15.11.2007

Minttuöljyä ja sammakoita

Kuinka ollakaan edellisestä ohjeestani, jäi käyttämättä sitruunaa, inkivääriä ja minttua. Niistä sitten jotain eli risottoa. Olen niin innostunut arborioon (riisi) tällä hetkellä.

Risotosta tuli jokseenkin - hmm - mielenkiintoisen makuista. Meinasin jo ristiä sen libanonilaisen sammakkopaimenen risotoksi, mutta en tiedä, onko sammakkopaimenperinne siellä enää voimissaan.


Risotto maistui vinhalta, omaperäiseltä, libanonilaiselta sammakopaimenelta, maukkaalta, epäilyttävältä, herkulliselta, vastakohtaiselta, mutta ihan hauskalta. Minä kun pidän vähän kirpeimmistä mauista, niin minulle upposi erittäin hyvin. Jollekin muulle ei taatusti uppoaisi. Kokkeileminen on kivvaa.


Sitruuna-hasselpähkinärisotto, lohta ja minttuöljyä (2 annosta)

Risotto

rypsiöljyä
2 dl riisiä (arborio)
4 dl kanalientä
1 dl valkoviiniä
1 pieni sipuli pilkottuna
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
pieni pala inkivääriä hienoksi pilkottuna
40 g hasselpähkinöitä kevyesti murskattuna
1/4 sitruunan mehu
broilerimaustetta


Lurauta kattilaan öljyä ja freesaa riisiä siinä hetki. Kaada sekaan puolet kanaliemestä ja lisäile hiljalleen lientä, kun neste alkaa loppua.

Paistele samalla kevyesti pannulla sipulia, valkosipulia ja inkivääriä. Lisää myös hasselpähkinä. Kaada joukkoon hetken päästä sitruunamehu ja anna olla niin kauan (ihan pikku hetki), että mehua ei ole juuri lainkaan jäljellä. Tyhjennä paistinpannun sisälto riisien joukkoon. Lisäile taas vanhan nesteen haihduttua kanalientä ja valkoviiniä niin kauan, että riisi on sopivan kypsää. Riisissä ei pitäisi olla enää nestettä nimeksikään. Nesteiden määrät ovat viitteellisiä, sillä niiden menekkiin vaikuttaa mm. kiehumisen voimakkuus ja dialyysinesteen sokeripitoisuus. (<- 400="" broilerimaustetta.="" g="" hihasta="" ja="" joukkoon="" l="" muutama="" sekoita="" span="" ss="" style="font-weight: bold;" turaus="" usko="" ved="" viel="" villi="">lohta
fileenä
(tuorejuustoa)
(rommia)

Jaa lohi kahteen annospalaan, ripottele päälle suolaa ja kypsennä uunissa 200 asteessa kymmenisen minuuttia. (Jos haluat, voit vaikka sekoittaa tuorejuustoon tujauksen rommia, leikata fileen siivuksi ja täyttää keon seoksella.)


Minttuöljy

kourallinen tuoretta minttua
½ dl oliiviöljyä
4 parapähkinää
ripaus mustapippuria
tujaus worcestershirea

suolaa maun mukaan

Sekoita ainekset ja aja blenderissä tasaiseksi. Lisää vasta lopuksi hiljalleen suola.

10 kommenttia:

  1. Mmmm, kyllä oikeaoppinen risotto on vallan muuta, kuin se koulussa tarjottu kuivakas riisikasa, jonka sekaan oli heitetty herne-maissi-paprikaa.
    Tein muuten toissapäivänä niitä sun mätileipiäs. Oli aika namiskuukkelia. Käytin tosin smetanan tilalla partaäijää, mutta hyvää tuli niinkin.

    VastaaPoista
  2. Onhan se kyllä niin. Vaikka joskus tonnari-herne-maissi-paprikamössökin on ihan hyvää. En kyllä muista minä vuonna olen sitä viimeksi tehnyt :D Ja kuules Matleena, partaäijää saa käyttää mihin vaan. Se kun yksinkertaisesti on sikahyvää!

    VastaaPoista
  3. Taidat possunen pitää inkivääristä. Kun oli tuo juoma ja sitten tämä risotto. Juoma näytti ihanan raikkaalta ja kesällä sitä ainakin voisi valmistaa. Tai sitten voisi tehdä aikuisille alkoholittoman boolin.

    VastaaPoista
  4. Pidän kyllä, Sherlock :D

    Hei tuo alkoholiton booli kuulosta hyvältä ja samaa täälläkin päässä mietittiin. Tosin en tuota ehkä juomalla alkaisi juomaan... niinhän booleja suomalaiset ryystää. No eipä sentään alkoholitonta.

    Nyt Polkkapossu lähtee Helsinkiin ja odottaa ilolla tapaavansa kaikki riehakkaat ruokapolkkistipikkujouluilijat.

    I'm coming, hou hou hou! But Christmas comes only once a year. - James B. hou hou hou

    VastaaPoista
  5. Tervehdys!Sinulta, jos keneltä voin kysyä vinkkiä yllättävään probleemaan: naapurin rouva saapui kyläilemään mukanaan viiden (!) litran pullo punkkua. Epäilynä vaan oli, että viini olisi vuosien saatossa etikoitunut. ja niinhän se oli. Mutta: mitä tehdä ihanalla ISOLLA pullollisella etikoitunutta viiniä??? Vinkkiä pliis! Marinointiin jees - kastikkeeseen jees? Yleensä pakastan punaviinijämät ja sitten tarpeen tullen heitän kastikkeisiin,mutta viisi litraa alkaa olla jo vähän tuhti määrä siihen touhuun. Voisko keittää/kutistaa joksikin vai mitä sillä tekisin? Eihän sitä nyt poiskaan voi heittää!!!Apua!

    VastaaPoista
  6. No. Ihmeekseni ja hämmästyksekseni löysin muitakin asiantuntijoita kuin sinä. Ja sain vastauksen, että haaveeni etikkaliemen hyötykäytöstä ovat turhia. Viemäriin vaan vaikka sattuu. Ja älä nyt hyvä ihminen sitten vastaa, että sitä olisi voinut käyttää VAIKKA MIHIN! Punamultamaali?

    VastaaPoista
  7. Heh. Voi Tiv Tiv.

    Asia oli työn alla... olin vaan Helsingissä ruokabloggaajien pikkujouluissa, enkä ole oikein ollut koneella.

    Altialta kaverini ehdotti, että salaatinkastikkeeksi sitä ehkä voisi heittää. Itse mietin lihan marinointia, mutta voi kyllä olla, että liha imee etikan maun niin reippaasti, että ei ole järkevää. Joskus olen nimittäin vetänyt niin etikkamarinoitua sisäfileetä, ettei paljon mieltä lämmittänyt. Harvoin sitä tuleekaan ostettua lihaa enää marinoituna.

    Eräs mukava opettaja kokkikouluajoiltani ehdotti seuraavaa, jos viini ei ole ihan mahdottomaksi etikoitunut ->

    Voisi koittaa varovasti tehdä jouluglögiä, johon ensin tekisi vahvan pohjan, joka saattaisi kestä huonon viinin: vahvaa mustaherukkamehua, sitruunan siivuja,
    kanelitankoja, kardemummaa, neilikoita ja pomeranssista. Siihen sitten
    loraus punaviiniä ja vähän vodkaa.
    Toinen vaihtoehto keittää kokoon ja pakastaa jääkuutioiksi, joita sitten käytellä ruokiin.

    VastaaPoista
  8. Jesh! Luotin sinuun, enkä lorottanut vielä viemäriin..:) Eli tuumailemaan! Kiitos kiitos kiitos!!!!

    VastaaPoista
  9. Ja sit tossa mietiskelin ihan just messengerissä yhden kokkikaverin, lämpimän keittiön ylijumalan, kanssa että kyllähän punaviinietikalla maustetaan vaikka mitä. Esimerkiks tomaattikeittoon se antaa kivan potkun. Tultiin siihen tulokseen, että siinä varmaan ratkaisuja on mausteet ja iso määrä sokeria. Eri asia tietty on, jos viini on sitten täysin pilalla...

    VastaaPoista
  10. Tuossa nuuskin - ehkä pitänee tohtia maistaakin - mutta voi olla, että nyt on viinissä sen verran vieraita odöörejä, että että... Kiitän kuitenkin kauniisti niiaten vaivannäöstäsi!!!

    VastaaPoista