19.7.2022

Eikö kalan käsittely suju? Opettele hauen fileointi ruodottomaksi


Pro Kala ry julkaisi viime keväänä Vedestä ruokapöytään -nimisen videokirjaston. Videoilla ja animaatioilla esitellään kala-alaa, annetaan vinkkejä kalan käsittelyyn ja opastetaan kalan käyttöön ruoanlaitossa.

Videokirjasto perustettiin vastaamaan kuluttajien tarpeeseen tietää enemmän kalasta, kalatoimialasta ja kalan käsittelystä.

– Hyville ohjeille on aina käyttöä, ja esimerkiksi kalan fileoiminen on helpointa esittää videolla. Tekstimuotoinen ohje voi olla vaikea ymmärtää, mutta videolta näkee helposti, kuinka fileointi tehdään, Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen sanoo.

Vinkki- ja ohjevideoiden lisäksi kirjastossa on minidokumentteja ja animaatioita, joissa esitellään kotimaista kalataloutta sekä kalan matkaa ruokapöytään.

– Ruoan alkuperä kiinnostaa, ja meidän kestävää, ympäristö- ja ilmastoystävällistä kalatalouttamme kelpaa esitellä, Partanen toteaa.

Videoille on selkeästi kysyntää, sillä niitä on katsottu jo yli 50 000 kertaa. Suosituimmaksi on noussut hauen fileoimista esittävä video.

– Moni mieltää juuri hauen hankalaksi käsitellä. Oli hauen pyydystänyt hopeakoukulla kalatiskiltä tai itse vaikkapa virvelillä, videon avulla fileointi sujuu, Partanen vakuuttaa.

Välineillä on kuitenkin oma vaikutuksensa.

– Fileoinnissa kannattaa muistaa käyttää mahdollisimman terävää veistä. Tylsällä veitsellä on ammattilaisenkin hyvin vaikea saada siistejä fileitä, Partanen muistuttaa.

Videokirjasto laajenee edelleen, ja videoita lisätään kesän ja syksyn mittaan sitä mukaa kun niitä valmistuu.

Ja tästä pääsee pomppaan suoraan videoon, jossa hauki saadaan pöytään ilman piikkejä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti