17.5.2017

Kesädrinkki: Puistokatu Russian

Kohta lämpenee muuallakin kuin Polkkapossun pöksyissä. Sen kunniaksi Puistokadun Silli(haluatko)miljonääri(ksi) kehitteli hienon kesädrinksun, joka oli juuri minun makuuni: sopivan raikas, hellästi moho, juurikin jäähdytetty ja hurmaava hipiältään. Tekijänsä oloinen siis.  

Mutta mikä määrittelee hyvän kesädrinkin? Tiedustelin asiaa residenssimme kauniimmalta osapuolelta, jolla en tarkoita kohta 17 vuotta täyttävää filosofikoiraamme. 

- No ainakin sen pitää olla raikas. Siis todella raikas. Ja ehkä mansikkainenkin, hän vienosti kujersi, ryhdisti rintaansa ja hulmautti vapaana vellovat vaaleat hiuksensa kutsuvasti sivulle. Eikä missään nimessä liikaa makeutta. Tiedät kyllä, ei sellasta makean makeaa. Ja kuohuviini toimii hyvänä pohjana, tai ainakin siinä pitää olla hiilihappoja. Ja kuoharista saa hyvät hiilihapot ja vielä hyvän syynkin juoda kuoharia. 

Niin. Allekirjoitan edellisen. Muistutan vielä, että myös sangria toimii jokaisessa tilanteessa, jonka ihmismieli voi kuvitella. 


Puistokatu Russian

4 cl Leijonaa
2 cl vadelmalikööriä
1,5 dl Schweppes Russiania
0,5 dl metsämansikan makuista kivennäisvettä (esim. Pirkka)
appelsiinilohkoja
mansikoita





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti