1.2.2019

Mitä jäi käteen Grüne Woche -messuilta Berliinistä?

Suomalainen ruoka haki vientiinsä uutta nostetta Berliinin kansainvälisillä Grüne Woche -messuilla 18.–27.1.2019. Kyseinen tapahtuma on maailman suurin vuosittainen ruoka-alan, elintarvikkeiden sekä maatalous- ja puutarha-alan messutapahtuma. Suomi oli tänä vuonna messujen pääkumppanimaa teemalla Aus Der Wildnis (Villistä luonnosta). 


Suomen omasta messuhallista päävastuun kantoi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK. MTK:n lausuttuna tavoitteena yhteistyölle oli, että elintarvike- ja puutuotevientiin satsaavien suomalaisyritysten asemat Saksan markkinoilla paranevat ja matkailu eri puolille Suomea kasvaa. Myös painetta uusille avauksille on, sillä MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan ilman kannattavaa ruokavientiä koko ruuantuotannollamme on edessä taantuma. Suomen kotimarkkinoiden varaan kun ei nykyisellä tuottajahintarakenteella voi elintarviketeollisuus tulevaisuuttaan rakentaa.

Messujen aikana yli 80 suomalaista yritystä toi tuotteensa ja palvelunsa näkyvästi Grüne Wochelle. Koska tämä Polkkapossu-blogi on vahvasti turkulainen, niin todettakoon, että myös Lounais-Suomi oli vahvasti esillä Lounais-Suomen yhteisosastolla, jonka toteutuksesta vastasivat Varsinais-Suomen MTK sekä Loura-kaupungit Turku, Uusikaupunki, Rauma ja Pori. Tuotteitaan ja palveluitaan markkinoivat muun muassa Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Leipomo Rostén, Palmusto ja Munax. 

Suomen teemana oli Villistä luonnosta. Kuvassa metsän villit alkuperäisasukit vaanimassa mustikkariistaa.


Birkkalan speltillä on vientiä

Mukana messuilla oli ensimmäistä kertaa aivan mainio Birkkalan tila, joka on voittanut spelttituotteillaan useita palkintojakin. Ja jos minusta olisi kiinni, voittaisi lisää. Esimerkiksi spelttihelmistä saa tehtyä vaikka mitä hauskaa ja spelttimannasta tulee ehkä jopa universumin maistuvin mannapuuro. Allekirjoittanut on käyttänyt spelttiä lisäksi mm. piirakoihin, pizzoihin, erilaisiin leipiin, lettutaikinaan, joulupuuroon, salaatteihin jne. You name it!

Tilan isäntä, Simo Larmo, oli messujen loputtua onnellinen mutta väsynyt. Silti jaksoi vielä vaihtaa muutaman sanan kanssani.

- Käteen jäi hyvä maku. Birkkala-brändi toimii myös Saksan markkinoilla ja tuotteille on selvä kysyntä. Meille tuli myös muutama liidi, joiden kautta nyt olisi mahdollista päästä parempaan jakeluun Saksassa. Tämä oli meille ensimmäinen ulkomaan messu ja tältä pohjalta on hyvä jatkaa mihin tahansa toiseen messutapahtumaan, kertoo Larmo.

- Nyt Birkkalan tuotteita on saatavilla myös Berliinissä Kaufhaus des Westens -tavaratalossa, joka on Lontoon Harrodsin jälkeen Euroopan suurin tavaratalo. Tuotteita on tulossa mahdollisesti muutamaan muuhunkin elintarvikekauppaan Saksassa. Toiveita on laajentaa myös Aasian markkinoille. 

Larmo epäilee, että pohjoiset kasvuolosuhteet tuovat pienen lisäedun speltin makuun. 

- Messuilla tuli aika selkeä viesti tuotteistamme: niissä on äärimmäisen hyvä maku! Toki Saksassa on paljon paikallista tuotantoa, mutta siltikin pystymme erottautumaan. Birkkalassa tehdään tuotteet omalla myllyllä hieman omaan tyyliin. Näillä messuilla maistui saksalaisille eniten mannaspelttijauhoista sekä spelttihiutaleista tehdyt puurot. Myös spelttihelmet olivat heidän suuhunsa todella kiinnostava tuote, Larmo kertoo.

Birkkalan tilan kojulla kävi kuhina, kun messuvieraat ihastelivat spelttipuuroja. Kuva: Simo Larmo.

Kyselin vielä Simolta, josko jotain jäi hampaankoloon, tai jäikö omaa suoritusta ajatellen ehkä jotain parannettavaa.

- No ehkä se, että otetaan huomattavasti enemmän myytävää varastoa mukaan, jos samaisille messuille mennään. Nyt loppui ihan kesken, Larmo naurahtaa. 


Polkkapossussa on maisteltu spelttiä ennenkin:


Ruis-spelttileipäset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti