Vietin viime kuussa muutaman kevyen hetken keinuvissa tunnelmissa Viking Gracella laivayhtiön vieraana. Olen toki pistäytynyt kyseisellä purkilla aiemminkin, mutta tuolloin tavoitteena on ollut lähinnä päästä pois Suomesta tai päästä Suomeen. Tällä kertaa mielenkiinnon kohteet oli muualla, mikä tietysti omalla kohdallani tarkoitti ennen kaikkea erilaisten makujen tapailemista.
En joutunut pettymään, kaikki kunnia Vikingille. Unohdetaan silti ensin ruoka ja ajatellaan laivaa kokonaisuutena: no eihän tuo toki ole purkki. Alus on uusi, mikä näkyy sisälläkin. Kaikkialla kiiltää, oman peilikuvan voi nähdä jopa Stubingin lätsälipassa. Henkilökunta on kovin ystävällistä ja hymyilevää, asiakas kyllä huomioidaan. Jopa julkivessat ovat siistit. Kaikesta jää hyvä maku. Kuten näistäkin.
Vierailuni aikana Gracella elettiin Brasilian tunnelmissa. Sambaa, gauchoja, värikkäitä pukuja, capoeiraa ja tietysti brassiherkuista notkuvia pöytiä. Chimichurria, cachacalla ammuttua riisiä, jäätävää porsaanniskaa, joka oli täytetty chorizolla ja vaikka mitä. Uuh. Hyvää. Poikkesin testaamassa ensin illalla buffan, seuraavan päivän aamulla a la carte -aamiaisen ja iltapäivällä vielä uudestaan buffan. Henkilökunta veti kaiken kunnialla, mikään ei päässyt loppumaan, valikoima oli vähintäänkin kattava ja kaikki toimi. Maut olivat hyviä, eikä missään vaiheessa käynyt mielessä, että kokin tehtävä oli vain ottaa sakset käteen ja avata vakuumipakkaus. Perinteisten buffaruokien joukkoon oli kauniisti ujutettu teemaan sopivia erikoisuuksia, joista olin erityisen iloinen. Jopa jonomuodostus oli erittäin vähäistä. Bonuksena sain vielä omaksi tarjoilijakseni Lehtisen Riston, todellisen herrasmiehen ja ammattilaisen, joka oli läsnä, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi läsnä. Mahtava tyyppi, terveiset ja hatunnostot sinne. A la carte -aamiaista voin suositella kaikille. Meriaamiaistakaan ei tarvi unohtaa, mutta muutaman lisäeuron panostuksella aamiaiseen saa mukavaa lisäporeilua Oscar-ravintolassa. Rauhallinen tunnelma, Claydermanin näköinen kaveri mustavalkoisten koskettimien takana, riittävästi mätiä, ainakin yksi (hintaan kuuluva) lasi kuohuvaa, vähän kahvia, tarpeeksi vaikka mitä. Niistä on hyvä aamiainen tehty. Hieman tietty kismittää, kun Clayderman ei pitänyt missään vaiheessa taukoa, enkä päässyt viihdyttäämään aamiaisseurueita Richard Marx -tulkinnallani. Jääköön seuraavaan kertaan.
Risto ja Possu.
Ja koska tähän mennessä olen pelkästään ilmaissut tyytyväisyyttä reissuuni, niin ei matkaa ilman valitusta. Vaan onhan tämä säälittävän pieni purnaus. Joku voisi jopa luulla, että tämä juttu on tehty yhteistyössä Viking Linen kanssa, mikä toki onkin totta. Vaan on se kumma, että näin pieni juttu pisti meikää sapettamaan. Vaan tuskin olin ainoa, mietin, kun katselin porukan toimintaa. Nimittäin joissain ruoanhakupisteissä hakijoilta edellytetään erityistä sorminäppäryyttä. Tämä johtuu siitä, että yhtiön otinpäällikkö on valinnut kyseiseen paikkaan täysin sopimattomat ottimet. Siis ne millä otetaan ruokaa. Itse osaan jo kohtuullisen sujuvasti käyttää niitä, mutta monilla ruoat tippuilivat takaisin lautasille ja muutenkin toiminta oli hidasta. Olen aikaisemminkin törmännyt näihin ihmeellisiin saksien muotoisiin kapistuksiin ja jo tuolloin kiroillen. Kaiken lisäksi ne tuntuvat ikäviltä käteen. Vaihtakaa nyt hyvänen aika jo toisiin.
Heh, mutta kuten todettua, muutamaa otinta huomioimatta, kaikki oli ihan vimpan päälle. Aina ei kannata jäädä maihin ruokareissulle, anna altojen maustaa arki.
Terkut laivalla esiintyneelle Suvi Teräsniskalle. Tuolle legendaariselle artistille, joka lähes ainoana selvisi hengissä Trio Niskalaukauksen keikalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti