#¤%#& Avataan tästä, really?

Lähes kaikki missä lukee avataan tästä, ei taatusti aukea juuri sitä kohtaa. Tai sitten ne eivät aukea mistää muustakaan kohtaa. Ei ainakaan minulla. Tuo teksti on puhdasta kiusantekoa, jonka takana on sekopäinen sadisti, joka aina keksii uusia kiusantekotapoja. Hyvin suurella todennäköisyydellä kyseinen henkilö on suunnitellut myös DVD-levyjen päällysmuovit ja säilyketölkeissä olevat vedä-tästä-aukaisimet, jotka purevat nurmea jo pienestä kosketuksesta. Saman henkilön käsialaa on myös teippirulla, jossa teippi joko repeää väärään suuntaan tai pää hukkuu johonkin teippimereen. Huh, alkaa kiukku nousta. Vaan kun kiukku nousee, muisti vähenee. Muistikorttipakkaukset vasta mahdottomia ovat. Kuinka vaikea onkaan kömpelöillä sormilla avata tuota kovamuovista pakettia, jonka sisällä on herkkääkin herkempi muistikortti. Jumankavita.

Välillä mietin ihan tosissani, pitäisikö keittiövarusteisiini todellakin kuulua timanttipora ja rälläkkä. Ja hommaanko poraani 50 millin vai peräti 59 millin terän? Kummalla esimerkiksi punajuuripurkki aukeaa nopeammin? Onko rälläkkä tuo kumpi? Sitten pitää hommata vielä kuulosuojaimet ja suojalasitkin, sillä ihan työturvallisuuden takia rälläköinti vaatii niitä. Älytön noidankehä: seuraavaksi joudun miettimään, mistä materiaalista tehdyt suojalasit soveltuu keittiöön parhaiten ja pitäisikö kuulosuojaimissa olla radio. Ei enää yhtään hymyilytä - siinä vaiheessa kun säilykepurkin pitäisi olla jo auki, minä selailen vielä sopivaa radioasemaa. Ei Jumankavita.

Mutta mikä on kaikkein turmiollisin, järkyttävin, värisyttävin, epäonnistunein, lipevin, häijyin, pahanilkisin, kiperin, typerin, tukalin, persein, moraalittomin, juonikkain, huonotapaisin, kelvottomin, rikollisin, surullisin, närkästyttävin, ahdistavin ja ennen kaikkea rasittavin paketti?

Aivan. Jäätelöpaketti. Tarkemmin sanottuna Valion litran jäätelöpaketti. Aivan täysin perseestä. Lue: Aiii-vaaan-täyyy-siiin-perrr-seeee-stä. Pitäisikö siinä ihan tosiaan olla jokin idea?! Revi viivaa pitkin. No revi keskenäsi! Koko paska hajoaa käsiin kuin viilistä veistelty bambi. Haloo Helsinki tai Valio ainakin, olisiko taas tuotekehittelyssä työsarkaa? Tuhlasin jo kaikki napalmini Herra Snelmannin maksamakkarapötköpaketin kehittäneeseen osastoon - ehkä saan palmia vielä jostain pimeiltä markkinoilta. Makuuhuoneestakin paloi juuri valo. Joku on joskus väittänyt, että jäätelöpaketti on niin tosi kätevä, kun sen saa vielä niin kätevästi kiinnikin. Millä logiikalla, häh? On varmaan halunnut tahallaan ärsyttää minua. Tämä on yksi niistä tavoista, joilla minut saa räjähdysherkäksi.

Itse jäätelö on jälleen kerran hyvää, vaan mikä siinä paketissa maksaa. No ei mikään. Sepä se. Helppo vastaus kysymykseeni.

Vuohenjuustoa tuijottavat miehet

Polkkapossun uusin filmatisointi Vuohenjuustoa tuijottavat miehet on satiiria, kilttiä sellaista. Näyttelijät Päärynä, Paprika, Chili, Chevre, Honey, Punasikuri ja Broilerin tissi edustavat tämän hetken ehdotonta lempikaartia. Vaikka lautasella vilahtelee vienosti myös rinta, ei kyse ole aikuisviihteestä. Syntisen hyvä kattaus kaikkinensa.




Hunajainen vuohenjuusto-broileritoast

erikoissalaatteja (punasikuri, frisee jne.)
oliiviöljyllä jatkettua pestoa
paprikaa kuutioituna
päärynää kuutioituna
chiliä kuutioituna
vuohenjuustoa
paahtoleipää
juoksevaa hunajaa
JA SE BROISKURINTA KANS VÄLIIN KYPSÄNÄ (Kiitti Inna)


Heitä lautaselle salaatteja pediksi ja nakkaa päälle juoksevaa pestoa. Lisää paprika, päärynä ja chili. Paahda leipä paahtimessa ja mikrota vuohenjuustokiekko hyvin pikaisesti. Älä pilaa rakennetta ylinukettamisella. Laita leipä salaatin päälle, vuohenjuusto leivän päälle ja kunnon noro hunajaa kruunuksi.

Paras omenapiirakka

Heittäytyä Hansu Hanheksi ja nauttia Kaino-Vieno Ankan omenapiirakkaa. Pehmeän rapsakka kansi, muheva sisusta, karamelisoitunut sokeri ja kanelissa mehustuneet omenat. Tämä omenapiirakaa on ehkä parasta, mitä vedestä, jauhoista, voista, kanelista ja omenoista voi saada aikaseksi. Tämä on ehkä paras omenapiirakka, jota olen syönyt. Tämä on juuri sellainen piirakka, joka laitetaan ikkunalle jäähtymään ja jonka Hansu, Karhukopla tai Ben Zyskowicz käy rötväämässä. Mutta siihen on täysi oikeutus: Hanhi, Karhu tai ihminen, joka ei sitä tee, on täysi idiootti. Varastamisen ohella toinen vaihtoehto on tekeminen itse.

Verrattuna perinteisen suomalaisen pullamössöpiirakan tekemiseen tässä joutuu näkemään hieman enemmän vaivaa, ei kuitenkaan liiaksi. Vaan niinhän se on: söisi kattikin kaloja, vaan ei kastais kynsiänsä.

Tämä piirakkaa pitää valmistaa Granny Smith -omenoista. Tiedätte varmasti nuo erittäin happamat vihreät hyväkkäät, jotka haukatessa nostavat suupielet hymyyn - ei pelkästään ilosta vaan myös kirpeydestä. Tuo on muutenkin hyvä omenalajike ruoanlaitossa, se ei tummu kuorittuna yhtä nopeasti kuin monet muut lajikkeet. No tässä tapauksessa sillä ei olisi muutenkaan niin väliä. Granny Smith soveltuu hyvin myös kakkuihin, leipiin, kekseihin, verkkareihin, muffinsseihin ja kompotteihin. Nopea ja helppo jälkkäri syntyy kuutioimalla omena, päälle sokeria, voita, kanelia ja kardemummaa, hetkeksi mikroon ja vaniljajätski kyytipojaksi. Uuh, aah. Ainakin yhtä herkullista kuin jokin yhtä herkullinen.

Granny Smith -lajike kehitettiin oletettavasti vuonna 1868. Tällöin Japanin pääkaupunki vaihdettiin Kiotosta Tokioon ja Suomi oli keskellä nälkävuosia. Kumpikaan ei varsinaisesti ollut seurasta uudesta omenalajikkeesta, vaikkakin pääkaupungin siirtyminen Tokioksi söi Kiotolaisia omenaviljelöitä niin paljon, että omenantuonti Suomeen seisautettiin useaksi vuodeksi. 17% Suomen väestöstä kuoli nälkään.


Paras omenapiirakka (american style)

Taikina:

4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g margariinia
½ dl vettä

Vedä ainekset tehosekottimessa sileäksi massaksi ja anna taikinan levätä hetki kelmussa jääkaapissa. Tällöin siitä tulee kaulittava.

Täyte:

1 kg omenoita (Granny Smith)
1½ dl sokeria
suraus vanilliinisokeria
1½ rkl vehnäjauhoja
½ dl sitruunamehua
1½ tl kanelia
muutama nokare voita


Kuori omenat ja leikkaa sormenpään kokoisiksi kuutioiksi. Heitä kulhoon ja joukkoon sokeri, vanilliinisokeri, vehnäjauhot, sitruunamehu ja kaneli. Anna mehustua tunti.

Kauli taikina kahdeksi pyöreäksi levyksi n. 26cm halkaisijaksi. Voitele vuoka ja painele toinen levy pohjaksi. Peukaloi taikinaa hieman reunoillekin. Kaada mehustuneet omenat pohjan päälle, muutama nokare voita ja vedä toinen taikinapala kanneksi. Katso, että reunat ovat tiiviisti kiinni. Sörki haarukalla muutama pistos kanteen, ettei piirakka räjähdä uuniin. Paista alatasolla 200 asteessa reilu puoli tuntia. Piirakan ei ole tarkoitus ruskistua.

Kauho sisuksiin vaniljajätskin kanssa uima-altaalla Emiraateissa. Älä menetä hermojasi jätskipaketin avaamisen kanssa. Siitä enemmän ensi kerralla.

Sinfonia korvapuusteille ja yhden miehen piiritanssi

Allegro

Vähemmästäkin nousee kosteus kielelle, en pysty vastustamaan vastaleivotun kanelihyväkkään tuoksua. Sieraimellisen imettyäni olen euforiahuumassa kuin ensikatseen kohtaama ensikatse. Leijahdan usean sentillisen, menetän oman tahtoni ja olen houkuteltavissa. Kunhan saan pullaa. Kanelipullaa. Korvapuustia. Leivon taikinan – allegro. Tai ehkä vielä nopeammin.

5 dl maitoa
1 tuorehiiva
1½ tl suolaa
reilu 2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
15-16 dl vehnäjauhoja
150 g voita

Liotan hiivan kädenlämpöiseen maitoon ja sekoitan joukkoon suolan, sokerin, kardemumman ja munan. Lisään jauhot hiljalleen aluksi kuitenkin reippaasti vatkaten. Vaivaan taikinaa enemmän kuin olin kuvitellut. Lisään pehmeän voi alustamisen loppupuolella.

Adagio

On aika rauhoittua. Jätän taikinan kasvamaan. Se on aina yhtä ihmeellistä, en laittanut joukkoon edes corpus cavernosumia. Vaivaan taikinasta ilmakuplat pois ja kaulin isoksi levyksi.

Scherzo

voita
kanelia
sokeria
(vaniljasokeria)

munaa voiteluun

Levitän levylle voita, kanelia ja sokeria. Mieluiten enemmän kuin vähemmän. Luovun minimalistisuudesta ja heittäydyn taas vietäväksi. Se hyvä tuoksuhan tulee juuri kanelista, se pullan tuoksu. Olen luvalla ronski ja viskon ennennäkemättömiä määriä. Menen täysin sekaisin ja tunnen suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta kanelin kanssa. Käärin rullalle ja leikkaan 4 sentin vinopaloiksi tehden joka toisen viillon eri suuntaan kuin edellisen. Jokaisen palan keskeltä painan sormella niin, että muodostuu korvat. Ei niiden tarvi kauniita olla, ainakaan tällä kertaa. Annan puustien kohota jälleen. Voitelen munalla, koska kuten sanottua, olen luvalla ronski. Heitän vielä sokeria (tai raesokeria) päälle. Paistan 225 asteessa n. 10 minuuttia.

Rondo

On aika vetää piiritanssiksi. Haukkaan hiukan jäähtyneestä kanelilumouksesta peukalollisen, otan itseäni toisesta kädestä kiinni ja alan tanssia. Tämä on kai sitä yhden miehen piiritanssia, johon vain hurmioitunut possu voi itsensä kehkeyttää puraistuaan kanelipullaa.

Annetaan Kenwoodin yleiskone sitä eniten haluavalle

Mitä yhteistä on välipalalla, lounaalla, päivällisellä ja jälkiruoalla? Kaikki ne voidaan tehdä leivästä, jonka tärkeydestä muistutetaan taas Leipäviikolla 18. – 24.10. Leipäviikon kunniaksi järjestettävä reseptikilpailu kannustaa suunnittelemaan leivästä uudenlaisia ruokalajeja.

- Monille suomalaisille leipä kuuluu olennaisena osana päivän aterioihin, mutta sen muuntautumiskykyä ei välttämättä osata hyödyntää. Leipä taipuu moneen muotoon, ja sitä on helppo muunnella jokaisen ruokailijan makuun sopivaksi, toteaa Leipätiedotus ry:n toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen.

Leipä on paitsi maistuvaa, myös terveellistä purtavaa, sillä se sisältää reilusti elimistölle tarpeellisia kuituja. Kun leipä päällystetään tuoreilla kasviksilla, kuidun määrä vain lisääntyy. Vaikka tumma leipä onkin perinteinen kuitulähde, myös vaaleista leivistä löytyy runsaskuituisia vaihtoehtoja.


Jos bravuureihisi keittiössä kuuluu jokin leivästä tehty ruokalaji, nyt on hyvä aika tuoda resepti julkisuuteen. Leipätiedotus järjestää Leipäviikon kunniaksi reseptikilpailun, jossa etsitään uudenlaisia tapoja käyttää leipää. Kilpailun ideana on käyttää raaka-aineena valmista leipää, ja loihtia siitä purtavaa välipalaksi, pääateriaksi tai vaikka jälkiruoaksi.

Mensonen lupailee hyvää kisamenestystä reseptille, jossa leipää käytetään uudella ja yllättävällä tavalla. Leipätiedotuksen verkkosivuilta voi käydä katselemassa, millaisia reseptejä leivästä on jo olemassa.

Leipäreseptikilpailu starttaa Leipäviikon alussa 18.10. Valmiit reseptit lähetetään kuvineen asiantuntijaraadin testattavaksi www.leipatiedotus.fi -sivuston kautta. Voittaja palkitaan Kenwoodin yleiskoneella, ja kilpailun parhaat reseptit julkistetaan Leipätiedotuksen verkkosivuilla.

Lähde: Leipätiedotuksen tiedote

Makea kuin meksikolainen makkara muttei sinne päinkään

Parhaimmillaan nektariini on mojottavan makea ja maistuu vähän samalta kuin kuivattu banaani. Täydellinen nektariini on mehukas pullukka, joka syöksee nesteitä ympärilleen, kun sitä hennosti rouskaisee. Joku joskus purnasi minulle, kuinka kaupoissa myytävät nektariinit ovat aina raakoja tai ainakin puolikypsiä. No niin ovat, niiden pitääkin olla. Kypsä nektariini antaa periksi jo kun sitä painaa kevyesti sormella - vaan kukapa ei. Mutta kuka tuollaisia jo valmiiksi runtattuja hedelmiä haluaisi natustaa. Eihän niitä ole vaikea kypsyttää kotonakaan.

Mistä mahtaa johtua, etten ikinä meinaa muistaa, onko nektariini hedelmä vai mehua?! Molemmat herättävät makeita mielleyhtymiä, mutta on se vaan hankalaa. Hankalaa on myös hyvän kampaajan löytäminen, onneksi se ei koske minua. Parturini kyllä koskettelee niskaani, and I like it.

Nektariini ei ole luumun ja persikan risteytys, kuten voisi hyvin kuvitella. Todennäköisesti alkunektariini on ollut persikkapuussa kasvanut nukaton mutanttipersikka, joka on sittemmin kehittynyt omaksi lajikseen. Voisinkin verrata täydellistä nektariinia eräänlaiseen tarkemmin määrittelemättömään lähes karvattomaan hedelmään, jonka nimeä en vaan nyt millään jaksa muistaa.



Hedelmätarhurin homeinen
broiskusalaatti

Broiskufileitä
Nektariinia
Säilykepäärynöitä
Sinihomejuustoa
Pähkinöitä (cashew, hassel...)
Salaattia
Rucolaa
Balsamiviinietikkaa
Oliiviöljyä
Mustapippuria myllystä
(tomaattia)

Paista broiskut, leikkaa nektariinit ja päärynät lohkoiksi. Murenna homejuusto ja sekoita aineet. Kaada päälle viinietikkaa ja oliiviöljyä. Rouhi vielä mustapippuria myllystä.

Pork-kanasämpylät

Jos minulla olisi kaksi leipää, söisin toisen ja jäljelle jääneen myisin. Rahoilla ostaisin hyasintteja ja liljoja. Leipä ravitsee vartta ja kukat sielua.

Sämpylöihin minulla on herkullinen resepti, siihen kun lisätään 1,5 dl porkkanaraastetta saadaan porkkanasämpylöitä. Piimää käytän nesteessä sen vuoksi, että sämpylät pysyvät kauemmin tuoreen tuntuisina.


Porkkanasämpylät

5 dl nestettä = 4 dl vettä + 1 dl piimää
1½ rkl siirappia
½ rkl suolaa
1 rkl yrttejä
1 pss kuivahiivaa
3-4 dl sämpyläjauhoja
rypsiöljyä
1 dl vehnäleseitä
8-10 dl vehnäjauhoja
oliiviöljyä

porkkanaraastetta (sekoita joukkoon kun olet lisännyt osan jauhoista)

Lämmitä neste 42 asteiseksi. Lisää siirappi, suola ja yrtit. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoja ja lisää jauhot ja leseet hiljalleen alustaen. Lisää loppuvaiheessa rypsiöljy. Taikinasta ei saa tulla kovaa, mieluiten vähemmän jauhoja kuin liikaa. Kohota taikinaa n. 30 minuuttia liinan alla, leivo pitkulaisiksi sämpylöiksi ja kohota taas liinan alla 10 minuuttia. Tee pari viiltoa veitsellä pintaan, kaada päälle loraus parasta oliiviöljyä ja paista uunissa 200 asteessa kauniin ruskeiksi.

Kun sormi osoittaa kaprista, tyhmä katsoo sormea

Voiko olla mitenkään mahdollista, että niistä ruoista, joista meikä valtavasti pitää, ei kaikki välttämättä pidäkään. Siis minullahan on todella kultivoituneet reseptorit ja ne kyllä tietävät. Vai onko niin, että pidän makuaistillisia kokemuksia samanlailla hyvinä kuin juopunut pitää omaa humalatilaansa monesti lähes selvänä.

Niinhän se on, kaprikset kuuluvat siihen kategoriaan, että niitä joko riettaasti rakastaa tai verisesti vihaa. Itse kuulun rietastelijoihin, epäilemättä. Olen oppinut makuun hiljaa hiipien, muutamien kokeilujen jälkeen.

Mietiskelin juuri, miltä kapris maistuu. Jos lähtisin suosittelemaan marjaa jollekin, mitä siitä kertoisin. Suolaisia. Poinks, meikäläinen pitää suolasta. Kesähelteillä huomasin, kuinka tärkeää suola on elimistölle. Opin, että kun juo paljon nestettä, on paljon viisaampaa napsia suolaisia pikkupaloja kuin sekoittaa veteen hirveä määrä suolaa ja pakottaa se elimistöönsä. Vaikka elimistöön pakottaminen onkin toinen nimeni yleisemmin tunnetun Petrin ohella. Suolaisen lisäksi kaprikset ovat kirpeitä. Aaah, kiihottavan kirpeitä. Poinks, meikäläinen pitää kirpeästä. Tämä tietysti viedään äärirajoilleen karkkien kanssa: pöydälläni onkin muuten pussillinen kirpeitä renkaita, Dragster 2000 super sura -karkkeja, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan ansaitsisivat maailman meriä halkovan yhteisylistyslaulun. Kaprikset maistuvat oliiveilta. Poinks, meikä pitää oliiveista.

Jämähdin nyt pahasti miettimään, voiko jonkin marjan mausta kertoa sanomalla, että se maistuu oliiveilta. Ei oliivi ole mikään maku.
Tuplajämähdys.

Alan suunnitella jo nyt huomista spontaanina olemista.



Wasabilla sivelty grillilohi (alkuruoka 3:lle)

erikoissalaatteja
balsamicoa
oliiviöljyä
300 g lohta fileenä
wasabia
sormisuolaa
muutama iso kapris

valkosipulilla siveltyjä grillattuja leipäsiivuja

Tee salaateista peti lautaselle, mausta balsamicolla ja oliiviöljyllä. Leikkaa lohi 100 g siivuiksi, kaada siivut kyljelleen ja kierrä rullalle. Paista tällaisena grillissä ja heitä päälle suolaa. Sivele kalan pinta wasabilla. Nosta salaattipedille ja laita päälle pari isoa kaprista.

Mielipiteitä ilman arvostelukykyä?

Olen ehkä hiukan pettynyt itseeni. Tai sitten en ole, asiaa pitää pysähtyä ensin miettimään, ennen kuin sitä alkaa edes ajatella.

Tein pyrähdyksen Idän basaarissa Turun itäkeskuksessa. Se on monikulttuurinen kauppapaikka, joka on tarkoitettu palvelemaan etukädessä maahanmuuttajia. Sanoisinpa, että loistava paikka: ruoka-aineita, joita vain harvoissa kaupoissa on tottunut näkemään. Hirmuiset määrät erilaisia papuja, linssejä, säilykkeitä, ihmeellisiä kaloja, erikoisia hedelmiä, bosnialaista makkaraa, hapatettua suolaheinää, johanneksenleipäpuusiirappia ja lähes mitä vaan. Lihatiskistä voi ostaa halal-lihaa eli lihaa, joka on teurastettu islamin sääntöjen mukaan. Halaliksi päätynyt kana ottaa viimeisen vilkaisunsa Mekkaan päin, kaulavaltimo napsahtaa oikeaoppisesti poikki ja joku joikaa Bismillah-Allah-hu-Akbar, Allah on suurin tai jotain. Kaikki veri valutetaan hiljalleen pois. Väkisin nousee kysymys, onko eläin ensin tainnutettu Suomen lakien mukaan vai sätkiikö kaveri viimeiset henkäyksensä kidutuksen rajamailla.

Tultiin siis asiaan, jossa olen pettynyt itseeni: kyse on ennakkoluuloista. Olen aina pitänyt itseäni suvaitsevaisena ja masentunut helposti karvakäsi-/heimoveliretoriikkasta, jota ihan liikaa kuuleen ympärillänikin. "Niiden kebabpaikoissakin on ihan paska hygienia ja vaikka kuka on saanut niistä ruokamyrkytyksen." Jotenkin nyt tuntuu, että olen itse syyllistynyt samaan. Mietin nimittäin eilen, ostaisinko jotain tuosta lihatiskistä ja pikaisesti ajattelin, etten varmaan ostaisi. Onko kyseessä terve ajattelun taso? Mikä perustelee sitä, etten ostaisi, mutta voisin ostaa saman tuotteen esim. prismasta, jos sitä myytäisiin siellä? Ensi kädessähän kyse on siitä, etten halua syödä pilaantunutta elintarviketta (tai siis ennakkoluuloista). Minulla ei ole hajuakaan, mistä basaarin lihat ovat tulleet, onko kylmäketju pysynyt kasassa ja kuinka niitä on oikeasti säilytetty. Totuuden nimissä, ei minulla tätä vastaavaa tietoa ole minkään muunkaan liikkeen systeemeistä. Kyse on ihmisistä. Ihan samanlailla prisman kalankäsittelijä on voinut jättää lihan seisomaan lämpimään muutamaksi tunniksi. Vaan onhan Suomessa kuitenkin kaiken maailman elintarvikevirastot ja muut terveysviranomaiset, jotka valvovat ruokapaikkoja/-kauppoja.

Samaan juttuun törmäsin pakasteiden kohdalla: altaassa uiskenteli mitä hienompia kaloja 10€/kg, mutta uskaltaisinko niitä ostaa. Kala nyt varsinkin on altis lämpötekijöille ja mistä sekin on mahtanut tulla. Periaatteessa voisin tiivistää filosofiaani: mitä kauempaa kala tulee, sen enemmän siinä on mahdollisuuksia olla riskitekijöitä. Sittareiden ja Prismojen kalatiskeilläkin tehdään pistokokeita ja löydetään pilaantuneitä kaloja. Miten sitten kaukaa tulleet kalat voisivat olla kunnossa.

Mutta ei minulla yhä edelleenkään ole järkevää perustetta olla ostamatta sitä. Kun ei ole tietämystä.

Kyse on siis ennakkoluuloista - tai pahimillaan jopa mielipiteistä ilman arvostelukykyä. Pettymykseni keskellä olen iloinen siitä, että olen tunnistanut ennakkoluuloni. Ennakkoluuloissahan on useimmiten kyse jostain tuntemattomasta: kun en tunne asiaan liittyvä todellisuutta, teen oletuksen, arvauksen tai yleistyksen. Tällöin joudun helposti stereotypioiden maailmaan ja se on paikka, josta haluan pikaisesti pois.

Ettei asia jäisi ihan allahisteiluksi, voidaan tutkia vielä, mitä ennakkoluuloille voisi tehdä. Kuten jo äsken mainitsin, olen tunnistanut ennakkoluuloni - sen on pakko olla hyvä lähtökohta. Toinen hyvä asia on taatusti, että pystyy pohtimaan omia ennakkoluuloja. Silloin voidaan ehkä jo ajatella, että ennakkoluulo ei enää olekaan pelkästään mielipide ilman arvostelukykyä. Ja nyt kun olen pystynyt pohtimaan ennakkoluuloja, mietin pitäisikö minun löytää itsestäni jotain erilaisuutta aiheuttavia tekijöitä, jotka ehkä myös osaltaan aiheuttavat ennakkoluuloja. Voisin helposti ajatella, että oman erilaisuuden hyväksyminen auttaa osaltaa hyväksymään myös muiden erilaisuutta. Välillä minua kyllä sanotaan kummalliseksi. Ei kai syyttä.

En siis ostanut hienoja kaloja enkä halal-lihaa - perskutarallaa, ostinpahan fenkolia. Aika kova äijä, joka fenkolia menee ostamaan, eikös?! Fenkolikin kyllä aiheuttaa ennakkoluuloja, yleensä ne liittyvät siihen, ettei sitä ole edes ikinä maistanut. No eipä tämä kyllä mikään kumma lisuke ollut, mutta paremman puutteessa sekin meni.


Grillatut fenkolit:

2 fenkolia
oliiviöljyä
valkosipulia
worchestershirea
timjamia
ruohosipulia
suolaa
pippuria

Halkaise fenkolit ja keitä niitä vartti. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja marinoi fenkoleja muutama tunti. Paista grillissä viitisen minuuttia molempia puoli ja sudi päälle marinadikastiketta. Tarjoa esim. hyvän voikastikkeen ja vaalean kalan kanssa.

Sudenkorentoja ja tyrnimarjoja

Latuskajalkailin jo aamusta Turun sataman rantamilla. Tuuleton, hiostava ilma ympäröi ääriviivani. Heitin paidan pois, alushousuja en ollut vaivautunut edes pukemaan: ponnahdin mereen kuin juuri rikkoontunut riippuliidin. Lähdin uimaan Airistoa kohti ja muutaman kilometriä kissaa uituani nousin kalliolle hengähtämään. Jääkautisella graniitilla maatessani tunsin hetkellisen yhteyden esihistoriaan - tunnetta lisäsi käsittämätön määrä fossiileilta näyttäviä sudenkorentoja tanssimassa itseään transsiin dervissien tavoin. Nousin seuraamaan metallinvihreänä hohtavaa kaunista korentoa, joka viekoitteli minutkin tanssiin. Yhteinen polkkamme herätti saariston henkiin.


Nyt kun sait minut ajatuksiisi tanssimaan alastomana kalliolla, vihellän paussiksi huiluuni. Paitsi että seuraavaksi korento ohjasi minut tyrnipensaiden luo. Siis tosiaankin, tyrnipensaiden. Kyllä niitä sitten näköjään kasvaa saaristossa. Ihan tosta vaan, suitsait sukkelaan.

Mitä siis teen kaikilla noilla marjoilla? Vaikka tyrnimarja onkin supermarja, en hae nyt lääkinnällisiä vaikutuksia vaan ihan puhtaasti makuelämyksiä. Jos sinulla on siis joku huippuhyvä resepti, kerro ihmeessä siitä. Eikä reseptin oikeasti tarvi olla edes huippuhyvä, kaikki kurakin kelpaa. Ainahan niitä voi jalostaa, repiä ideoita tai heittää suoraan roskikseen.

Nopean ideoinnin jälkeen seuraavat jutut ovat kehitteillä:

• Tyrni-tähtianismarmeladi
• Tyrnihillo
• Vaaleaa kalaa ja ranskankermapohjaista rakuuna-tyrnikastiketta
• Tiikerijääteöä eli siis vaniljajätskiä ja raidat tyrnistä
• Tyrnitiramisu
• Kookospannacotta ja tyrnihilloke
• Tyrni-kuohuviinisorbetti

Heh, kuten nyt huomaan, menee aika rennolla tassulla jälkkäreiden puolelle. Eli siis muitakin appeita kaivattaisiin jälskyjä kuitenkaan unohtamatta.

Antaa siis tulla.

Valkosuklaa-raparperi-mansikka-ricottajuustokakkku

Polkkapossu ei ole lopettanut blogiaan, aika railakkaasti töitä vaan.

Joku ehkä muistaa kehittämäni valkosuklaa-vadelma-ricottajuustokakun, joka ainakin kavereideni mukaan on yksi maailman parhaista juustokakuista. Turhaa vaatimattomuutta sanoisin. Päivitin ohjetta vähän sopivammaksi vuodenaikaan - ihmisethän innokkaana googlettavat, mitä kaikkea voisivatkaan tehdä pihoilla rönsyilevistä raparpereistaan.

Kuvahan on tuosta vadelma-ricottajuustokakusta, mutta eipä tuo mittään. Kovin samalta tuo toinenkin näyttää, raparperiraidat ovat vaan hieman vihreämpiä.


Valkosuklaa-raparperi-mansikka-ricottajuustokakku

Pohja:
200 g suklaakeksejä
80 voita


Täyte:
1 3/4 dl kermaa
260 g Panda-valkosuklaata

500 g ricottajuustoa
1 dl sokeria
3 kananmunaa
muutama tippa vaniljaesanssia

4 dl raparperia kuutioina
2 dl mansikoita
1/2 dl vettä
3/4 dl sokeria

Valmista pohja: Sulata hieman voita ja sekoita murskatut suklaakeksit sekaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele seos vuoan pohjalle.

Sulata seuraavaksi suklaa. Kaada vesihauteeseen kerma ja lisää suklaa sinne vähitellen hämmennellen. Tee lopputäyte. Sekoita ricottajuusto ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan sekoittaen. Tipauta joukkoon vaniljaesanssi. Yhdistä sulatettu suklaa loppuun täyteainekseen ja sekoita.

Valmista mansikka-raparperimössö. Yhdistä raparperi, mansikat, sokeri ja vesi kattilassa ja keitä niin kauan, että menee sopivasti mössöksi.

Kaada pohjan päälle puolet täytteestä. Runttaa sekaan puolet mansikka-raparperimössöstä. Kaada sitten mukaan lopputäyte ja taas puolet viivoina täytteeseen. Vedä veitsenkärjellä viivojen läpi, niin saat kakkuusi kivan kuvion.

Paista 170-asteisen uunin alaosassa noin tunti. Jäähdytä kunnolla kylmäksi ennen kuin alat edes uneksia kakun ottamisesta pois vuoasta. Maista mielellään vasta seuraavana päivänä, kun täyte on kunnolla tasoittunut. Parasta kolmen päivän päästä.

Tarjoa mansikkakastikkeen kanssa: mansikoita, tippa vettä ja sokeria. Keitä, aja sauvalla tasaiseksi ja jäähdytä.

Riisistä voisi tulla mieleen Japanikin

Kuu ja tähtet taivahalla vilkuttaa / renki tytön kanssa metsään nilkuttaa / pusi pusi kuuluu pian jo kuusen alta / tytön kamppaa kohta pojan jalka / kuusen vieressä on vanha pinja / poika häippää, taisi olla ninja / tyttö suree heti paljon Tapaniaan / tapahtumat sijoittuvat tässä vanhaan Japaniaan."

Ihan helmi tuokin.

Siinä missä meikäläinen pitää Uunosta ja Myrskyluodon Maijasta oheisjuttuineen, niin pidän myös riisiruoista. Klassikoista kuten Italian risotosta, Louisianan gumbosta ja jambalayasta, Portugalin cataplanista ja Marokon pilahvista. Espanjan klassikko on tietty paella, joka eroaa noista sisarukistaan ripauksella sahramia. Siis tosiaankin eroaa - minähän en paellaa tee ilman sahramia, tai jos teen, niin silloin olen jostain syystä sekaisin. Sekaisin voin mennä ihan helposti, vaikkapa durogesic-kipulaastarista tai seinäkelloista.
Mitä paellaan tulee, niin sehän on ihan loistavaa. Kyllä kansa tietää, yllättäen paella on taas jyväjemmareiden eli kaltaisteni ujojen maalaispoikien kehittämää ruokaa. Periaatteella kaikkea mahdollista pannulle niin hyvää tulee - loistava strategia.

Mitä paellaan kuuluu laittaa? No jos minulta kysytään, ja niinhän juuri teen itselleni, niin pakollisia aineksia ovat riisi, sahrami, valkoviini ja oliiviöljy. Suosin myös meressä lilluvia möllyköitä ja broiskua. Niin ja herneitä. Eli siis:


Possuhyvä Paella

1 keltasipuli
2 kynttä valkosipulia
1 keskivahva chilipalko
puolikas punainen paprika
150 g broiskun fileesuikaleita
oliiviöljyä
1,5 dl valkoviiniä
muutama desi kanalientä
kippaus riisiä
ripaus sahramia
puoli kourallista herneitä
puoli kourallista maissia
1 purkki savusimpukoita
katkarapuja (kuorittuja ja kuorimattomia)
suolaa ja pippuria
sitruunaviipaleita

Pilko sipulit, chilipalko ja paprika, freesaa niitä hetki oliiviöljyssä isolla paistinpannulla. Ota pois pannulta ja kypsennä fileesuikaleet. Kaada sekaan sipulit, paprika, valkoviini ja sahrami. Lisää muutaman minuutin jälkeen kanaliemi ja riisi. Kypsyttele ja lisää nestettä tarpeen mukaan. Lisää ihan lopuksi herneet, maissit, savusimpukat ja katkaravut. Tarkista suola ja pippuri ja lisää muutama viipale sitruunaa. Paella ei saa olla vetistä eikä riisi överikypsää.

Lehmä maistuu kinuskitoffeelta

Alkumakeaksi: Ray Charles_Georgia on my mind


Kiinnitä kerrankin huomiosi metallitönikkään, jossa lukee moloko s saharom. Ensinnäkin Moloko antaa minulle erinäisistä syistä hyvät fiilikset, toiseksi maito on yksi lempijuomistani ja kolmanneksi olen ehkä asunut joskus Venäjällä. Jos kaikille ei venäjä aukea, niin tässä lyhyt maidon oppimäärä:

• moloko = maito
• s = kanssa ( + instrumentaali)
• sahar = sokeri (inst. -> saharom)
• kirjaimet c=s, x=h, p=r (caxapoM)

Kyseessä on siis tötsy kondensoitua maitoa eli maitoa, josta on poistettu vesi ja lisätty sokeria. Sitä myydään myös makeuttamatonta versiota. Pääpiirteissään kondensoitua maitoa valmistetaan lämmittämällä ns. raakamaitoa 90 asteessa, jolloin haitalliset mikro-organismit kuolevat, rasvan erottuminen hidastuu ja hapettuminen estyy. Kun tarvittava määrä vettä on haihtunut, lisätään sokeria, jolloin sakkaroosi lisää nesteen osmoottista painetta. Tämä vaikeuttaa mikro-organismien kasvua tulevaisuudessa. Kondensoitu maito voi säilyä avaamattomassa tölkissä vuosia.

Mutta mihin sitä käytetään? Lähinnä jälkiruokiin kai. Intiassa pakerretaan pista kulfia, eräänlaista pistaasijäätelöä. Filippiineillä populaariversio crème bruleesta tehdään kondensoidusta maidosta. Uudessa-Seelannissta valmistetaan mielenkiintoista salaattikastiketta, johon tulee tiivistetyn maidon lisäksi etikkaa, suolaa ja kuivasinappijauhetta. Puolasta tiedetään kaymak, joka on ihan helmi naiseksi. Kondensoitua maitoa keitetään purkissa pari tuntia, jolloin tuloksena on kinuskikastiketta.

Meillä Suomessa on tajuttu kaymakin hienous. Ja koska olemme kärsivällinen kansa, keittelemme maitoamme tunnin enemmän. Tuloksena on mielenkiintoinen kinuskin ja toffeen välimuoto. Tiedätte varmaan lehmäkarkit, no tulos on aika paljon vastaavan makuinen.
Tästä saa hyvää materiaalia kakkuiluun.



Kinuskitoffee

1 tölkki kondensoitua maitoa
kattila
vettä

Keitä tölkkiä kiehuvassa vedessä kolme tuntia siten, että purkki on kokonaan vedenpinnan alapuolella. Lisää vettä tarvittaessa. Mitä vähemmän aikaa keität, sitä juoksevampaa tulos on.

Halajaa Kreikkaan

Mustapavuilla, sienillä ja chilillä täytetyt tomaatit ja fetaa
(alkuruoka 4 hlölle)

4 tomaattia
150 g Go Green -mustapapuja huuhdeltuna ja haarukalla puolittain murskattuna
½ prk herkkusieniä
1 voimakas chili pilkottuna
pieni puristus sitruunan mehua
kuivattua rakuunaa
Maasdam-juustoa

erikoissalaatteja
fetaa
hyvää oliiviöljyä
mustapippuria

Leikkaa tomaateista lakki pois ja kaiverra sisukset mäkeen. Heitä kippoon pavut, sienet, chili, sitruunamehu ja rakuuna. Sekoita. Täytä tomaatit seoksella ja raasta päälle juustoa. Paista 215-asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Laita lautaselle salaatteja, päälle kunnon siivu fetaa, jolle lorautat reilusti oliiviöljyä ja rouhaiset mustapippuria.

Söin muuten Mailasen Sinin itujen kanssa. Ihan törkyhyvää. Ja tomaattihan menee yhtä hyvin kuumana kuin kylmänäkin.

Karamellisoidut inkiväärit ja ginger ale

Jos näitä aikoo tehdä, kannattaa pitää inkiväärin vihtovan voimakkaasta mausta. Sokeriin kuorrutettunakin se on jäätävän voimakasta ainetta. Jopa itselleni kyseessä on rajatapaus, mutta yleisen pahan vuoksi laitan ohjeen kuitenkin tänne. Ja mikä parasta, samassa valmistuu puolivahingossa ginger alea. Sitä tietysti nautitaan tällaisena kuumana kesäpäivänä ilman paitaa auringossa heinien kutittaessa varpaita.


Karamellisoidut inkiväärit

2 dl kuorittua pilkottua inkivääriä
6 dl vettä
2 dl sokeria
sokeria inkiväärin pyöräyttelyyn

Kiehauta vesi, lisää sokeri ja anna sulaa. Keitä inkiväärejä sokerivedessä 5 minuuttia. Ota palat pois vedestä, säästä vesi. Anna kuivua puoli tuntia ja lämmitä uuni 200 asteeseen. Laita inkiväärit uunipellille ja paista niitä niin kauan, että ne alkavat hiljalleen kuivua, mutta ovat kuitenkin vielä mehukkaita. Pyörittele lopuksi sokerissa. Anna vetäytyä pari tuntia ja inkiväärin imeä sokeri. Pyörittele uudestaan sokerissa.



Ginger ale

äskeisestä ohjeesta jäänyt neste
4 dl vichyä
puolikkaan sitruunan mehu

Sekoita ja jäähdytä.

Appelsiini-calvadoskastike

Nyt on appelsiinien sesonkiaika: ne ovat parhaimmillaan tammikuusta maaliskuun loppuun. Suopeana sitrushedelmien ystävänä mutustelen noita talvisynkkyyttä värittäviä palleroita kuin ohimennen - vaikken niistä ohi pääsekään.

Appelsiineissa on eroja kuin puutarhatontuissa. Kuten tontutkin, kannattaa appelsiinit valita huolella, hukkareissut kun eivät ole järkeviä kuin Ähtärin eläintarhaan. Minulla on käsittääkseni aika normaalikokoinen napa: se on pienempi kuin Agia, mutta isompi kuin Nokian laturissa oleva. Jos pitää makeista appelsiineista, kannattaa valita isonapainen möhkäle. Minä suosin appelsiinilajikkeita, joissa on kunnon tönkkö - päättelen siis pitäväni makeista. Navan ohella tärkeä on myös paino. Valitsen kaupassa muutaman samankokoisen appelsiinin ja kevyimmät heitän välinpitämättömien otettaviksi. Oletettavasti kevyissä on kuitenkin vähemmän nestettä kuin muissa samankokoisissa. Ja kuiva appelsiinihan on yhtä turha kuin nautaravintola Varanasissa.


Appelsiini-calvadoskastike vaalealle kalalle 4-5 annosta
(lue: kuhalle)

2 appelsiinia
1½ dl kalalientä
2 dl kuohukermaa
1 rkl calvadosia
70 g voita
kuivattua rakuunaa


Kuori appelsiinit ja vedä monitoimikoneessa tasaiseksi. Painele siivilän läpi. Yhdistä kattilaan kalaliemi ja appelsiinimönjä ja keitä niin kauan, että nesteestä on puolet jäljellä. Lisää kerma ja calvados ja keittele hetki kasaan. Suurusta maizenalla. Sulata paloiteltu voi hiljalleen kastikkeeseen. Mausta kevyesti rakuunalla ja tarkista suola.

Jos haluat enemmän appelsiinin makua, pese kuori hyvin ja ota pikku suiroja siitä kastikkeeseen mukaan. Kastikkeen ei ole kuitenkaan tarkoitus peittää kuhan ominaismakua, joten ole varovainen.

Allekirjoittanut veteli tätä bambukorissa höyrystetyn kuhan ja paprika-sipulirisoton kanssa. Erittäin hyvää.

Hiuksesi ovat kuin vuohilauma

Tarinoitsija höpöttelee...

Tunnustan: kun nuuhkin tiettyjä mausteita, homma lähtee lapasesta kuin likinäköisellä lottovoittajalapamadolla suolistomyymälässä. Sahrami aiheuttaa juuri näitä tuntemuksia.

Välillä naurattaa, kun sahramia pidetään niin turkasen kalliina mausteena. Hinta-kilo -suhe varmasti onkin villi, mutta kuka tolvana sitä kilotolkulla kaappiinsa ostaisi. Turussa hinta-kilo -suhetta kutsutaan sivistyneemmin kilohinnaksi, kirjoittajan huomio. Olen jopa törmännyt hemmoihin, jotka jättävät ruoan tekemättä sen vuoksi, että siihen tulee sahramia. He kun ovat kuulleet sen olevan maailman kallein mauste. Visa naukumaan vaan: kyllä se vajaan kolmen euron ostoksen kestää jos kerran ne muutkin raaka-aineet hummerin munista viiriäisen pyrstöihin asti.

Sahramia saadaan kukasta nimeltä crocus sativus. Suomenkielistä nimeä en tiedä, mutta arvaan, että se on joku krookus, höhöhöööö. Tai sitten se on maustesahrami. Vaikka nimestä tuleekin enemmän mieleen joku mystisesti kukkiva sukupuolitauti - tai siis jollain voisi tulla mieleen.

kuva linkitetty sivulta http://www.types-of-flowers.org/pictures/saffron_crocus3.jpg



Kohta muuten kukkii jo kirsikkapuutkin. On se niin #¤!"#n kaunista.


...kunnes uskontotieteilijä ottaa (maailman)vallan...


Sahrami mainitaan Raamatussa Kork.V. 4:11-14.

11. Sinun huulesi tiukkuvat hunajaa...sinun vaatteittesi tuoksu on kuin Libanonin tuoksu."
12. "Suljettu yrttitarha on siskoni, morsiameni, suljettu kaivo, lukittu lähde.
13. Sinä versot kuin paratiisi, jossa on granaattiomenia ynnä kalliita hedelmiä, koofer-kukkia ja narduksia,
14. nardusta ja sahramia, kalmoruokoa ja kanelia ynnä kaikkinaisia suitsukepuita, mirhaa ja aloeta ynnä kaikkinaisia parhaita balsamikasveja.

Voisiko paljon hienommin enää virkkoa, häh?! Vaikka täytyy kyllä samaan syssyyn todeta, että samassa joi'ussa kaveri ylistää armastaan kertomalla, kuinka hänen hiuksensa ovat kuin vuohilauma, joka laskeutuu Gileadin vuorilta. Rohkea tyyppi - itse harkitsisin uudestaan, jos yrittäisin kehittää pienimuotoista romanttista viriämistä. Vaikka toisaalta olisi se ainakin hyvä yritys. Panen osioon To-do.

Veisusta kuitenkin käy ilmi, että sahramia on käytetty tuolloin tuoksuttamiseen. Antiikin aikana sillä hajustettiin mm. kylpylöitä, teattereita, temppeleitä ja laajakaistamyymälöitä. Varmasti sillä annettiin eteriikkaa myös karvaisille kainaloille ainakin jossain muodossa.

Tuoksuttamisen ohella sahramia on käytetty laajalti myös värjäämiseen. Kreikkalaisten jumalolentojen kerrotaan pukeutuneen juuri sahramilla värjättyihin vaatteisiin. Buddhalaisille, hinduille ja jainalaisille sahraminkeltaisella on omat merkityksensä. Buddhalaiset munkit pukeutuvat juuri tuon väriseen kaapuun. Väri kuvastaa nöyryyttä ja vetäytymistä materialistisesta maailmasta, luopumista. Hinduilla sahraminkeltainen näkyy patsaissa, lipuissa, kaikkialla. Se viittaa tuleen, joka reflektoi ylintä olentoa. Sikhiläisille kyseinen väri saa militantin implikaation.

... ja saa kokkikin vuoronsa.


Tämän ruoan valmistamiseen menee vajaa vartti.

Sahrami-graavilohikastiketta ja penne-pastaa

pussillinen penne-pastaa
1 pienehkö punasipuli
1 laakerinlehti
1 dl roseviiniä (valkkarikin menee)
ripaus sahramia (ei liikaa, muuten katkeroituu)
2 dl kermaa
150 g graavilohta
pippuria
napolitana mixiä (rucolaa, mizunaa, punajuurikkaan lehtiä, pinaattia)
oliiviöljyä
parmesaanijuustoa

Keitä pasta suolavedessä napakan kypsäksi. Pilko sipuli ja freesaa pannulla. Heitä joukkoon laakerinlehti, roseviini ja sahrami. Kiehauta ja lisää kerma. Kiehauta taas ja mausta suolalla ja pippurilla. Nouki laakeri. Heitä pariksi minuutiksi kevyesti pilkotut lohet.

Sekoita kastikkeeseen pennet ja möyhi joukkoon napolitanat. Kokoa lautaselle annos, lorauta päälle oliiviöljyä ja veistele vielä muutamat lastut parmesaania.

Kuka pelkää valkoista, hyvinruskettunutta heteromiestä

Ajatelkaas tätä: Musta Pekkaa kutsutaan nykyisessä Mikki Hiiri -maailmassa enää pelkäksi Pekaksi. Aika säälittävää. Onko joku oikeasti edes ajatellut, että Musta Pekka olisi neekeri. Itse näin hänet aina partasänkisenä rikollisena, joka huonolla menestyksellä yritti jallittaa Mikkiä. Sen saatan ymmärtää, ettei neekerinsuukkoja enää ole tai ettei lapsille enää opeteta kuka pelkää mustaa miestä -leikkiä. Mutta että Musta Pekka on riisuttu Pekaksi. Pöyristyttävää pikkusieluisuutta.

Osoittaako tuo sitten suvaitsevaisuutta, vai onko se kohteliaisuutta? No paskat se ole kumpaakaan. Mustan poistaminen Pekasta on yhtä typerää kuin kiukutella eduskunnan puhemiehelle talousleikkauksista.

Tähän väliin ehdottaisin, että aletaan opettaa lapsille leikkiä nimeltä Kuka pelkää valkoista, hyvinruskettunutta heteromiestä!


Savupekonilla ja kantarelleilla täytetty mustapekkahirvi

hirven marinadi:

1½ dl rypsiöljyä
muutamia murskattuja katajanmarjoja
3 murskattua valkosipulinkynttä
1 dl kuivaa sherryä
mustapippuria
rosmariinia

Valmista marinadi sekoittamalla ainekset keskenään.


1 kg hirven pyöröpaistia

Leikkaa paistista kalvot pois ja laita marinoitumaan jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi.

nokare voita
1 sipuli
kourallinen kantarelleja pakastimesta
suolaa
paketti savupekonia
mustapekka-juustoa

Pilko sipuli ja paistele hetki voissa kuutioitujen kantarellien kanssa. Siirrä pois pannulta ja paista pekoniviipaleet pikaisesti.

Kuivaa paisti ja leikkaa auki eli tee siitä suorakaiteen muotoinen levy ja nuiji kevyesti. Leikkaa levylle muutama ohut siivu mustapekkaa. Lisää vielä kantarelli-sipuli -seos ja savupekonit. Kääri rullalle ja sido langalla kiinni. Paista pikaisesti pannulla pinnat kiinni. Laita uunivuokaan.

kastike:

marinadi
Portin demi-glace -kastikepohjaa purkki
2 dl punaviiniä
ripaus sokeria

Sekoita marinadiin 1 prk kastikepohjaa, punaviini ja ripaus sokeria. Kaada liemi uunivuokaan hirven seuraksi. Paista mietolämpöisessä uunissa sopivan kypsäksi.

Leikkaa viipaleiksi ja tarjoa pikkuporkkanoiden, puikulamuusin ja puolukkasurvoksen kanssa.