14.2.2007

Omena-appelsiinipiirakan myötä kaikille hyvää ystävänpäivää

Pastanjauhajien esittelemä Ruokatorstai-kirjan omenapiirakka sai kuolan valumaan suustani. Halusin piirakkaani kuitenkin muutakin kuin omenaa, joten muuttelin ohjetta hieman. Lopputulos oli aivan mahtava, kuten epäilemättä alkuperäinenkin. Jos en olisi itse tehnyt, olisin maun perusteella veikannut, että täytteessä olisi ollut myös mairittelevan makeaa appelsiinimarmeladia.

Piirakka on jopa maultaan enemmän appelsiininen kuin omenainen, mutta pakko sanoa, että se ei kyllä häirinnyt hetkeäkään. Ystävättärelleni piirakka ainakin näytti maistuvan stifadon ja sitruunaperunoiden jälkiruokana. Niiden reseptit sitten seuraavissa postauksissa. Mutta nyt tämä.


Omena-appelsiinipiirakka

Pohja:

4½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
ripaus kardemummaa
150 g voita
1 dl kylmää vettä

Täyte:

4 isoa omenaa
2 dl hillosokeria
1 appelsiinin kuori
½ appelsiinin mehu
1½ tl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja
ripaus muskottipähkinää
70 g voita

kananmuna

vaniljakastiketta

Tee ensin pohja. Yhdistä jauhot, sokeri ja kardemumma kulhossa. Lisää hetken huoneenlämmössä ollut voipala kuiviin aineisiin ja nypistele seos muruiksi. Lisää
kylmä vesi ja muovaa taikinaksi. Laita taikina tuorekelmuun ja anna tasoittua kaapissa tunti.

Poista omenoista siemenkodat, kuori ja leikkaa viipaleiksi. Laita kattilaan pieni nokare voita, hillosokeri, raastettu appelsiinin kuori, mehu, kaneli, vehnäjauhot ja muskottipähkinä. Kuumenna seosta siten, että sokeri alkaa sulaa. Lisää omenat ja pyörittele niitä hetki sulaneessa seoksessa.

Ota taikina kaapista ja jaa se kahteen osaan: 3/5 ja 2/5. Tee isommasta osasta piirakalle pohja. Lisää taikinan pintaan hieman vehnäjauhoja ja kauli se ohueksi kahden leivinpaperin välissä. Nosta pohja voideltuun ympyrävuokaan. Kaada päälle omenaseos ja leikkaa voista reilusti lastuja päälle. Kaulitse myös toinen osa taikinasta leivinpaperien sisällä ja leikkaa siitä 1½ sentin kaposia kaistaleita. Asettele ne ristikoksi täytteen päälle. Ja jos jää vielä vähän ylimääräistä taikinaa, niin siitä sitten vielä ystävänpäivän kunniaksi sydän. Voitele ristikko kananmunalla.

Paista piirakkaa 175 asteessa n. tunti tai kunnes päällys on kullankeltainen. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajätskin kanssa.

7 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  2. Hei,

    en ole tainnut käydä täällä vähään aikaan, täällä on nyt kyllä niin paljon kiinnostavaa juttua mutta tulen takaisin paremmalla ajalla lueskelemaan. =)

    Hyvää ystävänpäivää! <3

    VastaaPoista
  3. Myöhäiset ystävänpäivä toivotukset Possulle ;)

    VastaaPoista
  4. hyvää ystävänpäivää

    VastaaPoista
  5. Myöhästyin tunnin. Silti hyvää ystävänpäivää ;)

    VastaaPoista
  6. Tuo piirakkahan on suorastaan sydämellinen! :)

    VastaaPoista