Hakuammuntaa

Kävin taas pitkästä aikaa urkkimassa, millä hakusanoilla ihmiset päätyvät blogiini. Jakoon siis lähessatunnaiset viisi hakua.


halloumi

Jos olen tällä hetkellä sekaisin, niin ei tämä vielä mitään. Palatessani äsken vanhoihin juttuihini löysin todistuksen siitä, että olen joskus ollut jopa vähän enemmän ute på gården. Näin olen kirjoittanut: "Halloumi-juusto on suolaista kuin hylätyn rakkauden kyyneleet ja valkoista kuin sieluni puhtain kolo. Kumimaista kuin kovamuoviset miniatyyrit, mutta ah lämmitettäessä niin sulahtavaa kuin naapurintytön leikkisä tervehdys." Uuh, aah.

Selkeä kesän hakusana, jolla tulee paljon osumia. Ihmiset grillailevat ihmeellisiä asioita, kuten pitää siis tehdäkin. Halloumi on vielä meille suhteellisen tuntematonta juustoa ja käsittelystä ei ole oikein tietoutta. Arvontaa käydään siitä, pitäisikö halloumia liottaa ennen käyttöä, vai antaisiko mennä ihan noin vaan suorilta. Siis ideahan on siinä, että halloumi on erittäin suolaista. Asiaan ei ole ratkaisua, vaan kannattaa etsiä mieleinen polku. Minä usein liottelen suurimmat suolat pois.

Hyvää halloumista: ananasta, jättikatkapyrstöjä, halloumia. Grillivartaaseen, grilliin ja lautaselle salsan kanssa.


jamon serrano kinkun leikkaus

Jos joku ihan oikeasti haluaa tästä aiheesta tietoa, on turha etsiä sitä sivuiltani. Ilmakuivattu kinkku on kyllä ässää, mutta ortodoksisesta leikkuusta ei ole edes pientä ideaa. Oppini olen ammentanut epäilemättä Serranon Santiagolta, joka tavernassaan pihistelee mustakoipikinkkuaan. Serranon perhe on ehkä paras sarja ikinä, digiboksin kovalevyllä usea jakso odottaa katsomistaan.

lohiperhonen medaljonki

Ihmiset lähettelevät myös sähköpostilla ruokaan liittyviä kysymyksiä. Suosittu aihe on lohipalaset. Eli mitä eroa on lohimedaljongilla ja lohiperhosella? Kopioinpa tähän vanhan postaukseni aiheesta, niin jo alkaa selvitä. Mukana myös hassun hauska resepti, vaikka lupasinkin, että no more rhubarb business. Resepti on jostain karppaussivuilta.

"Ensin pitää vaan leikata lohi oikeaan muotoonsa. Monesti näkee kauppojen kalatiskeillä lohenpalasia, joita mainostetaan medaljonkeina. Samoin monissa resepteissä, vaikkakin kyse on lohiperhosista. Eli medaljonkeja lohesta saadaan, kun leikataan kalasta n. puolentoista sentin viipaleita, joihin selkäruoto on jäänyt keskelle. Perhosia taas saadaan, kun leikataan viilto nahkaan asti ja käännetään nahkapuolet vastakkain. Perhoset onkin hyvä tapa valmistaa lohta, sillä jos ei ole sattunut ostamaan fileetä nahattomana, eikä ole kovin taitava nahan poistaja, ei nahka juurikaan perhosissa haittaa itse syömistapahtumaa.
Raparperiset lohiperhoset kookosmaitokastikkeessa (3 annosta)

540 g nahallista lohifileetä
suolaa pippuria
2 dl raparperia
2 dl koookosmaitoa
3 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl ruohosipulisilppua

Nypi lohesta ruodot pois. Leikkaa fileestä kolme 180 gramman palasta. Leikkaa palat perhosiksi, eli leikkaa jokaiseen viilto keskelle nahkaan asti ja käännä sitten nahkapuolet vastakkain. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Voitele uunivuoka ja laita perhoset siihen. Leikkaa raparperi tosi pieniksi kuutioiksi ja ripottele kuutiot perhosten päälle. Mausta kookosmaito suolalla, pippurilla, chilikastikkeella ja ruohosipulisilpulla. Kaada kastike vuokaan kalojen päälle. Alkuperäisessä reseptissä kaloja pidetään uunissa 200 asteessa puoli tuntia, mutta siinä ajassa kala kyllä tulee turhan kypsäksi. Hetki vähemmän siis. Tarjoa vaikka pinaatilla maustetun perunamuusin ja lantturaasteen kanssa."


g hillosipulin kukinta

Tämä on vähintäänkin mielenkiintoinen haku. Ja mikä on tuo g? Onko hillosipuli vaan joku fiktiivinen hahmo kuten esimerkiksi Ali G? Luuleeko hillosipuli olevansa tummaihoinen gangstasipuli, joka asuu isoäitinsä keltasipulin kanssa gettomaaperässä. Entäs kukinta? Harvemmin on tullut ajateltua, että hillosipuli on oikeasti edes ihan oma lajikkeensa. Ja se jopa kukkii, miksei kukkisi. Minullakin kukki naama teinivuosina ja olin myös oma lajikkeeni. Miksei hillosipulille suotaisi samaa?


simpukoiden keittäminen

Tarkempi ohjeistus löytyy täältä. En ole hetkeen sinisimpukoitunut.

Putkilouneksijan raparperi-shemaghtaivas

Jos ei aika kävisi pitkäksi heti alkuun, paljastan mukkelimakkelismukeilematta, missä ehkä nukuin ehkä en juhannuksen.
______________________________


Kukahan on ollut niin neropatti, että on keksinyt laittaa jäätelöä uuniin. Nostan hänelle joka tapauksessa shemaghiani (كوفية), vaikka se onkin aika vaivalloista, jos ei jopa mahdotonta. Riippuu minkä sidontatavan olen noston tullessa valinnut. Mahdollista on myös, että se roikkuu vaan rennosti neliöksi kauhtanoituna kesän leppeässä vireessä. Mahdollista on myös, etten edes omista kyseistä rehoketta.

Mutta nero on hän joka tapauksessa. Kuinka vaivatonta onkaan jälkiruokkia kymmenen ihmistä ilman ylimääräistä paniikkia. Hätä syntyy vasta, kun huomaa pitäneensä uunijäätelöä liian kauan uunin helteessä. Pois se minusta. (Kuva linkitetty sivulle Actiongear)

Tämä olkoon viimeinen rabarberipostaus, mistä tulikin mieleeni, että tarvisin barberia.


Raparperiuunijäätelö
(n. 10 annosta)

Valmista ensin raparperihilloke:
- 5 vartta pilkottua raparperia
- loraus vettä
- reilusti sokeria

Mittaa tarpeet kattilaan ja keitä mössöksi. Valuta ylimääräinen neste pois ja anna jäähtyä.

Valmista sitten valkuaisvaahto:
- 6 valkuaista
- kidesokeria maun mukaan
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon sokeri.

Ota esiin seuraavat jutskat:
- 1 pyöreä kaakkupohja
- appelsiinimehua kostukkeeksi
- 1 paketti vaniljajäätelöä
- mansikoita

Laita kakkupohja uuninpellille leivinpaperin päälle. Kostuta pohjaa kevyesti appelsiinimehulla. Laita pohjan päälle raparperihilloketta. Leikkaa vaniljajäätelö paloiksi ja kekoa pohjan päälle. Heittele jätskin päälle sinne tänne ympäri jänne manssuja. Peitä koko komeus kerroksella valkuaisvaahtoa tai siis marenkia molempi parempi kummin vaan huhhahhei. Jos haluat oikein kauniin, niin voit vaikka pursotella vaahdon. Mökillä kun oltiin, pursottelu jätettiin odottamaan parempia aikoja ja käytettiin vanhaa kunnon lusikalla-jäätelön-päälle-vaahtoa-kikkaa.

Paista 275-asteisessa uunissa alaritilällä muutama minuutti, siten että marenki saa kevyen rusketuksen. Älä liian kauaa, ettei marenki muutu karstaksi eikä jäätelö lähde juoksukisoihin.
Tarjoa tosi heti nyt jo sujuvasti sukkelaan :D

Kompottia

Pakotin eilen kaverini opettelemaan panna cotan valmistuksen. Tuumasi, että eipä tuo kovin vaiketa ollut. No ei niin. Jokaisen kannattaisi lisätä kokkausrepertuaariinsa, on se niin hyvää ja vaivatonta.

Kameraa ei valitettavasti ollut, liitänpä siis pari satunnaista kuvaa värittämään. Mistä lie ovatkaan. Tai sitten se on val(l)etta.

Panna cotta ja liekitetty inkivääri-päärynäkompotti

1 3/4 liivatelehteä
3 dl kermaa
3 rkl sokeria
vanilliinisokeria maun mukaan

Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma ja sokerit ja kiehauta. Purista liivatteista vesi pois ja sulata tilkkaan kuumaa kerma-sokerilientä. Sekoita tilkka loppuun kermaan. Kaada annosmaljoihin tai vaikka kahvikuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

20 g raastettua inkivääriä
2½ rkl sokeria
1 sitruunan mehu
2 päärynää
2 cl triple sec-likööriä

Leikkaa päärynä pieniksi kuutioiksi ja freesaa voissa. Lisää sokeri ja anna kevyesti karamellisoitua. Kaada likööri ja liekitä. Liekitys ei ole pakollinen, mutta siitä tulee kiva maku. Mutta jos et liekitä, niin älä myöskään lisää likööriä. Lisää inkivääri ja sitruunamehu ja keitä kunnes päärynät ovat kypsiä. Tarjoa panna cotan kanssa.

Mollukka

Koska pidän lakuista, pidän automaattisesti myös fenkolista. Sen makuhan muistuttaa lievästi lakritsia tai ehkä vielä enemmän anista. Lakritsijäätelö on suurta herkkua; jossain vaiheessa lupaan valmistaa vielä maittavampaa fenkolijäätelöä. Tai ehkä ennemmin sorbettia, koska pidän niistä noin lähtökohtaisesti enemmän.

Fenkoli rakastaa suolaista ja makeaa. Siksi päädyin karamellisoimaan mohkulaa ja heittämään vielä juustoa päälle. Ei pahaa, kohtuullisen vaivatonta, ei tylsän tavallistakaan. Kaikki eivät tosin pidä fenkolin mausta, joten tätä ei kannata lisäkkeeksi tehdä ihan tuosta vaan päivälliskekreille. Paitsi jos minut on kutsuttu kylään :D

Tämän fenkolin vetäisin pastan ja katkarapujen kanssa. Pyöräytin blenderissä pari tomaattia, kolme anjovisfileetä, sitruunamehua, sokeria ja tilliä ja sekoitin pastan joukkoon. Herneversofetissini sai minut riipimään muutaman oksan kyseistä vielä annoksen päälle. Ihan kuin se oikeesti siihen olisi edes sopinut.



Karamellisoitu fenkoli

1 fenkoli
2 rkl sokeria
iso nokare voita
pecorino romanoa raastettuna

Halkaise fenkoli ja esikeitä n. 7 minuuttia. Kuumenna kidesokeri pannulla kullanruskeaksi, mutta varo ettei se kärähdä. Lisää voi ja pyöritteli fenkolipuolikkaita hetki pannulla. Ripottele päälle jotain suolaista juustoa esim. pecorinoa. Tarjoa lisäkkeenä hmmm... ei mitään haisuakaan minkä kanssa.

Possua Hästensillä

Jo hetken harkitsin muuttamista Ahvenanmaalle, muttei sitten ehkä kuitenkaan. Kuulin nimittäin, että siellä kasvaa oreganoa luonnonvaraisena. Epäilen vakaasti salaliittoa, sillä oregano nimenä tulee sanoista oros ganos l. vuorten kaunistus. Kysyn vaan, missä Ahvenanmaalla on vuoria. Häh? Tein jo paikalliselle asuntovälittäjälle kyselyn, mikä on ihqn itsehallintoalueen korkein kohta: voisin sitten ostaa kämpän sieltä ja heittäytyä oreganojen sekaan. Vuoren rinteellä avattaisiin uusi alppiravintola, jossa hittinä listalla olisi "Possua oreganopedillä". Ah, kaunista. Mutta ei. En vakuuttunut, kun välittäjä kertoi korkeimman kohdan olevan jossain 130 metrin hujakoilla. Jos niihin sfääreihin paukahdan, menen ennemmin Tampereelle näsinneulaan maistelemaan mainion keittiömestarin, Ahopellon Heikin, ruokia. Eihän oregano edes kasva vielä sadassakolmessakympissä. Paitsi viljeltynä tietysti. Tai sitten kasvaa. Tyytyväisenä ratkaisuuni päätin pitäytyä mökin oreganopensaikkossa.

Toinen, näin suomalaisittain, veikeä asia oreganossa on sen ranskankielinen nimi: marjolaine. Lähetin jo jyväskyläläiseen asianajotoimistoon (Marjo Laine) sähköpostia, josko heillä olisi käynyt mielessään vaihtaa nimensä. Vanhempi osakas vastasi, että nykyään on niin vaikeaa saada hyvää henkilökuntaa. Keskuskin pitäisi opettaa vastaamaan puhelimeen Asianajotoimisto Oregano, hyvää päivää, ja se tulisi hyvinkin kalliiksi. Koulutus maksaa. Allekirjoittanut myöntää, että onhan se niinkin, mutta vastaus kuulostaa ehkä hiukan liioittelulta.

Ruotsalaisten (so. ahvenanmaalaisten) salaliitosta tuohtuneena päätin keskittää tarmoni paksuvarsipersiljan kasvattamiseen. Se onkin oikein mielenkiintoinen uusi lajike.

Siinä lomassa vääntelin vielä lastenkutsuille manssu-karkkikakun. Unohdin kutsua lapset, joten harmikseni jouduin syömään sen itse.



Manssu-karkkikakku

marenkipohja
mansikoita
karkkeja

Herkkupyllyilyn jälkeen viheltelin vaan ja kehitin uusia sävelkulkuja liljankukkaan. Ja ihailin laukkuvelhottaren istuttamia mustajuurten alkuja.

Muuttohaukka esittää kappaleen Riki Sorsa

Kii ki kii, kii ki kii, tuo voihkaisu on niin lohduton...

Lentopallo on vaarallinen laji. Tällä hetkellä vasen jalkani muistuttaa yliturvonnutta värikästä palloa. Ei ihme, rusahdus antoi olettaa jotain tällaista. Mitään ei vielä todettu murtuneeksi, akilleksenkin kohtalo selviää huomenna. Pari viikkoa laittoi kirurgi ensi-istumalta sairauslomaa. Joutunen siirtymään pariksi viikoksi nettipokeriammattilaiseksi. Jalka siteessä koholla.

Alan siis ahmia tortilloita. En niitä läpyskään kieritettyjä täyttöhörvelöitä vaan rehellisiä avomunakkaita.

Tortilla española

1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen paprika
3 keitettyä perunaa
100 g chorizoa
5 kananmunaa
timjamia
basilikaa
suolaa
mustapippuria

Viipaloi punasipuli ohuiksi puolirenkaiksi ja pilko valkosipulinkynsi ja paprika. Leikkaa perunat ja chorizo viipaleiksi. Valitse hyvä paistinpannu, kaada rypsiöljyä sille ja freesaile sipuleita ja paprikaa hetki. Lisää perunat ja chorizo ja paistele taas hetki. Riko kananmunat kulhoon, lisää kuivattua timjamia, basilikaa, suolaa ja mustapippuria. Muista, että chorizo on itsessään suolaista. Sekoita seosta haarukalla ja kaada pannulle muiden ainesten päälle. Levitä tasaiseksi. Pienennä levyn lämpötilaa ja laita kansi pannun päälle. Ruoka saa hautua siellä vajaat kymmenen minuuttia; älä kuitenkaan polta sitä. Käännä tortilla lautasen avulla ympäri ja paistele toinenkin puoli kypsäksi.

Rio Ferdinand tai ehkä kuitenkin de Janeiro

Viimeisimmästä Matkalehdestä voi lukea enemmänkin, mutta tässä ihan luvallisena ilmaisversiona (suurin) osa. Ja jos joku klikkaa linkkiä, niin allekirjoittanut ei ole kirjoitusvirheen takana :D

Ceviche

500 g vaaleaa fileoitua kalaa (kuhaa, siikaa, turskaa)
3 limen mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 chilipalko
1 valkosipulinkynsi
ripaus sokeria

suolaa
1 pieni punasipuli
2 tomaattia
½ ruukkua korianteria

Leikkaa ruodoton kala sormenpään kokoisiksi paloiksi. Purista kalan päälle mehut ja lisää oliiviöljy, pilkottu chilipalko, pilkottu valkosipulinkynsi sekä ripaus sokeria. Anna kalan kypsyä ja maustua jääkaapissa kolme tuntia. Sihtaa liemi pois ja mausta kala suolalla. Paloittele punasipuli pienen pieneksi, poista tomaateista siemenkodat ja leikkaa kuutioiksi. Silppua vielä korianteri. Sekoita kaikki varovasti kalan joukkoon. Tarjoa vaalean leivän ja raikkaan salaatin kanssa.


Caipirinha

½ lime
2-3 tl ruokosokeria
jäämurskaa
4 cl cachaçaa*

Viipaloi pesty lime lohkoiksi ja laita lasiin ruokosokerin kanssa. Murskaa limet sokerin kanssa survimella ja kaada lasi täyteen jäämurskaa. Kaada päälle alkoholi. Koristele kahdella lyhyellä pillillä. *Voit korvata cachaçan vaalealla rommilla, jolloin juomasta tulee oikeastaan caipirissima.


Caipirinhan jälkeinen jätskiä nokassa -kuva. Ja vielä vähän jälkkäriä:

- Pitkästä aikaa vanha ystäväni
- Alter E. Pepsodent Soulmate
- Tätä on niin kiva rämpytellä, vaikka olenkin ihan kädetön. Jäätävää
- Repikää tästä
- Make me... hymyilemään
- Ääni!
- Olen varmaan ainoa joka pitää Gåtesta. Ei tunnu missään.

Eggxactly!

Marenkipohjan jälkeen sain kyselyn, mihin voisi käyttää ylimääräiset keltuaiset. Koska asiaa on kyselty aiemminkin, heitetäänpä mietiskely aluille.

Yleisintä on varmasti heittää keltuaiset roskiin. Sitä itsekin harrastan aika ajoin. En kuulu varsinaisesti mihinkään seuraan, mutta silti se on harrastukseni. Vaan on se hieman keljua, kun muutamalla keltuaisella voisin pitää pienen sudanilaiskylän hengissä monta päivää. Ruoan heittäminen pois onkin aina väärin. Paheksun. Mutta mikä paheksuttavinta, paheksun enemmänkin sitä, kun valmista ruokaa heitetään pois. Siis ei siinä mitään pahaa ole, jos joku muutaman keltuaisen laittaa haisemaan. Mutta jätähän lautaselle ruokaa, niin täältä tulee huutia.
Minäkö sudanilaismoralisti?!

Jos ei jaksa tehdä ruokaa, jonka voisi heittää pois, niin keltuaiset voi kuin voikin pakastaa. Ehkä. Joskus kuulin juttua, että kannattaa kaataa vähän vettä joukkoon, niin pakastuvat paremmin. Eritysesti pakastamisesta enemmän tietäviä kehotetaan ilmoittautumaan kommenttikäytävällä tai Sudanin pakastinliikkeissä. Tähän neuvoon kannattaa suhtautua jäätävästi.

Mutta takaisin niihin ruokiin. Kuten Ylinaalikin tietää, meikäläinen pitää kastikkeista. Ja mikäpä voisikaan olla niissä monikäyttöisempää kuin keltuaiset. Niin maultaan kuin käytöltään. Keltuainenhan on mahtava suurustaja: sitä pitää vaan osata käyttää oikein. Suoraan kiehuvaan kastikkeeseen sitä ei kannata pläjäyttää, tai tulee kokkelia. Keltuainen sekoitetaan ensin pieneen määrään kastia ja sitten rauhassa loppuun ainekseen. Eikä enää anneta kiehua. Mahtavaa. Kastikkeista toinen aivoautputtina ulostuva asia on majoneesi. Mikä mukavampaa kuin pyöräyttää äkkiä majoneesi tai vaikka jatkaa sitä aioliksi. Tai maustaa se rakuunalla ja lorauksella chiliketsuppia. Ei pidä tietenkään unohtaa kuningasta eli sabayonia tai zabaglionea, kuka mitenkin kaveriaan kutsuu. Kunnon jälkkäri on aina kunnon salkkari.

Meinasin unohtaa hollandaisen, kun ei ole edes parsa-aika. Sudanissa.

Ahaa ja vielä lemon curd. Se on niin kattomaisen hyvää, että meinaa viimeisetkin reiättömät sukkani lähteä pyörimään hyrräksi Kassisen lippalakkkiin. Joutuisin ostamaan uudet sukat. Sudanissa ei muuten varmaan käytetä yhtä yleisesti sukkia kuin Suomessa.

Mitäs vielä? No vaikka leipään. Nyt kun on jäänyt jämät munista, niin jätetään vielä jämät perunamuusista. Lisätään vähän jauhoja, oliiviöljyä ja laitetaan mukaan ihania yrttejä ja humpsautetaan pieniksi leipäsiksi. Päälle lisätään vielä kirsikkatomaattiviipaleita ja oliiveja. Ja näin valmistui peruna-wanna-be-fogazzza-rieska. Perunoista kun oli puhetta, niin keltuaisia voi käyttää myös duchesseperunoihin. Hassuja kuin Hassu the clown.

Ja sitten tietysti Sudanin lahja suomalaisille: paistettu riisi/nuudelit. On kyllä ikuisuus, kun näitä olen tehnyt, mutta maistuu tässäkin suussa. Ja joka ei ole maistanut, niin riisit pannulle, keltuaiset sekaan ja mielikuvituskipa päähän. Suolaisesta osastosta on vaikea mennä dissaamaan pasta carbonarea. On se vaan niin hornyn hyvää pikaruokaa: valmista 13 minuutissa rips raps.

Taidankin jo lopettaa miettimisen, koska päätä painaa (se on niin iso) ja silmiä siristää. Paitsi että jäätelöön ja vanukkaisiin keltuaiset toki menevät myös.

Kaiken tämän munailun kunniaksi meillä valmistui tänään iltapalaksi sudanilaisia varhaispotui ja muna-valkokastiketta. Ei kannata ehkä liikaa arvailla, mistä jälkimmäinen syntyi. Hyvää pääsiäistä silti itse kullekin.

Kyllä, olen juuri katsonut ohjelman Sudanista. Ei, perunoita ei todellakaan kuorita.