23.6.2008

Mollukka

Koska pidän lakuista, pidän automaattisesti myös fenkolista. Sen makuhan muistuttaa lievästi lakritsia tai ehkä vielä enemmän anista. Lakritsijäätelö on suurta herkkua; jossain vaiheessa lupaan valmistaa vielä maittavampaa fenkolijäätelöä. Tai ehkä ennemmin sorbettia, koska pidän niistä noin lähtökohtaisesti enemmän.

Fenkoli rakastaa suolaista ja makeaa. Siksi päädyin karamellisoimaan mohkulaa ja heittämään vielä juustoa päälle. Ei pahaa, kohtuullisen vaivatonta, ei tylsän tavallistakaan. Kaikki eivät tosin pidä fenkolin mausta, joten tätä ei kannata lisäkkeeksi tehdä ihan tuosta vaan päivälliskekreille. Paitsi jos minut on kutsuttu kylään :D

Tämän fenkolin vetäisin pastan ja katkarapujen kanssa. Pyöräytin blenderissä pari tomaattia, kolme anjovisfileetä, sitruunamehua, sokeria ja tilliä ja sekoitin pastan joukkoon. Herneversofetissini sai minut riipimään muutaman oksan kyseistä vielä annoksen päälle. Ihan kuin se oikeesti siihen olisi edes sopinut.



Karamellisoitu fenkoli

1 fenkoli
2 rkl sokeria
iso nokare voita
pecorino romanoa raastettuna

Halkaise fenkoli ja esikeitä n. 7 minuuttia. Kuumenna kidesokeri pannulla kullanruskeaksi, mutta varo ettei se kärähdä. Lisää voi ja pyöritteli fenkolipuolikkaita hetki pannulla. Ripottele päälle jotain suolaista juustoa esim. pecorinoa. Tarjoa lisäkkeenä hmmm... ei mitään haisuakaan minkä kanssa.

5 kommenttia:

  1. Fenkoli on meidän perheen herkkua, yleensä siitä kyllä tehdään sosekeittoa.

    VastaaPoista
  2. Erittain maukas ohje kokonaisuudessaan pastan ja sardellikastikkeen kera
    ja myos mainio alku maratontankkausprojektillemme.

    VastaaPoista
  3. Sosekeittoa minäkin olen siitä vääntänyt. Viimeksi muistaakseni bataatin kanssa.

    Huh, maraton kuulostaa pelottavalta.

    VastaaPoista
  4. Fenkoli on ihan huippu! Vähän niinkuin sie :-) Tein eilen tuota anjovis-soosia kostukkeeksi spelttimakaruunille, mutta vähän tuunailin lopputulosta tunalla ja parmesanilla, kun Lihansyöjä on aika herkkä anjovikselle. Mun suuhun oli hyvää, tosin yrtteliäät puuttuivat.

    Vielä olis anjovisfileitä odottamassa käyttöä etteivät mene huonoksi, mihinkäs tuuppaan? Ehkä vois tehdä taas yhden soyjackin :-D

    VastaaPoista
  5. ÛberSea: Voin kyllä kertoa, että Laukunsyöjätär on myös hieman herkkä anjovikselle. Mutta hälläpä väliä, meikälle menee. Ehkä kehitetäänkin vielä anjovisbileet, jossa hutmitaan keessaria ihan sardelleina.

    Anjovis-punajuurivoi vaalealle kalalle:
    - voita
    - tilliä
    - kapriksia
    - muutama anjovisfilukka
    - raastettua etikkapunajuurta
    Asiat sekaisin. Kaappiin paperissa jähmettymään, kala grilliin/pannulle/uuniin, ja kun valmista, viipale tätä voita päälle. Ja huomaa, se ei edes ole kastiketta vaan voita. Ei sinänsä, ettet muka tykkäisi kastikkeista. Jostain ohje on napattu, ei jaksa kaivaa mistä.

    VastaaPoista