23.3.2006

Kohta tiriC

Kesää jo hieman odottelee. Se, mikä kesässä tökkii, on hyttyset - ja pahasti. Onneksi vanha kansa tietää, millä imuttajat saa hoideltua. Niitä voi lyödä halolla päähän tai sitten voi vuorata itsensä persiljalla. Hyttyset eivät kuuleman mukaan voi sietää sen tuoksua. Päähän lyöminen ei vaadi mitään remonttireiskamaista nokkeluutta, mutta persiljaturkki hakee jo pientä pelimannihenkistä kylähulluutta. Jos ei muuten kehtaa, voi laittaa vanhan nahkaisen lentäjähatun päähän. Sen kanssa uskaltaa tehdä mitä vaan. Muuten mikä loistava bisnesidea: Lapin soille persiljanmyyntikojuja. Tervetuloa taalerit. Ideaa saa käyttää. Kansanperinne kertoo, että persiljaa on käytetty myös reumatismin hoitoon ja päätäiden karkottamiseen. Pariisin ilotyttökatuja on aikanaan nimitetty persiljakaduiksi. Tuolla tuskin on ollut mitään tekemistä imuttamisen lopettamisen kanssa. Nimi juontanee juurensa persiljan ns. abortoivasta vaikutuksesta. Persiljaa ei suositellakaan raskaana oleville naisille, sillä suuret määrät voivat aiheuttaa keskenmenoja. U can call me Dr. Polkkapossu, vaikka en oikeastaan tiedäkään, mikä aine persiljassa tuon keskenmenovaaran aiheuttaa. Voihan se olla tietty rauta, koska sinnehän se surahtaa istukkaa pitkin sikiöön ja polkka vain soi. Eikös se niin ollut, että rautaa ei kovin paljon suositeltu raskauden aikana. Pois tästä aiheesta, sillä oloni alkaa tuntua vaivaantuneelta. Ei, en ole metroseksuaali.

Persilja on kyllä loistavaa kuin maatilamatkailu Nummi-Pusulassa. Ilman kumpaakaan ei tulisi toimeen tai jos tulisi, niin helposti vaikka ilman kumpaakin. Joka tapauksessa persilja on varmasti yksi tunnetuimpia yrttejä niin Turussa kuin muissakin oikein huikeissa metropoleissa. Maailmalla käytetään ehkä enemmän lehtipersiljaa; meilläkin sen suosio tuntuisi olevan nousemaan päin.

Seuraavan ruokaohjeen löysin jostain keittokirjasta, harmi vaan en yhtään muista mistä. Enkä oikeastaan muista ohjettakaan kovin tarkkaan, mutta kyseessä oli aika näyttävän näköinen alkupala. Tähän siis tulee vähän sovellettu versio, mutta sitähän ruoanlaiton pitää ollakin.


Persiljalla maustettua munasalaattia ja tiristettyä anjovista perunapedillä2 annosta



Pottuviipale

2 isoa viipaletta rosamunda-perunaa
oliiviöljyä
sitruunan mehua
suolaa ja pippuria

Keitä perunaviipaleita n. 10 minuuttia. Loput aineet käytetään annoksen kokoamisvaiheessa.


Persilja-munamasa

1 kovaksi keitetty muna
½ punasipuli pieneksi hakattuna
2½ rkl majoneesia
2 tl dijon sinaappia
½ dl persiljaa silputtuna
suolaa ja pippuria

Hakkaa muna pieneksi. Sekoita kaikki aineet. Lisää majoneesia, jos tuntuu siltä.

Frittitaikina

öljyä paistamiseen
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl tosi kylmää vettä
1 keltuainen
20 g raastettua parmesaania tai pecorinoa
suolaa
4 anjovisfilettä

Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa tai padassa 180 asteiseksi. Sekoita 1 1/4 dl vehnäjauhoja ja jääkylmä vesi. Lisää keltuainen, juusto ja hippunen suolaa. Sekoita tosi tasaiseksi masaksi. Pujota kaksi anjovisfilettä yhteen tikkuun ja kierittele sitä lopuissa vehnäjauhoissa. Pyöräytä tikut taikinassa ja tiristä kuumassa rasvassa hetki. Nosta talouspaperille valumaan.

Kokoaminen. Laita perunaviipale lautaselle. Kaada sen päälle hieman oliiviöljyä ja sitruunan mehua. Pirskota hieman pippuria päälle. Laita lusikalla persilja-munamasaa perunaviipaleen päälle ja työnnä anjovistikku perunaviipaleeseen pystyyn. Koristele persiljalla.

4 kommenttia:

  1. Hieno on annos, hieno on. En ole ikinä friteerannut mitään. Ei minulla ole mitään paksupohjaista kattilaakaan. Voinko friteerata ihan vaikka paistinpannussa?

    Sivusi pitäisi kieltää, koska täällä tulee yhä edelleen nälkä. Ja sitten menee rahat ruokaostoksiin. Ei se valittaa, koska ruuista on tullut hyviä.

    VastaaPoista
  2. Ai mikä hieno alkupala. Menee viikonlopun kokeilulistalle.

    VastaaPoista
  3. En löytänyt pataani, joten jouduin friteeraamaan paistinpannussa. Ihan hyvin toimi. En tiedä, paljonko se siitä sitten kärsi.

    VastaaPoista
  4. Minä en erityisesti pidä persiljasta, mutta tätä täytyy kokeilla. Aika vinkeältä vaikutti myös tuo mango-päärynä-mustaviinimarjatee - juttu, joten näinköhän sitä saa mies huomenna maistella jälleen jotain uutta...

    VastaaPoista