Onko kellään muulla sellaista fiilistä, että ainakaan sataan vuoteen ei oo saanut kaupoista kunnon tomaattia? Siis niitä ihanan makean
herkullisia, joita tomaattien kuuluisi olla. Vaikka mitä testaillut, ja usein
pettynyt. Siihen tulokseen olen kuitenkin tullut, että jos tomaatissa on mattapintainen
kuori, on sillä suurempi todennäköisyys olla makeampi kuin kirkaspintaisen.
No tämähän on tietysti lajikekysymys. Mutta mikähän perseily siinä oikein on, ettei kaupassa voi lukea, mikä lajike on myynnissä?! Ei voi
olla niin vaikeeta.
Pakko siis kasvatella ite, no nyt on tomaattipöheikkö lähes tyhjä. Mutta saakin olla. Herkkutatti-tomaattikeitto tulille siis. Tai no näkyy tossa yhden ruskotatinkin lakkia. Tomaattien paahtamisen olen omaksunut Henri Alenilta, joka kyllä tietää, miten tomaatit saa maistumaan. Muutenkin toki onnittelut ansaitusta tähdestä!
Tämäkin on siis vähähiilihydraaattinen resepti.
Paahdettu herkkutatti-tomaattikeitto VHH, keto
- muutama herkkutatti viipaloituna ja pannulla voissa
paistettuna
- 1,5 kg hyviä tomaatteja
-
3 valkosipulinkynttä
-
1 keltasipuli
-
öljyä
-
1 rkl tomaattipyreetä
- 0,5 rkl punaviinietikkaa
- kourallinen basilikaa
- muutama tippa tabascoa
- suolaa
- mustapippuria
-
1 dl kasvislientä
- parmesaania
Leikkaa tomaatit ja sipulit halki, laita leikkauspinta
ylöspäin pellille ja kaada päälle oliiviöljyä sekä hieman suolaa ja pippuria.
Paahda 180-asteessa n. 50 minuuttia, älä kuitenkaan polta niitä. Laita kattilaan,
lisää tomaattipyree, etikka ja basilika ja aja sauvalla tasaiseksi. Lisää tässä
vaiheessa kasvislientä sen verran, että saat keittoon haluamasi koostumuksen. Tarkista
suola ja lisää vielä sokeria, mikäli et ollut onnistunut löytämään tarpeeksi
makeita tomaatteja. Lisää lautasellesi herkkutattisiivuja sekä parmesaania.
Juomaksi sopii sekä maultaan että hinnaltaan kepeä Fontella Chianti 10,99€.