. Joskus kun vanhemmat kasvattelivat tomaatteja isoissa kasvihuoneissaan, se vihreä tomaatti oli raaka. Nyt se vihreä voi olla harmittoman herkullinen keltaisesta puhumattakaan. No onhan se kivaa, että tulee uusia tuotteita ja väriä lautaselle. Voisi kai kukkakaalin risteyttää lampaankin kanssa. Tulos olisi kai ihan kumma.



Kukkakaali on herkkua ja monikäyttöistä sellaista. Raakana, höyrytettynä, paistettuna, keitettynä, ihan miten vaan. Jos oikein haluaa kikkailla, voi kukkakaalin vaikka murentaa pieneksi ja nautiskella couscousin korvaajana. Kukkakaali rakastaa kastikkeita: hollandaisea, valkokastiketta, currykastiketta, juustokastiketta. Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV oli varsin lumoutunut kukkakaaliin voin ja muskottipähkinäkastikkeen kanssa. Intiassa kukkakaali saa usein seurakseen kurkumaa, Ranskassa siitä tehdään keittoa ja Turun rautatieaseman läheisyydessä se gratinoidaan. Paitsi ei tällä kertaa.

Kukkiksessa on paljon C-vitamiinia, rautaa, magnesiumia ja kalsiumia. Siinä on vähän hiilihydraatteja (5%), mikä tekeekin siitä mainion raaka-aineen. Kukkakaalia tutkitaan parhaillaan syövän hoidossa tai oikeastaan syövän ennaltaehkäisyssä.

No niin, kukkiksen valmistamiseen liittyy pikku niksi. Jos sen keittää emäksisessä vedessä, muuttuu sen väri keltaiseksi. Siitä kuinka emäksistä vesijohtovesi loppupeleissä on, ei ole hajuakaan. Emäksistä se yleenä kuitenkin on. Käsittääkseni. Emäksisessä vedessä ei sinänsä ole mitään huonoa, sillä siitä odotetaankin yhtä seuraavista terveysjuomista. Sillä on tutkimusten mukaan todettu olevan antioksidanttisia vaikutuksia. Toisen tutkimuksen mukaan emäksinen vesi suojaa DNAta hapettumisen aiheuttamilta vaurioilta. No jos jotain kiinnostaa enemmän asia, juttua löytyy lisää Adluxin sivuilta. Kukin suhtautukoon, miten haluaa. Niin pointtihan oli tosiaan tässä vain se, että kukkakaali muuttuu emäksisessä keitinvedessä keltaiseksi. Kaunis valkoinen väri säilyy, jos keitinveteen lisää ruokalusikallisen sitruunamehua.


Kukkakaalisosekeitto


2 isoa kukkakaalia
2 sipulia
1 rkl sitruunamehua
rypsiöljyä
1,25 l vettä
2 kanaliemikuutiota
2 dl juustomestarin kastiketta (9%)
suolaa, pippuria
persiljaa

Paloittele kukkakaali kukinnoiksi. Keitä kiehuvassa vedessä, johon on lisätty sitruunamehua, kukkakaaleja muutama minuutti. Kuullota hienonnettuja sipuleita paistinpannulla, mutta älä siis anna niiden ruskistua. Vettä on jäljellä nyt vajaa litra. Lisää kanaliemikuutiot ja kaada sipulit kattilaan. Keitä kokoon, kunnes nestettä on jäljellä vajaa puoli litraa. Aja keitto huolellisesti tasaiseksi sauvasekottimella ja lisää juustomestarin kastike. Tarkista suola ja pippuri ja lisää tuore persilja.

1.9.2006

Maku muuttuu pähkinäiseksi


Lueskelin juuri Tammen Suurta keittotaitoa: loistokirja ehdottomasti ja suosittelenkin jokaiselle kannesta kanteen. No en ole kyllä itsekään vielä lukenut sitä, mutta asia on työn alla. En ole ennen valmistanut, tai tajunnut valmistaa, ranskankermaa itse. Lähiaikoina voisin kokeilla, kun kyseinen kirja kerran ohjeistaa. Tai jos joku innostuu kokeilemaan minua ennen, niin tässä ohje. Ja kokemuksia saa kirjoitella kommentteihin, jos innostuskärpänen pääse näykkäämään.

En tiedä, kuka on kyseisen kohdan kirjoittaja, Anne Willan vai paljon kunnioittamani Herra Yliherra Keittiömestareitten Kunniapuheenjohtaja Pääherra Gurujen Guru Eero The Keittiö Mäkelä. Kirjoittaja kuitenkin tietää kertoa, että ranskankerman voi valmistaa ihka itsekin lisäämällä kerman joukkoon, piimää, hapankermaa tai jogurttia. Prosessi perustuu siihen, että pastöroinnissa kuolleet bakteerit korvautuvat uusilla maitohappobakteereilla. Kirjoittaja muistuttaa myös, että mitä korkempi rasvapitoisuus sen parempi: parhaan maun ranskankermalle antaa kirnupiimä, sitten hapankerma ja viimeiseksi yogi- jogurtti. Tai sitten muistan väärin. Yogihan on melkein rasvatonta.



Ranskankerman valmistaminen

"Sekoita 5 :dl:aan paksua (pastöroitua mutta mieluimmin ei iskukuumennettua) kermaa 2½ dl kirnupiimää (..). Kuumenna kattilassa varovasti 30-asteiseksi (tuntuu lämmenneeltä, mutta kädenlämpöä viileämmältä). Kaada säilytysastiaan ja peitä osittain kannella. Anna seistä lämpimässä huoneessa 6-8 tuntia tai kunnes seos on paksuuntunut ja maistuu pähkinäiseltä. (Kuumana päivänä kerma paksuuntuu nopeammin.) Sekoita kerma, peitä ja pane jääkaappiin. Säilytettäessä maku voimistuu ja kerma paksunee. "

31.8.2006

Porkkanapyree

Kun yrittää vetää vähähiilihydraattista linjaa, joutuu aina hieman miettimään kauemmin, mitä lisukkeita laittaisi normaalien pastan, riisin ja perunan tilalle. Tänään tein porkkanapyreetä. Toki porkkanastakin hiilareita löytyy, mutta ei sitä ihan ilman viitsi jäädäkään. Alkaa pian väsyttää. Jos kaapissani olisi vielä jostain syystä ollut maa-artisokkaa, olisin ehdottomasti laittanut sen pyreeseen mukaan, mutta eipä nyt vaan ollut. Sienivuosi on ollut surkea, mutta jostain taikakaappiini oli kuitenkin ilmestynyt muutama tatti. Tai sitten ne olivat madonlakkeja, mutta ei paremmasta väliä. Heitin huiviin joka tapauksessa. Sienikastike ja pyree menivät hyvin alas porsaan selysten kanssa.


Porkkanapyree

5 porkkanaa
2 parsakaalia
vettä
voita
suolaa
sokeria
rakuunaa
rosmariinia
muskottipähkinää

Kuvat annoksesta meni niin pieleen, että saa jäädä tällä kertaa.

Kuori porkkanat, peitä ne vedellä siten, että porkkanat juuri peittyvät. Laita keitinveteen suolaa ja ripaus sokeria. Keitä n. 10 minuuttia. Lisää parsakaalin kukinnot ja keitä vielä n. 5 minuuttia. Kauempi aika tekee pahaa jälkeä kukinnoille. Soseuta sauvasekottimella, lisää voi ja mausteita makusi mukaan. Jos haluat hieman pehmeyttä lisää ota mukaan yksi peruna ja voi tietty ihan pienen lurauksen kaataa kermaakin.

Paista selykset pannulla ja valmista tattikastike. Täältä ainakin löytyy ihan särmä kastikeohje. Tuohon kastikkeeseen tuleekin hieman konjakkia. Itse hain makua kahvilikööristä, jolla puhdistin pihvipannun ja kaadoin sitten kastikkeen sekaan. Maistui.

30.8.2006

Pdf-kirjoja


Nami nami, pusi pusi. Ystäväni on lähdössä Namibiaan vaihto-oppilaaksi, joten päätin hieman surffailla ja etsiä, mitä Namibia pitää sisällään. Tietty eksyin heti namibialaisen keittiön puolelle ja siihen oikeastaan jäikin namibiasurffailut. Jäin nimittäin tutkiskelemaan netistä löytyviä keittokirjoja. Keittokirjat ovat pdf-muodossa eli lukemiseen tarvit Adoben Acrobat Readerin.

Jaaha. Tänään ei onnistu linkittäminen, joten tuossa pelkät osoitteet. Copy-paste.

www.suominamibiaseura.fi/doc/Namibialainen_keittokirja.pdf
http://www.lihansyojat.com/tiedostot/keittokirja.pdf


Ja täällä on sitten paljon kirjoja englanniksi. No nyt onnistui linkityskin taas :)

Nopea jälkkäri

Paistelin iltapalaksi muutaman jauhelihapihvin ja lisukkeeksi höystin ratatouillea.

Vähän jäi sellainen olo, että joku raikas jälkkäri maistuisi. Pakastimesta löysin puolukoita, joten niistä sitten jotain väsäämään :)




Puolukkalumi (3 annosta)

2 kananmunan valkuaista
2 rkl sitruunamehua
½ dl sokeria
200 g puolukoita


Laita samaan kulhoon valkuaiset ja sitruunamehu. Vatkaa lähes kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri. Vatkaa loppuun eli siten, että kun käännät kulhon väärin päin, massa ei putoa päähäsi. Puolukat saavat tässä vaiheessa olla vielä hieman jäisiä, jotta saadaan mukavan kirpeä raikkaus esiin. Survo puolukat ja kääntele valkuaisvaahdon joukkoon. Tarjoa heti.

28.8.2006

Köyhän miehen leikkele

Lauantaimakkara on taatusti halvempaa leikkelettä leivän päälle kuin rucola. Italiassa rucolaa kutsutaan kuitenkin köyhän miehen leikkeleeksi. Eivät taida tietää mitään lauantaimakkarasta tai sitten heillä rucola on halpaa. Taitaa kasvaa siellä luonnonvaraisena. No ei se Suomessakaan enää mitään kallista ole. Rucolassa on kevyesti pähkinäinen maku, joka saattaa yllättää ensikertalaisen. Ehkä jopa hieman pistävän sinappinen: sinappikaaliksi sitä joskus kutsutaankin, mutta hyvin harvoin. Rucolan maku muistuttaa myös retiisin ja retikan makua ja sopii helposti yhteen niiden kanssa.

Rucola tunnetaan maailmalla nimillä rocket, roquette, rucula, arugula jne. Varovasti voisi väittää sen olevan suosituinta Italiassa, jossa kai A-vitamiinin saanti on siis turvattua. Aikojen saatossa rucolaa on kasvatettu sekä sen lehtien että siementen vuoksi. Lehdet olivat luonnollisesti syöntitarkoitukseen, mutta siemeniä on käytetty jo ensimmäisellä vuosisadalla anno domini ainesosana liemessä potenssia parantamaan. Liekö ajateltu similia-periaatetta eli samanlainen aiheuttaa samanlaista: siemeniä ja lisää siemeniä.


Ruokaisa rucolasalaatti


Rucola kestää jonkin verran kuumennusta. Erityisen makoisaa salaattia saa heittämällä kulhoon pinaattia, rucolaa, paistettua pekonia, parmanjuustoa, viipaloituja kananmunan valkuaisia, valkosipulikrutonkeja ja muutaman palan jalapenoa. Kastikkeeksi kelpaa ihan pelkkä oliiviöljy.

No tätä en kuitenkaan valmistanut tänään, sillä retikka halusi tulla jo ulos kaapista ja läiskähtää kattilaan. Rucolan tehtävä oli antaa annokselle hieman mausteisuutta ja vihreyttä.


Lohta retikka-porkkanapedillä,
rucolaa ja tartar-kastiketta (annos 2lle)



380 g lohta
150 g retikkaa
3 porkkanaa
rucolaa
fetaa

Eli lohi uuniin/pannulle + retikka ja porkkana suorakaiteksi ja veteen kiehumaan. Tarkoituksenani oli tehdä tapenade-limekastiketta, mutta se meni kyllä ihan reisille. Ensinnäkin se näytti ihan marjapuurolta ja toiseksi maistui järkyttävältä. No tulipahan taas kokeiltua ja jälleen opittua jotain. Lopulta sain pelastettua kastikkeen siihen kuntoon, että sen olisi ehkä voinut syödä possun kanssa, mutta ei kyllä ikinä lohen. Kaadoin kastikkeen lopuksi ikkunasta tv-lupatarkastajan virkahattuun. Paniikissa väänsin kaapin jämistä köyhän miehen tartarin. Fetan leikkasin levyiksi, laitoin yhden 20 sekunniksi mikroon ja asetin kalan päälle. Ja fetan päälle hieman tartaria.

tartar:

majoneesia
suolakurkkua
sipulia
tilliä

Ainekset pilkotaan ja sekoitetaan majoon. Rucolaa ympäri lautasta.
Syömään.

27.8.2006

Sjung hoppfalleri fallerallala

Elokuun lopun pimenevät illat ovat otollisia hetkiä juhlia rapuja. Surutonta seuraa, ronskisti ruokaa, liiotellusti lyhtyjä, räjähteleviä rapuilmapalloja ja paljon punaista väriä. Ehkä muutama rapulaulukin ja korkeintaan kolme snapsia. Varsin mukavaa. Rapujen syöminen ei varsinaisesti ole mitään siistiä hommaa; harmitti ettei ollut rapukaulureita. Ruotsin rapukekreissä on tapana pukeutua hassuihin hattuihin, mikä ainakin ajatuksen tasolla kuulostaa ihan veikeältä. Kauluri leuan alla ja hattu pään peittona. Kyllä nuo ruotsalaiset tietää, kun heiltähän rapujuhlat ovat Suomeen saapuneetkin. Ja muutenkin tuo on hassu kansa.


Tällä kertaa maistelimme kiinalaisia pakasterapuja, joita lillutettiin yön yli muhkeassa tilliliemessä. Ravut olivatkin tällä kertaa yllättävän makoisia. Joskus rapunesteet ovat maistuneet tillin ja kuran sekoitukselta, jota ei varsinaisesti voi pitää kovin suurena herkkuna. Ei edes allekirjoittaneen mielestä, joka kyllä tykkää possumaisesti pyöriä kurassa. Mutta ei syödä sitä. Ilta ei sinänsä ollut kovin terveellinen, sillä rapujuhlissa saa kulumaan aina käsittämättömän määrän tuota jumalatarten nektaria, majoneesia. Paahtoleivän päälle, lohimousseen, kanasalaattiin ja tietysti ihan pelkästään lusikalla suoraan purkista syöntiin.

Aloitimme savuporokeitolla - tai oikeastaan snapseilla, mutta niitä ei lasketa. Tai sen verran lasketaan, että ehkä korkeintaan kolme join. Keitto oli herkkua ja sai aikaan yleisen santsikierroksen. Niinpä niin, heti ensimmäisestä ruoasta vatsa oli jo täysi kuin ilmapallo. Keiton reseptin voisinkin jakaa tässä, sillä se on kovin yksinkertainen valmistaa ja takuulla hyvää.


Savuporokeitto (12 alkuruoka-annosta)

2 sipulia
voita
1 l punaista maitoa
1 l kermaa
2 kanaliemikuutiota
maissitärkkelystä
riistamurua maun mukaan

Silppua sipuli ja paistele hetki kattilassa voissa. Lisää maito, kerma ja 2 kanaliemikuutiota. Kiehauta ja suurusta maissitärkkelyksellä. Kiehauta taas. Lisää joukkoon pussillinen riistamurua. Jos sherryä olisi ollut, sillä olisi voinut hieman antaa lisäluonnetta keitolle. Ja sitten kunnon klöntti vielä voita mukaan.

Rapujen kanssa syötiin kaikennäköistä lohimoussenapeista cocktail-pyöryköihin. Jälkkäriksi sopi jäätelö cointreau-marinoitujen mansikoiden kanssa. Alkosta kävin hakemassa jälkkärille sopivan juoman eli kevyesti metsämansikalta maistuvan kuohuviiniin. Turun alkoissa saa aivan mahtavaa, ystävällistä ja asiantuntevaa, palvelua. Kerroin jälkkärin, niin samantien lyötiin pullo kouraan. Hetken koitin inttää vastaan, etten oikeastaan pidä metsämansikan mausta juomissa, mutta myyjä vakuutti, että kyllä muuten pidät. Ei kai sitä ammattilaista vastaan viitsi lähteä kinaamaan. Eikä olisi kannattanutkaan.

23.8.2006

Tykkään piirakasta

Joku saattaisi kuvitella, että minulle maksetaan mainostamisesta. Pelkkää harhakuvitelmaa. Silti tässäkin tekstissä tullaan mainitsemaan Valintatalo, Bayernland ja Valio. Ja vielä ihan positiivisessa mielessä. Knorrilta onkin ihan turha enää yrittää saada provikoita. Sinäkin Atria-ihminen, joka käyt sivuillani päivittäin, laitahan korvan taakse.

Valintatalossa on nyt halpaa tonnikalaa, siis ei mitään purkkitavaraa. Pakastealtaassa paketti, taisi olla 250 g, maksaa alle kolme euroa. Tarjous jatkuu muistaakseni elokuun loppuun.

Tonnikala on parhaimmillaan kevyesti paistettuna. Itse paistan hieman reilu puoli minuuttia per sivu, jolloin kala jää sisältä houkuttelevan punertavaksi. Kastikkeeksi valmistin nopean savujuustokastikkeen, jota hieman terävöitin sitruunalla. Eli kiehautin ensin maidon kattilassa, sulatin sinne paketillisen Bayernlandin savusulatejuustoa ja lisäsin hieman sitruunan mehua. Ja näiden kanssa söin salaattia. Pieneksi lisäkkeeksi viipaloin mikroon vielä muutaman palan kesäkurpitsaa ja oliiviöljyä, joita ryyditin valmissalsassa. Jälkkäriksi marjapiirakkaa.


Sellerinen salaatti

raastettua kyssäkaalia
viipaloitua varsiselleriä
aurinkokuivattua tomaattia
pippuria
(tomaattia)



Sekoita ainekset keskenään ja höystä vielä hieman pippurilla ja ylimääräisellä aurinkotomaattitölkistä saadulla öljytilkalla.


Oikeastaan minun ei edes pitänyt tehdä piirakkaa, mutta tuli himo, kun kaapissa odotti mustikat, mansikat ja vadelmat. Aineksia joutui hieman soveltamaan, mutta ei se mitään, sillä maku oli hyvä. Rasvakin oli hieman vähissä, joten jouduin heittämään pohjaan banaanin. Ja rahkaa ei ollut kaapissa, joten korvasin sen jogurtilla.


Marjapiirakka

Pohja:
1 muna
1 dl sokeria / makeutusainetta
100 g margariinia
1 soseutettu banaani
1½ dl vehnäleseitä
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl jugua (taisi olla joku hedelmäpommi)
1 dl Valion vaniljaista jälkiruokakastiketta
2 munaa
1 dl sokeria / maukeutusainetta

Päälle:
mansikoita
vadelmia
mustikoita



Vatkaa hieman notkistettu margariini ja sokeri. Lisää muut pohjan aineet, sekoita ja painele vuokaan. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Ripottele päälle kunnon annos marjoja ja kypsennä 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Syö reilun vaniljakastikkeen kanssa.


Muutama linkki surffailujani ja jotain muutakin:

GAPbuster - Ilmaista ruokaa ja vähän taskurahaakin. Allekirjoittanutkin jaksoi joskus harrastaa, jolloin mm. Mc Donaldsista sai ilmaisen ruoan ja muutaman peson vielä tilillekin.

Tunnistatko männyntuoksuvalmuskan?

Tutkimus - Tutkimuksen mukaan jotkut lapset eivät pidä kasviksista siksi, että heillä
on perinnöllinen taipumus aistia herkemmin karvaita makuja.


Eroon kuivasilmäoireyhtymästä


18.8.2006

Uutisointia

Polkkapossu tutkiskelee netissä erityisen paljon ruokaan liittyvää uutisointia. Saattaakin olla, että heittelen tästä lähtien silloin tällöin sieltä täältä muutaman linkin muidenkin ihmeteltäväksi. Kuten nyt ajattelin tehdä. Aika randomia touhua, mutta eihän sitä ikinä tiedä, mikä ketäkin jaksaa ihmetyttää.

Australiassa tutkitaan matoja

Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa

Jostain syystä tunnun eksyvän matojen maailmaan

Syyttävä sormi

Lento Damiin varattu

16.8.2006

Makea salaatti

Vuohenjuustosalaatti

jäävuorisalaattia
rucolaa
aurinkokuivattua tomaattia
parmesaanijuustoa
vuohenjuustoa
jouksevaa hunajaa

patonkia

levite:

1 prk sinihomejuustotuorejuustoa
1 prk smetanaa
aurinkokuivattua tomaattia

Revi salaatti. Polta kaasupolttimella kaunis ruskea pinta n. sentin paksuisiin vuohenjuustosiivuihin. Tai sitten vaan heitä uuniin ihan pieneksi hetkeksi, niin että vuohenjuuston rakenne muuttuu inusen verran hyllyväksi. Lado kulhoon kerroksittain salaattia, rucolaa, parmesaanijuustomurua, aurinkokuivattuja tomaatteja ja vuohenjuustoon. Joka kerrokseen ruiskauta hiukan juoksevaa hunajaa.

Tästä voi tehdä vuohenjuustocaesarinkin helposti lisäämällä salaattiin krutonkeja. Viimeksi söin kuitenkin lämpimän patongin ja levitteen kanssa. Levite tehdään sekoittamalla tuorejuusto ja smetana ja lisäämällä pieneksi pilkottua aurinkokuivattua tomaattia.

13.8.2006

Nikomakhoksen etiikan jalanjäljillä


Sain tänään kolmekiloisen hauen, joten iltapalan kanssa ei tullut isompaa ongelmaa. Hauen saamisella en tarkoita, että olisin ollut virvelöimässä, vaan siis tosiaan sain sen. Uudenkaupungin vesistä se tuli. Jotenkin. Mukanaan hauki toi myös katajanmarjoja, mikä on aina positiivista.

Kyllä kolmekiloinen hauki muuten jo sen verran jässikkä on, että äitiä tulisi ikävä, jos jalasta kiinni nappaisi. Todennäköisyys ei ole mikään kovin suuri, sillä hauki maiskuttelee lähinnä pienempiä kaloja. Tuskin se minua ahveneksi luulisi, tai jos niin hullusti kävisi, suosittelisin pikaista optikolla käyntiä.

Haukea haukutaan ihan suotta. Ihan nannaa se on. Saattaa siinä vähän ruotoja olla, mutta kärsivällisyyshän on moraalifilosofinen hyve. Koska hyveet ovat asioita, jotka saavat elämämme kukoistamaan, on kokkaaminenkin epäilemättä hyve. Eksyin. Fileen oikea paloittelu kyllä jelppaa hieman ruotojen kanssa. Siitä enemmän täältä ja täältä. Ei muuta kuin hauki pannulle ja kastiketta tekemään. Eikä mitään kovin kevyttä. Tämä kastike on helppo ja nopea valmistaa.


Voinen siiderikastike hauelle


1 dl kuivaa omenasiideriä
½ kanaliemikuutio
2 dl kermaa
1/3 sitruunan mehu
ripaus sokeria
maizenaa
50 g voita vähintään
(suolaa)

Mittaa kattilaan siideri ja lisää liemikuutio. Kiehauta. Lisää kerma ja kiehauta taas. Purista sitruunan mehu ja ripauta mukaan hieman sokeria. Suurusta maizenalla ja lisää voi. Tarkista suola.