21.1.2007

Järisyttävää

Perjantai oli rehellistä ihmisten arvostamista, puheita ja kaverin kolmekymppissynttäriä. Illasta kehkeytyi hassusti myös blogitapaaminen, mikäs sen parempaa.

Ensimmäinen ilahdus tapahtui, kun discopallojensa kanssa pöydässä säihkyi Mieto Marinadi, tuo blogimaailman julkkis ja viehkeä mediamogulitar. Paljon olen hänestä puhetta kuullut ja paljon myös häneltä puhetta kuulin. Mukava tuttavuus kaikin puolin.

Myös Markku Uusipaavalniemen kasvot vilahtelivat silloin tällöin iltaa piristämässä. Jotenkin luin häntä kuin avointa kirjaa, mutta en voi oikeastaan kertoa enempää.

Arvovaltaiseen kutsuvieraskimaraan kuului myös Koisiin valtion ylin johtoporras, Kuningas III Viisas ja Keisari I Nokkela. Allekirjoittanut hoitaa kyseisessä valtiossa tällä hetkellä virallista piispanhiipan virkkaa, tosin pesti voi olla hyvinkin väliaikainen. Kuningas kun on nimityksissään viisas kuin tanskalainen majava ja keisari nokkela kuin miehen vasen korkokenkä.

Jotta juoman kulutusjuhla ei olisi mennyt ihan mahdottomaksi, oli tilaisuutta tarkkailemassa Eko-Matti. Hän ei ehkä ole kaikkein ahkerin polkkaaja, mutta sitäkin enemmän kiinnostunut eettisestä kuluttamisesta ja kestävästä kehityksestä. Kiinnostus ja käytäntö eivät tosin aina kohtaa, mutta vahva pyrkimys on olemassa.

Kauniilla puheillaan ihmisiä ilahdutti Liperin lahja whitesnake-taiteelle, entinen Wirallinen Tukholman kirjeenvaihtaja, joka nykyään käyttää hyvinkin vaatimattomasti nimeä Wirallinen maailmankaikkeuden kirjeenvaihtaja. Vaatimattomuus kaunistaa.

Jännittävä kohtaaminen tapahtui jossain vaiheessa iltaa maan alla, kun hyvinkin salaperäinen reilu 200 kilon ihrakasa vyöryi rappuja alas bailaamaan. Kyseessä oli tietysti tuo blogimaailman kummajainen, Vt, joka oli hakemassa merkintöjä seuraavan päivän kirjoitukseensa. Mädäntynyt ruho haisi niin pahalta, etten vaivautunut edes keskustelemaan hänen kanssaan.

Asioiden kulusta voi sitten kukin olla eri mieltä. Toiset voivat kuitata erinäisiä tunnustuksiaan toteamalla, ettei muista mitään. Toiset voivat työntää lihaa myllyyn kertomalla näistä tunnustuksista, kun muistavat kaiken. Allekirjoittanuthan lähti kuitenkin kauniin seuralaisensa kanssa jo hyvissä ajoin nukkumaan.

4 kommenttia:

  1. Siis ei pysty kommentoimaan mitään, kun menin ihan sanattomaksi moisista kehuista (en siis kälätä koko ajan, vaikka Koisiin Keisari moista väittäisi, toim. huom.).

    Tyydyn vain säihkymään.

    VastaaPoista
  2. Valtionjohto närkästyi hieman sitä kohtaan esitetyistä kommenteista. Tämä asia vaatinee Keisarin kanssa konsultointia.

    VastaaPoista
  3. Koisiin Keisari ja Kunkku väittävät paljon asioita. Tosin on vaikea uskoa, että Marinadi menisi ihan täysin sanattomaksi missään vaiheessa.

    Valtionjohdon närkästyminen ei sinänsä ollut kovin yllättävää, sanoisin jopa, että se oli ennalta-arvattavaa. Viisaita ja nokkelia kun ovat. Hetkellinen arkkipiispana olo on tuonut niin paljon vastuuta, että alkaa jo stressi pukata päälle. Uudet haasteet kutsuvat.

    VastaaPoista