7.5.2008

Lappuhaalareiden lumoa

Viime aikoina on kiertänyt blogeissa toinen toistaan herkullisempia perunasalaattiohjeita. Tässä keittiössä valmistui vapuksi eräs versio, joka on taatusti hyvää. Jo pelkästään siksi, että salaatin seassa poikkelehtii tuo kaikkien kuningaseläinten kuninkaasta höynäytetty raitainen rasvalihapala. Ja muutenkin.

Jos ihan totta puhutaan, en edes ole suuren suuri possun ystävä. Olen kyllä pikkuruikkuistakin vähäisemmän olemattomampi ja vielä piskuistakin pienempi ystävä, mutta ystävä siis kuitenkin. Ei niitä ikinä voi olla liikaa. Nyt kaikki blogiystäväni yrittäköön nuolaista jompaa kumpaa kyynärpäätään. Jos onnistuit, ilmoita, voin vaikka tarjota kaffet.

Pekonina possu on ehdottomasti liekeissä, mutta kyllä kunnon selyksetkin lennokkaasti maustetussa sinappi-kermakastikkeessa joskus maistuilee. Nyt kuitenkin salaattiin. Ohjeen määrät on taas vähän lappuhaalareideni rintakehän edustalla olevasta etutaskusta vetäistyjä. Kastike kannattaakin valmistaa pikku hiljaa maistellen ja aineksia herkkyydellä lisäillen.



Parsa-perunasalaatti

keitettyjä ja kuutioituja perunoita
keitettyjä parsoja paloiteltuna
pekonia ja pari sipulia kuutioituna ja pannulla paistettuna
kapriksia

kastike:

kermaviiliä
1/2 kermaviilin määrästä majoneesia
valkoviinietikkaa yllättävän reippaasti
reilusti sokeria (koska reilusti valkoviinietikkaa)
Dijon-sinappia
mustapippuria

Laita salaattiainekset kulhoon. Sekoita toisessa kipossa kastikeainekset ja kaada salaattikulhoon. Sekoita hyvin.

3 kommenttia:

  1. Mää sit niin pali kauhiast tykkään, saatta prenikan ja pääsette uimaan pyöriäisten kanssa. Siitä ei saa tehdä ruokaa.

    VastaaPoista
  2. Taisin lukea ohjeen hieman huonosti, sillä laitoin parsan tilalleparsakaalia. Erittäin hyvä ohje silti ja toimi siis parsakaalillakin ;;;_))

    VastaaPoista
  3. Satujatar, No kyllä kesti ymmärtäminen. Jo vähän mietiskelin, että pitäisköhän nyt tajuta jotain, vai onkohan se seonnut täysin :D

    Iitu, älä välitä, ei parsakaalissa mitään vikaa ole. Itsekin laitan harva se kerta vehnäjauhojen tilalle vahingossa saman vehnäjauhoja. Eikä eroa edes huomaa.

    VastaaPoista