15.4.2020

Koronakriisi runtelee leipomo- ja konditoria-alaa – Nyt on aika tukea suomalaisia paikallisia leipomoita ja konditorioita


Sadat suomalaiset paikalliset leipomot ja konditoriat ovat poikkeuksellisen vaikeassa ja haasteellisessa tilanteessa, johon ne ovat ajautuneet meneillään olevan koronakriisin ja siitä seuranneiden toimenpiteiden johdosta. Kaikkien kuluttajien tulisi nyt mahdollisuuksiensa mukaan tukea paikallisia leipomoita ja konditorioita ja käydä ostoksilla myös niiden myymälöissä. Siten kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että monipuolinen ja monimuotoinen leipomo- ja konditoria-ala säilyy myös tulevaisuudessa Suomessa.


Kuva: Couleur / Pixabay 
Päätös ravintoloiden ja kahviloiden sulkemisesta toukokuun loppuun asti sulkee nyt myös monen leipomo-konditorian ovet.

Leipuriliitto toteaa, että positiivista kuitenkin on, että leipomoiden ja konditorioiden omien myymälöiden aukipitäminen on sallittua. Pienet paikalliset leipomot voivat myymälöitä auki pitämällä yrittää pienentää nyt syntyviä suuria tappioitaan, vaikka vaarana onkin, että myymälän aukipitäminen henkilöstökuluineen tulee kalliimmaksi kuin koko myymälän sulkeminen.

Myös leipomoiden toimitukset Horeca-puolelle (hotellit, messukeskukset, suurkeittiöt, ravintolat, koulut jne.) ovat romahtaneet lähes täysin.

Koronaviruksen ja valtiovallan päätösten seurauksena lähes kaikki Leipuriliiton jäsenleipomot ovat vähintäänkin lomauttaneet henkilökuntaansa. Suurella osalla Suomen Leipuriliitto ry:n jäsenyrityksiä myynti on pudonnut 70-80 %, isolla osalla ”vain” 50 %. Suurimmatkin päivittäistavarakauppaan toimittavat Leipuriliiton jäsenleipomot ovat menettäneet, muutamaa harvaa yritystä lukuun ottamatta, myynnistään noin 15-20 %.

”Jäsenyritystemme tilanne on kokonaisuudessaan varsin karmiva koronaviruksen ja sen seurannaisvaikutusten runnellessa toimialaamme kovalla kädellä. Näin on erityisesti pienten leipomoiden ja konditorioiden kohdalla. Mutta myös meillä, päivittäistavarakauppaan toimittavalla leipomolla, kahvileipätuotteiden myynti on pudonnut 40 % ja tuoreleipätuotteiden myynti 15 % viimeisten kahden viikon aikana”, toteaa turkulaisen Leipomo Rosten Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Leipuriliitto ry:n puheenjohtaja Kari Meltovaara.

Leipuriliitto toteaa, että on positiivista, että päivittäistavarakaupan yritykset ovat alkaneet ottamaan koronakriisin aikana myyntiin myös sellaisten leipomoiden ja konditorioiden tuotteita, jotka eivät ole aikaisemmin tuotteita kauppaan toimittaneet. Sen johdosta yrityksille aiheutuvat tappiot voivat olla pienempiä. On hienoa, että päivittäistavarakaupan yritykset osoittavat vastuullisuuttaan tällä tavoin tässä vaikeassa tilanteessa.

Leipuriliitto ymmärtää, että pyrkiessään estämään koronaviruksen leviämistä valtiovalta on joutunut tekemään vaikeita yrityksille taloudellista vahinkoa aiheuttavia päätöksiä. Leipuriliitto kuitenkin edellyttää, että valtiovalta mahdollisuuksien mukaan kohdistaa suoraa tukea myös leipomo- ja konditoriayrityksille, millä voidaan korvata yrityksille aiheutettuja vahinkoja. Vain näin vältytään laajalta pienten ja keskisuurten leipomo- ja konditoriayritysten konkurssiaallolta. Ja näin pelastetaan samalla todella paljon työpaikkoja. Leipuriliitto toteaa, että on järkevämpää maksaa yrityksille nyt suoria tukia, kuin että samoja rahoja maksetaan myöhemmin ansiosidonnaisena päivärahana ja muina tukina työpaikkansa menettäneille.

Lisätietoja: tj. Mika Väyrynen, Suomen Leipuriliitto ry, p. 0400 887 761 ja pj. Kari Meltovaara p. 040 507 5075 (Leipomo Rosten Oy)

2 kommenttia:

  1. Harmillisesti tämä osuu pieniin yrityksiin, myös tuttuni kahvilaan. Onneksi he saavat tosi hyvin neuvontaa kirjanpitäjältä sekä vuokranalennusta. Positiivinen juttu on kyllä se, että saa myydä ulos tuotteita.

    VastaaPoista
  2. Pelolla odotan, kuinka pahasti poikkeusolot tulevat syömään koko ruoka-alaa. Pahasti, luulen.

    VastaaPoista