Ravintolakokki kokkaa, kokeilee ja kehittelee ruokaohjeita. Itse kun tekee, tietää mitä saa: yleensä herkullisia ruokia, välillä aivan kamalaa kuraa.
26.1.2010
21.1.2010
I was making Edvard
Leppoisa lisäke iänkaikkisen perunan tilalle. Lanseeraan tässä termin parsakaalimuhennettua, ihan vain siksi että olen luultavasti maailman ensimmäinen ihminen, joka kirjoittaa sanan ja siksi tietysti ainutlaatuinen yksilö. Jos sinä nyt sanot sen ääneen, olet todennäköisesti ensimmäisten kymmenien sen sanoneiden joukossa, ehkä jopa ensimmäinen. No niin: paaaarsakaaaalimuuheenneettuuuaa. Tiedän kyllä, että Muuli meni taas tähän, jos sattui paikalle.
Ja sitten eetvarttiin. Ihan vaan siksi, että tänään herätti ihmetystä, mistä tulee sanonta tehdä eetvarttia. Ja se jäi ihan häiritsemään. Ja arvatkaas mitä - en saanut sitä selville. Sen verran kävi ilmi, että sanontaa käytettiin jo 1930-luvulla, muttei ole tietoa, liittyikö se kenties johonkin Edward-nimiseen henkilöön. Yleensä vastaavat sanonnat tulevat muotiin vasta silloin, kun kyseinen nimi ei enää ole muodissa.
Oma veikkaukseni on, että sanonta liittyy Åbo Akademin entiseen rehtoriin, Edvard Westermarckiin ja hänen opetuslapsiinsa. Heillähän oli ei ollut tapana aivoilun jälkeen jäädä tekemään eetvarttia: "You know Fikus, I was making Edvard. -Oh, how explended, me to." Tajusin kyllä aukon teoriassani: miksi he puhuisivat englantia.
Parsakaalimuhennettu lanttu
(3 lisäkeannosta)
1 lanttu
voita
1½ dl kermaa
½ dl valkoviiniä
1 laakerinlehti
muutama parsakaalinnuppu
ripaus rakuunaa
ripaus muskottipähkinää
ripaus suolaa
Kuori lanto ja pilko se peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Freesaa hetki pannulla, lisää kerma, valkoviini ja laakerinlehti. Anna muhentua pannulla niin kauan, ettei kermaa ole enää sanottavasti kastikkeeksi jäljellä ja lanttu on lähes kypsää. Lisää parsakaalinnuput ja muhistele muutama minuutti. Mausta rakuunalla, muskottipähkinällä ja suolalla. Poimi laakerinlehti.
Tarjoa vaikkapa bratwurstin ja oluen kanssa.
Ja sitten eetvarttiin. Ihan vaan siksi, että tänään herätti ihmetystä, mistä tulee sanonta tehdä eetvarttia. Ja se jäi ihan häiritsemään. Ja arvatkaas mitä - en saanut sitä selville. Sen verran kävi ilmi, että sanontaa käytettiin jo 1930-luvulla, muttei ole tietoa, liittyikö se kenties johonkin Edward-nimiseen henkilöön. Yleensä vastaavat sanonnat tulevat muotiin vasta silloin, kun kyseinen nimi ei enää ole muodissa.
Oma veikkaukseni on, että sanonta liittyy Åbo Akademin entiseen rehtoriin, Edvard Westermarckiin ja hänen opetuslapsiinsa. Heillähän oli ei ollut tapana aivoilun jälkeen jäädä tekemään eetvarttia: "You know Fikus, I was making Edvard. -Oh, how explended, me to." Tajusin kyllä aukon teoriassani: miksi he puhuisivat englantia.
Parsakaalimuhennettu lanttu
(3 lisäkeannosta)
1 lanttu
voita
1½ dl kermaa
½ dl valkoviiniä
1 laakerinlehti
muutama parsakaalinnuppu
ripaus rakuunaa
ripaus muskottipähkinää
ripaus suolaa
Kuori lanto ja pilko se peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Freesaa hetki pannulla, lisää kerma, valkoviini ja laakerinlehti. Anna muhentua pannulla niin kauan, ettei kermaa ole enää sanottavasti kastikkeeksi jäljellä ja lanttu on lähes kypsää. Lisää parsakaalinnuput ja muhistele muutama minuutti. Mausta rakuunalla, muskottipähkinällä ja suolalla. Poimi laakerinlehti.
Tarjoa vaikkapa bratwurstin ja oluen kanssa.
18.1.2010
Ilmastonmuutos on ihan lehmästä
Viimeisin huippuilmastokokous meni ihan käteen - mitä siltä ihan tosissaan odotettiinkaan. Pakko vaan todeta, että tämän hetkiset poliittiset toimet ovat aivan riittämättömiä rajoittamaan päästöjä. Ihan vaan herättämään ajatuksia: ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet 40 prosenttia vuoden 1990 tasolta. Tuo taso oli Kioton sopimuksen vertailutaso.
Ja jossain jaksetaan vielä taistella siitä, onko ilmastonmuutos edes todellisuutta. Ihan miten vaan, lukaisin pikaisesti Turun Sanomien nettiversion vanhoja otsikoita:
Ja jossain jaksetaan vielä taistella siitä, onko ilmastonmuutos edes todellisuutta. Ihan miten vaan, lukaisin pikaisesti Turun Sanomien nettiversion vanhoja otsikoita:
- Ilmastonmuutos nostaa kalojen myrkkypitoisuuksia
- Ilmastonmuutos tuhoaa jopa viidesosan eliöistä
- Mannerjää sulaa sisältä
- Pohjavedet vähissä
- Rikkaiden maiden tuettava köyhien maiden metsien suojelua
- Maatilatalouden osuus ravinnepäästöistä kasvanut
Tosiaan ihan miten vaan, todellisuutta tai ei, pyytäisin jokaista ainakin hetkeksi miettimään asioita. Vaikkei asioita tekisikään, on sekin jo hyvä alku, että asiat edes tiedostaa. Toki voidaan elää periaatteella Après nous le déluge - Meidän jälkeemme vedenpaisumus. Nyt ei kuitenkaan olla Madameja ja hävitä Rossbachin taistelua Fredrik Suurelle: kyseessä on aika paljon isommat panokset. Meidän on helppo mesoa täällä Suomessa, kun asiat eivät ole niin konkreettisia. Tälläkin hetkellä miljardit, siis ihan tosiaan miljardit, ihmiset kärsivät vesipulasta. Kerskakuluttaja meikäläisellä on tälläkin hetkellä lasi vettä edessäni, jota heittelen naamalleni aika ajoin pysyäkseni hereillä. Että näin.
Vaikka äärimmäiset sääilmiöt tulevatkin lisääntymään, kärsitään vesipulasta, sademetsät häviävät, päästörajoitusvaatimukset ovat naurettavia, jäätiköt sulavat ja mieletön osan maapallon eläinlajeista tulee tämän huonon skenaarion mukaan kuolemaan sukupuuttoon, liittyy tähän silti mahdollisuus.
Vielä on aikaa tehdä jotain ja tarvittava teknologia on jo olemassa.
Koska kyseessä on ruokablogi, katsotaan asiaa ruoan kannalta. Voin vaikka lyödä vasemman kivekseni vetoa, että hyvin moni suomalainen ei ole missään määrin tietoinen maatalouseläinten prosentuaalisesta rasituksesta kasvihuonepäästöille. Oikean kivekseni lyön vetoa siitä, että joku lukijani tietää tuon osuuden olevan kolmannes. Ja onhan se ihan hitosti. Pallini lienee turvassa?
Jenkkitutkimuksissa esitetään aina hienoja lukuja: jos jokainen amerikkalainen vaihtaisi yhden kana-aterian viikossa kasviksiin, olisi sillä hiilidioksidipäästöjen kannalta sama merkitys kuin ottamalla puoli miljoonaa autoa päiväksi pois liikenteestä. Kun otetaan kaikki punainen liha huomioon, saadaan vielä hienompi tulos: jos jokainen amerikkalainen söisi yhden lihattoman aterian viikossa, olisi sillä sama ympäristövaikutus kuin 5 miljoonan auton ottamisella liikenteestä.
Välihuomautus: kuvassa on sinänsä virheellinen teksti, että eihän lehmä mikään pahis ole vaan
ihminen, joka lehmää viljelee.
Tästä voidaankin lukea, että naudanlihan syöminen on kasvihuonepäästöjen kannalta vähintäänkin kuolemansynti. Liha aiheuttaakin kolmanneksen Suomen ekologisesta vyölaukusta, mutta myös muut eläinperäiset tuotteet kuluttavat suhteellisen megalomaanisesti. Tuotteiden ilmastollista hyvyyttä voidaan tarkastella elintarvikkeiden kokonaismateriaalitarpeen perusteella. Materiaalipanos kertoo, kuinka paljon elintarvikkeeseen käytetään materiaalia ennen kuluttajan ostopäätöstä. Huonoimmin vertailussa selviävät naudanliha, juusto, voi, sianliha, ympärivuotinen kurkku ja broilerin liha. Hyvin menee mm. oluella, omenalla ja perunalla.
Ruokapakkauksistakin käydään keskustelua. On kuitenkin todettu, että niiden osuus ruoan kokonaisympäristövaikutuksiin ei ole kovinkaan suuri. Hyvää karmaa saadaan ennemminkin suurien satsien valmistamisella, pakastamisella ja mikroaaltouunin käytöllä. Jossain on jopa väläytelty haittaveroa lihalle ja juustolle: se kuulostaa ehkä pikaisesti ajateltuna jo hieman liiottelulta. Vaan mikä on liiottelua, jos kyseessä on maapallon tulevaisuus. Silti, ennemminkin voisin lähteä Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ajamaan kasvisruokapäivää päiväkoteihin, kouluihin, vankiloihin, työpaikoille, vanhainkoteihin ja sairaaloihin. Ei todellakaan pöllömpi idea, kun tietää, kuinka paljon sillä voitaisiin saada aikaan.
Itsearviointi. Syön punaista lihaa ja tunnen kehossani, että sitä on saatava aina joskus. Syön myös hyvin paljon kasviksia ja pidän viikossa taatusti vähintään pari lihatonta päivää. Koitan juoda viikottain reippaasti olutta pitääkseni materiaalipanokset tasapainossa. Ja ympärivuotisen pohjoisessa kasvatetun kurkun tasapainottajana toimii omena ja siitä mikrossa (lue: uunissa) valmistetut omenahyveet. Materiaalipanoksellinen lusifermaisuuteni kulminoituu juustoissa: olen todellinen bad ass, pahis, kaikkien huonopeppujen kuningas. Juusto on paheeni, se kirvoittaa sanani säiläämään, sylkirauhaseni erittämään, vatsani ajattelemaan. Ilman juustoa elämällä ei ole merkitystä eikä makuaistilla käyttöä. Yksi vastaava juttu tulee myös mieleen. Kierrätän parhaani mukaan ja kauppamatkani teen jalan. Vaikka kauppa onkin 50 metrin päässä, ei se muuta sitä tosiasiaa, että käyn silti jalan. Autoa en edes omista. En suosi luomua mutta lähiruokaa kylläkin. Olen pyrkinyt lisäämään mikroaaltouunin käyttöä, huonolla menestyksellä ainakin vielä. En valmista suuria määriä ruokia, vaikka joskus jotain meneekin pakkaseen. Hyvin harvoin ruokaa menee roskiin laitettavaksi.
Johan siinä olikin.
Vaikka äärimmäiset sääilmiöt tulevatkin lisääntymään, kärsitään vesipulasta, sademetsät häviävät, päästörajoitusvaatimukset ovat naurettavia, jäätiköt sulavat ja mieletön osan maapallon eläinlajeista tulee tämän huonon skenaarion mukaan kuolemaan sukupuuttoon, liittyy tähän silti mahdollisuus.
Vielä on aikaa tehdä jotain ja tarvittava teknologia on jo olemassa.
Koska kyseessä on ruokablogi, katsotaan asiaa ruoan kannalta. Voin vaikka lyödä vasemman kivekseni vetoa, että hyvin moni suomalainen ei ole missään määrin tietoinen maatalouseläinten prosentuaalisesta rasituksesta kasvihuonepäästöille. Oikean kivekseni lyön vetoa siitä, että joku lukijani tietää tuon osuuden olevan kolmannes. Ja onhan se ihan hitosti. Pallini lienee turvassa?
Jenkkitutkimuksissa esitetään aina hienoja lukuja: jos jokainen amerikkalainen vaihtaisi yhden kana-aterian viikossa kasviksiin, olisi sillä hiilidioksidipäästöjen kannalta sama merkitys kuin ottamalla puoli miljoonaa autoa päiväksi pois liikenteestä. Kun otetaan kaikki punainen liha huomioon, saadaan vielä hienompi tulos: jos jokainen amerikkalainen söisi yhden lihattoman aterian viikossa, olisi sillä sama ympäristövaikutus kuin 5 miljoonan auton ottamisella liikenteestä.
Välihuomautus: kuvassa on sinänsä virheellinen teksti, että eihän lehmä mikään pahis ole vaan
ihminen, joka lehmää viljelee.
Tästä voidaankin lukea, että naudanlihan syöminen on kasvihuonepäästöjen kannalta vähintäänkin kuolemansynti. Liha aiheuttaakin kolmanneksen Suomen ekologisesta vyölaukusta, mutta myös muut eläinperäiset tuotteet kuluttavat suhteellisen megalomaanisesti. Tuotteiden ilmastollista hyvyyttä voidaan tarkastella elintarvikkeiden kokonaismateriaalitarpeen perusteella. Materiaalipanos kertoo, kuinka paljon elintarvikkeeseen käytetään materiaalia ennen kuluttajan ostopäätöstä. Huonoimmin vertailussa selviävät naudanliha, juusto, voi, sianliha, ympärivuotinen kurkku ja broilerin liha. Hyvin menee mm. oluella, omenalla ja perunalla.
Ruokapakkauksistakin käydään keskustelua. On kuitenkin todettu, että niiden osuus ruoan kokonaisympäristövaikutuksiin ei ole kovinkaan suuri. Hyvää karmaa saadaan ennemminkin suurien satsien valmistamisella, pakastamisella ja mikroaaltouunin käytöllä. Jossain on jopa väläytelty haittaveroa lihalle ja juustolle: se kuulostaa ehkä pikaisesti ajateltuna jo hieman liiottelulta. Vaan mikä on liiottelua, jos kyseessä on maapallon tulevaisuus. Silti, ennemminkin voisin lähteä Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ajamaan kasvisruokapäivää päiväkoteihin, kouluihin, vankiloihin, työpaikoille, vanhainkoteihin ja sairaaloihin. Ei todellakaan pöllömpi idea, kun tietää, kuinka paljon sillä voitaisiin saada aikaan.
Itsearviointi. Syön punaista lihaa ja tunnen kehossani, että sitä on saatava aina joskus. Syön myös hyvin paljon kasviksia ja pidän viikossa taatusti vähintään pari lihatonta päivää. Koitan juoda viikottain reippaasti olutta pitääkseni materiaalipanokset tasapainossa. Ja ympärivuotisen pohjoisessa kasvatetun kurkun tasapainottajana toimii omena ja siitä mikrossa (lue: uunissa) valmistetut omenahyveet. Materiaalipanoksellinen lusifermaisuuteni kulminoituu juustoissa: olen todellinen bad ass, pahis, kaikkien huonopeppujen kuningas. Juusto on paheeni, se kirvoittaa sanani säiläämään, sylkirauhaseni erittämään, vatsani ajattelemaan. Ilman juustoa elämällä ei ole merkitystä eikä makuaistilla käyttöä. Yksi vastaava juttu tulee myös mieleen. Kierrätän parhaani mukaan ja kauppamatkani teen jalan. Vaikka kauppa onkin 50 metrin päässä, ei se muuta sitä tosiasiaa, että käyn silti jalan. Autoa en edes omista. En suosi luomua mutta lähiruokaa kylläkin. Olen pyrkinyt lisäämään mikroaaltouunin käyttöä, huonolla menestyksellä ainakin vielä. En valmista suuria määriä ruokia, vaikka joskus jotain meneekin pakkaseen. Hyvin harvoin ruokaa menee roskiin laitettavaksi.
Johan siinä olikin.
11.1.2010
Cokisnakkitrilogian jatko-osa
Hahaaa, siitäs saitte: pommac on alkuperältään ruotsalaista. Se kehitettiin aikoinaan kuohuviin tilanteisiin alkoholin korvaajaksi ja siinähän sitä näkyy käytettävän vieläkin. Mutta voidaan sitä muutenkin nautiskella, esimerkiksi allekirjoittanut siemailee sitä ajoittain, kun muu pillimehu ei tunnu riittävän.
Pommacin perimä on Hudiksvallin kyläpörhelössä jossain päin Ruotsia. Paikkakunnan ihmiset tunnetaan yltiöystävällisinä ylänköprinseissoina, joiden kasvoilta näkyy iloinen elämänasenne. Tästä syystä paikkaa kutsutaankin nimellä Glada Hudik. Suosittelen reissukohteeksi, vaikken olekaan koskaan kätellyt paikkaa Tukholmaa lähempää. Syytön minä omaan lähestymiskieltooni olen. Jos haluatte etukäteistietoa noista iloisista hudikkalaisista, voi täältä imeä esitteen pdf-muodossa. Se on englanniksi, jos kieli ei satu olemaan toimintavalmiudessa.
Voitaisiin ehkä sanoa, että tämä kastike on limpparitrilogiani toinen osa. Ensimmäinen ansioitunut osa oli ehdottomasti cokisnakit, joita te raukat luulitte vitsiksi. Ja pöh, cokisnakit on legenda jo omassa mystisyydessään. Olette kyllä kuulleet puhuttavan Olympoksen jumalien juomasta nektarista ja ruoasta ambrosiasta. Voittekin ehkä jo keksiä, mitä tulee kun nektari ja ambrosia yhdistetään. Kokisnakit, tädädätättädää.
Mutta nyt siis jatko-osaan.
Uunilohi, pommac-bearnaisekastiketta ja
jokiravunpyrstöjä
(2-3 annosta)
500 g lohifilee
2 dl bearnaisekastiketta
(80 g voita)
2,5 rkl pommacia
muutama tippa tabascoa
muutama jokiravunpyrstö
Ripottele lohelle suolaa ja paista 200-asteisessa uunissa hieman reilu vartti.
Valmista bearnaisekastike itse tai suoraan pussista. Itse tehtynä hyvä kastikeohje löytyy esimerkiksi Perjantaikokilta. Pussikastikkeista kelpuutan hätätilassa mm. Blå bandin version. Jos kyseessä on pussikastike, lisää kunnon nokare voita. Heh, tästä lähin 80 g voita = kunnon nokare. Mittaa myös pommac ja tabasco ja ole lämmittämättä liikaa, ettei kastike mene reisille. Heitä ihan viimeiseksi joukkoon rapulaiset.
Tarjoa muhennetun lantun ja parsakaalin kanssa. Ohje siihen tulee mahdollisesti seuraavaksi. Jos ei tule, niin perunamuusi on hyvää kauraa.
Pommacin perimä on Hudiksvallin kyläpörhelössä jossain päin Ruotsia. Paikkakunnan ihmiset tunnetaan yltiöystävällisinä ylänköprinseissoina, joiden kasvoilta näkyy iloinen elämänasenne. Tästä syystä paikkaa kutsutaankin nimellä Glada Hudik. Suosittelen reissukohteeksi, vaikken olekaan koskaan kätellyt paikkaa Tukholmaa lähempää. Syytön minä omaan lähestymiskieltooni olen. Jos haluatte etukäteistietoa noista iloisista hudikkalaisista, voi täältä imeä esitteen pdf-muodossa. Se on englanniksi, jos kieli ei satu olemaan toimintavalmiudessa.
Voitaisiin ehkä sanoa, että tämä kastike on limpparitrilogiani toinen osa. Ensimmäinen ansioitunut osa oli ehdottomasti cokisnakit, joita te raukat luulitte vitsiksi. Ja pöh, cokisnakit on legenda jo omassa mystisyydessään. Olette kyllä kuulleet puhuttavan Olympoksen jumalien juomasta nektarista ja ruoasta ambrosiasta. Voittekin ehkä jo keksiä, mitä tulee kun nektari ja ambrosia yhdistetään. Kokisnakit, tädädätättädää.
Mutta nyt siis jatko-osaan.
Uunilohi, pommac-bearnaisekastiketta ja
jokiravunpyrstöjä
(2-3 annosta)
500 g lohifilee
2 dl bearnaisekastiketta
(80 g voita)
2,5 rkl pommacia
muutama tippa tabascoa
muutama jokiravunpyrstö
Ripottele lohelle suolaa ja paista 200-asteisessa uunissa hieman reilu vartti.
Valmista bearnaisekastike itse tai suoraan pussista. Itse tehtynä hyvä kastikeohje löytyy esimerkiksi Perjantaikokilta. Pussikastikkeista kelpuutan hätätilassa mm. Blå bandin version. Jos kyseessä on pussikastike, lisää kunnon nokare voita. Heh, tästä lähin 80 g voita = kunnon nokare. Mittaa myös pommac ja tabasco ja ole lämmittämättä liikaa, ettei kastike mene reisille. Heitä ihan viimeiseksi joukkoon rapulaiset.
Tarjoa muhennetun lantun ja parsakaalin kanssa. Ohje siihen tulee mahdollisesti seuraavaksi. Jos ei tule, niin perunamuusi on hyvää kauraa.
4.1.2010
Ranskaa siioille
Kuka myöntää olevansa pihalla kuin Ute Po-joessa, kun ruokaohjeen otsikossa on kummallisuuksia kuten à l'Arrabiata, à la Bohémienne tai vaikka à la Châtelaine? Ikään kuin jo näiden sanojen merkistö sirkumflekseineen, heittomerkkeineen ja nousevine/laskevine aksentteineen ei tuottaisi suurta tuskaa. Olosuhteet huomioon ottaen nämä merkistöt ovat tuska-asteikolla hyvinkin lievällä tasolla, mutta silti ne aiheuttavat aivoissani liikehdintää.
Sitä paitsi voi noita raukkoja ulkomailta tulleita, jotka joutuvat opiskelemaan suomea. Ajatelkaapa vaikka tuota juuri mainittua sanaa: näen silmissäni kurditytön, joka istuu Suomea maahanmuuttajille -kurssin loppukokeessa Turun kristillisellä opistolla ja tehtävänantona on määrittää sana nousevine kaikkine nominien taivutusmuotoineen. Siis mitä pilkunpanentaa, oikein alkoi jo sapettaa opiston puolesta.
Tänään raotan teille salaisuuksieni verhoa. Ehkä myöhemmin turinoin monta muutakin hassua à la -juttua. Sitä paitsi tämä ei varsinaisesti ole edes hauska, tuskin monen mielestä edes kiinnostava. No voi voi.
Tädää: à la Provencal = provencelaisittain. Viittaa siis ruokiin, jotka valmistetaan provencelaiseen tyyliin. Ruoassa on tällöin usein mm. valkosipulia, tomaattia ja oliiviöljyä. Muina raaka-aineina saatetaan käytetään esimerkiksi anjovista, munakoisoa, herkkusieniä ja sipulia.
No niin, eipä se ollut sen kummempi juttu. Tänään valmistuu kalaa à la Provence.
Siikaa à la Provence
(3 annosta)
600 g siikafileitä
1 sitruunan mehu
½ dl ranskalaista valkoviiniä
pari valkosipulinkynttä
luraus oliiviöljyä
puolikas sipuli
1 tlk tomaattimurskaa
salt ja pepa
muutama varsi persiljaa
Laita siikafileet marinoitumaan sitruunamehuun ja valkoviiniin tunniksi. Silppua sipulit ja freesaa niitä hetki oliiviöljyssä. Kaada marinadi pannulle sipulien seuraksi ja lisää myös tomaattimurska, suola ja pippuri. Sivele uunivuoka öljyllä, laita siikafileet vuokaan ja kaada kastike päälle. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Silppua päälle persiljaa ja kauho kitaan perunamuusin kanssa.
Sitä paitsi voi noita raukkoja ulkomailta tulleita, jotka joutuvat opiskelemaan suomea. Ajatelkaapa vaikka tuota juuri mainittua sanaa: näen silmissäni kurditytön, joka istuu Suomea maahanmuuttajille -kurssin loppukokeessa Turun kristillisellä opistolla ja tehtävänantona on määrittää sana nousevine kaikkine nominien taivutusmuotoineen. Siis mitä pilkunpanentaa, oikein alkoi jo sapettaa opiston puolesta.
Tänään raotan teille salaisuuksieni verhoa. Ehkä myöhemmin turinoin monta muutakin hassua à la -juttua. Sitä paitsi tämä ei varsinaisesti ole edes hauska, tuskin monen mielestä edes kiinnostava. No voi voi.
Tädää: à la Provencal = provencelaisittain. Viittaa siis ruokiin, jotka valmistetaan provencelaiseen tyyliin. Ruoassa on tällöin usein mm. valkosipulia, tomaattia ja oliiviöljyä. Muina raaka-aineina saatetaan käytetään esimerkiksi anjovista, munakoisoa, herkkusieniä ja sipulia.
No niin, eipä se ollut sen kummempi juttu. Tänään valmistuu kalaa à la Provence.
Siikaa à la Provence
(3 annosta)
600 g siikafileitä
1 sitruunan mehu
½ dl ranskalaista valkoviiniä
pari valkosipulinkynttä
luraus oliiviöljyä
puolikas sipuli
1 tlk tomaattimurskaa
salt ja pepa
muutama varsi persiljaa
Laita siikafileet marinoitumaan sitruunamehuun ja valkoviiniin tunniksi. Silppua sipulit ja freesaa niitä hetki oliiviöljyssä. Kaada marinadi pannulle sipulien seuraksi ja lisää myös tomaattimurska, suola ja pippuri. Sivele uunivuoka öljyllä, laita siikafileet vuokaan ja kaada kastike päälle. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Silppua päälle persiljaa ja kauho kitaan perunamuusin kanssa.
29.12.2009
Hedonistista eti(i)kkaa
Mikä voi olla elämässä tärkeämpää kuin mielihyvän, onnellisuuden ja nautinnon tavoittelu? Jos minulta kysytään tuskin mikään. Jos minulta kysytään uudestaan, tunnustaudun hedonistiksi. Jos muilta kysytään hedonismistani, tunnistaudun ajoittaiseksi paskiaiseksi ja oman mielihyvän jahtaajaksi. Mutta kun pidän mielihyväperiaatteen ja hedonismin sekoituksesta. Hedonismin mukaan eettinen hyvä perustuu nautintoon ja mielihyvään ja jos mielihyväperiaate otetaan mukaan, mielihyvän tavoittelussa huomioidaan myös vallitsevat tekijät.
Tämän matalamielisen johdannon tavoitteena oli sekoittaa lukijat ja kääntää huomio pois paskasta (lue: erittäin hyvästä) reseptistä. Reisille meni, sillä itse menin sekaisin, eikä ajatuksenjuoksuni olekaan enää kirkasta saati sitten babitzinista.
Mutta onhan Rajamäellä etiikkaa. Tuo tehdas tekee selvästi tutkimusta siitä, mikä on (moraalisesti) hyvää ja arvokasta. Viinietikka täyttää epäilemättä hyvän ja arvokkaan tunnusmerkit. Moraalisesti vielä paremmaksi, joskin kuulemma ambivalentisti epäilyttäväksi, Rajamäen tekee sen, että tuo etikkatehdas lähettelee viinietikkapurnukoitaan ruokapolkkaajien iloksi Ähtäriä ja jopa Tuusniemeä myöten. Joidenkin ruokapolkkaajien keskuudessa on herätelty keskusteltua siitä, onko tällainen toiminta moraalisesti jotenkin arveluttavaa, ehkä jopa kyseenalaista. Itse en näe mitään ristiriitaa siinä. Kyllä ähtäri- ja tuusniemeläisetkin omat pullonsa ansaitsevat, saadaanhan me varsinaissuomalaisetkin. Eikä kaikkea ole pakko ottaa vastaan, jos joku omia tuotoksiaan haluaa lähettää.
Minulle saa edelleen lähettää kaikkea. Lupaan vieläkin kirjoittaa tuotteista rehellisen mielipiteeni. Jos tuote on mielestäni täyttä räkää, kerron sen taatusti. Jos se on tosi hyvää, haukun sen luultavasti silti. Varsinkin jos saan siitä muhevaa mielihyvää.
Rajamäen tehdas lähetti minulle kolme pulloa viinietikkaa. Ja tietysti ihan pyyteettömästi, vaikka väitetäänkin, ettei ilmaisia näytteitä ole olemassakaan. Mutta kyllä on. Jos vaan muutamalla sanalla kerron tuotteista blogissani. No kerron siis.
Al Limone eli sitruunainen valkoviinietikka on se jota voisin vaikka suositella. Alle Erbe Fines eli yrteille humpsahtava valkoviinietikka on ihan jees myös. Isompaan testaukseen otin Al Pepe Neron eli mustapippurilla raiskatun punaviinietikan. Ihan vaan sen takia, että halusin tietää, oliko raiskaus enemmänkin väkisinmakaamista vai väkisinmakaamista halulla.
Tuloksena oli ehkä joku välimuoto.
Tässä vaiheessa havaitsen tulleeni aggressiiviseksi kaikkia kulttuurien globalisoitumista vastustavia ihmisiä kohtaan ja pidän yhä enemmän ja enemmän ihmisistä joiden kanssa voin puhua mistä vaan. Tässä vaiheessa havaitsen myös juoneeni iltapalaksi pullon punaviiniä, lasin malagaa, toisen pullon punaviiniä ja muutaman hassun oluen. Hassuiksi oluet tekee se tosiasia, että niiden sisältö jaksaa lähes aina hymyilyttää. Tässä vaiheessa siis reseptiin. Olenkin sen jo aiemmin blogannut, tässä versiossa vadelmaviinietikka on vaan vaihtunut rajamäkeläiseen.
Pippurista hapanimeläkastiketta ja possua
2 dl omenamehua
½ dl sokeria
1 rkl worchesteria
2 rkl soijakastiketta
3 rkl Rajamäen mustapippurista punaviinietikkaa
2 rkl ketsuppia
chilijauhetta
maizenaa
vettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g possusuikaleita
silputtua sitruunaruohoa
pieni pussi vihanneksia
Mittaa kattilaan omenamehu, sokeri, worchester, soijakastike, viinietikka ja ketsuppi. Keittele n. 10 minuuttia. Anna potkua chilijauheella. Sekoita maizena veteen ja suurusta kastike.
Kuullota pilkottuja sipuleita pannulla ja paista possusuikaleet kypsiksi. Heitä sekaan sitruunaruohot ja pakkasesta pussi, jossa on vaikka papuja ja porkkanoita. Kaada kaikki kastikekattilaan ja anna muhia hetki. Tarjoa nuudelien siivellä.
Tämän matalamielisen johdannon tavoitteena oli sekoittaa lukijat ja kääntää huomio pois paskasta (lue: erittäin hyvästä) reseptistä. Reisille meni, sillä itse menin sekaisin, eikä ajatuksenjuoksuni olekaan enää kirkasta saati sitten babitzinista.
Mutta onhan Rajamäellä etiikkaa. Tuo tehdas tekee selvästi tutkimusta siitä, mikä on (moraalisesti) hyvää ja arvokasta. Viinietikka täyttää epäilemättä hyvän ja arvokkaan tunnusmerkit. Moraalisesti vielä paremmaksi, joskin kuulemma ambivalentisti epäilyttäväksi, Rajamäen tekee sen, että tuo etikkatehdas lähettelee viinietikkapurnukoitaan ruokapolkkaajien iloksi Ähtäriä ja jopa Tuusniemeä myöten. Joidenkin ruokapolkkaajien keskuudessa on herätelty keskusteltua siitä, onko tällainen toiminta moraalisesti jotenkin arveluttavaa, ehkä jopa kyseenalaista. Itse en näe mitään ristiriitaa siinä. Kyllä ähtäri- ja tuusniemeläisetkin omat pullonsa ansaitsevat, saadaanhan me varsinaissuomalaisetkin. Eikä kaikkea ole pakko ottaa vastaan, jos joku omia tuotoksiaan haluaa lähettää.
Minulle saa edelleen lähettää kaikkea. Lupaan vieläkin kirjoittaa tuotteista rehellisen mielipiteeni. Jos tuote on mielestäni täyttä räkää, kerron sen taatusti. Jos se on tosi hyvää, haukun sen luultavasti silti. Varsinkin jos saan siitä muhevaa mielihyvää.
Rajamäen tehdas lähetti minulle kolme pulloa viinietikkaa. Ja tietysti ihan pyyteettömästi, vaikka väitetäänkin, ettei ilmaisia näytteitä ole olemassakaan. Mutta kyllä on. Jos vaan muutamalla sanalla kerron tuotteista blogissani. No kerron siis.
Al Limone eli sitruunainen valkoviinietikka on se jota voisin vaikka suositella. Alle Erbe Fines eli yrteille humpsahtava valkoviinietikka on ihan jees myös. Isompaan testaukseen otin Al Pepe Neron eli mustapippurilla raiskatun punaviinietikan. Ihan vaan sen takia, että halusin tietää, oliko raiskaus enemmänkin väkisinmakaamista vai väkisinmakaamista halulla.
Tuloksena oli ehkä joku välimuoto.
Tässä vaiheessa havaitsen tulleeni aggressiiviseksi kaikkia kulttuurien globalisoitumista vastustavia ihmisiä kohtaan ja pidän yhä enemmän ja enemmän ihmisistä joiden kanssa voin puhua mistä vaan. Tässä vaiheessa havaitsen myös juoneeni iltapalaksi pullon punaviiniä, lasin malagaa, toisen pullon punaviiniä ja muutaman hassun oluen. Hassuiksi oluet tekee se tosiasia, että niiden sisältö jaksaa lähes aina hymyilyttää. Tässä vaiheessa siis reseptiin. Olenkin sen jo aiemmin blogannut, tässä versiossa vadelmaviinietikka on vaan vaihtunut rajamäkeläiseen.
Pippurista hapanimeläkastiketta ja possua
2 dl omenamehua
½ dl sokeria
1 rkl worchesteria
2 rkl soijakastiketta
3 rkl Rajamäen mustapippurista punaviinietikkaa
2 rkl ketsuppia
chilijauhetta
maizenaa
vettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g possusuikaleita
silputtua sitruunaruohoa
pieni pussi vihanneksia
Mittaa kattilaan omenamehu, sokeri, worchester, soijakastike, viinietikka ja ketsuppi. Keittele n. 10 minuuttia. Anna potkua chilijauheella. Sekoita maizena veteen ja suurusta kastike.
Kuullota pilkottuja sipuleita pannulla ja paista possusuikaleet kypsiksi. Heitä sekaan sitruunaruohot ja pakkasesta pussi, jossa on vaikka papuja ja porkkanoita. Kaada kaikki kastikekattilaan ja anna muhia hetki. Tarjoa nuudelien siivellä.
24.12.2009
Resepti hyvälle musiikille, ei muuta
Naaraskalojen tuottamaa munamassaa (wikipedia mätiä) on roisin mitoin vatsalaukussani. Sen lisäksi musiikki on vellonut painevärähtelynä korvakäytävissäni.
Nancy Sinatra: Indian summer
Melody Gardot: Worrisome heart
Muse: Uprising
Nancy Sinatra: Indian summer
Melody Gardot: Worrisome heart
Muse: Uprising
14.12.2009
Jos ei osaa tehdä panna cottaa, niin miten osaisi ilman cottaakaan
Alkuruoaksi You to me are sweet as roses in the morning
____________________
Panna cotta ja glögipäärynät (3 annosta)
2 liivatelehteä
2 dl kermaa
½ dl maitoa
½ dl sokeria
loraus vanilliinisokeria
1 päärynä
glögiä
Laita liivatelehdet likoamaan 10 minuutiksi kylmään veteen. Kiehauta kerma + maito + sokerit. Älä anna kärähtää tai kiehua yli, se tapahtuu nopeasti. Purista liivatelehdistä vesi pois. Sulata liivate tilkkaan kuumaa kermamaitoa ja sekoita pikaisesti. Kaada annosmaljoihin ja anna hyytyä vähintään kolme tuntia jääkaapissa.
Kuori päärynä ja leikkaa suikeroiksi tai pilko kuutioiksi. Keitä kypsäksi glögissä. Nosta päärynät hyytyneiden panna cottien päälle. Glögistä saa tehtyä mukavasti glögoiirappia lisäämällä siihen reilusti sokeria ja keittämällä sopivasti.
Panna cottaa on Possu valmistanut ennenkin. Myös tätä saatat haluta kokeilla sen rattopoikana (so. seuralaisena): Liekitetty inkivääri-päärynäkompotti.
____________________
Panna cotta ja glögipäärynät (3 annosta)
2 liivatelehteä
2 dl kermaa
½ dl maitoa
½ dl sokeria
loraus vanilliinisokeria
1 päärynä
glögiä
Laita liivatelehdet likoamaan 10 minuutiksi kylmään veteen. Kiehauta kerma + maito + sokerit. Älä anna kärähtää tai kiehua yli, se tapahtuu nopeasti. Purista liivatelehdistä vesi pois. Sulata liivate tilkkaan kuumaa kermamaitoa ja sekoita pikaisesti. Kaada annosmaljoihin ja anna hyytyä vähintään kolme tuntia jääkaapissa.
Kuori päärynä ja leikkaa suikeroiksi tai pilko kuutioiksi. Keitä kypsäksi glögissä. Nosta päärynät hyytyneiden panna cottien päälle. Glögistä saa tehtyä mukavasti glögoiirappia lisäämällä siihen reilusti sokeria ja keittämällä sopivasti.
Panna cottaa on Possu valmistanut ennenkin. Myös tätä saatat haluta kokeilla sen rattopoikana (so. seuralaisena): Liekitetty inkivääri-päärynäkompotti.
7.12.2009
Sateenkaarirautua ja väkevää japanilaista maustekrassia
Alkuruoaksi Frankie Valli Cant take my eyes...
Ihan kaikki eivät jaksa innostua perinteisestä suomalaisesta jouluruoasta, minä kyllä jaksan. Pienet lisät eivät kuitenkaan ole pahitteeksi. Mietiskelin kaverilleni jouluksi menua, jossa kuitenkin olisi perinteisiä raaka-aineita, mutta ehkä pienellä olivertwistillä napautettuna.
Lohen ja wasabin seurana vedellään saksanpähkinöitä, ne edustavat parapähkinöiden ohella sukunsa siniverisiä. Saksanpähkinät näyttävätkin niin hauskoilta, ihan aivoilta. Mikä voisi olla kiehtovampi asia kuin aivot? No okei, sammakoiden pomppimista on vinkeää katsella.
Ihan kaikki eivät jaksa innostua perinteisestä suomalaisesta jouluruoasta, minä kyllä jaksan. Pienet lisät eivät kuitenkaan ole pahitteeksi. Mietiskelin kaverilleni jouluksi menua, jossa kuitenkin olisi perinteisiä raaka-aineita, mutta ehkä pienellä olivertwistillä napautettuna.
Lohen ja wasabin seurana vedellään saksanpähkinöitä, ne edustavat parapähkinöiden ohella sukunsa siniverisiä. Saksanpähkinät näyttävätkin niin hauskoilta, ihan aivoilta. Mikä voisi olla kiehtovampi asia kuin aivot? No okei, sammakoiden pomppimista on vinkeää katsella.
Frankien ohella alkuruoaksi ehdolla on seuraava häsläys:
Lohi-wasabirullat, hunajaa ja saksanpähkinöitä
200 g kylmäsavulohiviipaleita
100 g maustamatonta tuorejuustoa
pieni loraus kotisinappia
1 tl wasabia (tai maun mukaan)
½ dl silputtua tilliä
etikkakurkkua
jääsalaattia
saksanpähkinöitä
juoksevaan hunajaa
Laita pöydälle leivinpaperiarkki. Asettele kylmäsavulohiviipaleita sille kevyesti limittäin, niin että lohesta muodostuu suorakaiteen muotoinen matto. Sekoita tuorejuusto, sinappi, wasabi ja tilli. Levitä täyte lohen päälle tasaisesti. Leikkaa etikkakurkusta muutama kapea suiro ja laita jonoksi maton vasemmasta laidasta oikeaan. Kääri tuotos tiukaksi rullaksi leivinpaperin avulla, vähän kuin käärisit kääretortun. Laita pakkaseen kohmettumaan. Leikkaa ohuita viipaleita ja asettele lautaselle rapean salaatin, juoksevan hunajan ja saksanpähkinöiden kanssa.
4.12.2009
Paska paketti mutta saaplarin hyvää... osa II
HK pyysi minua maistamaan maalaismaksamakkaraansa ja mielelläni sen teinkin. Olenhan maalainen syntymäpaikkani syvimmässä merkityksessä. Väts mii.
Tuo likilegendaarinen makkara on kyllä Polkkapossun mielestä aikas hyvää. Ehkä kevyesti liian suolaista ja hieman liian sileää, mutta varsin maukasta. Sitä paitsi suola on hyvää. Kaipaisin tähän pötkylään enemmän selvästi erottuvia paloja sitä itseään - haluaisin erottaa mitä syön. Possuna tietty pidän siasta ja joskus myös toisin päin. Harvemmin kyllä sika pitää minusta, mutta monesti minua kyllä kutsutaan siaksi. Ja olen ylpeä lempinimestäni.
Kuva on linkitetty sieltä sivulta, mihin sen klikkaaminen vie. Kerroin vain mahdollisen tekijänoikeusrikkomukseni vuoksi.
HK:n maalaismaksamakkara on valmistettu siasta, chilistä, laakerinlehdestä, sipulista, valko-/mustapippurista ja valkosipulista. Ei tuosta yhdistelmästä nyt ihan paskaa voi tullakaan. Lisää maalaisuutta olisi ehkä lisännyt ruohonjuuritasolta poimittu piharatamon keskiruoti tai enemmän elvistellen koko juurakko Huldoineen. Kaikkea ei voi saada, vaikka kuinka rustiikkinen yrittääkin olla.
Ravintoarvot 100 grammassa:
Energiaa: 220 kcal
Proteiinia: 12 g
Hiilihydraattia: 2,2 g
... josta sokereita: 0,4 g
... josta laktoosia: 0 g
Rasvaa: 18 g
Ravintokuitua: 0,1 g
Suola: 1,7 g
Natrium: 0,9 g
Kuten todettua, suolaa tuntui olevan kohtuullisen reippaasti. Suositushan on päivässä 5 grammaa, mihin on kyllä aika hankala päästä. Keskimäärin miehet saavat n. 9 grammaa ja naiset 7 päivässä. Pienenä kuriositeettina: jos päivittäisen suolan saisi keskiarvollisesti puolitettua, systolinen verenpaine alenisi n. 6 elohopeamillimetriä (mmHg) ja diastolinen 4 mmHg:tä. Eli vastaa mietojen verenpainelääkkeiden tehoa.
Ja sitten moitteen sanat: olen jo muinaisessa bloggauksessa syyltänyt suivahduksen sanoja maksamakkarapakkauksesta. Taidanpa kopioida vanhan kirjoitukseni tähän, vaikka kaikki sen tietysti ovatkin opetelleet joulujuhlan yhteislauluhetkeä varten.
Miksi asiat eivät tapahdu niinkuin olisi järkevää? Miksi asiat ovat kuten ovat? Miksi asiat menevät niinkuin menevät? Miksi asiat pitää tehdä ehkä jopa kaikkein vaikeimmalla mahdollisella tavalla? Ja miksi hitossa HK:n maksamakkarapötkö on niin järjettömän työläs avata? Ehkä tässä vaiheessa pitäisi kysyä, miksi asiat olisivat jatkossa toisin.
Ehkä siksi, että silloin kun suivaantuu tarpeeksi, antaa palautetta. Ja Polkkapossu on kova possu antamaan palautetta. Sitä paitsi ikinä ei tiedä, mitä kivoja tuotepaketteja saa, kun palautteen muovaa oikeaan muotoon. Fazerille valitin joskus muinoin jotain karnevaalikekseihin liittyvää... tuloksena oli hervoton paketti täynnä fazerin keksejä, suklaita ja vaikka mitä nannanamia.
Mutta juu. Tämän kirjoituksen aihe on HK:n maksamakkara. Se on ihan törkeän hyvää, eikös vaan? Mutta miksi sen pitää olla pakattuna niin onnettomaan pakettiin? Ihan tosi. Johonkin monivammaiseen muovikuoreen, jota on mahdoton saada mitenkään järkevästi avattua. Ja mitä sitten kun se on auki? Muovin römpelöt sojottaa sinne tänne: yritä siinä sitten säilyttää pötköä jääkaapissa järkevästi, siten ettei leikattu pää pääsisi kuivumaan. Voi ***kele sentään. Juu voihan siihen laittaa elmukelmun, mutta kiinnostaako se? No ei tosiaankaan, niin. Ja mikä on taktiikka? Pitääkö pötköstä aina leikata kuorta hieman pois, kun haluaa siipaleen, vai pitääkö pötkön päästä pursutellen puristaa kuin hukkuva oljenkortta. Häh?
Jälleen kerran pötköstä suivaantuneena, päätin pikkusielumaisuuttani sanoa HK:lle sanani. Miksi tyhmäilette -kysymykseen en odottanutkaan vastausta, mutta jotain ilahduttavaa sain silti: "Hei! Kiitos palautteestanne. Markkinoille on tullut uutuus maksamakkara tuubissa. Välitämme terveisenne edelleen tuotekehitykseen ja markkinointiin." No hyvä. Tuotekehitys varmaan tiesikin jo, että pakkaus on hanurista, mutta ihan kiva että myös markkinointi sai terveiset. Muuta pahaa sanottavaa en HK:sta keksi. Herkkumaksamakkara on herkkua.
Tuo likilegendaarinen makkara on kyllä Polkkapossun mielestä aikas hyvää. Ehkä kevyesti liian suolaista ja hieman liian sileää, mutta varsin maukasta. Sitä paitsi suola on hyvää. Kaipaisin tähän pötkylään enemmän selvästi erottuvia paloja sitä itseään - haluaisin erottaa mitä syön. Possuna tietty pidän siasta ja joskus myös toisin päin. Harvemmin kyllä sika pitää minusta, mutta monesti minua kyllä kutsutaan siaksi. Ja olen ylpeä lempinimestäni.
Kuva on linkitetty sieltä sivulta, mihin sen klikkaaminen vie. Kerroin vain mahdollisen tekijänoikeusrikkomukseni vuoksi.HK:n maalaismaksamakkara on valmistettu siasta, chilistä, laakerinlehdestä, sipulista, valko-/mustapippurista ja valkosipulista. Ei tuosta yhdistelmästä nyt ihan paskaa voi tullakaan. Lisää maalaisuutta olisi ehkä lisännyt ruohonjuuritasolta poimittu piharatamon keskiruoti tai enemmän elvistellen koko juurakko Huldoineen. Kaikkea ei voi saada, vaikka kuinka rustiikkinen yrittääkin olla.
Ravintoarvot 100 grammassa:
Energiaa: 220 kcal
Proteiinia: 12 g
Hiilihydraattia: 2,2 g
... josta sokereita: 0,4 g
... josta laktoosia: 0 g
Rasvaa: 18 g
Ravintokuitua: 0,1 g
Suola: 1,7 g
Natrium: 0,9 g
Kuten todettua, suolaa tuntui olevan kohtuullisen reippaasti. Suositushan on päivässä 5 grammaa, mihin on kyllä aika hankala päästä. Keskimäärin miehet saavat n. 9 grammaa ja naiset 7 päivässä. Pienenä kuriositeettina: jos päivittäisen suolan saisi keskiarvollisesti puolitettua, systolinen verenpaine alenisi n. 6 elohopeamillimetriä (mmHg) ja diastolinen 4 mmHg:tä. Eli vastaa mietojen verenpainelääkkeiden tehoa.
Ja sitten moitteen sanat: olen jo muinaisessa bloggauksessa syyltänyt suivahduksen sanoja maksamakkarapakkauksesta. Taidanpa kopioida vanhan kirjoitukseni tähän, vaikka kaikki sen tietysti ovatkin opetelleet joulujuhlan yhteislauluhetkeä varten.
Miksi asiat eivät tapahdu niinkuin olisi järkevää? Miksi asiat ovat kuten ovat? Miksi asiat menevät niinkuin menevät? Miksi asiat pitää tehdä ehkä jopa kaikkein vaikeimmalla mahdollisella tavalla? Ja miksi hitossa HK:n maksamakkarapötkö on niin järjettömän työläs avata? Ehkä tässä vaiheessa pitäisi kysyä, miksi asiat olisivat jatkossa toisin.
Ehkä siksi, että silloin kun suivaantuu tarpeeksi, antaa palautetta. Ja Polkkapossu on kova possu antamaan palautetta. Sitä paitsi ikinä ei tiedä, mitä kivoja tuotepaketteja saa, kun palautteen muovaa oikeaan muotoon. Fazerille valitin joskus muinoin jotain karnevaalikekseihin liittyvää... tuloksena oli hervoton paketti täynnä fazerin keksejä, suklaita ja vaikka mitä nannanamia.
Mutta juu. Tämän kirjoituksen aihe on HK:n maksamakkara. Se on ihan törkeän hyvää, eikös vaan? Mutta miksi sen pitää olla pakattuna niin onnettomaan pakettiin? Ihan tosi. Johonkin monivammaiseen muovikuoreen, jota on mahdoton saada mitenkään järkevästi avattua. Ja mitä sitten kun se on auki? Muovin römpelöt sojottaa sinne tänne: yritä siinä sitten säilyttää pötköä jääkaapissa järkevästi, siten ettei leikattu pää pääsisi kuivumaan. Voi ***kele sentään. Juu voihan siihen laittaa elmukelmun, mutta kiinnostaako se? No ei tosiaankaan, niin. Ja mikä on taktiikka? Pitääkö pötköstä aina leikata kuorta hieman pois, kun haluaa siipaleen, vai pitääkö pötkön päästä pursutellen puristaa kuin hukkuva oljenkortta. Häh?
Jälleen kerran pötköstä suivaantuneena, päätin pikkusielumaisuuttani sanoa HK:lle sanani. Miksi tyhmäilette -kysymykseen en odottanutkaan vastausta, mutta jotain ilahduttavaa sain silti: "Hei! Kiitos palautteestanne. Markkinoille on tullut uutuus maksamakkara tuubissa. Välitämme terveisenne edelleen tuotekehitykseen ja markkinointiin." No hyvä. Tuotekehitys varmaan tiesikin jo, että pakkaus on hanurista, mutta ihan kiva että myös markkinointi sai terveiset. Muuta pahaa sanottavaa en HK:sta keksi. Herkkumaksamakkara on herkkua.
23.11.2009
Huutelisin kovaan ääneen: tavoistaan tonnikala tunnetaan
Miksiköhän kuvittelin pitkään tonnikalan olevan jokin pieni Pohjanmaalla varjossa kasvava rimpulakala, jonka pelkkä eksistenssi hipoo kurjuuden maksimointia ja säälittävyyden superhuipennusta. Ehkä tonnikalapurkeista tulee niin leimallinen olo - siellä se on taas hajonneena pirstaleiksi vain oma itsensä syötävänä seuranaan. No, näin oli ennen kuin purkkitonnari oli ainoa tonnikalaan liittyvä tietoisuuden tilani. Onneksi nyt on asiat toisin.
Toinen miksiköhän: miksiköhän kalojen levinneisyydestä kerrotaan sanomalla "niitä tavataan"? Tonnikalaa tavataan Mustassameressä, Atlanttilla ja Välimerellä. Miten niin tavataan? Miksi tonnikalat on inhimillistetty? Tavata-verbi on ihmisten väliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen omaksuttu verbi, ei kalojen kanssa törmäilyyn. Sanontakin sanoo tavoistaan ihminen tunnetaan; etymologisesti tavata tulee sanan tapa heikosta vartalosta tava ja takaliitteestä -ta. Kuinka tyhmältä kuulostaisinkaan, jos seilaisin keskellä Turun katuja ja huutelisin kovaan ääneen tavoistaan tonnikala tunnetaan! Sairaalaan pistäisivät nuo kurjat raukat.
Kolmas miksiköhän: miksiköhän Monaco rettelöi tonnikalan liikakalastuksesta? Tänä vuonna Monaco on heittänyt ehdotuksen, että tonnikala liitettäisiin Cites-sopimuksen piiriin, the Convention on International Trade in Endangered Species of Wild Fauna and Flora. Cites on todettu yhdeksi maailman tehokkaimmaksi luonnonsuojeluvälineistä. Sen piiriin kuuluvat maat ovat sitoutuneet säätämään omiin maihinsa lait, jotka säätelevät uhanalaisten lajien ostamista ja myymistä. Tähän mennessä yksikään Citesin suojiin otettu laji ei ole päässyt kuolemaan sukupuuttoon. Aiemmin tonnikalanpyynnin rajoitusyritykset ovat kaatuneet Ranskan ja Italian vastustukseen.
Mutta siis miksi Monaco? Onko kyseessä vain puhdas vittuilu emälle eli Ranskalle. Monacon asemahan määriteltiin Versailles'n rauhan yhteydessä 1918, jolloin kerrottiin, että siitä lähtien Monaco on samaa mieltä Ranskan kanssa poliittisissa, sotilaallisissa ja taloudellisissa asioissa. Ja jos ruhtinassuku sammuu, alue palautetaan Ranskalle. No enää näin ei toki käy, ensinnäkin sen verran halukasta porukkaa nuo siniveriset ovat ja toiseksi asiasta päätettiin vuoden 2002 sopimuksella. Yhä edelleen jää kysymys miksi Monaco?
Koska haluan uskoa ihmisten perimmäiseen hyvyyteen, uskon, että Monacossa asuu hyviä ihmisiä. Ainakin ruhtinas Albert II on tunnettu luonnollisista mielihaluistaan, enkä mitenkään halua viitata taannoiseen seksiskandaaliin vaan aktiiviseen luonnonsuojelutyöhön. Esityksellä on ehkä mahdollisuus mennä läpikin, sillä Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kertoi heinäkuussa tukevansa Monacon ehdotusta, vaikka Ranska yleisesti ottaen vastustaakin lähes kaikkia EU:n ajamia kalastusrajoituksia.
Tonnikala-mustasilmäpapukotletit
2 dl kypsennettyjä mustasilmäpapuja
2 prk tonnikalaa
1 rkl paahdettua sipulirouhetta
½ dl korppujauhoja + korppujauhoja pyörittelyyn
2 kananmunaa
tilliä
suolaa
valkopippuria
rypsiöljyä
Aja pavut tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita loput aineet mukaan. Maista taikinaa ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Muotoile löysä taikina kädessä pihveiksi ja ripottele molemmille puolille korppujauhoja. Paista runsaassa öljyssä kullanruskeiksi pari kolme pihviä kerrallaan.
Itse söin perunoiden, paahtokuivattujen paprikoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa. Pihveistä saa myös loistavaa materiaalia hampurilaisiin.
Toinen miksiköhän: miksiköhän kalojen levinneisyydestä kerrotaan sanomalla "niitä tavataan"? Tonnikalaa tavataan Mustassameressä, Atlanttilla ja Välimerellä. Miten niin tavataan? Miksi tonnikalat on inhimillistetty? Tavata-verbi on ihmisten väliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen omaksuttu verbi, ei kalojen kanssa törmäilyyn. Sanontakin sanoo tavoistaan ihminen tunnetaan; etymologisesti tavata tulee sanan tapa heikosta vartalosta tava ja takaliitteestä -ta. Kuinka tyhmältä kuulostaisinkaan, jos seilaisin keskellä Turun katuja ja huutelisin kovaan ääneen tavoistaan tonnikala tunnetaan! Sairaalaan pistäisivät nuo kurjat raukat.
Kolmas miksiköhän: miksiköhän Monaco rettelöi tonnikalan liikakalastuksesta? Tänä vuonna Monaco on heittänyt ehdotuksen, että tonnikala liitettäisiin Cites-sopimuksen piiriin, the Convention on International Trade in Endangered Species of Wild Fauna and Flora. Cites on todettu yhdeksi maailman tehokkaimmaksi luonnonsuojeluvälineistä. Sen piiriin kuuluvat maat ovat sitoutuneet säätämään omiin maihinsa lait, jotka säätelevät uhanalaisten lajien ostamista ja myymistä. Tähän mennessä yksikään Citesin suojiin otettu laji ei ole päässyt kuolemaan sukupuuttoon. Aiemmin tonnikalanpyynnin rajoitusyritykset ovat kaatuneet Ranskan ja Italian vastustukseen.
Mutta siis miksi Monaco? Onko kyseessä vain puhdas vittuilu emälle eli Ranskalle. Monacon asemahan määriteltiin Versailles'n rauhan yhteydessä 1918, jolloin kerrottiin, että siitä lähtien Monaco on samaa mieltä Ranskan kanssa poliittisissa, sotilaallisissa ja taloudellisissa asioissa. Ja jos ruhtinassuku sammuu, alue palautetaan Ranskalle. No enää näin ei toki käy, ensinnäkin sen verran halukasta porukkaa nuo siniveriset ovat ja toiseksi asiasta päätettiin vuoden 2002 sopimuksella. Yhä edelleen jää kysymys miksi Monaco?
Koska haluan uskoa ihmisten perimmäiseen hyvyyteen, uskon, että Monacossa asuu hyviä ihmisiä. Ainakin ruhtinas Albert II on tunnettu luonnollisista mielihaluistaan, enkä mitenkään halua viitata taannoiseen seksiskandaaliin vaan aktiiviseen luonnonsuojelutyöhön. Esityksellä on ehkä mahdollisuus mennä läpikin, sillä Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kertoi heinäkuussa tukevansa Monacon ehdotusta, vaikka Ranska yleisesti ottaen vastustaakin lähes kaikkia EU:n ajamia kalastusrajoituksia.
Tonnikala-mustasilmäpapukotletit
2 dl kypsennettyjä mustasilmäpapuja
2 prk tonnikalaa
1 rkl paahdettua sipulirouhetta
½ dl korppujauhoja + korppujauhoja pyörittelyyn
2 kananmunaa
tilliä
suolaa
valkopippuria
rypsiöljyä
Aja pavut tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita loput aineet mukaan. Maista taikinaa ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Muotoile löysä taikina kädessä pihveiksi ja ripottele molemmille puolille korppujauhoja. Paista runsaassa öljyssä kullanruskeiksi pari kolme pihviä kerrallaan.
Itse söin perunoiden, paahtokuivattujen paprikoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa. Pihveistä saa myös loistavaa materiaalia hampurilaisiin.
16.11.2009
Luciferin sipulihilloke
Teinkö possuhyvää hilloketta? No tein! Grillatun pihvin kanssa auvoista. Voisin ainakin kuvitella, pihvin olen viimeksi paistanut... no ei siitä niin kauan ole.
Koska paholaisen hillo on monelle tuttu, nimeän tämän leppoisasti Luciferin hilloksi. Tiesittekö muuten, että uudessa testamentissa Saatanasta ei kertaakaan käytetä nimitystä Lucifer. Ehkä se vain unohtui uskon puutteessa.
Alkuruoaksi Testament: More than meets the eye.
Luciferin sipulihilloke
2 rkl sokeria + 1 rkl myöhemmin
2 keltasipulia
1,5 rkl rypsiöljyä
0,75 rkl Rajamäen hunajaista väkiviinaetikkaa
2 rkl chimichurrya (voi ostaa myös valmiina)
tabascoa muutama tippa (lue: niin paljon kuin perse kestää)
Sulata sokeri kattilassa, mutta älä päästä ruskistumaan. Lisää kuoritut ja siivutetut sipulit. Anna paistua hetki sokerissa. Lisää rypsiöljy ja anna sipuleiden muhia kattilassa puolisen tuntia, niitä välillä käännellen. Lisää etikka ja hetken päästä sokeri. Lisää chimichurry ja tabasco ja muhita taas tovi.
8.11.2009
(Omena)pesää
Suut hymyyn Dean ja Frank.
Omenapesät
lehtitaikinalevyjä
kananmuna voiteluun
3 omenaa
ruokosokeria
kanelia
inkivääriä
sitruunan mehua
Laita kattilaan kuoritut ja kuutioidut omenat. Heitä joukkoon reilusti sokeria, sopivasti kanelia ja inkivääriä ja muutama tippa sitruunamehua. Älä stressaa määriä. Keitä soseeksi. Ota lusikallinen kompottia, aseta se pitkulaisen lehtitaikinalevyn toiselle puolelle ja käännä toinen puoli päälle. Painele reunat kiinni ja voitele munalla. Paista 200-asteessa kullanruskeiksi.
4.11.2009
2.11.2009
Hieno ihminen - tulen uudestaan
Voisin jopa heittää, että paikallisen juustokaupan täti taisi juustotietämyksensä ohella myös painojen arvioinnin. Suupaloiksi sanoin ottavani vuohenjuustoista Maasdamia 100 grammaa, kolmen maidon El Pastoirea-vai-mikä-se-oli-juustoa 80 grammaa ja Tomme de Savoiea 80 grammaa. Vaaka näytti 103 g, 78 g ja 80 g. Hyvä täti, hieno ihminen olet. Tulen uudestaan.
Kiehtovin näistä oli ehdottomasti Tomme de Savoie jo pelkästään senkin vuoksi, etten ollut sen kanssa ennen suhistanut. Tomme tarkoittaa ranskalaisista juustoista puhuttaessa pientä kiekkoa: Savoijin lätty olkoon siis tästä lähtien suora suomennos. Tai oikeastaan Savoiji on väärä sana. Savoie on ihan nykyinenkin paikkakunta Ranskassa, kun taas Savoiji on historiallinen suuriruhtinaskunta, herttuakunta ja paliskunta. No samaa aluetta kuitenkin Sveitsin rajan tuntumassa. Savoiji on kyllä paikkana huomattavasti mielenkiintoisempi, sillä sinne liittyy Humbert Valkokättä, Jerusalemin kuningasta ja Rhône Alpesin régionin departementistymistä. Savoie taas on kuuluisa ainutlaatuisista puna-kelta-vihreä -värisistä liikennevaloistaan ja uimahallistaan, jossa säilytetään monta kuutiota vettä. Savoiessa on myös tiettävästi grilli, jonka takana kasvaa piharatamoita.
Mutta tomppa on kyllä mielenkiintoinen juusto. Maku vaihtelee sen mukaan, onko lehmä hypellyt alppikedolla kuin pieni metsäkauris vai alppikedotta kuin pieni lehmä. Eteeni tullut pala oli mukavasti suolainen, hieman pähkinäinen, ehkä jopa kevyesti makea. Ja kun vinhoimmissa kuvitelmissa näin itseni lypsämässä lehmää juuri siellä alppikedolla, pystyin maistamaan tuulahduksen puhtaan ilman raikasta ruohoa ja Mc Donaldsin quarter pounderia. Olisi ehkä pitänyt pestä kädet ennen lypsyä - vaan minkäs teet, kun on kiire utaroitua.
Tomme de Savoie on rasvaprosentiltaan kohtalaisen kevyttä. Mainitsin 'rasvaprosentiltaan' siksi, että tietysti kilo kyseistä juustoa painaa ihan yhtä paljon kuin kilo gorgonzolaakin, joka nyt ainakin yleensä on rasvaprosentiltaan aikaa antavaa. Tompan prosentti on jotain väliltä 20-40. T de S valmistetaankin jämämaidosta eli siitä osasta, josta kermat on kuorittu päältä.
Ylhäällä oleva kuva on muuten linkitetty sivulta Artis' Anal Cheese, en voinut olla ottamatta.
Joka tapauksessa ehdottoman hyvä tuttavuus, Possu suosittelee. Kyytipojaksi heitin pari pulloa erittäin kuivaa kuoharia, joka maistuu enemmänkin-makealta-kuin-kuivalta. Ja sitähän saa Hemingwaysta hintaan 15€/poteli. Sitäkin suositellen. Maksettu mainos.
Kiehtovin näistä oli ehdottomasti Tomme de Savoie jo pelkästään senkin vuoksi, etten ollut sen kanssa ennen suhistanut. Tomme tarkoittaa ranskalaisista juustoista puhuttaessa pientä kiekkoa: Savoijin lätty olkoon siis tästä lähtien suora suomennos. Tai oikeastaan Savoiji on väärä sana. Savoie on ihan nykyinenkin paikkakunta Ranskassa, kun taas Savoiji on historiallinen suuriruhtinaskunta, herttuakunta ja paliskunta. No samaa aluetta kuitenkin Sveitsin rajan tuntumassa. Savoiji on kyllä paikkana huomattavasti mielenkiintoisempi, sillä sinne liittyy Humbert Valkokättä, Jerusalemin kuningasta ja Rhône Alpesin régionin departementistymistä. Savoie taas on kuuluisa ainutlaatuisista puna-kelta-vihreä -värisistä liikennevaloistaan ja uimahallistaan, jossa säilytetään monta kuutiota vettä. Savoiessa on myös tiettävästi grilli, jonka takana kasvaa piharatamoita.
Mutta tomppa on kyllä mielenkiintoinen juusto. Maku vaihtelee sen mukaan, onko lehmä hypellyt alppikedolla kuin pieni metsäkauris vai alppikedotta kuin pieni lehmä. Eteeni tullut pala oli mukavasti suolainen, hieman pähkinäinen, ehkä jopa kevyesti makea. Ja kun vinhoimmissa kuvitelmissa näin itseni lypsämässä lehmää juuri siellä alppikedolla, pystyin maistamaan tuulahduksen puhtaan ilman raikasta ruohoa ja Mc Donaldsin quarter pounderia. Olisi ehkä pitänyt pestä kädet ennen lypsyä - vaan minkäs teet, kun on kiire utaroitua.
Tomme de Savoie on rasvaprosentiltaan kohtalaisen kevyttä. Mainitsin 'rasvaprosentiltaan' siksi, että tietysti kilo kyseistä juustoa painaa ihan yhtä paljon kuin kilo gorgonzolaakin, joka nyt ainakin yleensä on rasvaprosentiltaan aikaa antavaa. Tompan prosentti on jotain väliltä 20-40. T de S valmistetaankin jämämaidosta eli siitä osasta, josta kermat on kuorittu päältä.
Ylhäällä oleva kuva on muuten linkitetty sivulta Artis' Anal Cheese, en voinut olla ottamatta.
Joka tapauksessa ehdottoman hyvä tuttavuus, Possu suosittelee. Kyytipojaksi heitin pari pulloa erittäin kuivaa kuoharia, joka maistuu enemmänkin-makealta-kuin-kuivalta. Ja sitähän saa Hemingwaysta hintaan 15€/poteli. Sitäkin suositellen. Maksettu mainos.
25.10.2009
Salamoita Hannun tapaan: smetanainen hirviburgundi
Alkupalaksi: Kullannuppu
Kun koleat ilmat saapuvat, alkaa Possukin kaivata lämpöä. Muiden asioiden ohella Possulle lämpöä tulvii pitkään haudutetusta padasta, jossa punaviinissä keitetyt hitaasti kypsytetyt lihat muuttuvat mureiksi, lähes kielellä sulaviksi samettipaloiksi. Sametillehan on tunnusomaista paksuus olematta kuitenkaan jäykkää, ja kuten tiedetään samettiverhot parantavat huoneen akustiikkaa. Aaahaaaa, siis tämän vuoksi romaninaiset käyttävät samettihametta. Leikki sikseen, ei täällä mitään uskalla sanoa, pataan tulee ja syyte heilahtaa, vaikkei mitään tarkoittaisikaan.
Padasta tulikin mieleeni, että juuri meidän marsuilevien maalaisjunttien pöydästä ne parhaat padatkin ovat lähteneet: me teemme rakkaudella ruokaa ja jaksamme muhia. Ja rakkaudella tehdystä ruoasta taas tuli mieleeni, että minulla on aivan mahtava keittokirjaidea. Voin nähdä valmiin laitoksen jo listojen ykkösenä ja olen täysin vakuuttunut siitä, että kirjasta tulisi myös kansainvälinen juuriselleri. No palataan siihen myöhemmin, kirjakustantajat saa ottaa yhteyttä. Kustantajalta vaaditaan kyllä pientä pilkettä silmäkulmaan, sillä kirjan tekeminenkin vaatii yhden kappaleen silmämunan uhraamista, mikäli tulevaa huippudiplomaattia on uskominen.
Mutta palataanpa asiaan. On pitkään haluttanut saada jotain pataan pantavaa, mikä voi tietysti noin äkkisältään kuulostaa hivenen epäilyttävältä. Vielä epäilyttävämmältä kuulostaa pataan laitettavaa. Entä pataan paalutettavaa. No, tämähän on oikeastaan asennekysymys. Joka tapauksessa löysin pataan pantavaa omasta pakkasesta. Joidenkin mielestä tämäkin on varmaan kummallista, mutta itse pidän sitä täysin luonnollisena, enkä näe asiassa mitään ristiriitaa.
Siellä oli pala sonnia, tuota kaunista hirvipetoa, metsien jaloa peuraa, aikamme Moose Vapitia. Miten kaunista. Tekisi lähes mieleni kuunnella Louis Armstrongin laulamana Wonderful world. Vielä hienompaa olisi kuulla saman kaverin laulamana Rotunainen. Se olisi yllättävää.
Se jorinasta nyt ruokin teidät. Sitä paitsi ruokin tänään populaation yhdellä kalalla ja puolikkaalla leivällä. Mitä jeesustelua?! Tyyppi teki samat 2 kalalla ja 5 leivällä, herätti MC Lasaruksen kuolleista ja käveli veden pinnalla. Vanhojen tilastojen mukaan Gennesaretissa elettiin poikkeuksellisen kylmää aikaa: pintahan oli jäässä ja kaverilla muoviluistimet jalassa.
Huh, tajusin edellisestä johtuen saavani rasismisyytteen lisäksi salamoita Hannun tapaan. Ei hyvä. Siis kaksi kuvaa, jotka kääntävät taas huomion toisaalle.
Smetanainen hirviburgundi
800 g hirven ulkopaistia kalvot putsattuna ja hirvi paloiteltuna
voita
pullo punaviiniä
saman verran lihalientä
3 porkkanaa
iso kourallinen pieniä sipuleita
7 kynttä valkosipulia
puolikas suolakurkku pilkottuna
15 murskattua katajanmarjaa
rosmariinia
1 rkl dijonia
½ dl puolukoita
2 dl smetanaa
Sulata rasva padassa ja paista hirvipaloja hetki siinä. Lisää punaviini ja kiehuttele hiljakseen miedolla lämmöllä tunti. Lisää tarpeen mukaan lihalientä. Heitä sekaan paloitellut porkkanat ja kokonaiset sipulit, suolakurkku, katajanmarjat, rosmariini ja dijon. Anna kiehuilla taas vähintään puolisen tuntia ja nakkaa joukkoon puolukat. Nesteen pitäisi olla nyt siinä muodossa, että pata ei olisi enää täysin juoksevaa, vaan jo kevyesti suurustuneena kokoon keiittynyttä. Lisää smetana ja tarjoa perunoiden, etikkapunajuurten ja mustaherukkahyytelön kanssa.
19.10.2009
Ehdotuksia otetaan vastaan
Kaikkien kaneettien enona jo suuren urheilujuhlan tuntuessa totean antiplatonisesti, että kastikkeen levittäminen kuuluu ehdottomasti elämän pieniin isoihin iloihin.
Vihreä salaatti on ihan pelkilläänsäkin hyvää, mutta haluan useimmiten tipotella sen päälle pienen lorauksen jotain nestettä. Kastikkeeksi sopii oivasti ihan vaikka oliiviöljy, punaviinietikka, balsamicosiirappi tai nopea kermaviilikastike. Tai jos haluaa öljyynsä sienen makua, voi sitä lisätä siihen itse, kuten minä tein.
Tällä kertaa hain sienen makua pienistä rouskulakeista ja vielä pienemmistä rouskuista. Mm. sikurirousku on mahtava tähän tarkoitukseen, tosin kyllä moneen muuhunkin. Aivan turhan aliarvostettu rousku, jonka voi heittää pannulle ihan ilman ryöppäämistäkin. Ja se maistuukin mahmolta. Rouskuaika tosin meni jo, kuva taitaa olla hieman aikaisemmalta syksyltä. Rouskuöljyä tehdessäni en paista sieniä, enkä ryöppää niitä. Heitän vain suoraan öljyn joukkoon ja jätän öljyn maustumaan.
Mutta voi sen tehdä erilaillakin, esim. suppilovahveroista. Niistäkin jää öljyyn oikein mukava maku.
Köyhän miehen tryffeliöljy
1,5 dl rypsiöljyä
suppilovahveroita
timjamia
suolaa
1 tl sokeria
muutama muru murskattua valkosipulinkynttä
Paista suppiloita niin kauan pannulla, että vesi on haihtunut. Kuumenna öljy kattilassa reiluun 60 asteeseen. Laita suppilovahverot pieneen purkkiin, kaada öljy ja muut ainekset päälle ja anna maun tarttua muutama päivä jääkaapissa.
Älkää kysykö, kauanko säilyy: ei kiinnosta, enkä tiedä.
Kysykää ennemmin, mihin sitä voi käyttää. Tässä minun heittojani:
Vihreä salaatti on ihan pelkilläänsäkin hyvää, mutta haluan useimmiten tipotella sen päälle pienen lorauksen jotain nestettä. Kastikkeeksi sopii oivasti ihan vaikka oliiviöljy, punaviinietikka, balsamicosiirappi tai nopea kermaviilikastike. Tai jos haluaa öljyynsä sienen makua, voi sitä lisätä siihen itse, kuten minä tein.
Tällä kertaa hain sienen makua pienistä rouskulakeista ja vielä pienemmistä rouskuista. Mm. sikurirousku on mahtava tähän tarkoitukseen, tosin kyllä moneen muuhunkin. Aivan turhan aliarvostettu rousku, jonka voi heittää pannulle ihan ilman ryöppäämistäkin. Ja se maistuukin mahmolta. Rouskuaika tosin meni jo, kuva taitaa olla hieman aikaisemmalta syksyltä. Rouskuöljyä tehdessäni en paista sieniä, enkä ryöppää niitä. Heitän vain suoraan öljyn joukkoon ja jätän öljyn maustumaan.
Mutta voi sen tehdä erilaillakin, esim. suppilovahveroista. Niistäkin jää öljyyn oikein mukava maku.
Köyhän miehen tryffeliöljy
1,5 dl rypsiöljyä
suppilovahveroita
timjamia
suolaa
1 tl sokeria
muutama muru murskattua valkosipulinkynttä
Paista suppiloita niin kauan pannulla, että vesi on haihtunut. Kuumenna öljy kattilassa reiluun 60 asteeseen. Laita suppilovahverot pieneen purkkiin, kaada öljy ja muut ainekset päälle ja anna maun tarttua muutama päivä jääkaapissa.
Älkää kysykö, kauanko säilyy: ei kiinnosta, enkä tiedä.
Kysykää ennemmin, mihin sitä voi käyttää. Tässä minun heittojani:
- salaattiin
- paahdetun leivän pohjavoiteluun
- pihvin paistamiseen
- risottoon
- lohicarpaccioon
- perunamuusiin
- kermaiseen maa-artisokkakeittoon
- rucola-parmesaanispagettiin
Onko jollain muita ehdotuksia allekirjoittaneelle?
12.10.2009
Kyyhkynen ja kyykäärme (ja villasukka)
Suomalaisessa kirjakaupassa on tällä hetkellä laatukirjoja halvalla. Suosittelen esimerkiksi tätä opusta: Pohjolan herkut -kirjassa käydään nimensä mukaisesti pohjoismaisia ruokia ristiin rastiin. Hienot valokuvat seirenöivät lukijan istumaan Odinin, Tapion, Freijan, Midgårdin käärmeen, Ahdin ja muiden taivaankannen takojien pöytiin. Tiiliskiveä myydään yleisesti netissä 80€-90€:n hintaan, Suomalaisessa hinta on 15€. Tiiliskiveä saa netistä kyllä ihan neliömetreittäinkin, esimerkiksi vaaleaa pekingin kidettä myy netrauta.fi hintaan 67.50€/m2. Lukukokemus voi olla vähän niin ja näin, jos ei anna mielikuvituksensa laukata kuin kynsilaukan juhlakansan hurratessa.
Kirjaa hetken tarkasteltuani, alkoi olkapäät naksahdella ja päänikin pyöri vähintään 360 astetta kuin viherlehtopöllöllä ikään. Siis Tapiolaan. Siellä tanssahtelin mm. kyykäärmeen, Kyyn ja Käärmeen ihanan kaverin, sammakon, oravien, golffaajien, sepelkyyhkyjen, tikkojen ja monien muiden ystävieni kanssa. Suppilovahveroitakin kertyi jokunen muoviseen pussiini. Toisten pussien eteen laitoin lainasta villasukan.
Ja koska tämä on ruokablogi päätin napata kirjasta randomgeneraattorilla ohjeen, joka sormeeni ensipläräyksellä osui. Maun pystyy kuvittelemaan.
Leipäjuustoa ja lakkoja
250 g leipäjuustoa
4 dl kuohukermaa
0,5 dl hienoa sokeria
3 tl kanelia
Kiehauta kerma, sokeri ja kaneli paisinpannulla. Lisää juusto ja anna kiehua muutama minuutti. Kaada seos uuninkestävään astiaan. Paahda ruokaa grillivastusten loimussa kunnes kerma kuplii ja pinta alkaa ruskistua. Lisää lakat ja tarjoa.
8.10.2009
Lö romaans
Aina ei jaksa ruokailla. Silloin ravitaan sielua.
Leif is kreivi, joku muu on keisaripaavi.
The Shivers - Beauty
Lykke Li - Little bit
Leif is kreivi, joku muu on keisaripaavi.
The Shivers - Beauty
Lykke Li - Little bit
1.10.2009
Miesbussikuskin kuukautiset herättivät keskustelua
Huomasin taas kerran itsestäni, että olen kova junailemaan. Asioitakin mutta ennen kaikkea matkustamista. Kyllähän juna nimittäin bussin voittaa.
Tausta: työreissu Lahteen
Aika: herätys pe-aamuna klo 0450, Lahteen ja sieltä poistuminen iltabussilla
Paluumatkan kesto: 3½ tuntia
Kyrpiintyminen: otsassa kasvoi uloke
Possu: (ajattelee) Ihana päästä bussiin, jos vaikka saisi ton takimmaisen penkkirivin, jossa vois kunnolla heittää pitkälleen ja koisahtaa. No voi paska, joku tyttö otti sen, pitää toivoa, että se ei tuu Turkuun asti.
Noin tunnin ajomatkan jälkeen takapenkillä kuorsannut tyttö jää pois ja Possu ottaa tilan haltuun. Ah, kengät pois jalasta, jalat pitkälleen, puvun takki mäkeen ja unta kalloon. Hetken kuluttua...
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Anteeks mitä?
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Mahtaako ne kuitenkaan haitata, kun oon kiltisti ottanu kengätkin pois.
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Jaaha, jaaha, no otan kyllä. Asian vois ilmaista ehkä vähän ystävällisemminkin. Et sit viittinyt tulla kuitenkaan mesomaan sille kiltille tytölle, joka tässä makaili mua ennen...
Kuski: Saan valittaa kenelle haluan.
Possu: Tietty, asiakaspalvelussa jokainen on aina hyvä jollain osa-alueella.
No niin, nyt jalat on pois penkiltä ja Possu on siirtynyt istuvaan asentoon.
Kuski: Kengät jalkaan!
Possu: Häääääääh?????
Kuski: Kengät jalkaan nyt!
Possu: Ei mun sukat ees haise, tai sitten arvon herralla on tosi tarkka hajuaisti. Jos makuaisti on yhtä hyvä, suosittelisin ruokamaistajan paikkaa.
Kuski: Nyt perkele ne kengät jalkaan.
Possu: No niin, olihan siellä muutakin sanavarastoa kuin jalat pois penkiltä ja kengät jalkaan. Kaveri osaa hienosti sanoa perkelekin. Voit olla varma, etten laita kenkiä jalkaan. Tai siinä vaiheessa voin harkita asiaa, kun oot menny muut matkustajat läpi ja käskenyt kaikkia muitakin laittamaan kengät jalkaan. Mitäs sanot?
Kuski: Nyt lähdet ulos täältä.
Possu: Nyt saatana se olet tasan sinä joka lähtee ulos täältä. Mees nyt ajamaan tää bussi sinne Turkuun, ettei ala oikeesti vituttaa.
Kuski: mmmm...hmmmm....ööööö....murinaa...ärinää...sapen kiehumista.... No antaa olla nyt sit tällä kertaa. Mut oli sit viimeinen kerta.
Possu: Oli tosiaankin. Voi olla, että sullakin oli viimeiset kuukautiset joiden aikana ajat.
Koska kuski oli niin kiltti, päätin vielä valmistaa takapenkillä hänelle herkullista lasagnea. Minullahan on aina retkikeitin mukana. Lasseaineet sain Riihimäen linja-autoaseman ärrältä ja sienet hain pikavuoropysäkiltä Järvelästä. Koskaan ei voi olla liian kiltti. Jo oltiinkin ystäviä ja poistuin bussista kuin laukussa leipää ja piimää vaan -mies koskaan voi: kun sanon näkemiin kiitos, hän sanoo fak jyy tyy.
Miksiköhän joudun näihin tilanteisiin?!
Pinaatti-suppilovahverolasagne
voita
2 isoa kourallista suppilovahveroita
1 iso sipuli
2 pussia pakastepinaattia
½ dl valkoviiniä
3/4 litraa kulutusmaitoa
2½ dl juustoraastetta
maizenaa suurustamiseen
suolaa
mustapippuria
muskottia
rakuunaa
lasagnelevyjä
puolukkasurvosta
Freesaa sieniä hetki rasvassa, lisää pilkottu sipuli ja anna sen kuullottua. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää ½ dl valkoviiniä ja kun se on lämmennyt, lisää pinaatti. Kun pinaatti on sulanut, kaada joukkoon kulutusmaito. Anna muhia hetki. Sulata sekaan juustoraaste ja suurusta sitten kastike kohtalaisen paksuksi maitotilkkaan sekoitetulla maizenalla. Mausta suolalla, pippurilla, muskotilla ja rakuunalla.
Voitele uunivuoka ja kaada pohjalle kerros kastiketta, täytä seuraava kerros lasagnelevyillä, sitten taas kastiketta, lasselevyjä, kastiketta jne. kuitenkin siten että päällimmäiseksi kastiketta. Paista 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.
Nauti sokeroidun puolukkasurvoksen kanssa. Jos et, niin älä edes tee tätä.
Tausta: työreissu Lahteen
Aika: herätys pe-aamuna klo 0450, Lahteen ja sieltä poistuminen iltabussilla
Paluumatkan kesto: 3½ tuntia
Kyrpiintyminen: otsassa kasvoi uloke
Possu: (ajattelee) Ihana päästä bussiin, jos vaikka saisi ton takimmaisen penkkirivin, jossa vois kunnolla heittää pitkälleen ja koisahtaa. No voi paska, joku tyttö otti sen, pitää toivoa, että se ei tuu Turkuun asti.
Noin tunnin ajomatkan jälkeen takapenkillä kuorsannut tyttö jää pois ja Possu ottaa tilan haltuun. Ah, kengät pois jalasta, jalat pitkälleen, puvun takki mäkeen ja unta kalloon. Hetken kuluttua...
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Anteeks mitä?
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Mahtaako ne kuitenkaan haitata, kun oon kiltisti ottanu kengätkin pois.
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Jaaha, jaaha, no otan kyllä. Asian vois ilmaista ehkä vähän ystävällisemminkin. Et sit viittinyt tulla kuitenkaan mesomaan sille kiltille tytölle, joka tässä makaili mua ennen...
Kuski: Saan valittaa kenelle haluan.
Possu: Tietty, asiakaspalvelussa jokainen on aina hyvä jollain osa-alueella.
No niin, nyt jalat on pois penkiltä ja Possu on siirtynyt istuvaan asentoon.
Kuski: Kengät jalkaan!
Possu: Häääääääh?????
Kuski: Kengät jalkaan nyt!
Possu: Ei mun sukat ees haise, tai sitten arvon herralla on tosi tarkka hajuaisti. Jos makuaisti on yhtä hyvä, suosittelisin ruokamaistajan paikkaa.
Kuski: Nyt perkele ne kengät jalkaan.
Possu: No niin, olihan siellä muutakin sanavarastoa kuin jalat pois penkiltä ja kengät jalkaan. Kaveri osaa hienosti sanoa perkelekin. Voit olla varma, etten laita kenkiä jalkaan. Tai siinä vaiheessa voin harkita asiaa, kun oot menny muut matkustajat läpi ja käskenyt kaikkia muitakin laittamaan kengät jalkaan. Mitäs sanot?
Kuski: Nyt lähdet ulos täältä.
Possu: Nyt saatana se olet tasan sinä joka lähtee ulos täältä. Mees nyt ajamaan tää bussi sinne Turkuun, ettei ala oikeesti vituttaa.
Kuski: mmmm...hmmmm....ööööö....murinaa...ärinää...sapen kiehumista.... No antaa olla nyt sit tällä kertaa. Mut oli sit viimeinen kerta.
Possu: Oli tosiaankin. Voi olla, että sullakin oli viimeiset kuukautiset joiden aikana ajat.
Koska kuski oli niin kiltti, päätin vielä valmistaa takapenkillä hänelle herkullista lasagnea. Minullahan on aina retkikeitin mukana. Lasseaineet sain Riihimäen linja-autoaseman ärrältä ja sienet hain pikavuoropysäkiltä Järvelästä. Koskaan ei voi olla liian kiltti. Jo oltiinkin ystäviä ja poistuin bussista kuin laukussa leipää ja piimää vaan -mies koskaan voi: kun sanon näkemiin kiitos, hän sanoo fak jyy tyy.
Miksiköhän joudun näihin tilanteisiin?!
Pinaatti-suppilovahverolasagne
voita
2 isoa kourallista suppilovahveroita
1 iso sipuli
2 pussia pakastepinaattia
½ dl valkoviiniä
3/4 litraa kulutusmaitoa
2½ dl juustoraastetta
maizenaa suurustamiseen
suolaa
mustapippuria
muskottia
rakuunaa
lasagnelevyjä
puolukkasurvosta
Freesaa sieniä hetki rasvassa, lisää pilkottu sipuli ja anna sen kuullottua. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää ½ dl valkoviiniä ja kun se on lämmennyt, lisää pinaatti. Kun pinaatti on sulanut, kaada joukkoon kulutusmaito. Anna muhia hetki. Sulata sekaan juustoraaste ja suurusta sitten kastike kohtalaisen paksuksi maitotilkkaan sekoitetulla maizenalla. Mausta suolalla, pippurilla, muskotilla ja rakuunalla.
Voitele uunivuoka ja kaada pohjalle kerros kastiketta, täytä seuraava kerros lasagnelevyillä, sitten taas kastiketta, lasselevyjä, kastiketta jne. kuitenkin siten että päällimmäiseksi kastiketta. Paista 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.
Nauti sokeroidun puolukkasurvoksen kanssa. Jos et, niin älä edes tee tätä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)