Hedonistista eti(i)kkaa

Mikä voi olla elämässä tärkeämpää kuin mielihyvän, onnellisuuden ja nautinnon tavoittelu? Jos minulta kysytään tuskin mikään. Jos minulta kysytään uudestaan, tunnustaudun hedonistiksi. Jos muilta kysytään hedonismistani, tunnistaudun ajoittaiseksi paskiaiseksi ja oman mielihyvän jahtaajaksi. Mutta kun pidän mielihyväperiaatteen ja hedonismin sekoituksesta. Hedonismin mukaan eettinen hyvä perustuu nautintoon ja mielihyvään ja jos mielihyväperiaate otetaan mukaan, mielihyvän tavoittelussa huomioidaan myös vallitsevat tekijät.

Tämän matalamielisen johdannon tavoitteena oli sekoittaa lukijat ja kääntää huomio pois paskasta (lue: erittäin hyvästä) reseptistä. Reisille meni, sillä itse menin sekaisin, eikä ajatuksenjuoksuni olekaan enää kirkasta saati sitten babitzinista.

Mutta onhan Rajamäellä etiikkaa. Tuo tehdas tekee selvästi tutkimusta siitä, mikä on (moraalisesti) hyvää ja arvokasta. Viinietikka täyttää epäilemättä hyvän ja arvokkaan tunnusmerkit. Moraalisesti vielä paremmaksi, joskin kuulemma ambivalentisti epäilyttäväksi, Rajamäen tekee sen, että tuo etikkatehdas lähettelee viinietikkapurnukoitaan ruokapolkkaajien iloksi Ähtäriä ja jopa Tuusniemeä myöten. Joidenkin ruokapolkkaajien keskuudessa on herätelty keskusteltua siitä, onko tällainen toiminta moraalisesti jotenkin arveluttavaa, ehkä jopa kyseenalaista. Itse en näe mitään ristiriitaa siinä. Kyllä ähtäri- ja tuusniemeläisetkin omat pullonsa ansaitsevat, saadaanhan me varsinaissuomalaisetkin. Eikä kaikkea ole pakko ottaa vastaan, jos joku omia tuotoksiaan haluaa lähettää.

Minulle saa edelleen lähettää kaikkea. Lupaan vieläkin kirjoittaa tuotteista rehellisen mielipiteeni. Jos tuote on mielestäni täyttä räkää, kerron sen taatusti. Jos se on tosi hyvää, haukun sen luultavasti silti. Varsinkin jos saan siitä muhevaa mielihyvää.

Rajamäen tehdas lähetti minulle kolme pulloa viinietikkaa. Ja tietysti ihan pyyteettömästi, vaikka väitetäänkin, ettei ilmaisia näytteitä ole olemassakaan. Mutta kyllä on. Jos vaan muutamalla sanalla kerron tuotteista blogissani. No kerron siis.

Al Limone eli sitruunainen valkoviinietikka on se jota voisin vaikka suositella. Alle Erbe Fines eli yrteille humpsahtava valkoviinietikka on ihan jees myös. Isompaan testaukseen otin Al Pepe Neron eli mustapippurilla raiskatun punaviinietikan. Ihan vaan sen takia, että halusin tietää, oliko raiskaus enemmänkin väkisinmakaamista vai väkisinmakaamista halulla.


Tuloksena oli ehkä joku välimuoto.
Tässä vaiheessa havaitsen tulleeni aggressiiviseksi kaikkia kulttuurien globalisoitumista vastustavia ihmisiä kohtaan ja pidän yhä enemmän ja enemmän ihmisistä joiden kanssa voin puhua mistä vaan. Tässä vaiheessa havaitsen myös juoneeni iltapalaksi pullon punaviiniä, lasin malagaa, toisen pullon punaviiniä ja muutaman hassun oluen. Hassuiksi oluet tekee se tosiasia, että niiden sisältö jaksaa lähes aina hymyilyttää. Tässä vaiheessa siis reseptiin. Olenkin sen jo aiemmin blogannut, tässä versiossa vadelmaviinietikka on vaan vaihtunut rajamäkeläiseen.


Pippurista hapanimeläkastiketta ja possua

2 dl omenamehua
½ dl sokeria
1 rkl worchesteria
2 rkl soijakastiketta
3 rkl Rajamäen mustapippurista punaviinietikkaa
2 rkl ketsuppia
chilijauhetta
maizenaa
vettä

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g possusuikaleita
silputtua sitruunaruohoa
pieni pussi vihanneksia

Mittaa kattilaan omenamehu, sokeri, worchester, soijakastike, viinietikka ja ketsuppi. Keittele n. 10 minuuttia. Anna potkua chilijauheella. Sekoita maizena veteen ja suurusta kastike.

Kuullota pilkottuja sipuleita pannulla ja paista possusuikaleet kypsiksi. Heitä sekaan sitruunaruohot ja pakkasesta pussi, jossa on vaikka papuja ja porkkanoita. Kaada kaikki kastikekattilaan ja anna muhia hetki. Tarjoa nuudelien siivellä.

Resepti hyvälle musiikille, ei muuta

Naaraskalojen tuottamaa munamassaa (wikipedia mätiä) on roisin mitoin vatsalaukussani. Sen lisäksi musiikki on vellonut painevärähtelynä korvakäytävissäni.

Nancy Sinatra: Indian summer
Melody Gardot: Worrisome heart
Muse: Uprising

Jos ei osaa tehdä panna cottaa, niin miten osaisi ilman cottaakaan

Alkuruoaksi You to me are sweet as roses in the morning
____________________


Panna cotta ja glögipäärynät (3 annosta)

2 liivatelehteä
2 dl kermaa
½ dl maitoa
½ dl sokeria
loraus vanilliinisokeria

1 päärynä
glögiä


Laita liivatelehdet likoamaan 10 minuutiksi kylmään veteen. Kiehauta kerma + maito + sokerit. Älä anna kärähtää tai kiehua yli, se tapahtuu nopeasti. Purista liivatelehdistä vesi pois. Sulata liivate tilkkaan kuumaa kermamaitoa ja sekoita pikaisesti. Kaada annosmaljoihin ja anna hyytyä vähintään kolme tuntia jääkaapissa.

Kuori päärynä ja leikkaa suikeroiksi tai pilko kuutioiksi. Keitä kypsäksi glögissä. Nosta päärynät hyytyneiden panna cottien päälle. Glögistä saa tehtyä mukavasti glögoiirappia lisäämällä siihen reilusti sokeria ja keittämällä sopivasti.

Panna cottaa on Possu valmistanut ennenkin. Myös tätä saatat haluta kokeilla sen rattopoikana (so. seuralaisena): Liekitetty inkivääri-päärynäkompotti.

Sateenkaarirautua ja väkevää japanilaista maustekrassia

Alkuruoaksi Frankie Valli Cant take my eyes...

Ihan kaikki eivät jaksa innostua perinteisestä suomalaisesta jouluruoasta, minä kyllä jaksan. Pienet lisät eivät kuitenkaan ole pahitteeksi. Mietiskelin kaverilleni jouluksi menua, jossa kuitenkin olisi perinteisiä raaka-aineita, mutta ehkä pienellä olivertwistillä napautettuna.

Lohen ja wasabin seurana vedellään saksanpähkinöitä, ne edustavat parapähkinöiden ohella sukunsa siniverisiä. Saksanpähkinät näyttävätkin niin hauskoilta, ihan aivoilta. Mikä voisi olla kiehtovampi asia kuin aivot? No okei, sammakoiden pomppimista on vinkeää katsella.

Frankien ohella alkuruoaksi ehdolla on seuraava häsläys:


Lohi-wasabirullat, hunajaa ja saksanpähkinöitä

200 g kylmäsavulohiviipaleita
100 g maustamatonta tuorejuustoa
pieni loraus kotisinappia
1 tl wasabia (tai maun mukaan)
½ dl silputtua tilliä
etikkakurkkua

jääsalaattia
saksanpähkinöitä
juoksevaan hunajaa

Laita pöydälle leivinpaperiarkki. Asettele kylmäsavulohiviipaleita sille kevyesti limittäin, niin että lohesta muodostuu suorakaiteen muotoinen matto. Sekoita tuorejuusto, sinappi, wasabi ja tilli. Levitä täyte lohen päälle tasaisesti. Leikkaa etikkakurkusta muutama kapea suiro ja laita jonoksi maton vasemmasta laidasta oikeaan. Kääri tuotos tiukaksi rullaksi leivinpaperin avulla, vähän kuin käärisit kääretortun. Laita pakkaseen kohmettumaan. Leikkaa ohuita viipaleita ja asettele lautaselle rapean salaatin, juoksevan hunajan ja saksanpähkinöiden kanssa.

Paska paketti mutta saaplarin hyvää... osa II

HK pyysi minua maistamaan maalaismaksamakkaraansa ja mielelläni sen teinkin. Olenhan maalainen syntymäpaikkani syvimmässä merkityksessä. Väts mii.

Tuo likilegendaarinen makkara on kyllä Polkkapossun mielestä aikas hyvää. Ehkä kevyesti liian suolaista ja hieman liian sileää, mutta varsin maukasta. Sitä paitsi suola on hyvää. Kaipaisin tähän pötkylään enemmän selvästi erottuvia paloja sitä itseään - haluaisin erottaa mitä syön. Possuna tietty pidän siasta ja joskus myös toisin päin. Harvemmin kyllä sika pitää minusta, mutta monesti minua kyllä kutsutaan siaksi. Ja olen ylpeä lempinimestäni.

Kuva on linkitetty sieltä sivulta, mihin sen klikkaaminen vie. Kerroin vain mahdollisen tekijänoikeusrikkomukseni vuoksi.
HK:n maalaismaksamakkara on valmistettu siasta, chilistä, laakerinlehdestä, sipulista, valko-/mustapippurista ja valkosipulista. Ei tuosta yhdistelmästä nyt ihan paskaa voi tullakaan. Lisää maalaisuutta olisi ehkä lisännyt ruohonjuuritasolta poimittu piharatamon keskiruoti tai enemmän elvistellen koko juurakko Huldoineen. Kaikkea ei voi saada, vaikka kuinka rustiikkinen yrittääkin olla.

Ravintoarvot 100 grammassa:

Energiaa: 220 kcal
Proteiinia: 12 g
Hiilihydraattia: 2,2 g
... josta sokereita: 0,4 g
... josta laktoosia: 0 g
Rasvaa: 18 g
Ravintokuitua: 0,1 g
Suola: 1,7 g
Natrium: 0,9 g

Kuten todettua, suolaa tuntui olevan kohtuullisen reippaasti. Suositushan on päivässä 5 grammaa, mihin on kyllä aika hankala päästä. Keskimäärin miehet saavat n. 9 grammaa ja naiset 7 päivässä. Pienenä kuriositeettina: jos päivittäisen suolan saisi keskiarvollisesti puolitettua, systolinen verenpaine alenisi n. 6 elohopeamillimetriä (mmHg) ja diastolinen 4 mmHg:tä. Eli vastaa mietojen verenpainelääkkeiden tehoa.

Ja sitten moitteen sanat: olen jo muinaisessa bloggauksessa syyltänyt suivahduksen sanoja maksamakkarapakkauksesta. Taidanpa kopioida vanhan kirjoitukseni tähän, vaikka kaikki sen tietysti ovatkin opetelleet joulujuhlan yhteislauluhetkeä varten.

Miksi asiat eivät tapahdu niinkuin olisi järkevää? Miksi asiat ovat kuten ovat? Miksi asiat menevät niinkuin menevät? Miksi asiat pitää tehdä ehkä jopa kaikkein vaikeimmalla mahdollisella tavalla? Ja miksi hitossa HK:n maksamakkarapötkö on niin järjettömän työläs avata? Ehkä tässä vaiheessa pitäisi kysyä, miksi asiat olisivat jatkossa toisin.

Ehkä siksi, että silloin kun suivaantuu tarpeeksi, antaa palautetta. Ja Polkkapossu on kova possu antamaan palautetta. Sitä paitsi ikinä ei tiedä, mitä kivoja tuotepaketteja saa, kun palautteen muovaa oikeaan muotoon. Fazerille valitin joskus muinoin jotain karnevaalikekseihin liittyvää... tuloksena oli hervoton paketti täynnä fazerin keksejä, suklaita ja vaikka mitä nannanamia.

Mutta juu. Tämän kirjoituksen aihe on HK:n maksamakkara. Se on ihan törkeän hyvää, eikös vaan? Mutta miksi sen pitää olla pakattuna niin onnettomaan pakettiin? Ihan tosi. Johonkin monivammaiseen muovikuoreen, jota on mahdoton saada mitenkään järkevästi avattua. Ja mitä sitten kun se on auki? Muovin römpelöt sojottaa sinne tänne: yritä siinä sitten säilyttää pötköä jääkaapissa järkevästi, siten ettei leikattu pää pääsisi kuivumaan. Voi ***kele sentään. Juu voihan siihen laittaa elmukelmun, mutta kiinnostaako se? No ei tosiaankaan, niin. Ja mikä on taktiikka? Pitääkö pötköstä aina leikata kuorta hieman pois, kun haluaa siipaleen, vai pitääkö pötkön päästä pursutellen puristaa kuin hukkuva oljenkortta. Häh?

Jälleen kerran pötköstä suivaantuneena, päätin pikkusielumaisuuttani sanoa HK:lle sanani. Miksi tyhmäilette -kysymykseen en odottanutkaan vastausta, mutta jotain ilahduttavaa sain silti: "Hei! Kiitos palautteestanne. Markkinoille on tullut uutuus maksamakkara tuubissa. Välitämme terveisenne edelleen tuotekehitykseen ja markkinointiin." No hyvä. Tuotekehitys varmaan tiesikin jo, että pakkaus on hanurista, mutta ihan kiva että myös markkinointi sai terveiset. Muuta pahaa sanottavaa en HK:sta keksi. Herkkumaksamakkara on herkkua.

Huutelisin kovaan ääneen: tavoistaan tonnikala tunnetaan

Miksiköhän kuvittelin pitkään tonnikalan olevan jokin pieni Pohjanmaalla varjossa kasvava rimpulakala, jonka pelkkä eksistenssi hipoo kurjuuden maksimointia ja säälittävyyden superhuipennusta. Ehkä tonnikalapurkeista tulee niin leimallinen olo - siellä se on taas hajonneena pirstaleiksi vain oma itsensä syötävänä seuranaan. No, näin oli ennen kuin purkkitonnari oli ainoa tonnikalaan liittyvä tietoisuuden tilani. Onneksi nyt on asiat toisin.

Toinen miksiköhän: miksiköhän kalojen levinneisyydestä kerrotaan sanomalla "niitä tavataan"? Tonnikalaa tavataan Mustassameressä, Atlanttilla ja Välimerellä. Miten niin tavataan? Miksi tonnikalat on inhimillistetty? Tavata-verbi on ihmisten väliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen omaksuttu verbi, ei kalojen kanssa törmäilyyn. Sanontakin sanoo tavoistaan ihminen tunnetaan; etymologisesti tavata tulee sanan tapa heikosta vartalosta tava ja takaliitteestä -ta. Kuinka tyhmältä kuulostaisinkaan, jos seilaisin keskellä Turun katuja ja huutelisin kovaan ääneen tavoistaan tonnikala tunnetaan! Sairaalaan pistäisivät nuo kurjat raukat.

Kolmas miksiköhän: miksiköhän Monaco rettelöi tonnikalan liikakalastuksesta? Tänä vuonna Monaco on heittänyt ehdotuksen, että tonnikala liitettäisiin Cites-sopimuksen piiriin, the Convention on International Trade in Endangered Species of Wild Fauna and Flora. Cites on todettu yhdeksi maailman tehokkaimmaksi luonnonsuojeluvälineistä. Sen piiriin kuuluvat maat ovat sitoutuneet säätämään omiin maihinsa lait, jotka säätelevät uhanalaisten lajien ostamista ja myymistä. Tähän mennessä yksikään Citesin suojiin otettu laji ei ole päässyt kuolemaan sukupuuttoon. Aiemmin tonnikalanpyynnin rajoitusyritykset ovat kaatuneet Ranskan ja Italian vastustukseen.

Mutta siis miksi Monaco? Onko kyseessä vain puhdas vittuilu emälle eli Ranskalle. Monacon asemahan määriteltiin Versailles'n rauhan yhteydessä 1918, jolloin kerrottiin, että siitä lähtien Monaco on samaa mieltä Ranskan kanssa poliittisissa, sotilaallisissa ja taloudellisissa asioissa. Ja jos ruhtinassuku sammuu, alue palautetaan Ranskalle. No enää näin ei toki käy, ensinnäkin sen verran halukasta porukkaa nuo siniveriset ovat ja toiseksi asiasta päätettiin vuoden 2002 sopimuksella. Yhä edelleen jää kysymys miksi Monaco?

Koska haluan uskoa ihmisten perimmäiseen hyvyyteen, uskon, että Monacossa asuu hyviä ihmisiä. Ainakin ruhtinas Albert II on tunnettu luonnollisista mielihaluistaan, enkä mitenkään halua viitata taannoiseen seksiskandaaliin vaan aktiiviseen luonnonsuojelutyöhön. Esityksellä on ehkä mahdollisuus mennä läpikin, sillä Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kertoi heinäkuussa tukevansa Monacon ehdotusta, vaikka Ranska yleisesti ottaen vastustaakin lähes kaikkia EU:n ajamia kalastusrajoituksia.



Tonnikala-mustasilmäpapukotletit

2 dl kypsennettyjä mustasilmäpapuja
2 prk tonnikalaa
1 rkl paahdettua sipulirouhetta
½ dl korppujauhoja + korppujauhoja pyörittelyyn
2 kananmunaa
tilliä
suolaa
valkopippuria
rypsiöljyä

Aja pavut tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita loput aineet mukaan. Maista taikinaa ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Muotoile löysä taikina kädessä pihveiksi ja ripottele molemmille puolille korppujauhoja. Paista runsaassa öljyssä kullanruskeiksi pari kolme pihviä kerrallaan.

Itse söin perunoiden, paahtokuivattujen paprikoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa. Pihveistä saa myös loistavaa materiaalia hampurilaisiin.

Luciferin sipulihilloke

Teinkö possuhyvää hilloketta? No tein! Grillatun pihvin kanssa auvoista. Voisin ainakin kuvitella, pihvin olen viimeksi paistanut... no ei siitä niin kauan ole.

Koska paholaisen hillo on monelle tuttu, nimeän tämän leppoisasti Luciferin hilloksi. Tiesittekö muuten, että uudessa testamentissa Saatanasta ei kertaakaan käytetä nimitystä Lucifer. Ehkä se vain unohtui uskon puutteessa.

Alkuruoaksi Testament: More than meets the eye.


Luciferin sipulihilloke

2 rkl sokeria + 1 rkl myöhemmin
2 keltasipulia
1,5 rkl rypsiöljyä
0,75 rkl Rajamäen hunajaista väkiviinaetikkaa
2 rkl chimichurrya (voi ostaa myös valmiina)
tabascoa muutama tippa (lue: niin paljon kuin perse kestää)

Sulata sokeri kattilassa, mutta älä päästä ruskistumaan. Lisää kuoritut ja siivutetut sipulit. Anna paistua hetki sokerissa. Lisää rypsiöljy ja anna sipuleiden muhia kattilassa puolisen tuntia, niitä välillä käännellen. Lisää etikka ja hetken päästä sokeri. Lisää chimichurry ja tabasco ja muhita taas tovi.

(Omena)pesää

Suut hymyyn Dean ja Frank.


Omenapesät

lehtitaikinalevyjä
kananmuna voiteluun

3 omenaa
ruokosokeria
kanelia
inkivääriä
sitruunan mehua

Laita kattilaan kuoritut ja kuutioidut omenat. Heitä joukkoon reilusti sokeria, sopivasti kanelia ja inkivääriä ja muutama tippa sitruunamehua. Älä stressaa määriä. Keitä soseeksi. Ota lusikallinen kompottia, aseta se pitkulaisen lehtitaikinalevyn toiselle puolelle ja käännä toinen puoli päälle. Painele reunat kiinni ja voitele munalla. Paista 200-asteessa kullanruskeiksi.

Musiikkilautasella

Tänään kuunneltua:


Stephanie Sokolinski, Take my heart

Hieno ihminen - tulen uudestaan

Voisin jopa heittää, että paikallisen juustokaupan täti taisi juustotietämyksensä ohella myös painojen arvioinnin. Suupaloiksi sanoin ottavani vuohenjuustoista Maasdamia 100 grammaa, kolmen maidon El Pastoirea-vai-mikä-se-oli-juustoa 80 grammaa ja Tomme de Savoiea 80 grammaa. Vaaka näytti 103 g, 78 g ja 80 g. Hyvä täti, hieno ihminen olet. Tulen uudestaan.

Kiehtovin näistä oli ehdottomasti Tomme de Savoie jo pelkästään senkin vuoksi, etten ollut sen kanssa ennen suhistanut. Tomme tarkoittaa ranskalaisista juustoista puhuttaessa pientä kiekkoa: Savoijin lätty olkoon siis tästä lähtien suora suomennos. Tai oikeastaan Savoiji on väärä sana. Savoie on ihan nykyinenkin paikkakunta Ranskassa, kun taas Savoiji on historiallinen suuriruhtinaskunta, herttuakunta ja paliskunta. No samaa aluetta kuitenkin Sveitsin rajan tuntumassa. Savoiji on kyllä paikkana huomattavasti mielenkiintoisempi, sillä sinne liittyy Humbert Valkokättä, Jerusalemin kuningasta ja Rhône Alpesin régionin departementistymistä. Savoie taas on kuuluisa ainutlaatuisista puna-kelta-vihreä -värisistä liikennevaloistaan ja uimahallistaan, jossa säilytetään monta kuutiota vettä. Savoiessa on myös tiettävästi grilli, jonka takana kasvaa piharatamoita.

Mutta tomppa on kyllä mielenkiintoinen juusto. Maku vaihtelee sen mukaan, onko lehmä hypellyt alppikedolla kuin pieni metsäkauris vai alppikedotta kuin pieni lehmä. Eteeni tullut pala oli mukavasti suolainen, hieman pähkinäinen, ehkä jopa kevyesti makea. Ja kun vinhoimmissa kuvitelmissa näin itseni lypsämässä lehmää juuri siellä alppikedolla, pystyin maistamaan tuulahduksen puhtaan ilman raikasta ruohoa ja Mc Donaldsin quarter pounderia. Olisi ehkä pitänyt pestä kädet ennen lypsyä - vaan minkäs teet, kun on kiire utaroitua.

Tomme de Savoie on rasvaprosentiltaan kohtalaisen kevyttä. Mainitsin 'rasvaprosentiltaan' siksi, että tietysti kilo kyseistä juustoa painaa ihan yhtä paljon kuin kilo gorgonzolaakin, joka nyt ainakin yleensä on rasvaprosentiltaan aikaa antavaa. Tompan prosentti on jotain väliltä 20-40. T de S valmistetaankin jämämaidosta eli siitä osasta, josta kermat on kuorittu päältä.

Ylhäällä oleva kuva on muuten linkitetty sivulta Artis' Anal Cheese, en voinut olla ottamatta.

Joka tapauksessa ehdottoman hyvä tuttavuus, Possu suosittelee. Kyytipojaksi heitin pari pulloa erittäin kuivaa kuoharia, joka maistuu enemmänkin-makealta-kuin-kuivalta. Ja sitähän saa Hemingwaysta hintaan 15€/poteli. Sitäkin suositellen. Maksettu mainos.

Salamoita Hannun tapaan: smetanainen hirviburgundi

Alkupalaksi: Kullannuppu

Kun koleat ilmat saapuvat, alkaa Possukin kaivata lämpöä. Muiden asioiden ohella Possulle lämpöä tulvii pitkään haudutetusta padasta, jossa punaviinissä keitetyt hitaasti kypsytetyt lihat muuttuvat mureiksi, lähes kielellä sulaviksi samettipaloiksi. Sametillehan on tunnusomaista paksuus olematta kuitenkaan jäykkää, ja kuten tiedetään samettiverhot parantavat huoneen akustiikkaa. Aaahaaaa, siis tämän vuoksi romaninaiset käyttävät samettihametta. Leikki sikseen, ei täällä mitään uskalla sanoa, pataan tulee ja syyte heilahtaa, vaikkei mitään tarkoittaisikaan.

Padasta tulikin mieleeni, että juuri meidän marsuilevien maalaisjunttien pöydästä ne parhaat padatkin ovat lähteneet: me teemme rakkaudella ruokaa ja jaksamme muhia. Ja rakkaudella tehdystä ruoasta taas tuli mieleeni, että minulla on aivan mahtava keittokirjaidea. Voin nähdä valmiin laitoksen jo listojen ykkösenä ja olen täysin vakuuttunut siitä, että kirjasta tulisi myös kansainvälinen juuriselleri. No palataan siihen myöhemmin, kirjakustantajat saa ottaa yhteyttä. Kustantajalta vaaditaan kyllä pientä pilkettä silmäkulmaan, sillä kirjan tekeminenkin vaatii yhden kappaleen silmämunan uhraamista, mikäli tulevaa huippudiplomaattia on uskominen.

Mutta palataanpa asiaan. On pitkään haluttanut saada jotain pataan pantavaa, mikä voi tietysti noin äkkisältään kuulostaa hivenen epäilyttävältä. Vielä epäilyttävämmältä kuulostaa pataan laitettavaa. Entä pataan paalutettavaa. No, tämähän on oikeastaan asennekysymys. Joka tapauksessa löysin pataan pantavaa omasta pakkasesta. Joidenkin mielestä tämäkin on varmaan kummallista, mutta itse pidän sitä täysin luonnollisena, enkä näe asiassa mitään ristiriitaa.

Siellä oli pala sonnia, tuota kaunista hirvipetoa, metsien jaloa peuraa, aikamme Moose Vapitia. Miten kaunista. Tekisi lähes mieleni kuunnella Louis Armstrongin laulamana Wonderful world. Vielä hienompaa olisi kuulla saman kaverin laulamana Rotunainen. Se olisi yllättävää.

Se jorinasta nyt ruokin teidät. Sitä paitsi ruokin tänään populaation yhdellä kalalla ja puolikkaalla leivällä. Mitä jeesustelua?! Tyyppi teki samat 2 kalalla ja 5 leivällä, herätti MC Lasaruksen kuolleista ja käveli veden pinnalla. Vanhojen tilastojen mukaan Gennesaretissa elettiin poikkeuksellisen kylmää aikaa: pintahan oli jäässä ja kaverilla muoviluistimet jalassa.

Huh, tajusin edellisestä johtuen saavani rasismisyytteen lisäksi salamoita Hannun tapaan. Ei hyvä. Siis kaksi kuvaa, jotka kääntävät taas huomion toisaalle.



Smetanainen hirviburgundi

800 g hirven ulkopaistia kalvot putsattuna ja hirvi paloiteltuna
voita
pullo punaviiniä
saman verran lihalientä
3 porkkanaa
iso kourallinen pieniä sipuleita
7 kynttä valkosipulia
puolikas suolakurkku pilkottuna
15 murskattua katajanmarjaa
rosmariinia
1 rkl dijonia
½ dl puolukoita
2 dl smetanaa

Sulata rasva padassa ja paista hirvipaloja hetki siinä. Lisää punaviini ja kiehuttele hiljakseen miedolla lämmöllä tunti. Lisää tarpeen mukaan lihalientä. Heitä sekaan paloitellut porkkanat ja kokonaiset sipulit, suolakurkku, katajanmarjat, rosmariini ja dijon. Anna kiehuilla taas vähintään puolisen tuntia ja nakkaa joukkoon puolukat. Nesteen pitäisi olla nyt siinä muodossa, että pata ei olisi enää täysin juoksevaa, vaan jo kevyesti suurustuneena kokoon keiittynyttä. Lisää smetana ja tarjoa perunoiden, etikkapunajuurten ja mustaherukkahyytelön kanssa.

Ehdotuksia otetaan vastaan

Kaikkien kaneettien enona jo suuren urheilujuhlan tuntuessa totean antiplatonisesti, että kastikkeen levittäminen kuuluu ehdottomasti elämän pieniin isoihin iloihin.

Vihreä salaatti on ihan pelkilläänsäkin hyvää, mutta haluan useimmiten tipotella sen päälle pienen lorauksen jotain nestettä. Kastikkeeksi sopii oivasti ihan vaikka oliiviöljy, punaviinietikka, balsamicosiirappi tai nopea kermaviilikastike. Tai jos haluaa öljyynsä sienen makua, voi sitä lisätä siihen itse, kuten minä tein.

Tällä kertaa hain sienen makua pienistä rouskulakeista ja vielä pienemmistä rouskuista. Mm. sikurirousku on mahtava tähän tarkoitukseen, tosin kyllä moneen muuhunkin. Aivan turhan aliarvostettu rousku, jonka voi heittää pannulle ihan ilman ryöppäämistäkin. Ja se maistuukin mahmolta. Rouskuaika tosin meni jo, kuva taitaa olla hieman aikaisemmalta syksyltä. Rouskuöljyä tehdessäni en paista sieniä, enkä ryöppää niitä. Heitän vain suoraan öljyn joukkoon ja jätän öljyn maustumaan.


Mutta voi sen tehdä erilaillakin, esim. suppilovahveroista. Niistäkin jää öljyyn oikein mukava maku.


Köyhän miehen tryffeliöljy

1,5 dl rypsiöljyä
suppilovahveroita
timjamia
suolaa
1 tl sokeria
muutama muru murskattua valkosipulinkynttä

Paista suppiloita niin kauan pannulla, että vesi on haihtunut. Kuumenna öljy kattilassa reiluun 60 asteeseen. Laita suppilovahverot pieneen purkkiin, kaada öljy ja muut ainekset päälle ja anna maun tarttua muutama päivä jääkaapissa.

Älkää kysykö, kauanko säilyy: ei kiinnosta, enkä tiedä.

Kysykää ennemmin, mihin sitä voi käyttää. Tässä minun heittojani:

• salaattiin
• paahdetun leivän pohjavoiteluun
• pihvin paistamiseen
• risottoon
• lohicarpaccioon
• perunamuusiin
• kermaiseen maa-artisokkakeittoon
• rucola-parmesaanispagettiin

Onko jollain muita ehdotuksia allekirjoittaneelle?

Kyyhkynen ja kyykäärme (ja villasukka)

Suomalaisessa kirjakaupassa on tällä hetkellä laatukirjoja halvalla. Suosittelen esimerkiksi tätä opusta: Pohjolan herkut -kirjassa käydään nimensä mukaisesti pohjoismaisia ruokia ristiin rastiin. Hienot valokuvat seirenöivät lukijan istumaan Odinin, Tapion, Freijan, Midgårdin käärmeen, Ahdin ja muiden taivaankannen takojien pöytiin. Tiiliskiveä myydään yleisesti netissä 80€-90€:n hintaan, Suomalaisessa hinta on 15€. Tiiliskiveä saa netistä kyllä ihan neliömetreittäinkin, esimerkiksi vaaleaa pekingin kidettä myy netrauta.fi hintaan 67.50€/m2. Lukukokemus voi olla vähän niin ja näin, jos ei anna mielikuvituksensa laukata kuin kynsilaukan juhlakansan hurratessa.

Kirjaa hetken tarkasteltuani, alkoi olkapäät naksahdella ja päänikin pyöri vähintään 360 astetta kuin viherlehtopöllöllä ikään. Siis Tapiolaan. Siellä tanssahtelin mm. kyykäärmeen, Kyyn ja Käärmeen ihanan kaverin, sammakon, oravien, golffaajien, sepelkyyhkyjen, tikkojen ja monien muiden ystävieni kanssa. Suppilovahveroitakin kertyi jokunen muoviseen pussiini. Toisten pussien eteen laitoin lainasta villasukan.



Ja koska tämä on ruokablogi päätin napata kirjasta randomgeneraattorilla ohjeen, joka sormeeni ensipläräyksellä osui. Maun pystyy kuvittelemaan.


Leipäjuustoa ja lakkoja

250 g leipäjuustoa
4 dl kuohukermaa
0,5 dl hienoa sokeria
3 tl kanelia

Kiehauta kerma, sokeri ja kaneli paisinpannulla. Lisää juusto ja anna kiehua muutama minuutti. Kaada seos uuninkestävään astiaan. Paahda ruokaa grillivastusten loimussa kunnes kerma kuplii ja pinta alkaa ruskistua. Lisää lakat ja tarjoa.

Lö romaans

Aina ei jaksa ruokailla. Silloin ravitaan sielua.

Leif is kreivi, joku muu on keisaripaavi.
The Shivers - Beauty
Lykke Li - Little bit

Miesbussikuskin kuukautiset herättivät keskustelua

Huomasin taas kerran itsestäni, että olen kova junailemaan. Asioitakin mutta ennen kaikkea matkustamista. Kyllähän juna nimittäin bussin voittaa.

Tausta: työreissu Lahteen
Aika: herätys pe-aamuna klo 0450, Lahteen ja sieltä poistuminen iltabussilla
Paluumatkan kesto: 3½ tuntia
Kyrpiintyminen: otsassa kasvoi uloke

Possu: (ajattelee) Ihana päästä bussiin, jos vaikka saisi ton takimmaisen penkkirivin, jossa vois kunnolla heittää pitkälleen ja koisahtaa. No voi paska, joku tyttö otti sen, pitää toivoa, että se ei tuu Turkuun asti.

Noin tunnin ajomatkan jälkeen takapenkillä kuorsannut tyttö jää pois ja Possu ottaa tilan haltuun. Ah, kengät pois jalasta, jalat pitkälleen, puvun takki mäkeen ja unta kalloon. Hetken kuluttua...

Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Anteeks mitä?
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Mahtaako ne kuitenkaan haitata, kun oon kiltisti ottanu kengätkin pois.
Kuski: Jalat pois penkiltä!
Possu: Jaaha, jaaha, no otan kyllä. Asian vois ilmaista ehkä vähän ystävällisemminkin. Et sit viittinyt tulla kuitenkaan mesomaan sille kiltille tytölle, joka tässä makaili mua ennen...
Kuski: Saan valittaa kenelle haluan.
Possu: Tietty, asiakaspalvelussa jokainen on aina hyvä jollain osa-alueella.


No niin, nyt jalat on pois penkiltä ja Possu on siirtynyt istuvaan asentoon.

Kuski: Kengät jalkaan!
Possu: Häääääääh?????
Kuski: Kengät jalkaan nyt!
Possu: Ei mun sukat ees haise, tai sitten arvon herralla on tosi tarkka hajuaisti. Jos makuaisti on yhtä hyvä, suosittelisin ruokamaistajan paikkaa.
Kuski: Nyt perkele ne kengät jalkaan.
Possu: No niin, olihan siellä muutakin sanavarastoa kuin jalat pois penkiltä ja kengät jalkaan. Kaveri osaa hienosti sanoa perkelekin. Voit olla varma, etten laita kenkiä jalkaan. Tai siinä vaiheessa voin harkita asiaa, kun oot menny muut matkustajat läpi ja käskenyt kaikkia muitakin laittamaan kengät jalkaan. Mitäs sanot?
Kuski: Nyt lähdet ulos täältä.
Possu: Nyt saatana se olet tasan sinä joka lähtee ulos täältä. Mees nyt ajamaan tää bussi sinne Turkuun, ettei ala oikeesti vituttaa.
Kuski: mmmm...hmmmm....ööööö....murinaa...ärinää...sapen kiehumista.... No antaa olla nyt sit tällä kertaa. Mut oli sit viimeinen kerta.
Possu: Oli tosiaankin. Voi olla, että sullakin oli viimeiset kuukautiset joiden aikana ajat.

Koska kuski oli niin kiltti, päätin vielä valmistaa takapenkillä hänelle herkullista lasagnea. Minullahan on aina retkikeitin mukana. Lasseaineet sain Riihimäen linja-autoaseman ärrältä ja sienet hain pikavuoropysäkiltä Järvelästä. Koskaan ei voi olla liian kiltti. Jo oltiinkin ystäviä ja poistuin bussista kuin laukussa leipää ja piimää vaan -mies koskaan voi: kun sanon näkemiin kiitos, hän sanoo fak jyy tyy.

Miksiköhän joudun näihin tilanteisiin?!



Pinaatti-suppilovahverolasagne

voita
2 isoa kourallista suppilovahveroita
1 iso sipuli
2 pussia pakastepinaattia
½ dl valkoviiniä
3/4 litraa kulutusmaitoa
2½ dl juustoraastetta
maizenaa suurustamiseen
suolaa
mustapippuria
muskottia
rakuunaa
lasagnelevyjä
puolukkasurvosta

Freesaa sieniä hetki rasvassa, lisää pilkottu sipuli ja anna sen kuullottua. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää ½ dl valkoviiniä ja kun se on lämmennyt, lisää pinaatti. Kun pinaatti on sulanut, kaada joukkoon kulutusmaito. Anna muhia hetki. Sulata sekaan juustoraaste ja suurusta sitten kastike kohtalaisen paksuksi maitotilkkaan sekoitetulla maizenalla. Mausta suolalla, pippurilla, muskotilla ja rakuunalla.

Voitele uunivuoka ja kaada pohjalle kerros kastiketta, täytä seuraava kerros lasagnelevyillä, sitten taas kastiketta, lasselevyjä, kastiketta jne. kuitenkin siten että päällimmäiseksi kastiketta. Paista 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.

Nauti sokeroidun puolukkasurvoksen kanssa. Jos et, niin älä edes tee tätä.

Retrokakku

Pomppasis: enpä ole ennen tiennyt, että muskottipähkinälläkin voidaan vetää pää sekaisin. Kyllä ihminen on kekseliäs. Alla olevan tarinan perusteella en kuitenkaan lähtisi itse kokeilemaan. En kyllä muutenkaan.

Muskottipähkinä sisältää myristiiniä, elemisiiniä ja safrolia, jotka saattavat könkäyttää hallusinogeenin tapaan. Vaikutusta kuvaillaan kannabiksen suuntaiseksi, paitsi että olotila voi kestää paljon kauemmin, jopa päiviä. Nuppi turvoksiin -tarkoitetut pähkinät nautiskellaan suun kautta esimerkiksi juguun sekotettuina.

Tästä innostuneena nappasin eräältä keskustelupalstalta kokeilijan opettavaisen tarinan. Asiaa.


"kello oli ehkä jotain kymmenen. istuttiin siinä abc :n lähistöllä, minä, A ja T. mä ja T kaivettiin sitten muskottipähkinäpussit ja jugurtit esiin ja alettiin sekoitella niitä. T veti 300g muskottijugurttia ja mä 400g. oli muuten aivan vitun pahaa!! mikään sana ei edes riitä kuvailee ton maun kamaluutta..

heti ei tuntunu missään mut parin tunnin sisään alko olo tuntua paljon rentoutuneemmalta ja mukavalta. muutaman tunnin päästä muskotti kilahti ihan vitusti päähän, ja koko maapallo tuntu olevan just "tässä." makoiltiin T:n kanssa keskellä pyörätietä ja katteltiin taivasta. tähdet näyti nii vitun omituisilta ja tuntu et ne ois liikkunu. taivas oli kuin yhtä lumisadetta,sinistä missä oli oransseja palloja. noustiin tieltä pois ja lähettiin kävelemään koulun pihaan koska mä halusin jonkun penkin minkä päällä vois nukkua vähän aikaa. oltini hetki makoilemassa siinä penkillä,kunnes noustiin istuu. katottiin toisiamme, istuttiin valon alla ja toisen kasvot näki selvästi. molemmilla oli aivan hevosen kokoset pupillit ja silmät aivan punasena!ei luoja..näytettii aivan demoneilta. ja mä näin päässäni jotain kuvioita tossa vaiheessa ja olo oli aivan hirveä, olis tehny mieli laatata siihen ja nukkua aamuun asti penkillä.

mun oli sit aivan pakko lähteä himaan siinä tunnin sisään (ja muskotin vaikutus oli vasta ALKANUT),koska en meinannut enää pystyssä pysyä ja 3km oli vielä ajettavana pyörällä. hyvästeltiin sit toisemme ja lähettiin kävelee eri suuntaan. ajoin kahdesti pyörällä ojaan mutta muuten selvisin matkasta ihan hyvin. ajattelin et kaikki muuttuis hyväks, kunhan pääsen sisään ja lämpösen peiton alle nukkumaan.

menin kotona suoraan huoneeseeni, mutta siskoni tuli kysymään multa jotain juttua silloin.en muista mitä se kysyi ja mitä vastasin, mutta muistan että oloni oli vitun sekava ja näytin aivan ruumiilta silmieni kanssa.lepäsin vähän aikaa sängylläni että jaksoin tehdä jotain ja lähdin sitten keittiöön ettimään jotain syömistä ja juomista. tein siinä syömiseni ihan rauhassa, jotain perus leipäsettiä ja aloin syödä. ihmettelin että miten ei meinaa leipä alas mennä, niin suu oli aivan helvetin kuiva. siis todella kuiva. ruoka piti pureskella noin kolmesataa kertaa ennenku sen sai kurkustaan alas. kun olin jotain saanut syötyä, hiippailin vessaan pesemään naamani. peilikuvani oli kyllä jotain aivan järkyttävää silmieni takia.

en muista monelta menin nukkumaan ja monelta tarkalleen ottaen nousin ekan kerran ylös, mutta olotilani oli aamulla aivan karsea. keräsin viimeiset voimanrippeeni ja kävelin pesuhuoneeseen suihkuun. suihkussa oli aluksi ihan tavallista, kunnes mua alkoi pyörryttää ihan hirveesti. silmissäni sumeni ja näin kaiken vain harmaana sössönä. suihkukin tippui kädestäni ainaki kahdesti ja mun oli pakko mennä istumaan jotten kaatuisi suorilta jaloilta lattialle. en jaksanut pestä kunnolla hiuksiani ja niihin jäi ihan mukavasti shampoota. olin kuitenkin tarpeeksi tyytyväinen pesuuni ja lähdin huoneeseeni nukkumaan.

olin luvannut mennä kaverini kanssa kaupungille siinä yhden aikoihin ettimään jotain ostettavaa. nukuin kuitenkin reippaasti sen ohi, ainakin viiteen. viideltä nousin syömään jotain ja vähän selviämään. olin vielä (ja olen vieläkin) aivan sekaisin, näin asioita kahtena ja värit kirkkaampina. lihakset nykivät inhottavasti ja maha oli *****nan kipeä. migreeni sentään oli jo haihtunut. vieläki on todella hassu olo,vaikka kello on 20 yli 7 kun kirjotan tätä.

olipahan tuokin mielenkiintoinen kokemus, mutta näin jälkeenpäin ajatellen niin oisin ehkä jättänyt ottamatta."

Ja vielä innostuneempana täällä leivottiin muskottipähkinällä maustettu banaanipaakkelssi. Se olikin aika saakutin hyvää.



Banaanipaakkelssi

150 g voita
2,75 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
½ tl neilikkaa
ripaus kardemummaa
ripaus piparkakkujauhetta
2 tl kanelia
1,5 tl muskottipähkinää
1 tl vaniljasokeria
4 banaania

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää munat ja veivaa tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenää ja hulauta taikinaan. Muusaa banaani, heitä taikinaan ja sekoita. Laita mönjä kakkuvuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Parhaimmillaan taideteos on 3 päivän jälkeen.

Niin metsä vastaa kuin madonlakkihallusinaatiot antavat myöten

Vihreä paholainen, se on kova käymään sienireissuilla. On se.

Hengenheimolaiseni kiusotteli minua taannoin, että kun pääsen metsään, kuuluu vähintään viiden minuutin välein epämääräinen huuto: "Tuu kattoon, mikä toi on, en oo ikinä nähny". No nii-i, tykkään olla tohkeissani ja löytää hienouksia. Yleensä mitä pienempiä sen parempia. Ja mikä sen hienompaa, metsästä löytyy koko ajan uusia juttuja. Niitä on myös mukava äimistellä. Nyt viimeistään kannattaisi jokaisen lähteä metsään harhailemaan, sieniäkin löytyy sankokaupalla. Sankokaupassa nimittäin otettiin sienet juuri uudeksi myyntiartikkeliksi. Kannet oli vanha myyntivaltti, nyt niitä myydään alennuskorissa: kannet -50% vie pois sankokaupalla. Que?!

Aamuisella sienireissullani:

• ihmettelin känsätuhkeloiden ja muurahaisten symbioosia,
• totesin, että känsätuhkeloita ja muurahaisia kuvatessa ei ole kovinkaan järkevää maata kamera kädessä muurahaispesän vieressä. ei sinänsä, on ne ennenkin maistelleet pakaroitani
• tunsin itseni toheloksi
• makasin yllätyslammen rannalla,
• möyrin ympäri sammalikkoa,
• ihastelin suomuorakkaita
• kävelin päin puuta
• tunsin oloni hetkellisesti toheloksi
• jouduin jättämään saappaani hetkeksi suonsilmään
• tunsin itseni taas toheloksi
• hukkasin toisen hanskani
• aloin jo uskoa, että minussa on ripaus toheloa
• löysin repustani sukat, joista laitoin kotimatkan ajaksi toisen käteeni, heilutin sukka kädessä viereeni liikennevaloissa pysähtyneelle taksikuskille, sain kauniin hymyn
• näin trapetsioravan, se polkkasi sähkölinjalla
• löysin syksyn ensimmäiset suppilovahverot, pieniä oli ja rinteessä kasvoivat
• kaaduin rinteessä
• tunsin itseni toheloksi, ei sattunut
• olin varma, että pystyn keposeen hyppäämään isomman ojan yli
• pystyinkin, sienikassistani tosin tippui veitsi ojaan ja muutama sieni, kävin veitsen sieltä onkimassa
• tunsin itseni toheloksi
• ojan toinen penkka ei ollutkaan kovin kestävä, meinasi käydä köpelösti

• tulin hyvälle mielelle
• haluaisin tietää, mitä sieniä nämä ovat? tuon väriset sienet kun jostain syystä kiinnostavat (lue:kiihottavat) minua, enkä ole edes lohimies.. lehtolohisieni

Keskustelu sivupersoonani kanssa

Ohessa jutustelu, jonka kävin kiroilevan sivupersoonani kanssa. Kyseessä on siis se rajatilaismaaninen ihmehiihtäjäpossu, joka aina haluaa pilata ruokani viskomalla niihin kaikkia kummallisuuksia lopputuloksesta välittämättä.

Possu: Taas on kaapissa kantarelleja, mitähän niistä veivaisi?
Ihmehiihtäjäpossu: Mitä jos keittäisit ne ensin vichyssä, marinoisit kokiksella, kaivertaisit prinssinnakkeihin kolot ja täyttäisit sienillä. Sitten heittäisit kaikki helvettiin ja raapisit varpaitasi.
Possu: Ja idea oli?
Ihmehiihtäjäpossu: Kunhan veistelin, sulla on kuitenkin vaan jotain tylsää mielessä.
Possu: Siitä olikin apua, mieli tekis ehkä jotain keittoa.
Ihmehiihtäjäpossu: Kyllä mä tiedän, mikä sulla on mielessä. Vai ajattelitko heittäytyä niin rohkeaksi, että kuullottelet ensin sipulia pannulla, sitten paistelet vähän sieniä, lisäät hirmulöräyksen kermaa ja perkeleesti voita, maustat suolalla ja pippurilla ja ehkä vielä suurustat maizenalla?
Possu: No ei lainkaan huonompi idea, siitä ainakin tulee hyvää.
Ihmehiihtäjäpossu: Been there done that. Niinpä niin, mihin tarvii enää mietintämyssyä, kun on valmiiksi mielikuvitusköyhä! Vetäisit nyt vaikka sienet edes soseeksi!
Possu: No en tosiaankaan. Ainakin sieniin pätee vanha kokkiviisaus, että on kiva nähdä, mitä syö.
Ihmehiihtäjäpossu: - kimeällä äänellä - Ainakin sieniin pätee vanha kokkiviisaus, että on kiva nähdä, mitä syö. Voi V mikä urpo.
Possu: Tänks. Kanssasi on aina mukavaa keskustella.
Ihmehiihtäjäpossu: Vaan mitkä on vaihtoehdot?!
Possu: Niinpä, huh huh. Pitää vaan elää sen kanssa. No ehkä ideassa oli jotain hyvääkin, mitä jos tekisin pohjaksi sosekeiton ja laittaisin kantarellit lopuksi sinne.
Ihmehiihtäjäpossu: Ja mitäs ajattelit laittaa siihen soseosuuteen?
Possu: Näkyis olevan ainakin sipulia, perunaa, porkkanaa ja kesäkurpitsaa kaapissa.
Ihmehiihtäjäpossu: Kannattaisiko harkita myös aikaista kaihileikkausta, silmänpaineen alentamista glaukoomalääkkeillä, piilolasia tai ehkä jopa kahta, tai tikkuna silmässä sarveiskalvon siirtoa? Meillähän on täällä myös etikkapunajuuria, oliiveja, inkivääriä, kananmunia, nauriita, retikkaa, maa-artisokkia, koskenlaskijaa, viiniä, kossua, madeiraa, rusinoita. Että miten olis Mr Boring?
Possu: No on on, mutta sientenkin maun pitäisi päästä esiin. Noi on kaikki vähän semmosia, jotka vähän kuitenkin peittää sen.
Ihmehiihtäjäpossu: - kimeällä äänellä - No on on, mutta sientenkin maun pitäisi päästä esiin. Noi on kaikki vähän semmosia, jotka vähän kuitenkin peittää sen. Vitun nörtti, hankkisit elämän, niin mullakin olis kivempaa.
Possu: Jep jep, okei, koskenlaskijaan voin ehkä lähtee mukaan ja madeiraan. Harmi, ettei oo valkkaria, se kyllä menis.
Ihmehiihtäjäpossu: Sori, saatan olla ehkä vähän juoppo, huitasin sen ja muutaman portviinin aamupalan lisänä.
Possu: Miksenköhän taas ylläty.
Ihmehiihtäjäpossu: No mitäs nyt aiot sitten?
Possu: Eiköhän tää ollut tässä. Heitit siis noi ideat taas ihan soseessa vai?
Ihmehiihtäjäpossu: Hou hou hou, pata sikaa soimaa. Sosekeittoahan tästä tulikin.
Possu: Vedä kuivat, moho.

Soseutettu kantarelli-koskenlaskijakeitto

3 perunaa
3 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
kanalientä niin että peittyy reilusti
(tai vettä ja 2 kanaliemikuutiota)
1 dl kuohukermaa
1 pkt koskenlaskijaa
1 rkl madeiraa
kuivattua rakuunaa maun mukaan
2 kourallista kantarelleja

Kuori kasvikset ja pilko ne. Keitä kypsiksi kanaliemessä ja poraa tasaiseksi sauvasekottimella. Lisää kerma ja koskenlaskija. Poraa taas tasaiseksi ja heitä mukaan rakuuna ja madeira. Lisää kanalientä, jos tarvii: keitto saa olla kuitenkin mukavasti juoksevaa. Paista kantarellit nopeasti voissa ja runttaa keiton sekaan. Tarkista maut eli lisää tarpeen mukaan suolaa ja pippuria.

Chimichurria ja paahdettuja paprikoita

Niinpä! Yritin jo muutaman kerran lausua tämän kastikkeen nimen, mutta tulos oli sekainen kuin muurahaisten syysvaellus - kevätvaellushan on hyvin organisoitu. Olen tosin kärsinyt jo muutaman kuukauden pahemman sortin dysleksiasta. Sanoja on vaikea tuottaa, ymmärtää, kirjoittaa ja kaikkea. Tänään juuri mietinnässä oli, kuinka hankalaa onkaan sanoa kaikkia niitä asioita siten, että toinen ihminen ymmärtäisi täydellisesti juuri sen, mitä haluat kertoa. Lohduttaudun siis motollani: dyslectics have more fnu!


Chimichurri assosioidaan useimmiten punaisen lihan kastikkeeksi tai marinadiksi ja niihin tarkoituksiin se kyllä tosi hyvin sopiikin. Mutta voi sitä käyttää kalankin kanssa. Erityistä herkkua kalasta saa voitelemalla sen chimichurrilla ja heittämällä grilliin. Sanotaan nyt vaikka glaseerautumaan. Glaseerautumaan, ymmärsithän sanoa.

Mutta meikähän antoikin peukkua kastikkeelle paahdettujen paprikoiden kanssa. Kyytipoikana savustettu makrilli, jolta paha ja väkivaltainen metsämies oli vääntänyt niskan poikki. Olisinkohan minä kaikessa väkivaltaisuudessani kykeneväinen johonkin noin raivoisaan veritekoon?!

Chimichurri on iisipiisi valmistaa. Ainesten määrillä ei kannata päätään vaivata, kunhan muistaa muutaman perusjutun. Pohjaksi lutvitaan oliiviöljyä, sitruunamehua ja tuoretta silputtua persiljaa. Seuraavaksi lisätään valkosipulia ja pikkusipuleita pilkottuina. Sitten kädet onkin vapaat: basilikaa, timjamia, alkulimaa, oreganoa, chiliä, paprikaa, punaviinietikkaa, pippuria, villahousuja, suolaa, siis ihan mitä vaan. Jos tuotos tuntuu liian kirpeältä, saa mukaan viskata vaikka vähän sokeria. Mikäli kastiketta käyttää marinadina, kannattaa sen antaa tasoittua päivä kaapissa. Maut vaan intensiivistyvät, kuten ennen Vanhasta oli tapana sanoa. Chimichurriin on mukava kastaa myös vaaleaa maalaisleipää, tulipahan vaan mieleen näin lopuksi.

Ja paprikat valmistuu uunissa, kun vedät siivuiksi, pursotat öljyä päälle ja annat kuoren paahtua mustapilkulliseksi. Kun paprika on hieman jäähtynyt, lähtee kuori vetämällä pois. Allekirjoittanut ei jaksanut kaikessa saamattomuudessan kuoren kanssa alkaa kilvoitella. Ass a hard guy vetäisi tuo vain kaiken suihinsa.

Torvi-ideoita

Kyselin viime postauksessani, mitä tekisin torvisienistä. Kiitos vaan, hienoja ideoita tulikin. Heti ensimmäiseksi tietty toteutin risoton, sehän ei mikään yllätys ollutkaan. No se olikin oma idea. Muita ajatuksia:

• Koistisen torvisienisämpylät (ovat juuri uunissa, seuraavan postin aihe)
• Grand Master Sakari Cosmicin ideana sienicappuccino (tehty)
• friteeraa ne! (Ylimuulin yllätysveto, hieno sellainen)
• Koistisen pitsa (odottaa uuniin menoa)
• Arleenan vinkistä Metsästäjän munat (toteutetaan)
• Koistisen sienikeitto koskenlaskijalla höystettynä (toteutetaan)
• Valopäiden kuningattaren lasagneen (toteutetaan ja siihen laitetaan myös pinaattia)
• Tuo mulle! by sama valopää (toteutetaan)

Mustatorvisieni-katkarapurisotto

Mutta siihen risottoon. Sehän tietysti tehdään näin eli ohjeistamallani: Miten tehdään täydellistä risottoa. Paitsi että torvisienet paistetaan pannulla ja lisätään lopuksi risoton joukkoon. Silloin koko riisihässäkkä ei ehdi täysin mustumaan sienen väristä. Ai kyllä vaan oli hyvää, näytti maistuvan TPS-Suikkasen vaimollekin: voi että tää on hyvää, uuh, on tää vaan niin hyvää, aah, jos ottaisin vielä vähän lisää. Ehkä saan lippuja tuleviin matseihin :D

RIP

Visa Nurmen muistoa kunnioittaen. Suuri sydämeltään tuntui olevan tuo mies.

Etutaskussani jolkottelevat torvet

Olipahan eilen mukavaa Ruissalossa, tietäisittepä. Vaikka meninkin muiden asioiden ohella sekaisin hulluista määristä torvisieniä. Ajatelkaas: torvia oli niin paljon, ettei edes viitsinyt kaikkia kerätä. Siis ei läheskään. Nyt on sienet perattu, sormet mustat, ärräpäät manattu ja pahat silmät heitetty. Ja useamman kerran olen ollut myös peloissani torvien sisuksissa jolkottelevista önniäisistä.

Vaan mitäpä torvista tekisin?! Ideoita otetaan vastaan, jotain toki jo löytyy vasemmasta etutaskusta. Älkää kuitenkaan ehdottako piirakkaa tai soosia tai vaihtoehtoisesti soosia tai piirakkaa.

Kohtuus kaikessa, myös marsunkasvatuksessa

Arleena kyseli viime postaukseni kommenteissa, mitä suolaista voisi syödä retkellä. Kun nyt kerran makeita banaaneja valmistettiin. No miten olisi loimumarsu? Anteeksi, piti tietysti sanomani loimulohi.

Alkuruoaksi j LO-HI quality.

Loimulohi

1 lohifilee
merisuolaa
vettä
hunajaa
katajanoksa

Suolaa kala merisuolalla 3 tuntia ennen kuin alat kypsentämisen. Valitse laudaksi tasapintainen lauta, paremman puutteessa siihen kelpaa myös halko. Liota sitä vedessä vähintään puoli tuntia. Veistä koivusta 4–5 pikkurillin kokoista puutappia, teroita kärjet ja liota taas. Laita filee nahkapuoli alaspäin laudalle ja paina puukonkärki niistä kohdista kalasta läpi, joihin aiot puunaulat kiinnittää. Kopauta naulaa kevyesti vaikka pienellä kivellä ja naputa varovasti kala lautaan kiinni.

Määritä kalalle sopiva etäisyys nuotiosta: vie käsi lähelle kalaa ja kun pystyt pitämään käden selkäpuolta paikallaan hetken sitä juuri ja juuri polttamatta, on etäisyys mainio. Ja lohilaudanhan tulee olla pystyasennossa.

Tee vedestä, juoksevasta hunajasta ja suolasta sekoitus. Valele lohta sillä muutaman kerran paistamisen aikana. Valeluun sopii hyvin vaikkapa katajanoksa, joka ensinnäkin kirvoittaa suomalaiskansallista olotilaa ja toiseksi saattaa antaa kalalle vielä makuakin. Käännä lauta kerran loimuttamisen aikana. Lohen kypsymiseen menee koon, nuotion ja tuulen mukaan vähintään 45 minuuttia, yleensä kuitenkin reilu tunti.

Ruoan voi valmistaa myös takkatulella.

Kuvassa oleva kaveri on syönyt isosta lohesta molemmat fileet. Tällaiseksi se sitten vetää. Pitäisi muistaa kohtuus kaikessa.

Mitä retkinuotioon?

No ei ainakaan rinta-/vatsakarvoja vaikka sainkin ne juuri ajettua. Pääsee lihakset oikeuksiinsa! Retkeilykin on mukavampaa, kun pystyy ilma kiertämään. Vaan olisihan siinä mennyt vuosia sata, jos olisin kokonaan sheivannut (engl. shave = ajella).

Banaani-suklaanyytit
(4 annosta)

4 banaania
8 palaa tummaa suklaata
foliopaperia

Kuori banaanista yksi kaistale auki. Painele puolitettuja suklaapaloja banaaniin. Laita kaistale kiinni ja kääri hyvin folioon. Valmista banaani nuotion hiilloksella, valmistumiseen menee 15–20 minuuttia. Voit välillä avata nyyttiä ja katsoa näkymää: kun banaaninkuori on täysin mustunut, on se valmista herkuteltavaksi.

Sydänkohtauksia

Mikä saa miehen lauantaiaamuna klo 6.37 metsään? Olipa tyhmä kysymys: elämän kävyt tietysti eli ne kuuluisat pienet ilot. Sienillä on iso käpyosuus ja hämähäkinseiteillä ja myös sekä että.

Ehkä myös huonosti nukutulla yöllä ja erinäisillä stressitekijöillä saattoi olla jotain merkitystä. Jos tällä hetkellä voin olla jostain iloinen, niin siitä etten ikinä ennen ole huomannut, kuinka hienolta kuusen oksa näyttääkään sateen jälkeen. Hieno rivi hentoja pisaroita neulasten kärjissä.




Metsäkokemus alkoi ehkä hieman hupaisasti säpsähdellen. Ensin sepelkyyhky lähti aivan vierestäni lentoon ja saatatte tietääkin, minkä mekkalan tuo urvoinen kujeltaja silloin pitääkään. Sydänkohtaus numero 1. Toinnuttuani siivekkäästä joku/jokin huhuili kahden metrin etäisyydellä. Linnuthan periaatteessa voivat sanoa vaikka huhuu, mutta eiväthän ne oikeasti sano. Ihmiset niin tekee. Tuon huhuilun kuullessani totesin, että kyseessä ei ole lintu, joten sen on pakko olla ihminen. No kuka ääliö, minun lisäkseni, voi eksyä metsään tuohon aikaan aamusta. Ketään ei näkynytkään, kunnes maasto liikahti ja uusi luontokuvaajatuttavuuteni Jessica huhuili uudestaan maastotakissaan. Siellä oli tyttö kytiksessä hienoine vempeleineen, ei kuulemma halunnut pelästyttää meikäläistä, joten vain vienosti huhutti. Pelästyin kyllä ihan perkeleesti, sydänkohtaus numero 2. Juttutuokio oli kuitenkin antoisa, terkut vaan jos tulit tänne asti. Tokihan tilaisuuden tullen mainostin sivujani höhöhöhööö.

Vaan mitäpä ähmästin koriini: yksi kappale koivunpunikkitattiesiintymää, muutama limanuljaska, kaksi herkkutattia, tosi keltaisesti kantarelleja, sinisesti valmuskoja. Orakkaita nyt olisi ollut vaikka madot söisi ja niinhän ne oli syöneetkin. Haperoihin en jaksanut koskea, rouskuihin sen verran, että sai ruisleivän päälle sienisalaattia, kehnäsienillä heittelin hirvikärpäsiä, hirvikärpäsillä hyttysiä ja kärpässienistä hain satumetsäinspiraatiota. Lehtolohisieniä vain ihailin, kauniita kun ovat.



Koivunpunikkitateista saa mahtavan kastikkeen. Ne ovat maultaan lempeitä kuin öiset kissankellot - mutta kuitenkin sopivasti imeliä. Toisin kuin öiset kissankellot tietenkin. Vai kenen mielestä kissankellot ovat imeliä? Onko jollain jotain kissankelloja vastaan? Häh? Raavas Polkkaäijä tunnustaa fiilistelevästi fanittavansa kissankelloja. Sydänkohtaus nro. 3. Eksymisen jälkeen totean, että rakuuna sopii helskatin hyvin valkoviinin, kerman ja punikkitattien joukkoon. Tämä kastike on todella hyvää.


Varoitukseton varoituksen sana: tattejahan voi yleensä maistella ihan raakanakin suoraan maasta, mutta koivunpunikkitatin kohdalla se ei kannata, jos haluaa välttää vatsavaivoja. Punikille suositellaan hieman pidempää kypsytystä, josta allekirjoittanut neljä veisaa. Veisatkaa te paremmin.


Koivunpunikkitatti-rakuunakastike

voita
1 sipuli
muutama punikkitatti
3 dl kermaa
2-3 rkl vinho verdeä (tai valkkaria)
suolaa
valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
kuivattua rakuunaa

Freesaa pilkottua sipulia hetki voissa. Lisää pilkotut punikkitatit ja paistele tovi. Lisää kerma ja vinho verde. Anna porista hiljalleen kasaan ja lisää suola, pippuri, muskottipähkinä ja rakuuna. Suurusta jos tarvii.

Alatyylinen tortilla

Nuo hupaisat meksikolaiset eivät käytä tortillojaan pelkästään ruokana. Tortillat toimivat myös maalausten kankaina. Ensin tortillat paistetaan, sitten peitetään akryylilla ja vihdoin maalataan. Elämäntapaintiaani Joe Bravo kertoo käyttävänsä tortilloja kankaana siksi, että ne ilmaisevat espanjalaista kulttuuriperimää. Koska lättänäleipä on antanut joskus latinoille elämän, haluaa hän antaa tortilloille saman. Mikä mies!

Jos satut joskus astumaan espanjalaiseen ravintolaan ja tilaamaan siellä tortillan, saat hyvin todennäköisesti lautasellisen avomunakasta. Jos tarkoituksenasi oli kuitenkin syödä ohutta vehnä-/maissileipää, jonka mukana ehkä yleisemmin röhnätään lihaa, ehdotan että tilaat burriton, fajitaksen tai enchiladan.

On mahdotonta selvittää, koska tortilloja on ensimmäisen kerran syöty. Mayojen legendan mukaan maalaiset keksivät sen tyydyttämään nälkäisen kuninkaansa pohjatonta vatsaa ehkä joskus 10000 vuotta sitten. Vuonna 1519 Hernando Cortez seurueineen purjehti uuteen maailmaan, josta hän kirjoitti Espanjan kuninkaalle mielenkiintoisesta maissista tehdystä lättänästä leivästä, jota paikalliset kutsuivat nimellä tlaxcalli. Tälle leivälle espanjalaiset antoivat myöhemmin nimen tortilla.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: kun meillä jostain tietystä asiasta saatetaan käyttää hieman alatyylistä nimitystä piirakka, voidaan sitä lationkulttuurissa kutsua tortillaksi. Asia jonka saatoin jo omaksua, alatyylinen brutaali moukka kun olen.

Tortilloista saa muuten helpon pitsapohjan ja muutenkin tortillapitsat ovat mukavaa kutsusyötävää.


Tortillapitsa

tortilloja

pohjakastiketta (tomaattimurskaa, sokeria, suolaa, pippuria, viinietikkaa, basilikaa)
jauhelihaa
paprikaa
punasipulia
juustoraastetta

pohjakastikkeeksi pestoa
kanaa
sipulia
ananasta
juustoraastetta

Täytteet päälle ja hetkeksi uuniin. Reunat kärähtää nopeasti, joten kannattaa vartioida.

Nordic Gourmet - v***n hyvää

Fazer lanseeraa markkinoille syyskuussa uuden suklaatuoteperheen Karl Fazer Nordic Gourmet. Ensimmäisessä vaiheessa ilmoille päästetään mustikkapiirakka, vadelmamousse ja puolukkaparfait. Allekirjoittanut sai ennakkoon tilaisuuden tutustua uutuuksiin ja lupasinkin kirjoittaa sivuilleni rehellisen arvion. Kuten aina.

Johtavana teemana on pohjoismainen luonto, sen karu kauneus ja puhtaat maut. Jo itse tuotepaketti laittaa sylkirauhaset erittämään omaa mahlaansa mauista puhumattakaan. Jos glandula submandibularis ei vielä täysin innostu, veisaa glandula sublingualis omaan eritteistä hallelujaansa nielusfääriin.


Possu tykkää kirpeistä mauista, jo tämän päiväinen rengaskarkkivalinta osoitti asian jälleen kerran todeksi. Siksipä ylivoimaiseksi ykköseksi kolmikosta humahtaa puolukkainen suklaahässäkkä. Jos jokin asia voi lävähtää vasten kasvoja hyvällä tavalla, tämä puolukkakarlinlahjasuklaanystäville tosiaankin tekee sen. Ihan huippu. Jos olen tällä hetkellä jostain asiasta todella lumoutunut, otetaan lisää yksi lumon kohde. Uuh ja aah.

Suklaiden koostumuskin on mahtava. Sitä sametinpehmeää silkkikultaa, johon on täytteeksi erotettu marjaa hillomuodossa. Monestihan tällaisissa suositaan kuivattuja marjoja, mutta minuun kyllä iskee enemmän hillo.

Negatiivisia puoliakin on tietysti pakko kirjata, koska kyseessähän on rehellinen arvio. Vaikka pakkaus herättääkin vihertävissä silmissäni visuaalisen erektion, pakkauksen avaaminen laskee sen yhtä nopeasti. Se on yksinkertaisesti liian tiukka. Asiasta kyllä selviää, mutta tiukka se on silti. Ja vadelmasuklaa maistuu liikaa saman firman aikaisemmalle tuoteelle eli vadelma-karpalolle. Siis törkeän hyviähän ne ovat molemmat, mutta liian lähellä toisiaan.

Joka tapauksessa pointsit Fazerille. Ensinnäkin siitä että ymmärsi lähettää allekirjoittaneella suklaita ja toiseksi siitä, että nuo kyseiset suklaat maistuvat ihan v***n hyviltä. Ja pointsit myös meikälle, sillä kirjoitin rehellisen arvion: tämähän ei ole maksettu mainos :D

Terkut Karl-kullalle.

Pidän Karitasta ja Huldasta

Tiesittekö, että kikherneitä on joskus kutsuttu kik-herneiksi. Vanhassa nimityksessä oli selkeästi enemmän potkua ja oli huomattavasti viihdyttävämpi. Vaikkei nimi tietysti herneitä pahanilkistäkään. Mutta ehkä parantaa: itse olen viehättäytynyt Karitasta, joka syystäkin on Suomen viljellyin hernelajike. Vaikka Huldasta nyt tuleekin paras soppa.

No en ihan oikeasti tiedä.


Kikherne-lohipihvit

350 g kikherneitä
1 prk säilykelohta
1,5 dl keitettyä bulguria
1 kananmuna (+1 kananmuna)
1/4 dl sipulia pilkottuna
tilliä
valkoipippuria
suolaa
rypsiöljyä


Aja kikherneet sauvalla tasaiseksi massaksi ja valuta liika neste. Sekoita ainekset keskenään. Itse laitoin vain yhden kananmunan, koska en halua pihvin maistuvan liikaa munalle. Laita silti toinen, niin pysyy paremmin koossa. Kaada pannulle reilusti rypsiöljyä ja nostele reiluja ruokalusikkalliskasoja massaa. Painele ne pihveiksi. Paista molemmilta puolilta kullanruskeiksi, mutta älä yritä kääntää liian aikaisin. Valmista kastike kermaviilistä, sitruunamehusta, tillistä ja sokerista.

Tarjoa puolukkaviinietikassa ja sokerissa paistetun valkokaaliviipaleiston kanssa.

Possu polkkaa

Eli Deezerin musiikkipalikka tuossa sivun vasemmassa yläreunassa on hieman uudistunut. Mahtaakohan kukaan käydä kuuntelemassa hyvinkin tarkkaan :D valitsemiani kappaleita. No miten vaan, ainakin minusta on helskatin hauskaa arpoa sinne aina silloin tällöin uutta ja vanhaa kuraa. No nyt siellä on taas uutta. Tällä kertaa ehdoton helmi on Morningwood. Ehkä.

En vedä teitä höplästä

Alkuruoaksi musiikkilautasella:

MGMT: Kids
Muse: Supermassive Black Hole
La Roux: Bulletproof
Empire of The Sun: Walking on a dream


Jos tiedät, mikä on höplä, jaa itsesi minulle.

Jos taas sinulla on joskus ollut kammo tehdä mustikkapiirakkaa, koska se on niin hankalaa, heitä nyt kammosi hiivattiin. Tämä piirakka on täydellistä ja valmistuksen klaaraisi jopa isäni.

Rehellisyyden nimissä, mangokuutiot oli ihan turhia. Tai siis oli ne ihan ok, mutteivät oikeastaan edes erottuneet mustikasta. Jätä siis pois. Toki tuotoksesi kuulostaa braissailevammalta, kun sanot kyseessä olevan mustikka-mangopiirakan, mutta brassailla kannattaa ehkä ennemmin vaikka sillä, että pääset spagaattin. Öhöm, kuten allekirjoittanut. Mutta sitruunalla maustettu rahka osui ja upposi, täydellinen yhteensopivuus mustikan kanssa. Kun sellaisen parin löytää, kannattaa sitä ehdottomasti hehkutella. Valiolle muutenkin pointsit tuosta, rahkahan on hyvää myös ihan yksinänsä vaikka välipalana. Purkki nasukkaan ja olet taas 320 kcal:a kookkaampi. Kaksi purkkia 640 kcal:a, kolme purkkia 960 kcal:a, neljä purkkia ja itse harkitsisin avun hakemista.


Sitruunalla maustettu mustikka-mangopiirakka

valmis piirakkapohja (/muovasin vuoan lehtitaikinalevyillä)
200 g maustettua rahkaa Valio sitruuna
1 kananmuna
1,75 dl sokeria
pieni luraus vaniljasokeria
0,8 l mustikoita
1 dl viipaloituja mangokuutioita

Painele piirakkapohja vuokaan. Sekoita rahka, muna ja sokerit. Kaada pohjan päälle tasaisesti mustikat ja mangokuutiot. Kaada sekaan rahkahässäkkä. Paista uunissa 190 asteessa 45 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja vetäytyä täysin jääkaapissa, sitten se on vasta valmista syötäväksi. Maistuu erityisen hyvältä vaniljajätskin ja mustikkashotin kanssa.

Tomaattia ja sambucaa

Tomaatinviljely edistyy hitaasti mutta vaihtelevasti. Kun on taitoa käpälässä yhtä paljon kuin olmilla karvoitusta, on lopputuloksesta lienee turha olla huolissaan. Lopputuloksessa on kuitenkin aina se hyvä puoli, että sellainen joka tapauksessa on. Mikään siis tuskin on turhaa.

Tomaateista innostuneena lähdin nautiskelemaan alvariinsaninini arvostamani Chef Superintendent Dignitary Forerunner Harbingerin mojovalle maistuvaa sambucaista shottia. Joku voisi väittää sen maistuvan ennemminkin majavalle, mutta en kuvailisi makua kuitenkaan melamaiseksi. Sen tuomalta olotilalta voisi ehkä odottaa tuota adjektiivia. "Hei, oloni on melamainen. Saatan vaikuttaa maalla hieman tohelolta, mutta kosteissa paikoissa olen ketterä kuin liesituuletin."

Jo muinaisena kokkausiltana Chef Harbinger hehkutteli sambucaa, olinkohan silloin edes kuullut kyseisestä. Tämä likööri maistuu anikselta ja hyvin usein sitä tarjotaan kolmen kahvipavun kanssa. Hyvin usein tarkoittaa sitä, että ihan sama. Paremmalta se kuitenkin maistuu epäilemättä näin:


Sambuca Beaver

shottilasi
sambucaa
tomaattimehua
tabascoa
(tulikohan siihen mustapippuria)

Kaada shottilasiin sambucaa, sen päälle lusikan kautta n. sentin kerros tomaattimehua ja sopivat tipat tabascoa. Ehdotan, että testaat ensin yhdellä tipalla, sitten kahdella, kolmella jne. Kymmenennen kohdalla voit heittää lätinää isompiin puhelimiin.