8.11.2018

Splizzerian vegaanibuffa


Splizzeria on tähän asti ollut minulle vieras paikka. Perusideanahan siellä on, että lautaselle voi ottaa vaikkapa puolikkaan kahdesta eri pizzasta. Tai voi ottaa puolikkaan pizzan ja toiselle puolelle salaattia. Tai vain yhden puolikkaan. Splizzeria-ketjulla on nettisivujen mukaan kuusi ravintolaa, jotka toimivat franchising-periaatteella. Meillä sorkat suuntautuivat Turun Kiinanmyllynkadulla sijaitsevaan ravintolaan. 

Splizzerioissa on tarjolla lounasbuffaa, normaalia tilausannosta, happy houria ja vegaanibuffaa. Possukeittiö kävi röhkimässä äänekkäästi vegaanibuffassa, tässä kokemuksia siitä. Lauantaisen vegaanibuffan teemana oli halloween, joten vihreä puoli ei ollut ihan perinteinen ja lisänä oli vielä isot määrät erilaisia karkkeja ja muuta magiaa naposteltavaa. Mutta ei mennä siihen halloweeninkaan enempää, sillä ennen kaikkea kiinnostus oli pizzoissa.









"Ihan saakelin hyvät pizzat"

Miten tämän nyt sanoisi hienosti kierrellen. Ei mitenkään: ihan saakelin hyvät pizzat, totesi parin palan jälkeen possulan kauniimpi puoli. Jää mietittäväksi kumpi meistä. Ehkä jossain vaiheessa tästä tehdään äänestys, jossa palkintona on 2,5 Barbi-nukkea. 0,5 siksi, että marsumme söi epähuomiossa puolikkaan. Marsu on kakkospalkinto.

Menee syömissäni vegaanipizzoissa aivan kärkipäähän. Mietin jo pöydässä, että nyt on ollut ammattilaiset asialla laatimassa reseptiikkaa. Utelias possu löysi itsensä hyvin pian keittiön edustalta kyselyretkeltä. Kävi ilmi, että perusmenu on kotoisin Kämpin ja Palacen entiseltä keittiömestarilta Marko Laineelta. Vegaanipizzat ovat turkulaisen kokin, Ville Laurilan käsialaa. Kastikkeetkaan eivät ole perinteistä tukkukamaa, vaan niiden kehittelyyn on laitettu taidon lisäksi sydäntä peliin. Vegaanijuustoja en ihan niin hirveästi fanita, mutta Porlammilta tulee hyvää tavaraa ja sopivasti Splizzerian käyttämä juusto tuli juuri sieltä. 

Buffassa oli neljää erilaista pizzaa, joista kaikkia voi tilata myös ihan normaalilta listalta. Löysin suosikkini nopeasti, vaikka kaikki olivatkin makoisia. Vegan Spicy Mexican, ihan ykkönen. Onnistuneesti marinoituja soijapaloja, curryananasta, punasipulia ja sopivasti savuista bbq-soosia. Uuh. Yllätysten yöstä huolehti Nykäsen ollessa estyneenä Vegan Sweet Surprise Strawberry, jossa oli mansikkaa, mangoa, cashewpähkinää, taatelibalsamicoa ja chilipaprikaa. Pizzat olivat niin hyviä, että vastoin kaikkia odotuksia possut eivät päässeet tällä kertaa salaattipuolelle oikeastaan ollenkaan. Sen verran oli pakko kuitenkin poiketa, että testasin kaksi vegaanista soosia ja onnistuneita olivat molemmat.  

Mainittakoon vielä sen verran, että lauantaina vegaanibuffan yhteydessä alkoholit 4€ / kpl. Itselleni maistui jokin tumma hyvä 0,5l olut. 

Myös gluteenitonta on saatavilla


- Gluteenittomia pohjia meillä leivotaan aamuisin puhtaissa tiloissa, kertoo keittiössä häärivä Anna Saari. Annan lisäksi toinen yrittäjistä on Toni Aaltonen

Gluteeniton pohja kustantaa asiakkaalle pienen lisämaksun. 

- Meillä on vain yksi uuni käytössä, sekä päivän aikana käytämme työskennellessämme vehnäjauhoja. Tämä tulee gluteenittoman tilaajan ottaa huomioon, eli aivan 100% gluteenittomuutta emme voi taata, Anna toteaa.




Kuvassa Toni Aaltonen ja Pietari Kärkkäinen. Annalla oli kiire keittiössä.
Viereisessä pöydässä istui joukkio kolmenkympin molemmin puolen olevia miehiä. He olivat todella tyytyväisiä ja kävivät kiittämässä keittiötä. Olivat Oulusta, eikä siellä ollut kuulemma mitään vastaavaa läheskään samantasoista paikkaa. Itselleni jäi oikein mukava mieli, kehut menivät oikeaan osoitteeseen. 
  • Lounasbuffa 10.30–14, hinta 10,40€. 
  • Vegaanibuffa lauantaisin, hinta 13,90€. 
  • Lounasbuffa alle 3v ilmainen, alle 7v 5,20€. Vegaanibuffa alle 3v ilmainen, alle 7v 6,95€. 
  • Arkisin lounasajan jälkeen Happy Hour klo 14–16, jolloin puolikas pizza (Little Italy, Spicy Vege, Mexican BBQ tai Texas Ranch) ja lasillinen limpparia 4,90€.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti