22.10.2008

1+1=3

Meikäläinen tunnustautuu holistiksi. Etuliitteitä voi keksiä erilaisia, mutta jos ne unohdetaan, olen yhä edelleen holisti. Holismi on käsitteenä ruoanlaiton lähtökohta: kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Asiaa voi valaista vaikka esimerkillä: raaka makaroni on aikamoista kuraa ihan tuosta vaan syötynä, mutta kun siihen lisää vaikka yksi pieni komponentti eli vesi ja makaronin keittäminen siinä, niin johan alkaa säkenöidä. Sofistikoituneemmat lukijani ymmärtävät ehkä paremmin ajatuksen, että kokonaisuuteen syntyy ns. emergenttejä ominaisuuksia, joita ei esiinny yhdessäkään sen osassa sinänsä yksin.

Voidaan kuitenkin unohtaa edellisen kappaleen liiallinen lätistely, sillä tämä ruoka valmistuu melkein kuin itsestään ilman suurempia ambitioita. Eikä tarvi edes olla holisti. Vaikka tämä ruoka onkin hyvin holistinen juttu: niin hyvin raaka-aineet auttavat toisiaan. Eikä aikakaan huimaa korvien taustoja; ruoka on valmista pastojen kypsyttyä.

Kuten aikaisemminkin olen sanonut, niin kannattaa panostaa kastikkeisiin. Ei niiden tekemistä ainakaan kannata pelätä. Toinen asia, mitä olen sanonut, on, että kuohuviiniä kannattaa juoda säännöllisesti: ensinnäkin se on järkevästi ostettuna hyvää ja toiseksi järkevästi nautittuna vielä parempaa. Jos käy todella hyvä tuuri, sitä saattaa jäädä pohjat ja mihinkäs muuhun se käytettäisiin kuin kastikkeeseen. Ah mikä ikiliikkuja.



Pastaa ja kuohuviini-kylmäsavulohikastiketta

pastaa esim. penneä

1 laakerinlehti
3/4 dl kuohuviiniä
½ kanaliemikuutio
2 dl kermaa
tosi kevyesti valkopippuria
hipahdus fariinisokeria
voita
maizenaa
muutama siivu kylmäsavulohta
kuivattua tilliä
herneitä
parmesaania

Keitä pasta aldente.

Runttaa kattilaan laakerinlehti, viini ja liemikuutio. Keitä 3 minuuttia. Lisää kerma ja mausteet. Kiehauta. Lisää nokare voita ja suurusta maizenalla. Surauta mukaan kevyesti pienityt kylmäsavulohiviipaleet ja anna kypsyä pari minuuttia. Kruunaa tillillä, herneillä ja parmesaanilla.
Sekoita pastan joukkoon.


4 kommenttia:

  1. Sattuipa sopivasti että juhlin juuri syntskäreitä ja sain ehkä kaksi miljoonaa kuoharipulloa lahjaksi! eiköhän niistä muutaman pastasoosin väännä ;)

    VastaaPoista
  2. tai siis, niiden sisällöstä höhöhö.

    VastaaPoista
  3. Vääntää. Suosittelisin isomman kattilan ostamista. Höhöhö.

    VastaaPoista