Tämä resepti on ehdottomasti hienoin leipäresepti, jota olen tähän mennessä peukaloinut. Se on kulkeutunut minulle erinäisten suuta kopeloivien hygienistien ja lääkäreiden kautta, mutta huhujen mukaan tällä ohjeella olisi joskus voitettu myös Anna-lehden leipäkisa. En tietenkään malttanut antaa sen olla ihan alkuperäisellään, vaan hieman tiputin vehnäjauhojen määrää. Leivästä tulee ihanan kostea, maltainen, tumma, täyteläinen ja kaikin tavoin täydellinen. Sanoisin jopa upea.
Mallasvuokaleipä
Laita kattilaan:
1,5 dl kaljamaltaita
1,5 l vettä
1 dl sokeria
Anna olla 1 vrk lämpimässä peiteltynä.
Lämmitä kattilassa olevat aineet (seuraavana päivänä) kädenlämpöisiksi ja lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet:
5 tl merisuolaa
2 dl ruisrouhetta
4 dl kauraleseitä
5 dl ruisjauhoja
50 g kuivahiivaa
Lisää seuraavaksi nämä:
3 dl siirappia
50 g sulatettua voita
Ja viimeiseksi sihdin läpi sekoittaen (tai koneen avustuksella)
18 dl vehnäjauhoja
Anna taikinan nousta tunti isossa kattilassa. Voitele neljä 1,5 l vuokaa ja jaa taikina niihin (vähän yli puolilleen). Anna nousta taas 1,5-2h. Älä pelästy: vaikka taikinaa näyttäisikin olevan paljon, siinä on myös paljon ilmaa välissä, se kyllä mahtuu vuokiin. Paista 25 minuuttia 225 asteessa. Jos pinta näyttää tummuvan liikaa, peitä lopussa foliolla. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi päiväksi. Malta odottaa seuraavaan päivään, siitä lähtien leipä on parhaimmillaan.Yksi syöntiin, yksi anopille
ja kaksi pakkaseen. Kiitos.
Tätä pitää sitten joskus tehdä,kunhan löydän kaljamaltaita.Olen onnistunut täältä löytämään vain "dark malt flour" mikä ei ole ihan sama juttu.
VastaaPoistaHyvää joulua!
Upea :D
VastaaPoista