Hotelli Tornin juhannusriisi joulupöytään

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Olen päässyt mukaan hienoon sukuun, jossa leivotaan ja lauletaan paljon. Serkkuja on vaikka lainaksi asti, joten perhejuhlia riittää. Monissa juhlissa tarjotaan juhannusriisiä, joka on legendaarisen Hotelli Tornin lähes yhtä legendaarinen ohje. Alkuperäisessä ohjeessa ei varsinaisesti puhuta juhannusriisistä, se on tämän suvun oma nimitys ruualle, sillä muiden perhejuhlien ohella tätä syödään usein myös juhannuksena. Halusin julkaista ohjeen näin joulun kynnyksellä, sillä voisin yhtä hyvin nähdä tämän myös joulupöydässä. Ehkä näenkin. Ohje on käsittääkseni julkaistu vuosikymmeniä sitten Tornin asiakaslehdessä. Viime kesänä onni suosi meikäläistä, kun sain käsiini muutaman näistä lehdistä. Joitakin reseptejä kirjoittelin näistä ideakansioonikin, ehkä niitä joskus julkaistaan täälläkin.

En osaa sanoa, kuinka paljon alkuperäinen resepti on matkalla muuttuunut, vai onko lainkaan. Sain kuitenkin kädestä pitäen opastuksen kyseisen ruuan valmistukseen, kun suvun miellyttävä matriarkka hyväksyi minut essuilemaan hellansa ääreen. Mahtavaa. Samalla opeteltiin myös Hilma Alexandran piimäjuusto, mutta sen pidän omana tietonani. Tämän ohjeen haluan kuitenkin jakaa, sillä kyseessä on todellinen herkku ja vielä erittäin näyttävä sellainen.

Juhannusriisi (muutamalle nälkäiselle)


7 dl puuroriisiä

suolaa

sokeria

Keitä riisiä n. 20 minuuttia vedessä, jossa on suolaa ja sokeria. Huuhtele hyvin kylmällä vedellä ja anna valua muutama tunti.

1 purkki majoneesia

1 sitruunan mehu

kuohukermaa yhtä paljon kuin majoneesia

¾ tl valkopippuria

1 tl suolaa

¾ rkl sokeria

luraus etikkaa

reilusti hienonnettua tilliä

Sekoita ainekset keskenään ja yhdistä riisiin. Anna maustua muutama tunti.

graavilohta leikattuna viipaleiksi

salaattia

katkarapuja

sitruunaviipaleita
 tilliä
tomaattia

Kokoa vadille. Riisi pitkäksi keoksi. Reunoille salaattia. Päälle katkarapuja, graavia, sitruunaviipaleita, tilliä ja tomaattia.

Kymmenen päivän ruokalista

Kyllä me ruuista kirjoittavatkin syömme ihan normaaleja murkinoita. Taas asiasta kyseltiin, joten raotetaan hiukan. 

Aamupalaksi joko kaura- tai ohrapuuroa, päällä joko omenasosetta tai pihlajanmarja-omenahilloa. Lisänä silmäys voita, lupaus kanelista ja muutama siivu banaania. Puuron kanssa vuorottelee leipä. Iltapalana lähes joka ilta hedelmiä ja viiliä tai hedelmiä ja jugua. Joskus myös leipää. Satunnaisesti myös pähkinöitä, pistaaseihin tulee himo.

Lämmintä ruokaa yleensä kerran päivässä. Alla lista ajalta 22.11.-31.11. eli kymmenen päivää.

La    Perunoita, kalapuikkoja, porkkanaista valkokastiketta, lantturaastetta jossa rusinoita

Su    Pitaleipiä, jotka täytetty falafeleilla, punajuurilla, tsatsikilla, salaatilla jne. 

Ma   Riisipuuro ja luumu-rusinasoppa

Ti     Lohitortellinit ja sitruuna-rakuunavoi

Ke    Hernekeitto ja lätyt - koiran 14v synttärit,  herra rakastaa lättyjä

To    Sienirisotto tai -ohratto joko kuivatuista tateista tai tuoreista talvijuurekkaista, jos jaksan keräillä         Aurajoen pajukoista

Pe    Hernekeitto day 2, mukaan piparjuurikermaa, lättyjä jos on jäänyt, tuskin on

La    Brunssi jollain yhteistyökumppanilla

Su    Ruusukaali-sitruunapasta

Ma   Punajuuri-feta-ohrasalaatti ja ehkä foccacia

Jos tätä nyt vielä vähän avaisi, niin kalaa on näköjään kahtena päivänä, lihaa ei lainkaan. Yksi päivä lisää kalaa ja lihaa tulee kuitenkin tulevana lauantain brunssilla. Myös leivälle olen viskonut tällä viikolla maksamakkaraa, hummusta piti tehdä, mutta se jäi. Palkokasveja on muutenkin jo kolmena päivänä, niiden syöntiä olen pyrkinyt tietoisesti lisäämään. Perästä kuuluu sanoi isäntä, kun totesi tekemänsä falafelit ihan älyttömän herkullisiksi. Kasviksia on muutenkin ihan kivasti. Harvemmin syödään samaa ruokaa kahtena päivänä peräkkäin, sitä tehdään yleensä sopiva määrä. Falafeleja tosin tein pakkaseenkin. Ja aika huokeasti on näköjään menty. Suuri osa raaka-aineista löytyy lähes aina kaapista ja lähes kaikki tehdään itse. Pitaleipiä en nyt viitsinyt tehdä, kun bongasin pirkkaisen paketin hintaan 1,09€. 

Brunssivalvontakomissio Turussa: Blanko

Avoinna 

Sunnuntaisin 12-16

Hinta

Aikuiset 19€

Lapset -50%

Pienemmät ilmaiseksi 

(ikärajoja ei mainittu, ei löydy kotisivuiltakaan)

Ihmiset 

Enimmäkseen 20-30 -vuotiaita. Verraten paljon toisia kotimaisia. Muutama lapsikin mukana. DJ.   

Tila

Aurajoen rannassa, kivat näkymät joelle. Lämminhenkinen sisustus ilman turhaa kikkailua. Tila luo ahtaudellaan paikan suosioon yhdistettynä pientä haastetta, mutta sopu sijaa antaa. Jos onnistuu saamaan ikkunapöydän joelle, ei voi ainakaan maisemaa morkata. Valvontakomissio ei morkannut.

Saavutettavuus

Sijaitsee ihan Turun keskustassa aurasillan kupeessa minuutin kävelymatkan päässä torilta. 

Ammattimaisuus ja henkilökunta

Henkilökuntaa oli tarpeeksi töissä ja hommat sujuivat sukkelaan. Pöydästä vietiin lautasta pois sitä mukaa kuin lautaset tyhjenivät. Vaikka kiire olikin, henkilökunta oli ystävällistä ja ehti hymyillen vastailemaan lähes piinaviin kysymyksiini. DJ loungetti rauhallisesti, ainakaan tällä kertaa musiikki ei ollut liian lujalla.

Blankon brunssi on Turussa klassikko siitäkin huolimatta, etten ole aikaisemmin koskaan käynyt siellä: no harvemmin meikäläisen läsnäolo mistään paikasta klassikkoa tekeekään. Vaikka tosin moni ravintola on käyntini jälkeen ottanut ruokalistalleen mm. sellaisia juttuja kuin possunselykset, revittyä possua, possua chow mein ja vaikka mitä muuta possuun, siis minuun, liittyvää. Joka tapauksessa olin kuullut paljon hyvää tuosta klassikkopaikasta ja odotukset olivat aikas korkealla.

Saavuimme paikalle muutama minuutti ennen kahtatoista ja oven taakse oli kerääntynyt jo pieni jono. Olin haistavinani myös pientä näyttäytymismeininkiä, mutta mikäs siinä: toiset ovat hyvännäköisiä, toisilla on hyvä näkö.  Puolet jonosta sain siivottua edestäni toteamalla hieman äänekkäämmin, että  hoppas att vi hinner till Stockmann i tid, var det så att alla seglatsskår var i 50% rabatt  bara i dag och Helly Hansen jackor också? Johan tuli rytinää ja eräs Johan muutenkin. Oli miten oli, ovet aukesivat tasalta ja ihmiset alkoivat valua sisään. Jono meni ihan kohtuullisen nopeasti, tila loi sisääntuloon pientä haastetta, kun rahastus tapahtui oven lähellä olevalla kassalla ja jo maksaneet asiat lähtivät ruokajonoon sisääntulojonon läpi. Mutta kaikki meni kunnialla ja hyvässä hengessä.

Mitä itse ruokaan tuli, se oli oikein maistuvaa. Kylmät ruoat olivat maistuvia ja täällä lämpimiinkin oli panostettu hieman enemmän kuin monessa muussa brunssinoutopöydässä. Rahalleen sai vastinetta niin kasvissyöjä kuin lihansyöjäkin. En tullut kysyneeksi, kuinka paljon ruokalista muuttuu viikoittain, mutta toivon, että sielläkin seurattaisiin sesonkeja. Jälkiruokapöydässä oli jätskin lisäksi torttua, piirakkaa, herkkua, serkkua, viikunaa ja juustoja. Erityiskiitos mukavan kosteasta mustikkapiirakasta, joka oli vielä osuvasti vaniljakreemitetty. Oikein kattavaa ja ruoasta jäi hyvä mieli. Paitsi jauhelihapihveistä, joista ei sen enempää. Koska paikka on sen verran suosittu ja ruokaa joutuu jonottamaan jonkin aikaa, kannattaa lautaselle huitoa heti ensimmäisellä kerralla täyskukullinen. Montaa kierrosta ruokaa ei nimittäin jaksa jonottaa. Vinkkinä.

Vaan mikä oli ehdottomasti kauneinta, oli monipuolinen juomapöytä. Perinteisten mehujen lisäksi isot plussat siitä, että juttuun tuodaan mukaan jotain, mitä ei juurikaan muilta löydy. Siitä tulee oma juttu. Olin jo aiemmin kuullutkin pelkkää hyvää blankon alkoholittomasta boolista ja olihan se ihan jäätävän hyvää. Todella raikasta, limeistä, omenaista, inkivääristä ja vaikka mitä. En tiedä, onko booli vaihtuva, mutta jos ei ole, voisin mennä jo pelkästään boolin vuoksi takaisin.

Nyt kun on tullut lähes kaikkea kehuttua, niin jotain parannusehdotuksia heittäisin haudontaan:

- Ruuissa pitäisi lukea, mitä ne ovat. Esimerkiksi ihan kaikista ei pystynyt päällisin puolin varmuudella sanomaan, sisälsivätkö esimerkiksi kanaa tai jotain muuta lihaa. Nimilaput siis paikoilleen. Henkilökunta oli kyllä hyvin valmiudessa vastaamaan, mutta silti olen sitä mieltä, että kyselyyn ei pitäisi olla tarvetta.

- Leipien sijoittelua voisi harkita uudellen. Nyt niitä saadakseen joutui asettumaan jonoon, siihen on vaan tottunut, että leipää saa äkkiä nappastua jostain lisää. Tähän joku tietysti voisi todeta, että kyllä munakokkeliakin santsatakseen piti jonottaa. Tähän minä taas voisin vastatodeta, että ime munakokkelia, mutta en kuitenkaan totea.

- Mukana ollut lihaa syömätön syöjätär halusi tuoda esiin, ettei ole mukavaa, kun lihaleikkeleet koskettavat juustoja. Tällöin hän ei ainakaan halua ottaa juustoja, vaikka normaalisti ottaisikin. Myös kaikilla ruuilla voisi olla omat ottimet, ettei lihallisia ja lihattomia tuotteita otettaisi ristiin samoilla ottimilla. 

Kuten todettua, kivaa oli ja ruoka maistuvaa. Kiitos Blankolle ja ystävälliselle henkilökunnalle. 

Juttu on kirjoitettu yhteistyössä Blankon kanssa.

Hiton falafelit

Kuulin vasta, että falafeliä käytetään haukkumasanana ihmisestä, joka ei syö lihaa.  Hei tsekkaa toikin falafel, tuolla se taas dippailee selleriään hummukseen. En silti halua tietää, missä kyseinen lausahdus on lausuttu, enkä varsinkaan mihin selleri tässä viittaa. Enkä ainakaan sitä, olenko myös mahdollisesti maistellut tuota kyseistä hummusta. Meikäläisen kielessähän falafel voi ainoastaan tarkoittaa kikherneistä tehtyjä aivan älyttömän hyviä pullia tai pihvejä, joita natustellaan vaikkapa valkosipulilla maustetun jugun kanssa pitaleivän sisältönä.

Vaan miksiköhän olen ollut niin tomppeli, että olen aina käyttänyt liemessä lilluvia kikherneitä. No muutama päivä sitten ostin kuitenkin kilon tötterön kuivia ja vedin puolet likoamaan 12 tunniksi. Vaihdoin veden ja keitin tunnin. Osasta tein falafeleja ja osan laitoin pakkaseen. Sieltä on näppärä napsia keittoihin, kastikkeisiin, tahnoihin ja vaikka mihin. Kilo kuivattuja maksoi 3€, vinha hintaero esim. gogreenin pakkauksiin, kun desistä kuivattuja tulee kolme desiä kypsiä.

Falafelit saivat uuden kodin pitaleivän välissä tomaatin, kurkun, tsatsikin, punasipulin, halloumin, punajuuren, avokadon, vihreän salaatin ja taboulehin kanssa. Ärsyttävän hyvää, jos ei itse saa. Onneksi sain ihan itse päättää kuten yleensäkin. 

Falafelit n.15 kpl

4 dl kypsiä kikherneitä

1 sipuli pilkottuna

2 valkosipulinkynttä pilkottuna

1 kananmuna

1 tl suolaa

½ tl cayannepippuria

reilu 1 tl juustokuminaa

3/4 dl korppujauhoja

1 rkl sitruunamehua

2 rkl vettä

puoli kourallista persiljaa

puoli kourallista korianteria

Aja kaikki aineet tehosekoittimessa massaksi, älä kuitenkaan liian tasaiseksi. Muotoile kostutetuin käsin pieniä pullia tai lyttää pieniksi pihveiksi. Itse tein molempia, mutta varsinkin pitaleivässä suosin littanakikkareita. Ja niitä ei tarvi paistaa upporasvassa, tosin silti runsaassa öljyssä. Muutama minuutti molemmin puolin.

Brunssivalvontakomissio Turussa: Logomo

 

Avoinna 

Lauantaisin 12-15

Hinta

Aikuiset 19€, 

4-12v 12€,

Alle 4v ilmaiseksi

Ihmiset

Laidasta laitaan, taaperosta vaariin.

Tila

Industriaalinen miljöö, ikkunasta näkyy tunnelmallisesti rautatiet ja junakin saattaa puksuttaa välillä ohi, ruokasalissa paljon tilaa ja väljästi pöytiä, yksinkertainen sisustus mutta sopii hyvin tilaan. Siistiä joka paikassa vessoja myöten.

Saavutettavuus

Sijaitsee keskusta-alueella. Kauppatorilta kävellen n. 20 minuuttia, rautatieaseman ja bussiaseman takana. Hyvät joukkoliikenneyhteydet. Omalla autolla helpolla tulla, pysäköinti Logomon P2-parkkialueella ilmainen launtaina brunssin aikana tunnin ajan, muuten pysäköinti 1€/tunti. Jos brunssi venyy, voi ottaa uuden ilmaisen tunnin.  Myös Easypark käytössä.

Ammattimaisuus ja henkilökunta

Tarjoilijat erittäin ystävällisiä ja kokit myös. Tarjoilijat näkymättömiä mutta kuitenkin paikalla. Hauskan lisämausteen antaa ruokalinjaston vieressä oleva pieni avokeittiötila, jossa kokit hääräilevät. Kokkeja kävinkin moikkaamassa ja samalla vähän tutkailemassa, tiedetäänkö, mitä on tarjolla. Hyvin oli asiat hallussa.

Ruoka ja juoma

Yleisesti ottaen olimme erittäin tyytyväisiä. Paikassa on viikottain vaihtuva brunssilista, joten en lähde tähän heittämään täydellistä listaa, mutta jotain huomioita kuitenkin.

Kylmät: Niin kasvis, kala kuin lihapuolikin oli jokainen aivan erinomainen. Erityisesti mieltä lämmitti kasvispuoli, jossa kasvissyöjä oli todellakin huomioitu. Mahtavia salaatteja ja mikä parasta palkokasveja oli käytetty monipuolisesti: kylläinen olo jatkui iltapalaan asti. Hauskoja vähän erikoisempiakin juttuja oli sekoitettu pöytään, esimerkiksi mustaa kvinoaa katkarapujen joukossa.

Lämpimät: Ihan perussettiä, tiedätte kyllä, mitä tarkoitan. Lämmin puoli on yleensäkin se, jonka minun puolestani voisi kokonaan unohtaa brunsseilta, tulee vain liikaa ruotsinlaivafiilis. Tämä ei siis varsinaisesti ole valitusta Logomon lämpimästä puolesta. No, tiedän kyllä, että monelle se lämmin on kaiken kohokohta, joten ei väheksytä sitä sen enempää. Jos positiivista haetaan, niin naudan ystävälle oli lämpimällä puolella tarjolla isoja suussasulavia ja haarukassa murenevia kimpaleita ruhoa. Jotain nyhtömäistä.

Jälkkärit: Kyllä maístui. Kyllä. Juustokakkua, tiramisua, suklaamoussea, panna cottaa passionkiilteellä. Ja hienoa sekin, että tarjolla oli raikastamassa ja keventämässä tuoretta ananasta ja melonia. Tosin sitä en ymmärrä, miksi ne eivät olleet jälkiruokapöydän vieressä, vaan leipien lähellä. Huomatkaa panna cottassa pohjalla aito vanilja. Pointsit.

Leivät: Karjalanpiirakoita, täysjyviä ja croissantteja. Munavoita, margariinia ja jotain mukavaa tahnaa. Croissanteille vielä erityismainonta seurueen asiantuntijalta. Varsinais-Suomen parhaat on kuulemma vehmaalaisella Askondilla ja nämä pääsivät hyvin lähelle.

Juomat: Maito, vesi, mehu, tee, kahvi. Monilla näkyi olevan myös skumppaa tai viiniä, niitä sitten brunssilistan ulkopuolelta. 

Että kirjoitukseni palvelisi paremmin myös Logomoa, voisin jotain kehittämisehdotuksia heitellä ilmoille. Ensimmäiseksi: moni kaipaisi brunssilla appelsiinituoremehua. Tarjolla oleva punainen sekamehu ei mielestäni ole se paras tarjottava mehu, vaikka sekin toki monelle kelpaa. Toinen kehittämiskohta liittyy lämpimän pöydän vesihauteiden lämpötiloihin, joita olisi saanut selvästi nostaa. Hiukan haaleaa.

Pähkinänkuoressa.

Hieman kallis, mutta ehdottomasti suosittelen. Hyvää vastinetta rahalle. Erityislaatuinen tila, hyvä palvelu, hienot safkat. 

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Logomon kanssa.

Isänpäivämenu

Kolme ehdotusta: lihaisammalle isille, kalaisammalle isille, vegeisemmälle isille. Alku-, pää- ja jälkiruoka. Ja saahan näitä ristiinkin yhdistellä. Pääruualla jokaiseen peruna-palsternakkamuusi.

Jos haluaa heittäytyä ihan hurjaksi ja tehdä tästä neljän ruokalajin kokonaisuuden, niin alkuruuan ja pääruuan väliin voi ottaa vielä vaikkapa tyrnismoothien.

Lihaisammalle isille

Lime-korianterimarinoidut paahtopaistiviipaleet ja vihersalaattia
Possunselykset, konjakki-kermakastiketta ja etikkapunajuuria
Puolukka-omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta

Kalaisammalle isille

Sitruskypsennetty parmesaanilohi
Tillipesto-anjovistäytteiset silakkapihvit, voisulaa ja etikkapuunajuuria
Panna cotta ja glögipäärynät

Vegeisemmälle isille

Paahdettu valkosipulikeitto
Kaalinlehteen käärittyä bulguria, suppilovahveroita, karamellisoitua sipulia ja puolukkahilloa
Viinirypäle-rosmariini-hunajatyynyt ja vaniljajätskiä

Äläkä saata meitä pahaan, vaan päästä meidät kiusaukseen

Närkästynyt mutta omanarvontuntoinen lukijani vihjaili, ettei blogistani löydy janssoninkiusauksen reseptiä. Kaikenlaiset vuohenjuusto-rosmariiniperunat ja stilton-valkosipuliperunat kyllä on, muttei sitten niinkään miehekkään yksinkertaista ohjetta kuin anjovis-perunakiusausta.  Ehkä siksi, etten ole miehekäs, saati sitten yksinkertainen.

Tunnustan silti puutteen ja vastaan huutoon.

Janssoninkiusaus on niin helppo ruoka, että jopa molemmat veljeni sen osaisivat tehdä. Rakkaudella totean tässä yhteydessä, että toinen piti pitsaa tulikuumassa uunissa reilut 40 minuuttia ja toinen räjäytti Sumuvalon suklaakakun ympäri uunia pohjaa. 

Janssonin voi toki valmistaa monella tapaa, mutta ei kuitenkaan pakastealtaan peruna-sipulisekoituksesta. No saa tehdä, mutta sekoituksessa perunatikut ovat yleensä liian ohuita ja lopputuloksesta tulee pliisuhko - ainakin silloin kun tietää paremmasta. Tuo on siis ensimmäinen kohta, missä voidaan mennä pieleen. Toinen kohta on neste: ei kannata alkaa leikkiä vähärasvaisten maitojen kanssa, paras lopputulos saadaan kerman ja maidon sekoituksella. Seuraavaksi kypsyys: anna muhia rauhassa, kukaan ei tykkää raa'asta. Ja viimeiseksi suola: helppo homma, tähän ohjeeseen ei nimittäin tarvi itse lisätä suolaa lainkaan.  Nesteet suoraan janssonfiletötteröistä ja hyvin menee. Sieltä saa myös pippurin.

Eli näin sen teen. Oikeastaan ainoa, mikä vaihtelee, on tilli. Välillä käytän, sitten taas en.

Janssoninkiusaus

reilu 1 kg yleisperunoita

1 iso keltasipuli

3 dl kuohukermaa

1,5 dl maitoa

2 janssonfilepurkkia

Kuori perunat ja tee niistä reiluja tikkuja, tai voisi jopa sanoa pienehköjä lankkuperunoita. Kuutioi sipuli. Sekoita kerma, maito ja janssonfilepurkeissa olleista nesteistä toisen nesteet kokonaan ja toisesta 1/3. Rasvaa vuoka kevyesti rypsiöljyllä ja heitä perunat, sipulit ja janssonfifileet vuokaan. Sekoita hyvin. Kaada päälle nesteet. Paista uunissa keskitasolla 200 asteessa reilu tunti.

Kiusauksen kanssa erittäin hienosti sopii etikkapunajuuret. Sattui kuitenkin niin, että joku punaisesta pitävä hamsteri oli järsinyt tiensä jääkaapin oven läpi ja tuhonnut koko purkin. Jouduin tekemään pikaversion mikrossa ja hyvin tippuili. Kuorin pari punajuurta, viipaloin ja laitoin mikron kestävään astiaan. Tein sekoituksen parista ruokalusikallisesta etikkaa ja samasta määrästä sokeria ja vielä hieman suolaa. Kaadoin juurien sekaan, nuketin mikrossa 7 minuuttia, pyörittelen hieman ja nuketin vielä kymmenisen minuuttia. Lopuksi lisäsin ihan inan sokeria, koska tulema oli hieman liian etikkainen. Mutta erittäin hyviä olivat.

Garlic bread

Alkuruokalautasella muutama meikälle uus löytö: 

 

Vaikka juuri viime postauksessa heitinkin pöydälle lämppäreitä, jatketaan hiilihydraattitrippejä leipäjalostuksen pelottavassa maailmassa. Pelottavan siksi, etten ranskista muuten syö, mutta garlic breadina se on ihan hitti. Ai mutta syönpäs: köyhät ritarit, nami.

En ole tähän ohjeeseen varmaan missään törmännyt, joten pakkohan hyvyyttä on laittaa jakoon. Ensimmäisen kerran garlic bread ui housuihini muutama vuosi sitten Pizza Hutissa, siitä lähtien kyseinen leipä on kuulunut hyvinkin säännöllisesti ruokapöytääni. Nykyään lähinnä tiputtelen sitä housuilleni. Kauneus on jälleen yksinkertaisuudessa: muutama viilto, kääräisy, pari-kolme raaka-ainetta, uuni. Mitä muuta mies voi haluta?! Ai joo, satsuman. Garlic breadin parhautta on myös se, että se käy lähes pöytään kuin pöytään.

Yleensä olen valmistanut garlic breadin leikkaamalla ranskiksen viipaleiksi, voidellut toisen puolen ja heittänyt väleihin reilusti valkosipulisiivuja. Käärinyt folioon, uuniin ja valmista. Aika uunissa saa olla kohtalaisen pitkä, reunoista pitää tulla rapsakoita ja väriäkin saisi hieman ottaa. Valioltahan tuli juuri uusi valkosipulilla maustettu voi, menee muuten ihan törkeän hyvin tähän. Tuossa on kuitenkin erittäin rehellisiä valkosipulipaloja mukana. 

Ja miksi kutsun tätä nimellä garlic bread enkä valkosipulileipä? Emmää tiädä, kuhan kutsun, ahventa en.

Garlic bread

1 ranskanleipä
valion valkosipulista voita
veitsi
foliota
uuni

Ohjeet jo tossa ylempänä tulikin, ei sen kummempaa. Paitsi että jos on grillivastukset, niin ne päälle ja paketti alle. Muttei haittaa vaikkei olisikaan. Ja koska kyseessä on voi, on se hieman kovempaa, eli kannattaa hieman antaa pehmentyä.  Ja viimeksihän näitä napostelin feta-punajuurisalaatin, tsatsikin, väkevien katkarapujen ja oliivien kanssa. Joo oli aika valkosipulista mutta taas ihan pommihyvää.

Lämppärit

Seuraava ohje toimikoon lähinnä muistutuksena. Joskus hyvät asiat tuppaavat vaan unohtua, itselläni oli monen vuoden tauko.

Sarianna nimittäin kyseli sähköpostilla, onko minulla jotain suosikkijuttuja, mitä tulee lämppäreihin eli siis lämpimiin voileipiin. No on. Ja vielä isommin näistä tykkää 5v pikku-ukkoni, joka kuvassa onkin juuri saanut satsin lähes valmiiksi. Usein lämppäreitä syödään saunan jälkeen ja sitten vielä aamupalaksi, jos on käynyt hyvä tuuri ja jäänyt jotain. Harvoin on.

Ja hei: ottakaa lapset mukaan tekemään näitä, kuten kaikkea muutakin kivaa, mitä keittiössä valmistuu.

Lämpimät leivät (3:lle)

paahtoleipää (pellillinen viipaleita)
oivariinia
makeaa sinappia
tonnikalaa
oreganoa tai pitsamaustetta
ananasrenkaita
tomaattia
juustoa

Voitele leivät ensin oivariinilla, sitten vielä sinapilla. Kokoa muut aineet päälle ja vuoraa juustolla. Laita 225 uuniin n. 5-7 minuutiksi. Älä polta, kärähtävät pian. Ja koska meikästä on kyse, leivän päälle voi laittaa vielä ketsuppia, majoneesia, voileipäpikkelssiä ja kaikkea muutakin mahdollista hassua, jotta saadaan hyvä tårta på tårtan.

Behind the scenes

Snackistan: löytöretki Lähi-idän keittiöihin

Katuruokaa, mezejä, makeita jälkkäreitä, tahnoja, lihavartaita, makeita hedelmiä, hiukopaloja. Jo kirjan kansi on tyrmäys ja räjäyttää. Snackistan: löytöretki Lähi-idän keittiöihin, on Sally Butcherin toinen keittokirja. Kirkkaat värit, hedelmät ja huimat mausteet pystyy näkemään, maistamaan ja kokemaan. Kurkumaa, kanelia, inkivääriä, chiliä, korianteria, sinapinsiemeniä, sahramia, rusinoita, taatelia. Voi jehna.

Oma keittokirjojen selailu on nykyään kovasti painottunut inspiroitumiseen erilaisista kasvis-/kalajutuista ja lisukkeista. Toisaalta pätee myös, mitä pöllömpi sitä varmemmin meikä tarttuu. Tässä eräänä helmenä on selkeästi harissapopcornit. Toki luen myös lihahässäkät läpi, ettei mitään hauskaa pääse vahingossakaan ohi. Snackistaniasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Heittelenpä tässä ilmoille muutaman, joihin aion lähemmin tutustua: 

• Paahdetut sitruuna-sahramimantelit
• Inkiväärillä ja garam masalalla maustetut punajuuret
• Happomarja-katkaravut linssien kera
• Kananmaksaa ja granaattiomenakastiketta
• Turkkilainen kahvi-jugurttikakku

Suosittelen ehdottomasti Snackistania. Must.

Suomennos Nina Mäki-Kihniä
ISBN 978-952-254-195-6
1. painos 2014
208 sivua
Kustannusosakeyhtiö Moreeni

Kyseistä kirjaa lueskelin musiikin huutaessa, rentouttavaa. Nämä eivät mitenkään liity Snackistaniin, mutta alkupalana nekin toimivat ei meze- vaan muzalautasella.

Syyskuun 2014 tuoteuutuuksia

Valio on singauttanut markkinoille muutaman mielenkiintoisen tuotteen. Heti kärkeen Polar Leppäsavu, joka sai ilmestyessään täyden huomioni. Tiedättehän Kippari-savujuuston, jonka makua on hankala, sanoisin jopa mahdoton päihittää - ehdoton suosikkini savumarkkinoilla. Sinänsä nämä juustot eivät ole yhteismitallisia, Kippari on sulatejuustoa. Vaan ovathan, molemmat tungetaan kurkusta alas ja energiansaannin turvaamisen lisäksi fiilistellään makuja. Leppäsavu on mielestäni ehdottoman onnistunut juusto. Kun Kippari iskee suoraan ytimeen, Leppäsavua saa odottaa, se on hienostuneempi. Kipparin olemassaolon tarkoitus on herkullisen kasvishampurilaisen välissä, Leppäsavu on parhaimmillaan leivällä. Tein juuri herkkusämpylöitä, joiden päälle heitin vielä satsin kurpitsansiemeniä. Väliin Polar Leppäsavua ja tomaattia. Iltapala. Uuh. Myös pakkauksen ulkoasu vetoaa.

Tuoteuutuuskeskusteluissa on ristiriitaisen epämääräistä kohinaa herättänyt Valion sitruunainen voi. Olen kysellyt siitä niin ammattilaisten kuin kotikokkien kommentteja ja mielikuvia. Ensimmäinen ajatus on ollut epäilevä: miksi sotkea sitruunaa, kun sitä saa niin helposti muutenkin mukaan. Myönnän, sama juttu itsellänikin. Uutuuden takana on tuotekehityksen Annamari Jukola, Valion voi- ja leviteteknologian osaston tuotekehittäjä. Tunnetaan myös HS:n Yummy Baker -blogin herkuttelijana. Sitruunaisen voin ideana on tarjota selkeitä makuja, joista heti tunnistaa, mitkä ovat kyseessä. Tarkoituksena on myös pysyä erossa maustevoimaisesta mielikuvasta. Bloggaajat ovat paljon hehkuttaneet kyseistä voita sopivaksi muikkujen tai silakoiden paistamiseen. No ei bloggaajia kannata uskoa, ne nyt kirjoittelevat mitä mieleen tulee ja sitäkin, mitä ei edes tule. Toteaisin vielä, että Valion sitruunalla sivallettu voi on aivan erinomaista esimerkiksi muikkujen tai silakoiden paistamiseen. Suosittelisin pitämään esimerkiksi mökin jääkaapissa vakiovarusteena, ajoittain sitruunat pääse loppumaan ja silloin ei hymyilytä. Voisin nähdä tätä voita käytettävän myös keväisten parsojen kuohuviini-voikastikkeessa tai lähes yhtä keväisissä vappumunkeissa. Ken söi kevätvoin, tuumasi Barbie ja oli möttänänä. Niin ja sitruunaisen voin rinnalla kulkee myös valkosipulilla maustettu versio.

Hit me baby one more Dajm. Vielä haluaisin lietsoa ruokahaluja Mustaleimalla. Tämä on toteutettu raasteen muodossa ja polkkakeitiössä sille on löydetty kovaa käyttöä. Raastekokoa voi olla isoa ja pientä, tässä se on ehdottomasti pientä. Siis vähän kuin parmesaaniraastetta, tiedätte kyllä. Ja mistä tulikin mieleeni, Mustaleimalla voisi korvata pastan päällä parmesaanin. Ja niin sillä voikin. Mustaleima ei suinkaan ole mauton juusto, vaan juuri sopivan voimakas mutta kuitenkin tasapainoinen antamaan pastalle kyytiä. Olen tätä jo viskonut useampaan pastaan, parhaiten on toiminut kirsikkatomaatti-pestopastassa. Ja vaikkei Mustaleima-raastetta sattuisi olemaankaan, tuota pastaa kannattaa silti tesmiä, se on yksinkertaisuudessaan ja maukkaudessaan eräs katsotuimmista ohjeistani. Myös sikurirouskujauheella terästetty orakaspasta tykkäsi erittäin paljon Mustaleimasta. Pisteenä P:n päälle nakkasin tätä hienoa juustoa vielä patonkien päälle ja myös siinä löysi paikkansa. Kuulin vierestäni sanottavan, että leivän päälle on ihan turha mitään mietoa juustoa laittaa, vaan siinä tarkoituksessa juustossa pitää olla luonnetta, mojoa. Mustaleimassa on mojoa. 

Sateenkaaren värit ei ole kannanotto. Eikä siinä edes ole sateenkaaren värit. Enkä juurikaan ole kantaaottavainen, mutta silti satinkutia Grahn-Laasoselle, tiedät kyllä mistä, mutta ystävällisesti hyppää silti suohon (tämä kommentti ei edusta Valion kantaa, vaan on kirjoittajan oma näkemys).

Tämä kirjoitus on tehty (suurilta osin) yhteistyössä Valion kanssa.

Hienompi kalaliemi

Harvemmin porukka jaksaa kalaliemiä keitellä, vaikea ymmärtää miksi. Kunnon liemi on kuitenkin herkullisen keiton pohja. Hyvä puoli liemessä on, ettei siihen minimissään tarvi kuin perkeet, hieman juureksia ja mausteita. Perkeet ovat satunnaisia, mutta muita aineita löytyy useimmiten kaapista. Jos hieman haluaa kikkailla ilman isompaa vaivaa, voi liemeen käyttää myös vaikkapa sitruunaa, fenkolia, valkkaria, neilikkaa ja tähtianista. Kalaksi suosittelen ahventa, kuhaa, turskaa, haukea. Punaisesta rasvaisesta kalasta ei tule niin hyvää lientä.

Viimeksi keittelin hieman isomman satsin pakkaseen. Hyvä niin, hieman vaatelias koiraisa karvaeläin ei huonoina hetkinään suostu ruokaansa syömään ilman herkkulientä. Ei varsinkaan silloin, kun on vatsa kipeä. Viimeksi en päässyt kalaliemistäni nauttimaan lainkaan itse, tuo säälimätön peto veti kaiken antaumuksella kuola valuen.

Hienompi kalaliemi (reilu litra)

1 kg valkoisen kalan perkeitä (poista päästä kidukset)
oliiviöljyä
1 sipuli
1 porkkana
½ fenkoli
1 dl kuivaa valkoviiniä
1½ l vettä
puolikas sitruuna kuorittuna ja isosti kuutioituna
tillin- ja timjaminoksia
2 laakerinlehteä
5 maustepippuria
3 valkopippuria
2 mausteneilikkaa
30 g karkeaa merisuolaa

Pilko sipuli, porkkana ja fenkoli isoiksi reiluiksi kuutioiksi ja freesaa hetki oliiviöljyssä. Lisää loput aineet, kiehauta ja kuori vaahto. Anna liemen kiehuilla hiljakseen 20-25 minuuttia. Sihtaa liemi siivilän tai harson läpi. Säilyy jääkaapissa muutaman päivän, pakkasessa muutaman kuukauden.

Lehtokotilot ruuaksi

Vielä ehtii, etanat eivät ole vaipuneet horrokseen. Vaikka olenkin varovainen tallaaja, kuulen iltaisilla koiralenkeillä erinäisiä rasahduksia tohvelieni alla, mistä tiedän lehtokotiloiden olevan vielä tyrkyllä. Talven nuo veitikat viettävät lumen ja karikkeen alla ketkumaisesti kehittäen pakkasnestettä vedestä, mikä mahdollistaa selviytymisen hyvinkin kylmistä säistä.

Toiseen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää. Toisen ilo, toisen riesa. Lehtokotilot ovat puutarhojen kiusa ja niistähän ei meinaa päästä eroon millään. Ehdotankin, että käymme ekologiseen sotaan ja koitamme torjunta-aineiden sijaan hävittää kotiloarmeijat syömällä. Ihan vaan sen takia, että sain kotiloita, joiden nautiskelu toi euforian, joka oli jopa parempi kuin nonstop unilääkkeiden syönnistä aiheutuva tila. Vaikka en Polkkapossun vieraskynään saanutkaan kaikkien kotiloiden äitiä ja etanoiden Forresteria, suostui hän kuitenkin kertomaan jippojaan. Homma menee siis jotensakin näin.

1. Kerää etanat ja huuhtele ne pikaisesti suihkun alla. Hyvänä astiana toimii vaikkapa iso lävikkö tai rynnäkkökori. Uutena kotina toimii vaikkapa muuttolaatikon kokoinen muovilaatikko, pääasia että kodissa on kansi, joka estää karkumatkat. Jos haluat nauttia stressittömästä etananlihasta, rakenna kotiloille laatikkoon miniatyyrimaailma. Tähän voi tehdä vaikkapa leikkikentän, jossa on liukumäki tikkaineen ja pieni mukava keinu. Olen kuullut myös kiipeilytelineitä rakennettaneen.
2.  Syötä kotiloita noin viikko. Voit kehittää laatikkoon jonkin syöttöalustan, esimerkiksi peltipurkin kannen. Ruuaksi kelpaavat esimerkiksi vehnäjauhot tai kauraleseet. Pääasia, että paska lentää ja ukulele soi. Kun uloste alkaa olla täysin valkoista, eli lähinnä pelkkää vehnäjauhoa tai kauralesettä, on aika lopettaa ruokkiminen. Nyt etanoiden pitää paastota pari päivää.
3. Siivoa paikat joka päivä. Ota kotilot taas esimerkiksi lävikköön ja suihkuta kunnolla. Siivoa myös samalla laatikko paskoista. Rakenna uusi liukumäki, jos vanha on vaurioitunut tai kakan peitossa. Etanat pitää muutenkin kosteasta, joten muista suihkuttaa niitä suihkupullolla laatikossakin ollessaan useita kertoja päivässä. Pitää mielen virkeänä, liikkeen nopeana ja lihan mureana.
4. Heitä kuolleet kotilot pois. Vaikka kyseessä onkin ekologinen vaihtoehto, on ihminen kaikissa omnipotensioissaan nilviäiselle julma ja keittää sen seuraavaksi elävänä.
5. Keittovesi saa olla runsas, mutta pitää huomioida, että tässä(kin) vaiheessa lima liikkuu. Valitse siis mielellään iso kattila, voit lisätä keittoveteen myös inan etikkaa. Keitä reilu viisi minuuttia, kuori limainen vaahto pois ja laita etanat äkkiä lävikköön kylmän veden alle. 20-30 kappaletta menee samassa kattilallisessa, mutta jos on enemmän tavaraa hoida tämä vaihe useammassa kattilassa/satsissa. Lehtokotilot ovat yleensä lihamäärältää aika pieniä, joten sinulla luultavasti on niitä hieman enemmänkin.
6. Nyt tuleekin mielenkiintoinen vaihe, lihat pitäisi irrottaa jotenkin koteloistaan. Usein mainitaan, että hammastikku olisi tähän hyvä väline, mutta tuo on kateellisten panettelua. Nimittäin kateellisten, jotka eivät omista virkkuukoukkua. En kuullut sanottavan, että virkkuukoukullakaan homma olisi iisipiisi, mutta käsittääkseni kuitenkin hallittavissa. Ja aina voi rikkoa kuoren, jos alkaa pahasti sapettaa. Taikasana on kuitenkin poistaa nilviäinen kierteen suuntaisesti hellästi räpläten. Tämän jälkeen etana pitää panna makoilemaan suolapedille, johon sitten viimeinenkin lima imeytyy.
7. Keitä etanoita seuraavaksi noin tunti. Heitä kattilaan hyvää liha- tai kasvislientä, valkoviiniä ja valitsemiasi yrttejä.
8. Kaikki hyvin, etana on valmis käytettäväksi siinä missä parempikin purkkiescargot. 

Lehtokotilon maku on erittäin hieno. Rehellisesti sanon, että hakkaa mennen tullen purkkietanan. Etanat tarjottiin minulle etanapannusta hyvän maalaisleivän ja viinin kanssa. Ihan täydellistä, hauska idea oli vielä vertauskohdaksi tehdä annos muuten samoilla raaka-aineilla mutta käyttää purkkietanoita. Varmaan jo arvaatte, kumpi oli parempaa. 

Lehtokotilopannu

lehtokotiloita

sipulia

valkosipulia

voita

aurajuustoa

tuoreita yrttejä esim. timjamia ja persiljaa

Kuullota pilkottua sipulia ja valkosipulia hetki pannulla. Sekoita voin, aurajuuston ja tuoreiden yrttien kanssa. Kipota etanat koloihin ja heitä tahna päälle. Paahda uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa hyvän vaalean leivän ja viinin kanssa.

Pihlajanmarja-omenahillo

Sen verran mahtipontinen mekkala oli tilhien ja rastaiden toimesta lähipihlajoissa, että päätin kerätä ainakin vähän marjoja talteen. Etteivät nyt ihan kaikkia vie ja makaile ympäriinsä käyneistä päihtyneinä. Muistan vieläkin vuoden, jolloin kuvittelin apokalypsian alkaneen toteuttaa itseään, kun sadat tilhet makasivat joko kuolleina tai täysin kännissä ympäri mantuja.  Pelottava näky.

Testimielessä keitin ihan pienen satsin hilloa, josta tulikin ihan älyttömän hyvää. Olen sitä vedellyt useana aamuna kaurapuuron päällä pienen ison voisilmän seurana. Voisilmällä en tarkoita aamupalapöydän toisella puolella istuvaa henkilöä, vaikka tuo aika rasvaista juttua välillä vetääkin. Eikä pahaa ollut paahtoleivälläkään aurajuuston kyydissä.

Tässä ohjeessa pihlajanmarjojen kuoria ei siivilöidä pois, vaan annetaan mennä rennon maanläheisesti. Mutta ota toki siivilä käteen, jos siltä tuntuu. 

Anekdoottina vielä: pihlajissa on eroja. Pyöräilin pitkin aurajokista rantaa ja maistelin vajaat kymmenen puuta läpi. Sieltä erottui selkeä suosikki, joka toki oli hapan, mutta sopivasti. Ja kun pakkanen ei ollut vielä päässyt marjoja puremaan, laitoin ne pakastimeen pariksi päiväksi.

Ohjeessa suositaan hunajaa, sillä sokeri on pahasta. Sen verran erehdyin pimeän puolelle, että koska en ollut varma, jaksaako omenan pektiini hyydyttää hilloani, rykäisin siihen muutaman hilloavan sokerihelmen.

 Pihlajanmarja-omenahillo

1 rkl vettä
3-4 dl pihlajanmarjoja perattuna
3 dl omenoita pieniksi kuutioituina ja kuorittuina
1 kanelitanko
1 rkl jaloviinaa
2 dl hunajaa
3/4 dl hillo-marmeladisokeria (dansukker)

Poista ylimääräiset nöyhdät pihjanmarjoista ja huuhdo. Laita vesitilkka kattilan pohjalle, kiehauta ja lisää pihlajanmarjat. Anna muhista viitisen minuuttia. Lisää omenakuutiot, kanelitanko, jaloviina, hunaja ja hillo-marmeladisokeri. Anna muhista vielä n. 10 minuuttia. Poista tanko. Kaada kuumaan, steriloituun lasitötteröön ja malta antaa tekeytyä hilloksi.

Tomaatti-mozzarellasalaatti

Pari yötä sitten seilailin pitkin Napolin katuja ja päädyin istumaan trattorian terassille rauhalliselle sivukujalle. Turisteista ei ollut tietoakaan, vain paikalliset tiesivät paikan. Kaksi vähähampaista pappaa pelasi dominoa viereisessä pöydässä. Trattorian omistaja kävi täydentämässä lihavarastojaan viiksekkäällä lihakauppiaalla ja saapui takaisin ravintolaansa muovipussit täynnä prosciutto crudoa - heräteostoksena oli näköjään napannut mukaansa myös viikunoita. Näistä saisi hyvän alkuruoan mietin ja tiesin niiden varmuudella olevan antipastien joukossa.  Hieman kulahteneet puutuolit jaksoivat vaivalloisesti kitisten vielä kannatella minua, keikkuva pöytäkään ei haitannut. Punavalkoruutuinen pöytäliina, valkosipuliköynnös sisälle johtavan oven päällä, Ti amo matta testa di cazzo Italia. 

Sitten mieletön ahaa-elämys, airamin energiasäästölamppu syttyi hitaasti mutta varmasti: Tarjoilija toi pöytääni tomaatti-mozzarellasalaatin, joka oli kylvetetty mukavassa määrässä oliiviöljyä, päällä sopiva silaus basilikaa. Oven vieressä lepatteli Il tricolore. Juuri tällöin ymmärsin, että ehkä Italian suosituimman salaatin värit ovat täsmälleen samat kuin Italian lipussa. Mahtaako tämä olla sattumaa?!

Itse asiassa vuoteen 2006 asti tämä piti vielä paremmin paikkansa. Siihen asti lipun värit määriteltiin virallisesti loistavan vihreäksi (basilica), maidonvalkoiseksi (mozzarella di bufala) ja tomaatinpunaiseksi (pomodoro). Nykyään värimääritykset ovat saniaisenvihreä, kirkas valkoinen ja liekinpunainen. Surkea muutos.

Vinkki: vaikka näyttäisi siltä, ettei parvekkeella tai ulkona kasvamassa olevat minitomaatit jaksaisikaan kypsyä, niin kyllä ne jaksaa. Ottakaa ne sisälle punastumaan. Ja kuten edellisessä kirjoituksessa kävi ilmi, voi kypsymisprosessia yrittää nopeuttaa laittamalla tomaatit samaan pussiin omenoiden kanssa ja käyttää hyväksi niistä vapautuvaa etyleeniä.

Tomaatti-mozzarellasalaatti on kaikessa yksinkertaisuudessaan eräs lempisalaateistani. Parhaimmillaan se toimii vaalean maalaisleivän kanssa tai vaikka raikastamassa ihanan suolaista anjovis-kapris-oliivipitsaa.

Tomaatteja

Mozzarellaa

Basilikaa

Oliiviöljyä 

Sokeria

Suolaa

Mustapippuria myllystä

Viipaloi tomaatit ja mozzarella ja järjestä lautasella. Visko päälle tuoretta basilikaa. Sekoita kulhossa oliiviöljyä, ina sokeria ja hieman suolaa. Kaada punaisen, valkoisen ja vihreän päälle. Rouhi päälle muutama kierros mustapippuria.

Omena päivässä - 365 omenaista reseptiä

On jokseensakin masentavaa, että osa porukasta hukkuu omenoihin ja joutuu kärräämään niitä kaatopaikalle. Kaupunkialueella omenoista eroon pääseminen ei ole ihan mahdoton tehtävä: kori tai pussi portin viereen, omenat sinne, kori tyhjäksi. Poikani kanssa olemme ajelleet Turun omakotitaloalueilla omenabongauksessa etsimässä portinpieliä, joista omenoita voisi napsia. Sitä paitsi ihana pikku-ukkoni  Eemeli nauttii tästä bongailusta, ihan kuin se olisi isompikin aarrejahti. Lastenistuimesta kuuluu: isiiiiiii, jarrut pohjaaaaannnn ja pakki päääääälllleeeee, taisin nähdä tuolla portin pielessä jotaaaaainnnn. Voi riemua. 

Kustannusosakeyhtiö Moreeni julkaisi juuri Karen Bermanin ja Melissa Petitton kirjan Omena päivässä - 365 omenaista reseptiä, faktoja ja vinkkejä sekä huippukokkien ohjeita! Alkuperäisteos on An Apple A day, suomennos Anna Rantanen. Ja katsokaapa tuota kannen yläosassa olevaa omenaherkun kuvaa. Uuh, en paljasta reseptiä, mutta totean vaan, että jäätävän hyvää.

Ajoitus on kaiken a ja o, sanoi toisena saapunut hiiri, joka juuston nappasi: hyvään aikaan ilmestyi kyseinen teos purkamaan omenakaaosta. Nimensä mukaisesti kirjassa on omenaresepti jokaiselle päivälle. Välillä esitellään omenaan liittyviä vinkkejä. Ehdoton suosikkini on ohje omenan jakamisesta neljään osaan: aseta omenanpuolikkaat leikkuulaudalle leikattu sivu alaspäin ja leikkaa kahtia. Huh, onneksi tuota ennen on kerrottu, miten omenan saa puolitettua. No, on siellä oikeasti hyviäkin vinkkejä esimerkiksi, koska omenat erittävät paljon etyleeniä, voi niiden avulla kypsyttää vaikkapa hieman raakoja tomaatteja pakkaamalla ne samaan pussiin. 

Mitä kirjan muuhun sisältöön tulee, niin tarjonta on erittäin monipuolista: jälkkäreitä, alkupaloja, suolaisia, makeita, pääruokia, leivontaa, drinkkejä, maustesekoituksia ja vaikka mitä. Voi sanoa, että omenareseptejä tulee joka lähtöön. Poimitaanpa tähän muutama mielenkiintoinen: 

• Omenakierrekakku. Kuivakakku jonka sisään on piilotettu omena-pähkinätäytettä
• Omena-jalapenohillo
• Katkarapu-pinaattipastaa ja calvadoskastiketta
• Omena-saksanpähkinä-gorgonzolarisotto

Ja lopuksi vähintäänkin mielenkiintoinen drinksu, joka juontaa juurensa 1890-luvulle:

Lesken suudelma (3 annosta)

8 cl omenabrandyä, esim. Calvados
4 cl keltaista Chartreuse-likööriä
2 cl Benedictine-yrttilikööriä
2 tippaa Angostura Bitter -katkeroa
jäitä

Sekoita alkoholijuomat jäiden kanssa shakerissä ja siivilöi cocktaillaseihin.

Kirjan hinta näyttäisi pyörivän jossain 20-25€ välillä.
ISBN 978-952-254-188-8

Ps. jos jollain Turun seudulla asuvalla sattuu olemaan ylimääräisiä omenoita, niin tulen mielelläni noutamaan niitä pari pussillista. Yhteydenotot polkkapossu@gmail.com