7.7.2007

Alahuuleni turposi, seisoin yhdellä jalalla, enkä nähnyt mitään

Voi sinua Ylimuuliseni minkä teit. Luulin jo välttäneeni haasteen, koska kukaan muu kuin sinä ei kuitenkaan uskaltaisi minua haastaa. Olen nimittäin megapelottava, mur mur. Mutta kun näin sinut haastettavan, kuulin ison naksahduksen: se oli tietysti selkärankani.

Haasteeseen vastaamisessa saattaa hieman kestää, sillä huomenna lähden Naantaliin Itämeren Kuparivuoreen, sieltä ehkä pikaisesti Kangasalan mökille ja sitten mahdollisesti pariksi päiväksi Kallioon retkeilemään Helsinki-kortilla. Jippi jippi jippi, Korkeasaareen katsomaan lajitovereita. Siis apinoita, ei possuja.

Ennen reissua päätin vielä nauttia hitaudesta ja vaarattomista tilanteista. Minä olen nimittäin ruokavammainen: varsin pahasti allerginen nektariineille. Heitin kolmella kierteellä botox-huulia uhmaten nektariiniviipaleita turpaani. Tuloksen tiesin jo minuutin päästä, kun alahuuleni kosketti tuolilla seistessäni lattiaa ja vasen silmäni oli näkökenttäni ulottumattomissa. Tilanteen kruunasi Teuvo Lomanin Kari ja radio, mitä en tietenkään saanut suljettua, kun en enää löytänyt sitä toisenkin silmäni muurauduttua umpeen. Hapuilin siis keittiöjakkaralla, alahuuli turvoksissa ihan Stevie Wonderina, eikä silti ollut yhtään popikoni olo. Keittiöjakkaralle jouduin tietenkin siksi, että harrastan välillä pylväspyhimysteilyä ja omassa keittiössä ei tule läheskään yhtä kiusaantunut olo kuin Hausjärven keskustaan johtavan tien varrella olevien kilometripylväiden nokassa. En kerro, miten juttu jatkuu, mutta tällä hetkellä olen melko varma, että olen elossa.

Mutta mutta. Nektariinia voin kuitenkin syödä, kun se on käynyt uunittelemassa. Joten siis...

Tässä piirakassa on ehdottoman hyvä pohja. Maistuu ihan vienosti rukiiselta, mutta sehän sopii punaviinimarjoille. Nektariinin makeus leikkaa kivasti viinimarjojen himokkaan happamuuden. Tarjotaan vaniljajätskin kanssa abcd lukot.



Nektariini-punaviinimarjapiirakka

Pohja:

1½ dl vehnäjauhoja
½ dl vehnäleseitä
½ dl neljän viljan puurohiutaleita
1 tl kanelia
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
2 dl sokeria

2 dl maustamatonta jogurttia
1 muna
75 g voita

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa jogu ja muna ja lisää niiden sekaan sulatettu voi. Sotke kuivat ja märät aineet keskenään taikinaksi. Voitele piirakkavuoka ja korppujauhota se. Painele taikina vuokaan.

Pohjan päälle

1½ dl punaisia viinimarjoja
3 pientä nektariinia viipaloituna
ripaus sokeria

Painele viinimarjat ja nektariinit taikinaan kevyesti ja ripauttele päälle vielä hieman sokeria. Paista 225 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Kun uppoan, vedän kaikki mukanani kuohuihin! Se on Mehumuulin luonto.

    Tervetuloa Kallioon. :-)

    VastaaPoista
  2. Olikin tosi tosi hyvä piirakkapohja!!

    VastaaPoista
  3. Tulossa ollaan. Kunhan vaan pääsis lähteen.

    Kokeilit siis pohjaa jo. Juu suosittelen, on hyvä. Toivottavasti piirakka muutenkin maistui :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos reseptistä, piirakka oli erittäin OK, tulee varmasti tehtyä toistamiseenkin! Raastoin vielä paistamisen jälkeen valkosuklaata päälle, ai jai ja.
    -S-

    VastaaPoista