Se paisuu sittenkin!

Menikö pannukakkusi pannukakuksi, lättänäksi lituskaksi, joka toivoisi huonoihin hetkiin hieman paisuvaiskudosta?

Mielestäni pannukakun pitää olla ilmavan kuohkea mutta kuitenkin rapsakka. Alla kuva pannarista ihan muutama sekunti sen jälkeen, kun otin sen uunista. Juuri tuollaiselta kunnon pannarin pitäisi mielestäni näyttää, vai oletteko eri mieltä.


Miten tuohon tulokseen päästään? Ideoita?? Mikä tekee pannarista kevyesti rapean ja kuumottavan kuohkean?

Ruotsinkielinen postaus

Jag är gris, Polkagris.

Wodan F1, Boro F1, Rhonda F1 ja Mona Lisa. Onko joukossa tulevan kauden uusi F1-talli vai mitä? Toivottavasti ei, muuten ajellaan päin punaista: kyseessä ei ole äfykköset vaan suosituimmat punajuurilajikkeet. Päin punaisia ajelu voi tulla sitä paitsi kalliiksi, vaikka onkin jännittävää.

Punajuuri on apetta sielulle, sillä juurikas sisältää samoja mielialaa parantavia aineita kuin suklaakin. Ja jos ei muuten vaan ole in the mood, niin haukku sieltä toinen täältä, jo alkaa iskeä. Ei kai sitä turhaan kutsuta luonnon viagraksi, vähän kuin Jouniakin. En siis viittaa tällä keneenkään tiettyyn tai todelliseen henkilöön.

Harva jaksaa kokkaloida punajuurien kanssa, se on kuulemma niin sottaista puuhaa. Löpönkilit, juurekkaan väri lähtee vedellä pois ja mukula on muutenkin mahtavaa ainetta. Punajuuresta tulee ennenkaikkea ensimmäisenä mieleen sen monikäyttöisyys, herkullisuus ja mieletön aromi. Juures taipuu raasteeksi, laatikoihin, salaatteihin, marinointiin, risottoihin, pastoihin, rosolliin, lindströminpihveihin ja ihan mihin vaan. Mutta parhaimmillaan punajuuri on silti mielestäni juustojen kanssa ja erityisesti fetan tai hieman lämmityksestä valuvan chevren kanssa. Ja mikä parasta se maistuu hulvattoman hyvältä valkosipulin kanssa. Ja hej på dig, yhä paremmaksi menee: kun syö punajuurta ja valkosipulia samaan aikaan, punajuuren ainekset ehkäisevät valkosipulihengityksen muodostumista.

Tähän salaattiin punajuuri kuuluu kuin elmu kelmuun tai joulu limppuun.


Valkosipulinen punajuuri-fetasalaatti
(Vitlökslig rötjustså-fetazalade)

Pikkupinaatin lehtiä (ei tarvi poistaa lehtiruotia) tai normi pinaatteja
Rucolaa
Hyvää oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
Etikkapunajuuriviipaleita
Fetaviipaleita
Parmesaanijuustoa

Tee vadille peti vihreistä. Kaada päälle oliiviöljyä. Viipaloi valkosipulit todella ohuiksi ja viljele vihreiden päälle. Lado salaatin päälle vuorotellen punajuuriviipaleita ja fetaviipaleita. Valuta taas öljyä päälle ja väännä joukkoon vielä mustapippuria pyllystä. Aateloi parmesaanisiivuilla.

Aprikoin hilloa

Jo aiemmin suomi-kenia -seuralaisten suursuosion saanut omena-aprikoosihillo on hieman päivittynyt. Sitä on siis aiemminkin tehty tässä blogissa. Nyt siihen on lisätty joulun kunniaksi kanelia ja särmän saamiseksi inkivääriä. Veden vuoksi lisäsin siihen myös vettä siinä vaiheessa, kun kattilaan piti lisätä vettä.

Eilen kattilassa muhinoi hernekeitto, uunissa kohosi pannukakku ja liedellä kupli omena-aprikoosihillo. Olen nyt sitten päivän aikana vetänyt noin 1,5 pellillistä pannaria ja 8 desiä omenahösää ja ison kattilaan rokkaa. Perässänikö, niin olen kuullut.

Omena-aprikoosihillo

reilu puolitoista kiloa omenoita
200 g kuivattuja aprikooseja
3 dl vettä
vaniljasokeria
3,5 dl sokeria

pätkä inkivääriä pilkottuna

kanelia maun mukaan

Poista omenoista kodat ja pilko neljään osaan. Ei tarvi kuoria. Huuhtele aprikoosit ja pilko pienemmiksi paloiksi. Keitä kattilassa kaikkia aineksia yhdessä miedolla lämmöllä noin tunti. Soseuta sauvasekoittimella. Ei kannata vetää sileäksi, osumat on kivoja.

Ternimaitojuusto ja omena-kanelikompotti

Jotenkin ajatus juuri poikineen lehmän maidosta ruoan raaka-aineena häiritsee minua. Vastapoikinut naislehmä rykii parikolme päivää synnyttämisen jälkeen kellertävää ternimaitoa, joka sitten ilmeisesti on herkkua. Tätä nimeä käytetään myös vastaavasta ihmisen maidosta, herkkua. Ternimaito sisältää runsaasti valkuaisaineita ja erilaisia vasta-aineita. Luotettavaakin luotettavampi überpäällikköylijariüberpiirainen Jari Piirainen on kertonut, että 1990-luvun alussa Suomen hiihtojoukkue napsi kaikenlaisia nappuloita, enimmäkseen kylläkin ternimaitokapseleita. Terveysvaikutusten takia tietenkin, hiio-hoi.

Ternimaitoa kutsutaan myös pihkamaidoksi. Siitä tulee huulet kiiltävän tahmeiksi ja ne takertuvat toisiinsa kiinni kuin kuuskajaskarin hyljekoiran hampaat välimeren metvurstiin. No ei kai, nimitys johtunee väristä.

Uunijuustoa voi tehdä myös tavallisesta maidosta, mutta silloin tarvitaan kananmunaa ja maitojauhetta. Ternimaidossa ei sen kummempia kikkoja tarvita, perusresepti on litraan maitoa sopivasti suolaa ja hyvin hyytyy.


Ternimaitojuusto ja omena-kanelikompotti

1 l ternimaitoa
0,5-0,75 tl suolaa

Voitele vuoka kevyesti, sekoita suola ternimaitoon ja paista 150 asteisessa uunissa niin kauan, että pinta on kauniisti ruskistunut tai maito on sopivasti hyytynyt. Ternimaito vaihtelee kerroittain, joten tarkkaa aikaa on vaikea antaa. Mutta sanotaan nyt huvin vuoksi vaikka 59 minuttia.

omenaa
sokeria
vanilliinisokeria
kanelia

3 omenaa
ruokosokeria
kanelia
inkivääriä
sitruunan mehua

Laita kattilaan kuoritut ja kuutioidut omenat. Heitä joukkoon reilusti sokeria, sopivasti kanelia ja kuivattua inkivääriä ja muutama tippa sitruunamehua. Älä stressaa määriä. Keitä soseeksi ja maistele maku kohdalleen.

Tarjoa uunijuusto omenahäsän kanssa.

11. käsky

Polkkapossu suosittelee: kipikapi äänestämään paleocroissanttisettiä eli banaanin, pekonin, kardemumman ja tumman espresson yhdistelmää Pauligin likilegendaariseen makuparit-kilpailuun. Go Meri! Itse en valitettavasti ehtinyt osallistua, mutta pekonikortin käyttäjälle ääni oon taattu.

Kuva linkitetty sivulta http://makuparit.pauligcafe.fi/resource/files/recipes/33_1.jpg

Äänestämällä voit voittaa viikonlopun Kämpissä ja ravintolaillan Chez Dominiquessa.

Sato talteen

Alkaa olla se aika vuodesta, kun Suomen sijainti päiväntasaajaan nähden saattaa harmittaa. Ei toki minua, syksy on vuosittain juuri sen hetkisen elämäni parasta aikaa. Silloin tällöin parasta on myös perjantai tai joulukuusi, viimeinen harvemmin syksyisin.



Mutta tämä on myös siksi mukavaa aikaa, että nyttemmiten keittiö purnukkamäärä kasvaa huomattavasti. Voisin jopa sanoa, että purnukoita on pian riesaksi asti. Isompi riesa on kuitenkin ruohonleikkaaja, joka jyrisee ikkunan alla joka kolmas päivä viimeistään silloin, kun aamuhämärä alkaa taittua kajoksi. Ei se saakutin ruoho kasva niin nopeasti, tajua se. Laitanko sinutkin purnukkaan, perkele häh?!



Purnukoiden määrä kasvaa siksi, että nyt viimeistään kerätään satoa talteen. Tarkennettuna, nyt kuivuri sanoo hurraa ja pöydät ovat täynnä kuivumassa olevia toistaan kummallisempia sieniä. Sienten kannaltahan tämä on ollut käsittämättömän hyvä vuosi, olen juhlinut kuin pieni sardiini loppiaissaunassa. Suppiloita tai torvisieniä en taida jaksaa enempää edes kerätä, niitä on vuosiksi eteenpäin. Noiden lisäksi kuivattuna on jo lampaankääpää, punikkitatteja, herkkutatteja, nummitatteja, keltavahveroita, häränkieltä ja vaikka mitä. Rouskut on vielä hoitelematta. Niitä pitää olla ehdottomasti, sillä mahdollisuus tehdä suolasienistä sienisalaattia on elämälleni yhtä tärkeää kuin foolihappomaisessa muodossa oleva foolihappo. Rouskujen osuus korjaantuu tänään iltapäivästä. Myös yrtit on kerätty ja kuivattu. Pikkupurnukoihin on kuivattu basilikaa, minttua, piparminttua, oreganoa, rakuunaa, sitruunamelissaa, timjamia ja rosmariinia. Parvekkeella ja maassa kasvaa vielä paprikapuu ja chilipensas, niiden hedelmät ajattelin vielä kuivata, niin homma alkaa olla joulupaketissa. Myöhemmin vielä omenasiivuja ja jotain muita hauskoja juttuja, en ole vielä keksinyt mitä. Mutta jotain epäilyttävän hauskaa.


Kuten jo todettua, suppilovahveroita on tänä vuonna ihan älyttömästi. Ensimmäistä kertaa sienestyshistoriani aikana, jouduin ottamaan metsässä masennuslääkkeitä: niin paljon harmitti, kun tiesin, etten saa kaikkea millään kerättyä. Yksi prozac, pari zoloftia ja lukuisia edronaxeja. Olo paranikin hetkellisesti ja hyvinä hetkinäni haastattelin keijuja ja sammakoita, huonoina luulin olevani Polkkapossu.

Seuraavassa postauksessani annan apuja teille, jotka ette oikein tiedä, mitä kaikella sillä suppilovahverolla tekisitte, jonka olette vasuihinne ahtaneet.

Onko muumilaaksossa ihan kaikki asukkaat varmasti kotona?

Pakko julkistaa postilaatikkooni tippunut ihailijakirje.


Hei paskanaama,

Olen nyt kaksi kertaa tehnyt ruokaohjeitasi ja molemmilla kerralla tulos on ollut täyttä paskaa. Sinun kannattaisi lopettaa ruoanlaitto kokonaan koska ruokasi ovat skeidaa. Yleensä kirjoitat ihan paskaa.Tekemäni ohjeet oli vuohenjuustoparsaleipä ja joku sumuvalon suklaakakku. Pidin kakkua vahingossa liian kauan uunissa enkä edes tykkää parsasta. Oikeastaan olen kokeillut ruokiasi kolme kertaa ja ensimmäisellä kerralla oli hyvää.


Heh, en muistakaan koska olisin hykerrellyt näin paljon. Paitsi eilen saatoin hihitellä aika paljon katsellessani Boratia. Kiitos palautteesta, sitä on aina mukava saada.

Mustatorvisienilasagne

Voi kekke että niitä on, melkein kiroiluttaa. On vaikea lampsia metsän pohjaa pitkin kompastumatta hattupäisiin pilleihin. Tosin minun on vaikea kulkea ylipäänsä missään kompastumatta mihinkään tai ainakin olla lyömättä vasemman jalan isovarvasta vähemmän kuin muutaman kerran päivässä. Tietäisitte vaan kuinka tuskallista se on. Voitteko kuvitella, kolahduksen jälkeen saan useimmiten naurunpyrähdykset osakseni, vaikka kaiken järjen ja maailmanlaajuisen empatialain mukaan tuossa tilanteessa nuppiani pitäisi silittää.

Niin, arvaatte varmaan, että meikä on aika töpoötissä, rairairai ja hurlumhei. Puhun nyt sienistä. Aivan mahtavaa, olen rämpinyt metsissä ja kaivanut viimeisetkin rihmastot tapion hovista. Nyt on siitä hieno sienivuosi, että metsässä näkee jos jonkinlaista punikkia, lehtoa ja nupikkaa. Jokaisen itseään ja keltaisia jalkapallokuviosaappaitaan kunnioittavan ihmisen pitäisi juuri nyt opetella tunnistamaan sieniä. Harvoin tulee yhtä hyvää tilaisuutta. Mars metsään ja Pluto on useimmiten koira.


Mustatorvisienilasagne


Muista, että liian vähäinen määrä valkoista kastiketta pilaa lasagnen. Älä siis pihtaa ja muista tehdä myös kastiketta tarpeeksi.

lasagnelevyjä
kastike 1
kastike 2
voita
2 viipaloitua tomaattia

kastike 1:

Iso kourallinen mustatorvisieniä
400 naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 prk tomaattimurskaa
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
sokeria
suolaa
pippuria

Paista torvia hetki kuivalla pannulla, jotta saat nesteet pois. Paista sitten voissa pilkotun sipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää tomaattimurska, yrtit ja mausteet ja anna muhia hetki.

kastike 2:

litra maitoa
1 kanaliemikuutio
valkopippuria
veitsenkärjellinen muskottipähkinää
200 juustoraastetta
maizenaa

Kiehauta maito, lisää liemikuutio, valkopippuri ja muskottipähkinä. Sulattele juustoraaste hiljalleen maitoon. Suurusta vielä maizenalla, jos möhnä ei ole tarpeeksi möhnäistä. Se saa olla paksua.

Kokoa lasagne voideltuun vuokaan. Alakerrokseen hieman kumpaakin kastiketta, sitten vuorotellen aina kerros levyjä, kastikkeita, levyjä jne. Jätä päällimmäiseksi kerrokseksi kastike, tomaattiviipaleet ja ripottele vaikka pintaan vielä juustoraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

Käsittämättömän herkullinen porkkanakakku

Kukahan makedonialainen on keksinyt heittää porkkanaa kakkuun? Tai muita vihanneksia. Tai kuka sekopää ylipäänsä kokee intohimoisesti palavaa halua lähteä kokeilemaan vihanneskakkureseptejä? Veskupossulla on käsi ylhäällä: olen testannut porkkanakakun, kesäkurpitsakakun, bataattikakun, kurpitsakakun, perunakakun, hapankaalikakun, nauriskakun ja mitäköhän vielä. No kerna kruunu on kyllä ehdottomasti tomaattisoppakakku. Se kuuluu enemmänkin sarjaan kokisnakit, mikä tietty on jo itseisarvoltaan viehkeää. Ehkä tuosta voisi jalostaa myös tomaattisoppakakkujäätelöä.

Vaan kyllä näistä viherpiipityskakuista porkkanakakut ovat ehdotonta von aatelia. Jossain Makedonian Rauman puoleisella suistoalueella syntynyt Sirja-ystäväni antoi viitteitä Kotikokista löytyvästä porkkanakakkuohjeesta, joka kyllä olikin eri helmi. Tässä siis se. Muuten ohje on aboriginaali, mutta kuorrutetta olen vähän tuunannut. Pohjasta tulee ihanan kuohkea ja se myös pysyy sopivasti kosteana.


Pohja:

4 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniliinisokeria
0,5 tl suolaa
4 porkkanaa
1,5 dl ruokaöljyä

Kuorrute (täyte):

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniliinisokeria
vajaan puolikkaan appelsiinin mehu (käsin löyhästi puristettuna)
(ihan pikku loraus 43-likööriä)
hasselpähkinärouhetta

Raasta porkkanat HIENOKSI raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita vaahtoon porkkanaraaste, kuivat aineet ja öljy. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla, kaada taikina siihen ja paista 190 asteessa alatasolla n. 35 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Sekoita kuorrutteen aineet sileäksi keskenään ja levitä kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin ja korkkaa aikaisintaan kolmen tunnin päästä.

Itse saatan höystää muhennosta lorauksella valkoviiniä

Ratatouille tarjotaan monesti lisäkkeenä. Ihan hyvin se voi olla pääruokakin, vaikka jonkin muhevan kanan, kahevan munan, kanssa.

Sanoisin, että ratatouille on enemmänkin tapa valmistaa ruokaa, tai ennemminkin muhentaa kasviksia, kuin jokin resepti. Alkukoti viedään usein Provenceen, mutta yhtä hyvin se voi olla Kataloniassa, Baleaareilla tai Raumalla. Viimeisimmän todennäköisyys on jopa kohtalainen, sillä ääntämisasu ratatui on hyvin lähellä raumalaisia i-loppuisia asuja kuten lakki, kukei, snääki, potusi. Jotain sidettä löytynee myös lapskoussiin.

Tässä perusratatouillen ohje. Itse saatan höystää muhennosta lorauksella valkoviiniä.


Ratatouille

oliiviöljyä
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 paprika
1 keltasipuli
½ rkl fariinisokeria
6-7 kaltattua tomaattia
4 pilkottua valkosipulinkynttä
suolaa ja pippuria
basilikaa
timjamia
(ketsuppia)

Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa ½ cm siivuiksi, itketä munakoisot ja taputa itkenyt neste pois. Pilko paprika ja hienonna sipuli. Paista munakoisoja oliiviöljyssä, kunnes ne ovat muuttuneet lötköiksi ja ruskeiksi, poista kasarista ja tee samoin kesäkurpitsoille. Valuta molemmat talouspaperilla. Heitä kasariin paprika, sipuli, tomaatit, valkosipuli, sokeri, suola, pippuri, basilika ja timjami ja anna muhia 20 minuuttia. Lisää munakoiso ja kesäkurpitsa ja anna vielä hautua 5-10 minuuttia. Loraus hyvää ketsuppia päälle on vääräoppinen mutta mainio lisä ratatouillen jälkilöylyksi. Tarkista vielä suola ja pippuri.

Hunaja-sitruunakastike

En varsinaisesti fanita kaupoissa myytäviä salaatinkastikkeita, joukkoon kuuluu mm. ranskalainen, kapteenin, sinappikastikkeet jne. En fanita myöskään vaaksiaisia tai muita hämähäkeiltä näyttäviä pörhelöitä jotain poikkeusta lukuunottamatta. Tuntuu, että valmissalaatinkastikkeet hukkuvat massaksi, eikä mikään oikein erotu ainakaan positiivisesti. Pookin kastike on sentään ihan siedettävä, pinna sille eikä se ole edes kireä. Itse tekemäni sinappikastike on tietysti helmi, mutta niin on omalla kompressorilla runnova jäätelökone Grande Gelatokin. Siitä myöhemmin.

Ehdoton lempparini on n. minuutissa valmistuva raikas, kirpeänmakea kastike, joka ei vaadi ammattilaista avuksi. Erityisen hyvältä tuo kastike maistuu salaattien kanssa, joissa on raaka-aineina käytetty meren hedelmiä. Mittasuhteita en tähän edes laita, niitä voi testailla oman maun mukaan. Tiedän, että monet suhtautuvat välinpitämättömästi näihin ns. vinegretteihin, mutta se johtuu vain laiskuudesta.



Kokoa salaatti kylmäsavulohesta, erikoissalaateista, kurkusta, pienistä ja makeista tomaateista, kanamunista ja sipulista. Kaada päälle kastike, joka valmistuu seuraavista aineksista:



Hunaja-sitruunakastike salaatille

Sitruunan mehua
Juoksevaa hunajaa
Erittäin hyvää oliiviöljyä
Balsamicoa
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Jotain tuoretta yrttiä

Hetki

Savustetut appurat ja kuollut lahna

Savustaminen tapahtuu useimmiten hienovaraisesti ja hiljalleen. Kohde ei edes välttämättä ymmärrä, että häntä savustetaan. Voi se toki olla ihan näkyvääkin. Hänelle ei puhuta, hänen pöytäänsä ei istuta, hänen vitseilleen ei naureta. Ehdottoman hyvä tapa on savustettavan puheenvuoron keskeyttäminen.

Kalan savustamiseen pätee periaatteessa ihan samat jutut. Kalalle ei puhuta eikä hänen pöytäänsä istuta. Kalan vitseille ei naureta ja jos puheenvuoron joutuu keskeyttämään kannattaa mennä hetkeksi pois auringosta ja juoda reilusti nestettä. Avohoitoakaan ei kannata sulkea ensikäden vaihtoehdoista.

Chef Kari Vihdan kanssa valmistettiin seuraava setti. Minä toimin apukokkina ja seurailin ammattilaisen käden liikkeitä. Loistava vinkki oli mm. kaislat ritilän päällä.




Savustetut appurat ja (kuollut lahna)


Ongi isoja ahvenia ja yksi pian kuollut lahna. Poista puukolla päät, avaa vatsat ja poista sisälmykset. Visko suolaa reilusti sisälle ja ulos ja anna levätä kylmässä seuraavaan päivään.



Savustaa voit vaikka tynnyrissä tai vanhassa kaminassa. Käy siihen ihan oikea pönttökin - linnunpönttö on huono, tyhmä ja varsinkin häiriintynyt valinta.

Vuole savustuspöntön pohjalle leppälastuja, myös teollisesti tuotettu leppähake on toimivaa. Hyvän makumausteen antaa pieni pätkä katajaa, liiallinen kataja tekee kuitenkin tunkkaisen maun. Miu.



Lastujen päälle kannattaa kylvää muutama sokeripala, niillä saadaan kalaan mukava paahtunut väri. Lastujen päälle ritilälle kannattaa asettaa muutama kaisla, jotta sen päälle tulevat kalat saa helposti irti. Yksi tapa on myös öljytä kalat ennen savustamista, tällä saadaan kaloihin myös mukava kiilto. Turhaa se kyllä oikeasti on, mutta monasti kokit ovat kohtalaisen turhamaista poppoota.

Sytytä nuotio pöntön alle. Appuroiden savustamiseen kuluu n. 20-30 minuuttia riippuen kalojen koosta. Kalat ovat valmiita, kun evän irtisaamiseen ei tarvita läheskään moottorisahaa. Toiset tykkäävät mehukkaasta, joidenkin pitää saada ihan kuivaa, jolloin myös suola muuttuu hauskan rapsakaksi. Itselleni kelpaa perinteisesti ihan kaikki, olen vain rehellisesti ronkeli.


Jos et muistanut suolata lainkaan, voit vielä tässä vaiheessa pelastaa kalasi heittämällä ne likoamaan suolaliemeen viideksi minuutiksi.

Sitten suuhun.

Kirjolohenmätipasta

Suomalaiset ovat yhtä tottuneita mätiin kuin omaan vessanpönttöönsä, mutta mistä johtuu, että sen käyttö on rajoittunutta. Vaan niin on mädinkin. Yleisimmin mätiä heitetään paahtoleivän päälle smetanan ja rusikoidun sipulin muljuttamana. Tässä ei tietysti ole mitään väärää, se on myös minun himoherkkua. Mutta ihan rehellisyyden nimissä, joskus kannattaisi kuitenkin koittaa jotain muutakin. Minäkin olen käyttänyt korkokenkiä viimeiset kolme kuukautta ja hyvin alkaa tottua.

Tällä kertaa possutin mätiä pastaan. Toimii.


Kirjolohenmätipasta

omavalintaista pastaa
½ pieni pilkottu keltasipuli
1 laakerinlehti
1/4 kalaliemikuutio
1/2 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
maizenaa
suolaa ja pippuria
katkarapuja
tuoretta hakattua tilliä
kirjolohenmätiä
parmesaania


Keitä pasta al dente. Freeesaa sipulia hetki rasvassa. Lisää laakerinlehti, liemikuutio ja valkoviiniä. Anna kiehahtaa ja ota laakerinlehti pois. Lisää kerma ja suurusta kastikkeeksi maizenalla. Lisää katkaravut, älä anna enää kiehua. Tarkista suola ja jatka pippurilla. Sekoita paistinpannulle pastat ja kastike ja lusikoi päälle kirjolohenmätikekoja ja tilliä. Viimeistele parmesaanilastuilla.

Ahvenen pöksyttäminen

Taas joku jamppa kyseli postilaatikossani, miten kuhasta lähtee luut. Myös edellisen postaukseni jälkeni G.Astronomi ihmetteli, miten ahvenesta saa ruodot pois. Asia on hyvinkin yksinkertainen, vaikka tehdäänkin räätälillä. Kyseinen tapahtuma nimittäin tehdään mittatilaustyönä ja sitä kutsutaan housuttamiseksi. Itse kutsun sitä tosin pöksyttämiseksi, mutta joillekin sillä on aivan eri merkitys.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuha-/ahvenfileestä saadaan kaikki ruodot pois tekemällä veitsellä kaksi hyvin yksinkertaista viiltoa ja poistamalla v-muotoinen osa. Kuvaan siis merkitty poistettava kiila oranssilla. Tädää, ei vaikea juttu.

Tuuli tuule sinne missä kamerani on

Oletteko ikinä käyneet Kustavissa, siellä on Isokarin majakka. Jos ette, niin kannattaa mennä: ehkä vaikka törmäisitte kameraani - hommat ovat nimittäin olleet täysin kustavissa sen jälkeen, kun joku vääryydellä ja viekkaudella rosvoten vohki rakkaan ja kovin kuuliaisen kamerani. Tosiasia on, ettei sijaisräpsäyttäjänä toimivan kännykkäkameran kanssa paljon juhlita, vaikka se olisikin jo pyöreitä vuosia iältään.

On myös mahdollista, ettei kameraani ole näpistetty, se on voinut tippua naisen viereen kaapin taakse. Voi se olla myös työpaikallani tai jossain muussa vielä tietämättömässä sijainnissa, josta en sitä vaan ole vielä tavoittanut. Tietäisivätköhän Fonectalla?!

Kun vielä mustarastaskin lauloi puistossa kaipaustaan, päätin suunnattoman kameraikävän kourissa valmistaa lohturuokaa. Muistan nähneeni jonkin vastaavan viritelmän jossain sivuilla joskus, no en ole kyllä ihan varma, oliko se ihan vastaava.



Ilmakuivattuun kinkkuun kiedottua ahventa, salviavoita ja hernepyreetä
(2 annosta)


Ahvenet:

6 ahvenfilukkaa
6 siivua ilmakuivattua kinkkua

Poista ahvenfileistä ruodot tekemällä kiila viilloilla keskiruotorivin molemmille puolille. Tätä kutsutaan housuttamiseksi, sillä filee näyttää toimenpiteen jälkeen housuilta. Kääri kinkku kalan ympärille.


Salviavoi:

iso köntti voita
muutama lehti basilikaa

Heitä pieneen kattilaan iso köntti voita (50 g) ja anna sen kiehahtaa. Lisää salviat ja lämmitä voita rajulla lämmöllä, niin että voi alkaa tummua, älä kuitenkaan polta pohjaan. Lisää ripaus suolaa. Valmista. Käytä vain voi.


Hernepyree:

½ pieni punasipuli
2 dl herneitä
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
nokare voita

Kuullota hetki pilkottua punasipulia. Lisää pakasteherneet ja kerma ja anna hetki kevyesti kiehuilla. Aja sauvalla tasaiseksi ja paseeraa vielä kuoret pois siivilän läpi. Kaada takaisin kattilaan ja tarkista maku suolalla, pippurilla ja voilla.

Tarjoa annos esim. varhaisperunoiden kanssa. Kilohinta tällä hetkellä sama kuin ahvenilla, huh.


Pika-analyysi:

- hernepyree possuhyvää
- salviavoi possuhyvää
- kala olisi kaivannut seurakseen jonkun lempeämmän ilmakuivatun kuin serranon, ahven on niin herkkä, että oma maku peittyi liikaa

Vuohenjuusto-parsatoast

Vielä hetken joutuu odottamaan kunnon parsaa, no ihan kohtalaista meksikolaista on juuri tällä hetkellä saatavilla. Edellinen virke ei kumma kyllä päde vuohenjuustoon tai paahtoleipään.


Vuohenjuusto-parsatoast

Erikoissalaatteja
Paprikaa
Päärynää
Chiliä
Vihreää pestoa
Oliiviöljyä
Chevrekiekko
Paahtoleipää
Juoksevaa hunajaa
Parsaa (kuorittuna ja pikaisesti keitettynä)



Levitä lautasen pohjalle erikoissalaatteja. Pilko päälle muutama kuutio paprikaa, päärynää ja chiliä. Jatka pestoa oliiviöljyllä ja laita kevyesti annokseen. Nuketa vuohenjuustoa hetki uunissa, niin että se löystyy, muttei kuitenkaan leviä. Paahda paahtoleivät. Nosta paahtoleipäviipale salaattipedin päälle ja paahtoleivän päälle vuohenjuusto. Kaada päälle raitoja juoksevaa hunajaa. Ota kattilasta muutama al denteksi keitetty parsa.

Limetahna-marenkipiirakka: siihen se kamera sitten osui

Vähintäänkin mahtipontisten arpajaisten jälkeen onnetar nykäisi hihasta Anonyymia, joka kirjoitti: "Hmm, jotain makeaa se varmasti on, koska se näyttää vähän jääneen kiinni. Veikkaisin jotain piirakkaa, jossa on marenkia päällä." Likilegendaariset kalsarit ja vihreää pilkettä ruukun kulmaan tuova rairuohon siemen tullaan lähettämään voittajalle lentopostissa viikonlopun aikana. Arvonta suoritettiin kaikkien vastaajien kesken.

Mutta mikä siis olikaan oikea vastaus?! Mahtavia arvauksia tuli sekä blogilaatikkooni että lärväkirjaan useampi kappale. Siis ihan tosissaan, miten olette voineet arvata niin hyvin. Moni arvasi tai siis tiesi, että kyseessä on marenkia ja joku jopa heitti, että kyseessä on key lime pie. Olette käsittämättömiä tietäjiä!

Edellisessä polkkauksessani esitelty kamera oli siis tosiaankin osunut marenkiin, joka peitti aivan älyttömän hyvää limetahnaa. Siitä siis.


Limetahna-marenkipiirakka


Pohja:

80 g huoneenlämpöistä margariinia
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
½ tl ruokasoodaa
1 tl sirtuunamehua
1 rkl vettä

Sekoita kuivat aineet ja nypi ne rasvaan. Lisää sitruunamehu ja runno taikina tasaiseksi. Painele taikina teflonvuokaan ja yritä saada reunat hieman nousemaan. Paista pohjaa 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Täyte:

2 dl sokeria
1 rkl vaniliinisokeria
2 dl vettä
2 hyvin pestyn limen kuori raastettuna (vain vihreä pinta)
2 limen mehua
4 keltuaista (säästä valkuaiset)
3 rkl maizenaa

Mittaa ainekset kattilaan ja anna kuumeta hiljalleen koko ajan sekoitellen. Seos sakenee pian kiisselin ja tahnan välimuoksi. Kun annat varovasti kiehahtaa, tiedät, että maizena on kypsynyt.
Älä valmista munakokkelia, vaan kuumenna tosiaankin hiljaisella lämmöllä.

Marenki:

3 valkuaista
1 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kuivassa kipossa erittäin kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri lopuksi hiljalleen.
Marenkitaikina on tarpeeksi kovaa silloin, kun voit kääntää kipon ylösalaisin, eikä mitään valu päälle.

Lusikoi tahnatäyte esipaistetun pohjan päälle. Sen päälle sitten marenki ja uuniin paistumaan n. 10 minuutiksi tai kunnes marenki on kauniisti ruskistunut.

Mihin kamerani on osunut?

Innokkaalle kuvaajalle voi käydä joskus näin.

Vai voiko olla, ettei kameranikaan pystynyt vastustamaan herkkua? Arvaa, mitä zoomi on syönyt. Vastanneiden kesken arvotaan Gaddafin kalsarit ja tarkkaan valikoitu rairuohon siemen.

Romminen vadelmakiisseli

Jäätelön jälkeen kiisseli on venäläisten suosituin jälkiruoka. Tämä ei ole ihan täyttä faktaa, mutta näin voisin päätellä astrakhanilaisen ystäväni keitoksistsa. Mikäli jälkiruoaksi ei ole jäätelöä, on se varmasti jotain kiisseliin vivahtavaa. Paksuus vaan vaihtelee juotavasta lusikoitavaan. Astrakhan on kaupunki Etelä-Venäjällä Volgan deltassa lähellä Kaspianmerta, kaupungista nyt ei varsinaisesti ole paljon kerrottavaa. Paitsi että siellä ihmiset menevät sekaisin jäätelöstä ja kiisselistä.

Miten vaan, olen kuitenkin oppinut kiisselin hienouden. Kuinka mutkattoman kivuton ja luistavan kansantajuinen se onkaan valmistaa. Jokaisen joka säilöö marjoja pakastimessa, kannattaisi opetella kiisselöiminen.

Ei ole sinänsä ylläri, että Asrtakhanin lahja turkulaiselle keittotaiteelle suosii kiisseleitä, kiisseli ilmeisesti on lähtöisin slaaveilta. Alkuun sitä valmistettiin keittämällä kauraa useita aikayksiköitä, jolloin maltaat lähtivät makeuttamaan keitosta. Siihen saatettiiin lisätä myös hunajaa. Sittemmin alettiin käyttää happamia marjoja: kiisseli tuleekin venäjänkielisestä sanasta kislij, joka tarkoittaa hapanta. Kiisselin voi loppupeleissä valmistaa lähes mistä haluaa, itse suosin vihreä smurffi-lakukiisseliä tai hart sport-da capo -viritystä. Näiden ohella Suomen suosituimmat herkut valmistunevat raparperista, mansikasta tai vadelmasta. Käytetäänhän täällä paljon myös mustikkaa, mutta se onkin sitten jo useimmiten keittoa.

Miten kiisseli valmistetaan? Tehdään nyt vaikka vadelmakiisseliä.

1) Helppo tapa: heitetään 400 g vadelmia, 1-1½ dl sokeria 8 dl veteen, keitetään pikaisesti, laitetaan n. 3 rkl perunajauhoja tilkkaan vettä, sekoitetaan keitokseen ohuena nauhana ja sekoitetaan kunnes pulpahtaa. Valmista ja aikaa meni muutama minuutti.

2)Hifistelykiisseli eli romminen vadelmakiisseli, helppo tämäkin: porataan vadelmat ensin soseeksi ja painellaan lusikalla siivilän läpi. Keitellään kattilassa sokeriliemi, johon on ujutettu vaniljatanko ja ripaus kardemummaa. Poistetaan vaniljatanko ja kaadetaan vadelmasose sokeriliemeen. Lisätään perunajauhosuurus ja sekoitetaan samalla hyvin. Annetaan pulpahtaa. Kaadetaan tilkka tummaa rommia joukkoon, ei enää kiehauteta. Nautitaan kermavaahdon kanssa. Uuh.

No minä en tehnyt kumpaakaan näistä, vaan potilaalle raparperi-mansikkakiisseliä. Ei sekään lehtopöllömpää ole.

Jos minun olisi tarkoitus hypätä aamulla sängystä, nukkuisin kai ennemmin leivänpaahtimessa

Aamu

Lähdin töihin, pääsin parkkipaikalle ja huomasin, että jokainen autoni ovi oli jäätynyt kiinni. Hain lukkosulaa ja kalsareita vihvovan taistelun jälkeen repäisin auki oven kuin rasvaaamaton salama. Osa tiivisteistä jäi tietty ryminässä reisiin, kuinkas muutenkaan. Käynnistin auton ja huomasin, että toinen takarengas ei liikkunut mihinkään, kuten tässä eräänä toisenakin päivänä; tuo normaalisti pyörivä roikale oli jäätynyt kiinni. Tai ehkä ne oli kuitenkin jarrut. Alteregostuin Damien Karrasiksi manatessani tapausta, päätin kuitenkin ajaa pienen matkaa pyörimättömällä renkaalla, jos se vaikka aukeaisi. No aukesihan se. Mitäköhän mahtoi mennä samalla paskaksi, sen pituinen se.

Huomasin, että puhelimeni on jossain, siis jossain, mistä minulla ei ollut tietoa. Etsin taskuni, laukkuni ja ohikulkevan naisen taskut ja laukun, mutta eipä sitä mistään löytynyt. Ajattelin unohtaneeni sen pöydälle, joten sinne siis. Ei siellä tietysti mitään ollut, otin toisen puhelimen ja huomasin, ettei mistään kuulu piippausta, joten puhelimen oli pakko olla autossa. Menin takaisin autoon, ovet eivät olleet vielä onneksi jäätyneet uudelleen ja soitin taas toisella puhelimella pirinän toivossa. Jes, jossain kilkatti, puhelin oli vaan tippunut penkin alle. Kyyristyin sinne, väänsin olkapääni ehkä pois sijoiltaan ja sain puhelimeni. Samalla jossain kilahti ja tajusin kädessä olevan autonavaimen tippuneen kumimatolle. No tietty se tipahti juuri siten kumimaton reunalle, että se ovela korvapuusti valui toisen penkin alle. Alkoi jo vähän nakertaa, tungin kuitenkin käteni penkin alle ja ranteesta lähti nahkat. Enkä edes ylettynyt avaimeen. No mitäs tässä, helpointa olisi varmaan siirtää penkkiä ja takakautta tavoitella avainta. Kunnes tajusin bonuksen, joka tietty oli se, että takaovi oli edelleen jäässä. Päästäisen pienuudella ja kanarialinnun ketteryydellä survoin itseni etupenkkien välistä taakse ja onnistuin jollain houdinimaisella käden notkahduksella noukkimaan avaimen.

Mitä tästä kaikesta opimme? Kun siirtyy penkkien välistä takaisin etupenkille, on sukupuoleen katsomatta jokseenkin hävytöntä istahtaa hetkeksi vaihdekepin päälle.

Lohturuoaksi väänsinkin Pasta Normaa. Johon survoin ylimääräisen annoksen juustokuminaa ja inkivääriä. Munakoiso näyttäisi maistuvan, vieläkin yksi elostelee vihanneslokerossa.




Pasta Norma

1 pieni munakoiso
ruokaöljyä
pieni keko juustokuminaa
pieni keko inkivääriä
5 pisaratomaattia
1 miedohko chilipalko
2 valkosipulinkynttä
2½ dl paseerattua tomaattia
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa
parmesaania lastuina

penne-pastaa


Leikkaa munakoiso puolen sentin viipaleiksi, ripottele suolaa päälle, anna itkeä 15 minuuttia, huuhtele, taputtele kuiviksi ja halkaise kertaalleen. Lämmitä pannulla öljyä ja paista juustokuminaa ja inkivääriä hetki siinä. Lisää munakoisot, paista hetki molemmin kuoli. Lisää halkaistut tomaatit, pilkottu chili, pilkotut valkosipulit, paseerattu tomaatti, sokeri, suola ja pippuri. Anna möyhentyä hetki. Lisää lopuksi tuore basilika.

Ja pasta on tietty kiehunut sillä aikaa al dente -valmiiksi. Valuta pasta, kaada kastike päälle
ja sekoita hyvin. Kauho lautaselle ja veistele päälle parmesaania. Nauti vihreän smurffin tai vihreiden kuulien kanssa.

Tärkeintä ei ole oikeamallisimman munakoison löytäminen vaan oikeanvärinen kimono

Prologi:

Piipahdin Helsingissä viime viikolla ja yövyin Marskissa. Heittäydyin tapojeni vastaisesti uupuneena hotellin ravintolaan syömään, viimeistä kertaa ehkä. Voi olla, että olen moukka, mutta mielestäni ravintolassa saa puhua puhelimessa, varsinkin silloin kun ketään ei istu lähimaillakaan. Paikassa oli tuolloin lisäkseni ehkä kaksi asiakasta. Tarjoilija tuli huomauttamaan minulle puhumisestani, joka oli varmuudella vielä hyvin hiljaista. Revin taas kerran partani, housuni, kukka-asetelmat, Marsalkan hevosen kaviot, lumpeet, Hackmannin pannupinnoitteet, huumoria ja kaikkea näiden välissä olevaa. Haista Marski huilu, teen pajusta uuden ja hilpeämmän, vaikken siihen ääntä saisikaan.

________________

Mitä hilpeää herkkua saisi aikaan munakoisosta?

Afganistanin islamilainen tasavalta tarjoaa bouranee baunjania, jossa paksu munakoisosiivu on päällystetty eräänlaisella tomaatti-sipulihäsällä ja päälle heitetty vielä knöllillinen valutettua valkosipulilla maustettua jugurttia. Turkin sekuularisesta tasavallasta taas tunnetaan hauska vanukas, johon nakataan munakoison lisäksi mm. fetaa, gruyerea ja kananmunia: kuulostaa hyvältä kuin Pellefantti vihreässä kimonossa. Munakoiso on upea myös tahnojen raaka-aineena: hyvää tulee pistelemällä haarukalla pintaan reikiä ja antamalla lämpölamppua reilu puoli tuntia. Kypsynyt massa kaavitaan lusikalla johonkin surisevaan ja pyörivään jolloin mukaan mahtuu mm. valkosipulia, erilaisia mausteita, tahinia, sitruunamehua, oliiviöljyä ja suolaa. Ja tuo sitten leivän päälle.

En ole täysin varma, mutta veikkaisin, että Helleenien kreikkalaisesta tasavallasta on peräisin moussaka. Sen pelkän läsnäolon kuvaileminen rikkoo kaikessa kauneudessaan neutraalia näkökulmaa edustavat sanavalinnat, aavistus tuoksusta on kuin lupaus vielä poimimattomasta terälehdestä ja pelkkä perusmakuun pääseminenkin värjää Sumarin sukat mustiksi.

Herkullista ja suositeltavaa. Tällä kertaa käytin raaka-aineena broiskujauhelihaa.


Moussaka

munakoiso
kesäkurpitsa
2 perunaa
jauhelihaa
tomaattikastiketta
valkokastiketta



Leikkaa munakoisot puolen sentin paksuisiksi siivuiksi ja suolaa pinnat. Anna itkeä vartti ja pyyhi nesteet pois. Leikkaa myös kesäkurpitsat siivuiksi. Viipaloi perunat ohuemmiksi ja keitä viipaleita 10 minuuttia. Valmista valkokastike ja tomaattikastike ja heitä paistettu jauheliha viimeksi mainitun sekaan.



Tomaattikastike:

Paista pannulla voissa pikaisesti valkosipulia ja keltasipulia, mukaan jauhelihat, lisää purkki tomaattimurskaa, yrttejä, suolaa, pippuria ja sokeria. Anna muhia hetki.


Valkokastike (Bechamelin pikaversio, puolita ohje, mutta heitä silti reilut juustot):

litra maitoa
1 kanaliemikuutio
valkopippuria
veitsenkärjellinen muskottipähkinää
200 juustoraastetta

Kiehauta maito, lisää liemikuutio, valkopippuri ja muskottipähkinä. Sulattele juustoraaste hiljalleen maitoon.

Kokoa vuokaan. Alimmaksi valkokastiketta, päälle munakoisoa, kesäkurpitsaa sitten tomaattikastiketta, perunaa, valkokastiketta, kesäkurpitsaa, munakoisoa, tomaattikastiketta jne. Ei sillä järjestyksellä ole niin väliksi. Paista uunissa 180 asteessa noin 40 minuuttia.