Myskikurpitsa-spelttihelmisalaatti

Sen verran olen ollut spelttihelmien mausta ja rakenteesta pähkinöissäni, että oli uuden salaatin aika. Vaikka juuri viikko sitten tein granaattiomenaisen version. Ja kun kurpitsaakin sattui jäämään kurpitsakeiton teosta, niin mikäpä olisikaan ajankohtaisempaa kuin kurpitsa-spelttihelmisalaatti. Tästä tuli ihan taivaallista. On pakko samaan hengenvetoon todeta, että Birkkalan luomutilalla valmistetaan aivan tajuttomia tuotteita. Emäntä huutelee, että kirjoita siihen vielä, että spelttihelmiä ja spelttimannaa meillä vedetään kuin pikakelauksella. No kirjoitan: spelttihelmiä ja spelttimannaa meillä vedetään kuin pikakelauksella. 

Myskikurpitsa-spelttihelmisalaatti

4 dl Birkkalan spelttihelmiä

kastike (marinadi):

3 valkosipulinkynttä pilkottuna
4 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta
2 rkl vettä
½ rkl hunajaa
suolaa
pippuria

Kypsennä spelttihelmet ohjeen mukaan. Kypsennyksen voi tehdä joko keittämällä tai hauduttamalla. Valmista kastike ja pyörittele spelttihelmien joukkoon heti niiden kypsyttyä. 

myskikurpitsa

purjoa

pätkä kurkkua

kirsikkatomaatteja

persiljaa

Leikkaa kurpitsa pitkittäisiksi paloiksi ja sivele rypsiöljyllä. Öljyä voi vaikka vähän kaataa paikkaan, josta olet jo ottanut siemenet pois, ei tule ylimääräistä tiskiäkään.  Kun nyt olet ottanut talteen siemenet, huuhtele ne ja kuivaa talouspaperipalojen välissä. Paahda siemeniä hetki pannulla öljyssä, lisää suolaa ja savupaprikaa. Varo poksuvia siemeniä. Paahda kurpitsoja 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia, erota liha kuoresta ja leikkaa liha sitten kuutioiksi.  

Pilko purjo, kuutio kurkku, halkaise kirsikkatomaatit ja hakkaa persilja. Sekoita spelttihelmien joukkoon. Heitä lopuksi kurpitsansiemenet ja kurpitsapalat päälle ja rouhi päälle vielä mustapippuria myllystä. Tämän voi tarjota kylmänä tai lämpimänä.

Metsiemme ruokasienet

• 
  

Vielä on sieniaikaa jäljellä: vaikkapa hallavahakasta, kuusilahokasta, härmämalikkaa, talvijuurekasta, kultasientä, oranssirouskua, keltavahveroa, osterivinokasta ja tietty myös suppilovahveroa. Viimeistä en enää jaksa itse poimia, sen verran olen jo vuosien varrella ehtinyt kyllästyä suppiloihin ja muutenkin niitä on kaapit kuivattuina täynnä. Mutta hyvää sienisuolaa niistä voi kyllä tehdä. Itse olen käyttänyt sienisuolaan kuivattuja suppilovahveroita 40-50 grammaa ja 60 grammaa karkeaa merisuolaa. Kaikki jauhaantumaan tehosekoittimeen ja kannellisiin purkkiin käytettäväksi. 

Eikä suppiloita poimi juuri Pertti ja Ulla Salokaan, Metsiemme ruokasienet -kirjan tekijät. Heillä korit täyttyvät ensin tateista ja isohaperoista, sitten vasta rouskuista, keltavahveroista ja suppilovahveroista. Ymmärrän kyllä. Tatit ovat parhaimmistoa, isohaperoiden maailmaan en ole itse vielä juurikaan rynnännyt. Jonain vuonna sekin tulee olemaan listallani. 

Metsiemme ruokasienet ei ole ihan perussienikirja. Tavallisimmat lajit toki esitellään perusteellisestikin, mutta näiden lisäksi joukossa on myös tuntemattomia suuruksia. Mikä on erittäin hieno asia: mitä enää tekee sienikirjalla, jossa on vain samat sienet kuin jo niin monessa sienikirjassa aiemminkin ilman mitään uutta näkökulmaa. Tässä teoksessa esitellään mm. punanuljaska, ripsimaatähti, vesikehärousku, papukaijavahakas ja tarhakaulussieni. Ei ihan kaikkien sienioppaiden peruskauraa! Ja useita muita harvinaisuuksia. Jokaisesta käsitellään tuntomerkit, tyypilliset kasvupaikat ja joidenkin kohdalla annetaan myös käsittelyvinkkejä. Erikseen oppaassa annetaan vielä tarkemmin vinkkejä säilömisestä ja myrkyllisyydestä. Eivätkä nuokaan varsinaisesti mitään harvinaisuuksia ole, kaikkiin olen metsissä törmäillyt. Siksi on hienoa, että jossain kirjassa ne saavat mainintojakin. Psilosybiinisieniä eivät ole Pertti ja Ullakaan lähteneet esittelemään, ehkä hyvä niin. 

Tämä teos ei ole reseptikirja, vaikka siellä täällä toki ruuanlaittoa sivutaankin. Esimerkiksi keltavahverosta kerrotaan, että "sopii paistettuna leivän päälle, keittoihin, piiraisiin, omeletteihin, salaatteihin lisukkeeksi ja juurespaistoksiin". Lehtolohisieni taas "mainitaan monissa lähteissä syötäväksi, mutta lohisienien sisältämien arsenikkiyhdisteiden vuoksi niitä ei pidä käyttää ruokasieninä". Niin, jo nimi velvoittaa, itse olen hattuja heitellyt joskus keittoihin. 

Kaikin puolin suositeltava kirja, tykkäsin.

• Kirjailija : Pertti Salo, Ulla Salo
• Kustantaja : Docendo
• ISBN : 978-952-291-252-7
• Sivuja : 300

Arvostelukappale saatu kustantajalta. 

Granaattiomenainen spelttihelmisalaatti

Granaattiomenan satokausi on joulu-tammikuussa, pieniä viitteitä alkaa jo näkyä kauppojen hyllyillä. Moni jättää tuon jalon hedelmän käyttämättä pelkästään siksi, että omassa avaustekniikassa on puutteita ja homma menee sotkuiseksi kuin kampaamaton tukkani. Granaattiomenan käytettävät osat ovat siemenet ja malto, välissä olevat seinämät maistuvat kuntalle ja ne kannattaa jättää omiin oloihinsa. Muistan toki vielä sen kerran, kun ilman ohjeistusta kävin tatamille granaattiomenan kanssa tarkoituksenani nautiskella sen kuulemma niin maukasta sisustusta. Sisustus osoittautuikin maukkaaksi, mutta hedelmä otti meikäläisestä erävoiton seitsemän pisteen waza-arilla. Paikat olivat punaisena kuin pahimmankin teurastuksen jäljiltä. En ala tässä opettaa granaattiomenan avaamista, videoita on hyvin saatavilla youtubessa.

Jos granaattiomena on maistuvaa, niin samaa voi sanoa spelttihelmistä. Ajoittain olen kokenut riisiahdistusta, vaihtoehdoiksi olen ottanut tällöin ohrasuurimot, kvinoan, bulgurin ja kuskusin. Nyt olen hyvinkin innostunut spelttihelmistä, niissä on oma viehätyksensä irtonaisen napakalla tekstuurillaan. Tarkoittaen sitä, etteivät oikein valmistettuina jää toisiinsä kiinni epämääräiseksi limamöykyksi ja ovat sopivasti kypsennettyinä juuri mukavan selkeitä pikkupalleroita suuhuni. Spelttihelmet ovat mielestän parhaimmillaan salaateissa, hyvin maustettuna ne menevät mainiosti myös vaikka grillisapuskan kanssa lisurina. Risottoakin niistä tehdään, käytettävyydestä en ole ihan varma. Hyvin valmistettu risotto on sopivan napakkaa, mutta kuitenkin hieman puuromaista. Spelttihelmet ovat ehkä omaan makuuni hieman liian irtonaisia risottoon. No, rakennekysymys, mutta arborio-riisillä on risotossa tukeva paikkansa.

Siispä tein salaattia.

Granaattiomenainen spelttihelmisalaatti

250 g spelttihelmiä (Birkkalan tilalta tietty)

kastike (marinadi):

2 valkosipulinkynttä pilkottuna
3 rkl omenviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta
2 rkl vettä
½ rkl hunajaa
suolaa
pippuria

Kypsennä spelttihelmet ohjeen mukaan. Kypsennyksen voi tehdä joko keittämällä tai hauduttamalla. Valmista kastike ja pyörittele spelttihelmien joukkoon heti niiden kypsyttyä. Mukaan laitoin vielä pilkottuna, silputtuna, viilleltynä ja lohkottuna seuraavia raaka-aineita:

granaattiomenan siemeniä
muutama retiisi
pari tomaattia (kuvassa olevat keltaiset lohkot)
kurkkua
salaattisipulia tai punasipulia
omenaa
jotain vuohenmaitojuustoa esim. ibericoa
persiljaa
suolaa ja pippuria

Juotko oluesi perustuopista vai juomaasi oluttyyppiä varten valmistetusta lasista?

Juon. Joskus. Molemmista. En samaan aikaan. 

Entä kumpi on pahempi asia: juoda olutta suoraan pullosta vai perinteisestä ravintolan bulkkituopista? Aivan sama, sitä en mennytkään selvittämään Decanterin kutsumana oluttastingiin Turun Ruokamessuille. Mutta mikä on perusravintolatuopin ja tietylle oluelle valmistetun lasin ero? Suuri.

Moni kutsuisi hommaa hifistelyksi, minäkin saatoin kyynisessä pessimismissäni joskus uskoa niin. Mitä hemmetin väliä sillä on, mistä mallasjuomansa nauttii? Jos viiniä menet lutraamaan väärään lasiin, saat paheksuvia katseita automaattisesti niskaasi. Bisseä nyt vaan on totuttu lipittämään vaikka koiran juomakiposta, jos ei muuta kaatoastiaa ole ollut saatavilla. Ja se on lähinnä aiheuttanut ihailevia silmäyksiä muilta kanssanauttijoilta, joskin myös paheksuvia katseita hirmuiselta koirapedolta.

Kyllähän te kaikki tiedätte sen ravintolan perustuopin, itse kutsun sitä bulkkituopiksi. Siitähän karjalat sun muut tarjotaankin, joten voitanee kai sanoa, että bulkkiolut tarjotaan ihan oikeasta lasista. Mutta uskallan silti väittää, että aika moni muu lasi olisi bulkkioluellekin paljon parempi. 

Sen mitä Riedel teki aikoinaan viinilaseille, on Spiegelau tehnyt olutlaseille. Kappas, Spiegelau onkin ilmeisesti Riedelin tytäryhtiö, Punaisena lankana on, että laadukas olut vaatii juuri sellaisen lasin, joka korostaa juuri sille oluttyypille tyypillisiä ominaisuuksia. Ensimmäistä kertaa kun ottaa Spiegelaun lasin käteen, on pakko ihmetellä lasin keveyttä ja ohuutta. Miten tämä voi kestää yhtään mitään. Kyllä voi, muutaman kerran olen oluthuuruissani joutunut törmäilyttämään esimerkiksi laseja ja seinää, tällöin seinään on tullut jälki, mutta lasi on pysynyt ehjänä. Lasit saa myös surutta tai surullisenakin pestä astianpesukoneessa, mikä on vielä hienompi juttu. Mutta miksi hehkuttelen tässä ohuutta? Sen lisäksi että ohut lasi korostaa oluen suutuntumaa, pitää ohut lasi peruspaksutuoppia paremmin oluen kylmänä. Itse asiassa Jaska JaskanKaljat-blogissa on paneutunut lasin ohuuden ja lämpenemisen rytmiikkaan hieman perusteellisemmin ja tullut samaan tulokseen. 

Merkittävän eron huomaa myös ihan silmämääräisesti tarkastelemalla perustuopin ja Spiegelau-lasin pintojen tasaisuutta. Spiegelaun pinta on silkkaa peiliä, kun taas perustuopissa on siellä täällä uurretta, juovaa, selännettä ja hyppyriä. Vaan mitä sen on väliä? Hiukkasen tai aika paljonkin. Aina kun otat siemauksen tuopista, palaa loppuolut takaisin tuoppiin lasin pintaa pitkin. Mitä enemmän siinä on epätasaisuuksia ja olut törmäilee esteisiin, sitä enemmän olut väljähtää. En ole asiaa ennen ajatellut, mutta homma on ollut todella helppo todentaa. 

Ja sitten se perustuopin paksunpyöreä reuna. Spiegelau-laseissa reuna on laserohut, jolloin juoma kaatuu suussa juuri sinne, minne sen kuuluukin kaatua. Ei ympäri hampaita. 

Tasting aloitettiin vehnäoluella, sitten siirryttiin ipaan ja viimeiseksi maisteltiin stouttia. Olutta kaadettiin aina sekä perustuoppiin että juuri sille oluttyypille valmistettuun lasiin. Decanterin asiantunteva ja muutenkin miellyttävä Marjaana Siljander kertoili jokaisen kohdalla, miksi juuri siinä lasissa on tuossa kohtaa kaari ja miksi juuri tuossa lasissa on kovinkin munamainen muoto ja miksi tuo on hieman pidempi kuin muut. Ja sitten porukalla heiteltiin jäätäviä huomioita ja ihmeteltiin, kuinka perustuoppi voi pilata lähes kaikki oluen aromit, jos vertaa Spiegelau-lasiin. Suurin kontrasti tuli stoutin kanssa, jossa suklaiset ja paahtuneet kahvin tuoksut hypähtivät kauniiseen nenääni ihan tosin kuin perustuopista tuoksuteltuani. 

Tultuani hullua hurskaammaksi ja saavutettuani seitinohuen klo 12 päiväkännitilan, tilaisuus loppui ja mukaani ojennettiin vielä Spiegelaun lasisetti. Kiitos, oli oikein antoisaa. 

Ei, en aio ottaa Spiegelau-lasejani lähipubiin mukaan. Vapiskaa silti olutravintoloitsijat, asiakkaista on tullut entistä laatutietoisempia.  

Syyspäivän kasvispata

Olen aina tykännyt erilaisista padoista, joihin voi heitellä vähän, mitä kaapista sattuu käteen tarttumaan. Tätä pataa olen syönyt jo pikkunassikasta lähtien, silloin tosin lihaversiona. Tämä kasvissversio on vähintään yhtä hyvää, nyt kun olen löytänyt maistuvia soijasuikaleita ja varsinkin, kun olen oppinut valmistamaan ne oikein. Pata on mukavan syksyinen, ehkä jopa talvinen. Hillosipuleilla on oma tärkeä paikkansa antamassa kevyttä kirpeyttä. Omenoista saa kivaa vastapainoa. Ja saa tätä kunnon kädellä chililläkin ryydittää, jos sellainen olo tulee. Sienistä pitävä poikani kaivaa tästä aina ensimmäisenä puolitetut tölkkiherkkusienet. Mutta käytä ihmeessä tuoreita, jos haluat. Tai vielä parempi, jos satut löytämään luonnosta. Tärkeintä on maustaa kunnolla, alla on vähän osviittaa, mitä voisi käyttää.  

Syyspäivän kasvispata (vegaaninen)

100 g soijasuikaleita (esim. Finnsoy tai Vegesun)

Keitä soijasuikaleet runsaassa kasvisliemessä ohjeen mukaan. Siirrä lävikköön ja jätä valumaan. 

Valmista marinadi: 3 rkl soijakastiketta, 2 rkl oliiviöljyä, ½ rkl valkoviinietikkaa, 2 valkosipulinkynttä pilkottuna, tuoretta chiliä pilkottuna maun mukaan, pieni luraus sinappia. Sekoita hyvin. Painele lastalla soijasuikaleita lävikköä vasten, jolloin saat vielä hieman nestettä irtoamaan. Laita marinadiin ja anna maustua yön yli. 

1 iso keltasipuli

3-4 valkosipulinkynttä

kourallinen hillosipuleita

1 prk kokonaisia herkkusieniä

peperonipaprikoita (Pirkka)

2-3 omenaa

rosmariinia

timjamia

2 laakerinlehteä

kastikepohja

4 rkl kasvismargariinia

4 rkl vehnäjauhoja

8 dl vettä

½ rkl tomaattipyreetä

sinappia 

ketsuppia

suolaa

pippuria

pieni luraus etikkaa

Pilko keltasipuli ronskilla kädellä ja valkosipulit vähän tarkemmin. Freesaa hetki padassa rypsiöljyssä. Ota sipulit lautaselle odottamaan ja lisää pataan kasvismargariini, anna kuumentua kunnolla ja lisää vehnäjauhot. Kuumenna käännellen pähkinänruskeaksi, melkein saa kärähtää muttei kuitenkaan. Ota pois liedeltä ja lisää vesi samalla koko ajan vispilällä sekoittaen, niin ei pääse paakkuuntumaan. Lisää tomaattipyree ja luraukset sinappia ja ketsuppia. Anna muhia hetki ja lisää freesatut sipulit, laakerinlehdet, hillosipulit, peperonipaprikat, puolitetut herkkusienet ja soijasuikaleet marinadiliemineen, mikäli se ei ole kaikki imeytynyt. Luultavasti sinun pitää lisäillä pataan nestettä, joten käytä myöhemmin myös herkkusienipurkin liemi. Jätä nyt tekeytymään hellälle porinalle 15 minuutiksi. Lisää rosmariinia, timjamia, suolaa ja pippuria maun mukaan. Pari minuuttia ennen kuin pata on valmis, lisää reiluiksi lohkotut omenat. Ja ihan lopuksi säväytä etikalla.

 Tämä maistuu erittäin hyvältä riisin kanssa. ,

Syökää silakkaa ja Kasvisruokaa

Silakkakirja on intohimoinen teos, se huokuu kirjoittajan rakkautta silakoita kohtaan. Seuraa juonipaljastus: varoittamatta kesken tekstiä kirjoittaja heittää pommin, kihti estää häntä nykyään syömästä pientä palaa enempää silakkaa. Kaiken sen rakkauden keskellä, olen hyvin pahoillani Pekan puolesta. Ja olen pahoillani myös siitä, että Pekan nimi näyttäisi olevan kannessa vinossa. No ei se ole, kyseessä on Polkkapossu-ruokablogin sinne päin -asenteella juuri kuvaushetkellä varustettu kuvaaja.

Pekka Laine alkoi kerätä silakkareseptejä joskus 1970-luvulla. Syytä hän ei osaa sanoa, epäilee päähänpistoa. Pitänee varoa vastaavaa ja suojautua paremmin itikoilta. Nyt arkistossa on noin 2700 ohjetta: sinappisilakkaa, suutarinpaistia, silakkalohkoa, savusilakkatahnaa, tiäs mitä. Pekka kertoo erään ohjeen olleen niin suosittu hänen tuttavapiirissään, että Helsingin Käpylässä 1980-luvulla toimineesta pienestä kalakaupasta loppui silakka usein lauantaisin kesken. Ohje oli valkosipulisilakat, jota meidänkin joulupöytään tullaan kyseisellä reseptillä optimistisena valmistamaan. 

Silakkakirja on enemmän kuin keittotaitoa sivujen välissä. Se on silakan historiasta kertova tarina, joka pitää sisällään etymologiaa, tuntomerkkejä, elämää, pyyntitapoja, silakkamarkkinoita, perinteitä ja tietysti myös ruokaohjeita. Politiikkaankin silakka ui kauniisti (1990), kun pääministerin haastattelutunnilla Harri Holkeri mietti elikustannusten nousun aiheutuneen osittain ehkä siitä, että suomalaiset olivat totuttautuneet liian kalliiseen eväskoriin. "Syökää silakkaa", käski Harri ja pyysi samalla vähentämään sisäfileen mutustelua. 

Harri oli kyllä sinänsä ihan oikeassa, että silakan syöntiä voisi hyvin lisätä. Silakka on muutenkin ylivoimaisesti Suomen saalistetuin kala ja jos minulta kysytään niin täysin aliarvostettu, kun huomioidaan, millaisiksi herkuiksi se vääntyy. Mikäli huonot terveysvaikutukset ja dioksiinit pelottaa, Laine käy kirjassaan läpi myös tämän hetkisiä syöntisuosituksia huomioiden vielä eri ikäryhmät.

Keittokirjailun ja tietokirjailun lisäksi opuksessa on mukavaa tarinointia, jota on höystetty kivoilla omakohtaisilla kokemuksilla ja vinkeillä. Mieleeni jäi niksi, joka ohjaa pirskottelemaan silakkalaatikon päälle etikkaa siinä vaiheessa, kun ruoka on lautasella. Tänään minulla valmistuu särkilaatikko, joten aion testata vinkkiä  jo siihen. Muutaman reseptinkin merkitsin itselleni kirjaan: kiehtova on hyvinkin simppeli savusilakkakeitto, jossa peruna, sipuli, purjo, savusilakat, kalaliemi, kerma ja mausteet on soseutettu ja lopuksi heitetty vielä pieniä savusilakka-annospaloja ja ruohosipulisilppua joukkoon. Uuh. 

• Sivumäärä 272
• Kirjastoluokka 68.23
• ISBN 9789512402892
• Gummerus kustannus

Kasvisruokaa koko perheelle on toinen Gummeruksen kustantama uutuus. Tai no, se ilmestyi kesällä, mutta hyvin mielin sitä voi vielä uutuudeksi kutsua. Kirjan tekijät ovat ravitsemusterapeutti ja ruokatoimittaja Sara Ask sekä toimittaja, kirjailija ja bloggaaja Lisa Bjärbo. Ilmestyttyään 2014 kirja sai suuren suosion Ruotsissa ja sen vuoksi tästä on varmasti suomenkielinen käännöskin tehty. 

Ideana on tarjota hyviä kasvisruokia, jotka maistuvat niin kolmivuotiaille, teineille, vanhemmille ja isovanhemmille. Suurin osa ruuista on nopeatekoisia, sillä arjen pyöritys on monissa perheissä riittävän työlästä ilman ylimääräistä ruokahifistelyäkin. Huomautan tässä, että nopeatekoinen ei kirjassa ole suinkaan synonyymi tylsälle tai mielikuvituksettomalle.

Aluksi tekijät pohtivat hyviä syitä syödä enemmän kasvisruokaa. Allekirjoitan kaikki mainitut eettiset, ravitsemukselliset, maulliset, terveydelliset, eläinsöpölliset ja vihannesvärikylläisyydelliset näkökohdat. Niin, ja kaikki ohjeet eivät sovellu suoraan vegaaneille. Kasvissyönti käsitetään tässä ruokavalioksi, joka kasvisten lisäksi sallii myös maitotuotteet ja kananmunat. Vaikka puhekielessä kasvisruoka koetaankin vielä tällä hetkellä lakto-ovoiluksi, olen sitä mieltä, että käsite on tarkentumassa vegaanimpaan suntaan. Alkupohdiskelujen jälkeen kirja jakautuu todella nopeisiin ruokiin, arjen iloihin, viikonloppuruokiin ja pieniin makupaloihin. 

Poimintoja: 

Maissiohukaiset. Tämä heti ensimmäisenä oleva ohje kiinnostaa ja viereen on lykätty kuva, joka on houkutteleva ja hyvin linjassa muiden ruokakuvien kanssa. Kuolasuonet taas värähtelee. Ohukaisiin tulee mm. kookosmaitoa, maissia, makeaa chilikastiketta ja vehnäjauhoja. Nautitaan korianterilla ilahdutetun jugurttikastikkeen kanssa. Upeaa. Kyllä. rakastan korianteria.

Kookoksella maustettu linssikeitto. Keittojen ystävänä olen iloinen, että kirjassa on aimo kattaus erilaisia keittoja. Tämä meni heti to-do -listalleni. Kyllä, rakastan kookosta.

Mustapapuhampurilaiset. Koska metsästän edelleen täydellistä kasvispihviä, on tässä hyvä vinkki: purutuntuman saamiseksi pihviin voi rouhia hieman cashewpähkinöitä. Hieno idea. Kyllä, rakastan papuja ja hyvärakenteisia kasvispihvejä.

Mantelipyörykät. Nämä eivät ole tulleet mieleenikään. Valmistetaan voipavuista, manteleista, valkosipulista, kananmunista ja erinäisistä mausteista. Hard corea! Ja tarjotaan perunamuusin ja puolukkasurvoksen kanssa. Hulppeaa. Kyllä, rakastan palleropyöryköitä.

• Sivumäärä 151
• Alkuteos Mera vego - Mat för hela familjen
• Suomentaja Rita Oksanen
• Kirjastoluokka 68.2
• ISBN 9789512403684
• Gummerus kustannus

Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

Java Kitchenin tempe

Jo hetken aikaa olen seuraillut Turun seudulla häärivää Java Kitcheniä, joka valmistaa itse indonesialaista tempeä. Eri lähteistä olen kuullut, että se on  parasta, jota Suomesta saa. Ja koska tätä mieltä on myös Vegekaupan ja Chocochilin Elina, uskon kyseenalaistamatta. Juttelin asiasta Java Kitchenin yrittäjän kanssa, joka on syntynyt Indonesiassa, mutta asunut Suomessa jo 13 vuotta. Hän oli itse kovin vaatimaton ja sanoi, että Indonesiassa kaikki tempet ovat yleensä yhtä hyviä. Uskon senkin ja hyvä niin, onneksi meillä on mahdollisuus saada heidän valmistamaansa aitoa tavaraa.  

Tempe tai tempeh koostuu pavuista ja Rhizopus-sienestä. Yleisimmin käytetään käsittääkseni soijapapuja, mutta tempeä voi yhtä hyvin valmistaa sinilupiinista, härkäpavuista, herneistä ja muista palkokasveista.  Fermentoitumisen aikana pavut muokkautuvat kiinteäksi kakuksi, josta parhaiten erottuvat pavut.  Tempe on tofun sukulainen muttei sinne päinkään: soijapavuista saadaan samat kuidut ja proteiinit, mutta fermentaation ansiosta entsyymit parantavat ruuansulatuksellisia ominaisuuksia.  

Indonesia ja erityisesti Jaavan saari on tempen kotipaikka, siellä kyseessä on vähintäänkin tavallinen  ja yleinen arkiaines. Tuolla hieman Lapin lääniä suuremmalla saarella asuu arviolta 145 miljoona ihmistä, joten voitanee sanoa, että tempeä syödään Indonesiassa kuten muuallakin  Kaakkois-Aasiassa määrällisesti paljon. Indonesiasta on merkintöjä tempestä jo 1500-luvulta, Eurooppaan se saapui vasta 1800-luvun lopulla hollantilaisten siirtomaagurkojen mukana. Yhdysvalloissa oli tässä suhteessa myöhäinen sytytys, vaikka kuinka sulatusuuni onkin: siellä tempestä alettiin puhua enemmän vasta 1940-luvulla ja silloinkin sitä mietittiin lähinnä yhtenä mahdollisena proteiinilähteenä kehitysmaiden  lapsille.

Maussa on hentoa karismaa. Jos tykkää herkkutateista, tykkää tempestäkin, väittäisin. Miedon sienimäinen ja kevyesti pähkinäinen mutta sopivalla ripauksella luonnekkuutta. Jos alkuperäistä makua haluaa tuunata, on marinointi hyvä vaihtoehto. Kakku kuutioiksi, minkä jälkeen marinadipohja valmistuu sekoittamalla veteen  soijakastiketta,  korianteria, inkivääriä, valkosipulia, limemehua ja pippuria. Vivahteita voi viilailla lisäämällä vaikkapa appelsiinimehua, sitruunaruohoa, sinappia tai  viinietikkaa. Marinoitu tempe imee aika kivasti makuja jo parissakin tunnissa.

Mahtaisikohan yleisin tempen valmistustapa olla öljyssä tai uppoöljyssä paistaminen?!  En tiedä, ei hajuakaan, itselleni se ainakin sopii hienosti: pieni väri pintaan ja siitä jopa inanen rapeutta. Jos ei paistaa halua, voi tempeä yhtä lailla höyryttää, mikrottaa, grillata tai keittää.  Seuraavassa reseptissä se on paistettu. Indonesialainen ruokakulttuuri on hyvinkin vaihtelevaa ja luonteenomaista on makujen vastakohdat: tulista ja viileää, hapanta ja makeaa. Ja mikä parasta kookosmaitoa. Sitä myös tempe rakastaa.

Kookos-lehtikaalitempe

     rypsiöljyä

     200 g tempeä

     lehtikaalia revittynä

     1 sipuli

     1 porkkana

     chiliä

     4 kynttä valkosipulia

     1/2 rkl soijakastiketta

     1 tlk kookosmaitoa

     suolaa

     lime

Pilko tempe reiluiksi paloiksi ja paista muutama minuutti öljyssä. Siirrä sivuun. Freesaa pilkottua sipuli ja siirrä sivuun, sama juttu lehtikaalille ja kuorimaveitsellä höylätylle porkkanalle. Mausta kaikki aina kevyesti suolalla. Heitä mortteliin tuoretta chiliä, muutama valkosipulinkynsi ja puoli rkl soijakastiketta, hiero tahnaksi. Lataa pannulle kookosmaito ja tahna. Anna hönkyä pari minuuttia ja lisää sivuun laittamasi kasvit. Tarkista parin minuutin päästä suola.

Tarjoa nuudelien kanssa ja purista päälle limeä.

Java Kitchenin tempeä voi ostaa seuraavista paikoista:

      HELSINKI: Vegekauppa

      KIRKONUMMI: Warung chili and cheese 

      LAHTI: Pitopalvelu Tolvanen Oy

      LIETO: Tupalanmäen Puoti

      TAMPERE: Vegekauppa  

      TURKU: Vegekauppa, Kilimanjaro Spice Shop, Reko

www.indonesianmarket.fi 

Missä elävät maailman terveimmät yli satavuotiaat ja mitä he syövät?

Syksy on vilkasta keittokirjojen ilmestymisaikaa ja itsellenikin on kertynyt hyllyyn vino pino uusia inspiraation lähteitä. Ensimmäisenä nappasin käteeni kirjan, joka jo pelkästään vaatimattomalla nimellään sai vankkumattoman huomioni: Maailman paras keittokirja.

Lähtökohtana on, että maailmassa on maantieteellisiä alueita, joissa ihmisillä on keskimääräistä selkeästi suurempi todennäköisyys elää yli satavuotiaiksi. Asia on todennettu väestörekistereistä tai muista aiheeseen liittyvistä dokumenteista. Näitä alueita kutsuttaan sinisiksi alueiksi (blue zone). Kirjassa pohditaan, mikä näillä alueilla on pitkän iän salaisuus. Ruoka ei yksin selitä kaikkea, "mutta se on osa elämäntapaa, jossa fyysinen toiminta ja rentoutuminen ovat tasapainossa ja yhteiselo suvun ja ystävien kanssa on tärkeämpää kuin statuksen ja materian palvonta".

Kirjassa paneudutaan tarkemmin alueisiin, jotka ovat:

1. Okinawa Japani 

2. Ogliastra, Sardinia, Italia

3. Ikaria, Kreikka

4. Nicoya, Costa Rica

5. Smoolanti, Ruotsi

Sinisiä alueita voi olla enemmänkin ja niitä voi tulla lisääkin. Ongelmana on joissain paikoin luotettavien syntymädokumenttien puute. Mahdollisia ehdokkaita saattaa olla esimerkiksi Brasiliassa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa.  

Okinawa on mielenkiintoinen paikka, sillä juuri Japanissa ihmiset elävät keskimäärin vanhimmiksi ja eritoten Okinawalla elävät Japanin vanhimmat ihmiset. Oppeihin kuuluu Hara hachi bu - Syö itsesi sopivasti kylläiseksi. Paasto on osa elävää ruokakulttuuria ja vatsan ei kuulu tullakaan turhan täyteen. Nan kuru nai sa -  Kyllä se siitä. Turha stressaaminen ei tee kenellekään hyvää, eletään päivä kerrallaan. Ja hei, muistankohan ihan väärin, jos väitän, että Karate on sieltä. Onko tyhjän käden (karate-do) alkuperäinen merkitys siis enemmänkin tyhjästä kädestä syntyvä sopivan tyhjä vatsa? Tänään vetäsin kirjan innoittamana aamupalaksi mirinissä ja riisiviinietikassa möyhennettyjä sobanuudeleita, purjoa, porkkanaa, garia, suklaaminttua, puolikkaan kananmunan ja merilevää. On se aika kivaa vaihtelua verrattuna Metusalemiakin vanhempaan setsuurisiivun, jossa on päällä Lidlin triplaprosessoitua sulatejuustoa. 

Välimeren terveellisestä ruokavaliosta on puhuttu jo pitkään, Ei siis ihme, että sinne sijoittuu kaksikin sinistä aluetta: Ogliastra ja Ikaria. Yleensähän naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään, mutta YK on nimennyt Ogliastran maakunnan Villagrande Strisailin kylän ympäristön paikaksi, jossa miehet elävät maailmassa pisimpään.  Ja siis myös poikkeuksellisesti naisia pidempään. Sama ei pätenyt 1970-luvulla turisteihin, joita kaapattiin rahan tarpeessa ja nirhittiin, mikäli lunnasrahoja ei kuulunut. Alueella asuu myös tiettävästi maailman pitkäikäisin sisarusparvi, jonka yhdeksän henkilön yhteisikä on 818 vuotta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti Ogliastrasta on pecorino-peruna-salvialasagne, jonka ohjeistus saattaa myöhemmin ilmestyä myös Polkkapossuun. Mitä tulee Ikariaan, se näyttää olevan villivihennestaivas ja eiväthän nuo rikkaruohot kaikkein epäterveellisimpiä ruokia ole. Hyvä idea on myös noudattaa saarelaisten tapaa antaa vatsan levätä yöllä eli syödä nestemäinen aamupala ja kevyt päivällinen. 

Costa Rica oli itselleni yllätys. En tiennyt, että siellä keskimääräinen elinikä on Kanadan jälkeen toiseksi korkein Amerikan mantereella. Mutta Nicoyan niemimaa on sielläkin omaa luokkaansa. Vaikka Costa Rican terveydenhuoltobudjetti ei päätä huimaa, vanhusten veren rasva-arvot, verenpaine ja verensokeri ovat äärimmäisen hyvällä tasolla. Sydäntauteihin kuoleminen onkin vain harvojen kohtalo toisin kuin länsimaissa. Osa tutkijoista uskoo, että terveys perustuu alueen kovaan veteen, jossa on paljon magnesiumia ja kalsiumia. Myös luunmurtumat ovat harvinaisia. Costa Rica tunnetaan yhtenä maailman runsaslajisimmista maista, joka pursuilee myös hedelmien ylenpalttisuudesta. Ruokavalio on perinteistä kotiruokaa, jossa on paljon papuja, tortilloja, kanaa, munia ja trooppisia hedelmiä ja vihanneksia. Myös ruoan GI on matala. 

Ja koska kirja on ruotsalaisten tekemä, niin onhan pakko ollut napata mukaan Smoolannin kiviset ylängöt. Alue on esitelty jo aiemmin sinisenä alueena toisen kirjan tekijän aikaisemmassa julkaisussa, mutta kansainvälinen tiedeyhteisö ei ole tätä vielä tarkastanut. No, aina pitää vetää hieman kotiin päin, kun siihen on mahdollisuus. Ja ovathan monet Ruotsin vanhimmiksi eläneistä ihmisistä syntyneet juuri Smoolannissa. Ruoka on kovasti samanlaista arkiruokaa kuin Suomessakin. Kielelleni herahti kyllä ajatus peruna-fenkolikeitosta, jossa on paistettuja nokkosia päällä. Vaikka ei peruna kait nykysuositusten mukaan ihan kaikkein terveellisimmästä päästä olekaan korkean GI-arvonsa takia. Joka tapauksessa siinä on runsaasti C-vitamiinia ja kivennäisaineita.  

Ehkä olisin kuitenkin nimennyt kirjan hieman eri tavalla. Nimen pitäisi olla mielestäni informatiivinen ja tämä ei ehkä ihan täytä tuota vaatimusta. Mutta yhtä kaikki, erittäin mielenkiintoinen opus, jossa oli myös herkullisia reseptejä ja oivia kuvia.

Tekijä: Niklas Ekstedt; Henrik Ennart;Susanna Paarma (suom.)
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 165

Julkaisuvuosi: 2016 

ISBN: 9789523002302

Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

     

Aplodit paikallaan: ajatuksia Bistro Juliennen suklaisesta leffaillasta

Haluan vielä palata hetkeksi Scandic Julian Bistro Juliennen suklaisen maistelumenun tunnelmiin. Ihan vaan sen vuoksi, että kun leffa oli loppunut ja ruuat lähes syöty, osallistujat nousivat taputtamaan, kun keittiöpäällikkö Mervi Lähteenmäki astui saliin. 

Odotin tilaisuutta vesi (lue:kuohuviini) kielellä. Turussahan oli 10.9. leffapäivä ja Scandic Julia järjesti tällöin useamman ruokalajin maistelumenun, jossa jokaisessa ruokalajissa oli suklaata jossain muodossa mukana. Myös juomat oli tarkkaan valittu ja mikä mukavinta, viinien lisäksi myös olutta oli päässyt listalle. Leffana näytettiin maistelun ohessa itseoikeutetusti Pieni suklaapuoti. 

Mietin ensin, miten useamman ruokalajin tarjoilu mahtaa luonnistua häiritsemättä elokuvan katselua Kuinka sattuikaan, sehän meni kuin elokuvissa. Kaikki sujui muutenkin mahtavasti. Lisätään kehupuolelle ruuan lisäksi vielä pieni mutta hieno ele: ennakkoon ilmoittautuneiden lisäksi paikalle saapui muutamia, jotka halusivat vain katsella elokuvaa. Heille keittiömestari toi henkilökohtaisesti popcornit, talo tarjoaa. Pientä mutta kaunista. Ja sitten se ruoka:

Tonnikalaa & valkosuklaata 

Black Cottage Sauvignon Blanc

Amuse bouche, pieni alkupala joka herättää ruokahalun, virittää kuolasuonet ja mehevöittää makureseptorit. Keyvesti savustettua tonnikalaa, jonka seurana valkosuklaata tarjoiltuna hauskasta sardiinipurkin näköisestä astiasta. Ensimmäinen pala suuhun ja tiesin jo, että tästä tulee ikimuistoisen hienoa. Niin, ei se pelkkä maku vaan myös esillelaitto. Esteettistä elämystä ei kannata missään vaiheessa aliarvioida, kun on kyse ruuasta. Harmi että kuvausolosuhteet olivat sen verran pimeät meikäläisen lisäksi, etten päässyt ihan parhaita otoksia napsimaan. Enkä tietty halunnut häiritä ihmisiäkään. Mutta annokset olivat todella kauniita ja niiden esillelaittoon oli panostettu.

Paahdettu kukkakaalikeitto & suklaakrutonkeja

Preussens Gloria Riesling Trocken

Mistä lie idea tullut, omasta mielestäni yksi ruokailun ehdottomia helmiä. Harva tietää ja vielä harvempi arvaa, kuinka hyvin suklaa ja kukkakaali sopivat yhteen. Kukkakaaliin pieni paahto ja taas on pala taivasta lusikalla. Pöydässämme istui minulle vieras pariskunta: ilolla ja lähes huvittuneena seurailin, kun äijä imaisi keitot nokkaansa kuin muutaman vuoden puutteessa ollut muurahaiskarhu. Nosti sen jälkeen peukun pystyyn ja sai ymmärtävän katseen daamiltaan. Aion itse kehitellä ohjetta valmistamalla vielä hieman suklaisempia krutonkeja. Kohtalaisen rohkeasti keittiössä kuitenkin uskallettiin toteuttaa itseään, suklaa todellakin maistui joka puolella. Pointsit siitä.

Lammasta & raakasuklaata

Manvintners Pinotage

Erinomainen kastike. Hurmaava. Mukana minttua, mikäs sen parempaa kuin minttusuklaa. Lautasella oli lampaan lisäksi myös mustajuurta, kurpitsaa ja tuoreita keltavahveroita. Niin ja lampaan kypsyys oli erittäinkin onnistunut. Uuh. Tykkään, että sesonki oli huomioitu tässäkin.

Parsarisottoa, valkosuklaa beurre blanc & grillattua kampasimpukkaa

Preussens Gloria Riesling Trocken

Parhautta. Räjäytti tajunnan. Valkosuklaista voikastiketta olisi voinut vetää kaksin käsin ja vielä parilla lisäproteesilla. Sopivan napakaksi jätetty puuromainen risotto oli kaikkien taiteen sääntöjen mukaan valmistettu. Sivukorvalla kuulin vielä myöhemmin keittiömestarin itse valmistaneen kampasimpukat. Juuri sopiva kypsyys. Hauska ylläri annoksessa oli pieni lusikallinen hernepyreetä, joka napsahti kuin possulle otsatukka. Niin. Vaikka härski jätkä olenkin, en ihan lähtenyt keittiöön santsikierrokselle. En ihan. Järjestysmiehet raahasivat minut takaisin pöytään, tähän oli kuulemma osattu varautua.

Chili con carne ja kaakaota

Young's Double Chocolate Stout 

VVVJHKK = varsin vinkeä viritelmä ja herkullinen kaakaoineen kaikkineen. Perinteisen chili con carnen ainekset oli ripoteltu lautaselle uusissa muodoissa. Liha oli prässätty ja ihan tavallisista valkoisista tölkkipavuista ja chilistä oli tehty maistuva pyreen ja tahnan välimuoto. Sivuhuomautus: mistähän johtuu, että meikäläisen vatsa alkaa juuri nyt olla sopivan herkistynyt ottamaan vastaan erinäisiä makupaloja.        

Friteerattua vuohenjuustoa ja tummasuklaabalsamicoa

Muscat de Beaumes de Venise

Huh huh. Rakastan vuohenjuustoa ja yleensäkin rakastan friteerattuja juustoja. Tulevana jouluna keittiössäni valmistuu luultavasti jälleen piparipaneroitua paistettua valkohomeista, muttei siitä sen enempää. Jouluun on vielä aikaa. Annoksessa oli mukana viikunaa ja ihan järjetöntä tummasuklaabalsamicoa. No, jos se oli järjetöntä hyvällä tavalla, niin vielä yllättävämpää oli lautasella rapisevat lehtikaalisipsit. En olisi ihan heti itse keksinyt vastaavaa komboa, olin otettu. että joku muu keksi. 

Syysmarjoja, raparperia ja maitosuklaata

Muscat de Beaumes de Venise

Lasissa houkuttelivat erinäiset syksyiset marjat, joiden päällä oli suklaapallo. Tuo pallero oli valmistettu keittiössä liimaamalla kokoon kaksi suklaapallon puolikasta ja sisään oli heitetty suussa sulavat systemit raparperia, joka pienellä osumalla lähti valumaan marjojen päälle. Ihan jäätävä jälkkäri. Sanoinko jo, että täydellinen lopetus aterialle. Tämä viimeinen ruokalaji tarjoiltiin pöytään hieman ennen elokuvan loppumista, joten ruokien aikataulutuskin meni putkeen. 

Kiitokset ammattitaitoiselle salihenkilökunnalle ja keittiön viuluniekoille. Olen pahoillani niiden osallistumattomien puolesta, jotka eivät tajunneet käyttää tätä ainutlaatuista tilaisuutta hyväkseen. Aplodit ovat paikallaan. Niin ja maikkarikin kävi kuvaamassa fiilistelyä, kun olivat saaneet jostain vihiä. 

Lippuarvonta: Turun Ruoka- ja viinimessut

Kaksi lippua jaossa. Viimeinen osallistumispäivä on maanantai 26.9. jonka jälkeen suoritetaan arvonta. Otan yhteyttä voittajiin sähköpostitse, joten osoite pitää jättää kommenttikenttään. Tai jos olet bloggaaja, löydän sen profiilistasikin. Liput postitetaan viimeistään 28.9, joten vastaa sähköpostiini pikaisesti. Lipun voi saada myös minulta jonain päivänä messujen pääsisäänkäynnillä. Päivästä en tosin vielä tiedä. Osallistua voit jättämällä kommenttikenttään tarkoin valitsemasi kommentin. Sillä ei tosin ole merkitystä arvonnan kannalta.

Turun Ruoka- ja Viinimessut järjestetään 30.9.-2.10.2016. Messuilla on runsaasti lähiruokatarjontaa, uudistettu viinialue, kokkausnäytöksiä, olutpiha, tasting-tilaisuuksia ja vaikka mitä mielenkiintoista. Samaan aikaan järjestetään myös Turun Kirjamessut, johon pääse samalla lipulla. 

Nostetaanpa jotain hauskaa framille messuohjelmasta: 

Spiegelau-oluttasting. Spiegelaun osaamisaluetta on olutlasien suunnittelu. Tarkoin mietityt lasit on suunniteltu mm. vehnäoluille, stouteille ja ipoille. Tastingissa maistellaan kolmea olutta ja mietitään aromia, rakennetta ja tietysti myös lasin merkitystä. Hinta on 29€, johon sisältyy oluiden lisäksi kolme Spiegelaun olutlasia. Aika 1.10. klo 11. 

Fazerin lakritsi- ja viinitasting. Osallistuin leffapäivänä suklaiseen seitsemän ruokalajin maistelumenuun (josta myöhemmin juttua), jossa suklaa oli punainen lanka jokaisessa ruokalajissa. Jotain hauskaa hieman vastaavaa, muttei sinne päinkään, on luvassa Fazerin lakritsi- ja viinitastingissa. Tunnin kestävän makustelun hinta on 15€ ja juomien ja lakritsin lisäksi osallistujille jaetaan yllättävä lahjakassi. Aika: la 1.10. klo 12 ja 14.30. 

Pikaisesti vilkaisin näytteilleasettajaluetteloa ja sieltä poimin muutaman tärpin:

Birkkalan tila C/48b
Bistro Julienne C/30
Herkkujuustola C/92
Iloinen keittiö C/61
Kalaliike S. Wallin Oy C/121
Kolatun Juustola Oy C/23
La Tartufata C/97
Pernod Ricard Finland Oy C/49a
Pooki Foods C/64k
Rainingon luomutila C/64c
Myssyfarmi C/64b
Riihipuoti Oy C/64a
Tammiluodon viinitila C/114
Vakka-Suomen Panimo Oy D/28
Vinum Import Oy C/112


Messujen aukioloajat

• Pe 10-18
• La 10-18
• Su 10-17

Miksi Hesburgerin ranskalaiset maistuvat kuralle?

Aamutilitys: eniten v#@*ttaa monetkin asiat, mutta juuri tällä hetkellä erityisesti —»

Ranskikset Hesburger: peruna, muunneltu tärkkelys, riisijauho, tärkkelys, suola, nostatusaineet (E450, E500), sakeutusaine (ksantaanikumi), mausteuute (E100), rypälesokeri, auringonkukkaöljy. Valmistaja: Lamb Weston, Hollanti.

Vieläkö ihmettelette, miksi hesen ranskikset maistuvat kuralle? Siis oikeesti, riisijauhoja ja nostatusaineita. Jos mietitte, mihin näitä tarvii ranskiksissa, niin ei mihinkään. Tai siis nähtävästi tarvitaan, mutta pitäisikö. Veikkaisin, että hesen ranskalaiset ovat maksimissaan 70-80% perunaa. Tuleeko syödessä sellainen olo, että niitä voisi kutsua myös riisiranuiksi? No ei, mutta voisi tulla. Hesen viestintäpäällikkö Heini Santos kertoo, että riisijauhoja käytetään kuorrutteessa maun takia. Erikoinen strategia: halutaan tehdä pahoja ranskalaisia.

Mietin vielä, miten hesen ranut valmistetaan. Luulen, että epämääräisestä massasta, joka valetaan muoteissa etäisesti ranskalaisia muistuttaviksi tikuiksi. Mäkkärissä sentään viillellään kokonaista perunaa ja viillostikkuja sitten möhennetään rypsi-auringonkukkaseoksessa. Maussa sen huomaa. Laitahan vierekkäin hesen ja mäkkärin ranut ja maistele. Taidan pistää massaepäilystäni vielä Heinille kyselyn kuten myös hesen ranujen perunaprosenttiosuudesta.

Ja eikö Suomesta tosiaankaan löydy ranskisten valmistajaa, vaan käytetään jenkkifirma Lamb Westonia, joka valmistaa heselle ranut Hollannissa? Rehellisyyden nimissä, samaa firmaa käyttää myös mäkkäri ja burger king ja jälkimmäinen lotraa vielä palmuöljylläkin.

Niin että lopettakaa se meuhkaaminen siitä, syödäänkö hesellä aterioidessa ensin ranskikset vai hampurilainen (#hesegate). 

Ja jos ei kuluttajaa aliarvioitaisi, hese myisi rehellisesti ranskisten kaltaisia peruna-riisijauhotikkuja.

Ja kun nyt kerran mietitte, niin vastaus on ei, en käynyt eilen hesellä.

________________

Edit: Veikkasin hieman alakanttiin, sain juuri vastauksen Heseltä, että ranskisten perunaosuus on 86%. 

Mihin käyttäisin omenani?

Pallukoita on tänä vuonna paljon. Tiedän, että niitä kärrätään taas kaatopaikoille: voi kuinka koskee, kelle sen kertoisin, syvälle sydämeen sattuu. Kannattaisiko vaikka laittaa facebookiin viestiä, että meiltä saa tulla poimimaan tai hakemaan. Tarvitsijoita kyllä löytyy. Facessa on myös erinäisiä annetaan/lahjoitetaan -sivuja. 

Tai voi osasta tehdä jotain makoisaakin. Tässä muutama maistuva lempparini.

1. Tuunattu sinappi grillimakkaralle, Raasta omena ja purista raasteesta  nesteet pois. Sekoita joukkoon lempisinappiasi, savusuolaa ja runsaasti currya.

2. Puolukka-omenapiirakka. Aivan järjettömän hyvä ohje, jolla on osallistuttu kaurakilpailuunkin. Polkkapossun kestosuosikki,

3. Aprikoosi-omenahillo. Tätä kun tekee isomman satsin ja antaa sukulaisille myös, suosio on taattu. En ole antanut sukulaisilleni. Persoonallinen vivahde syntyy aprikoosista.

4. Omena-kanelikompotti ja ternimaitojuustoa. No tähän nyt ei varsinaisesti ihan hirveästi omenoita saa kulumaan, mutta maku laittaa isoisänkin vetämään leukoja ja mummon napatanssijoogaan.

5. Kaino Vienon amerikkalainen omenapiirakka. Ei kai tästä sen enempää. Parempaa saa hakea.

6. Omena-currysilakat. Omenaa voi ja pitääkin käyttää myös suolaiseen ruuanlaittoon. Huippuohje ja jotain vaihtelua niihin ikuisiin tomaattikastikkeessa lilluviin uunisilakoihin.

7. Coleslaw. Ei coleslawta ilman omenaa. Perusresepti, 100% hyvää.

8. Punaviini-omenakastike. Hittisoosi vaikka porolle tai hirvelle. Mukana rosmariinia, karpaloa, katajanmarjaa, mustaviinimarjahyytelöä ja jotain muutakin. Kastikemies on puhunut.

Corn-gratulations: muheva maissi-katkarapukeitto

Maissi. Ah, tuo asteekki-jumalten keltainen kulta, jota myös paljolti possuille rehuna syötetään, kirvoittaa sian kuin sian epätodelliseen kurkkulaulun ja oopperan välimaastoon. Kuulisittepa. 

Tanssahdellessani laulamisen ja maissinkeittelyn aikana elämäniloisesti kirjahyllyn ohitse huomasin pitkäaikaisen keittokirjalempparini Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta. Näkisittepä. Tanssahteluni. 

Hemmetti, on se vaan vieläkin hieno kirja. Pitää nyt oikein nostaa eräs jo kymmenen vuotta sitten julkaisemani hieno resepti, joka on ammennettu kirjan opeista. Koska tölkkimaissia ei meikällä sattunut olemaan, keitin kaapista pari tähkää ehtaa tavaraa. Voi ryydänä ryydänä ryydänä.

Muheva maissi-katkarapukeitto

1 tölkki maissinjyviä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 iso sipuli
reilu kourallinen tuoretta basilikaa
250 g katkarapuja
sokeria
omenaviinietikkaa
worchestershire-kastiketta
suolaa
pippuria
cayannepippuria
vettä

Freesaa sipuleita hetki ja lisää tomaattimurska. Lisää hieman vettä. Keittele jonkin aikaa ja lisää muut aineet katkarapuja ja maisseja lukuunottamatta. Sekoittele ja pöristele hellan ympärillä. Keittele hieman kokoon. Maistele ja lisää mausteita. Surraa tehotikulla keitos tasaiseksi. Lisää maissit. Keittele vielä hetki ja lisää ihan lopuksi katkaravut.

Yours truly - salkopapuja ja lehtikaalia valkosipulin ja sitruunan kanssa

"Hei arvoisa Possu, onko sinulla jokin suosikkiresepti lehtikaalille, jonka haluaisit jakaa kanssani? En enää tiedä, mitä tuolla kaikella määrällä tekisin ja roskikseenkaan en haluaisi heittää. Tarvisin todellakin apua. - Yours truly, Minna"

Hei Minna (ja muut myös). On kyllä! Lehtikaali-fetasalaatti ja vehnäolutvinegretti on vähintäänkin toimiva yhdistelmä. Eikä lehtikaali-sardiinisalaattikaan pahaa ole. Lehtikaalisipsit on aina varma valinta katkarapu-lehtikaaliwrapeista puhumattakaan. Mutta viime aikoina olen valmistanut useampaan otteeseen lehtikaalihässäkän, jota olen tehnyt niin tapaspöytään kuin perunamuusin ja sienikastikkeenkin lisuriksi. Helppoa, hyvää, nopeaa, maistuvaa, parhauttta.

Salkopapuja ja lehtikaalia valkosipulin ja sitruunan kanssa

salkopapuja
lehtikaalia

2 kynttä valkosipulia

sitruunamehua
kasvismargariinia
muskottipähkinää
suolaaa

Keitä salkopapuja suolavedessä 4-6 minuuttia koosta riippuen. Poista lehtikaaleista paksut lehtiruodit ja revi muutenkin hieman pienemmiksi. Freesaile pannulla muutama minuutti käännellen. Pilko valkosipulit ja lisää pannulle mukavan rasvanokareellisen kanssa. Lisää myös pavut, paista hetki ja purista päälle sitruunalohkosta mehu. Mausta muskottipähkinällä ja suolalla.   

Leffapäivä 10.9. Turussa: Scandic Julian suklainen maistelumenu

Koko Turun kaupunki muuttuu 10.9.2016 suureksi elokuva-areenaksi. On ulkoilmanäytöstä, sisäilmanäytöstä, kauhua, draamaa, kellopelejä, appelsiineja, korkeita korkoja, musikaaleja ja ties mitä. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin kattaus järjestetään kuitenkin Scandic Julian Å salissa, jossa leffana pyörii Pieni Suklaapuoti. 

Kulinaristin näkökulmasta Scandicin kattauksesta helmen tekee se, että leffan yhteydessä tarjoillaan useamman ruokalajin maistelumenu, jossa suklaa on jotenkin esillä jokaisessa ruokalajissa. Keittiömestari Mervi Lähteenmäki kertoo, että pelkästään hyvään ruokaan ei kuitenkaan tarvitse tyytyä. Esteettinen elämys esillepanoineen tulee olemaan huikea ja rajoja rikkova. Kylmät väreet ja suuauki-fiilis muutenkin kuin pelkästään ruokaa maistellessa on joka hetki läsnä. 

Ja hei, onhan tää ihan älyttömän siisti juttu, aika harvoin tulee vastaan tällaisia. Joillekin suklaa vaikkapa pääruuassa saattaa kuulostaa hieman vieraalta, mutta niin kuulostaa suomalainen kansanveisuukin. Silti sitä harrastetaan hilpeissä porukoissa ympäri Suomea harva se lauantai-ilta. Puhumattakaan likilegendaarisista cokisnakeista, joita harrastetaan vain kerran kymmenessä vuodessa. 

Missä: Scandic Julian Å salissa, Eerikinkatu 4, Turku
Milloin: 10.9.2016 kello 19
Hinta: 34€
Kenen kanssa: Makeiden ja makeansuolaisten ihmisten, Juliette Binoche ja Johnny Depp
Mitä katsellaan: Pieni suklaapuoti (draama, 121 min)
Mitä syödään:

Amuse bouche: Tonnikalaa & valkosuklaata
Lammasta ja raakasuklaata
Paahdettu kukkakaalikeitto & suklaakrutonkeja
Parsarisottoa, valkosuklaa beurre blanc & grillattua kampasimpukkaa
Chili con carne & kaakaota
Friteerattua vuohenjuustoa & tummasuklaabalsamicoa
Syysmarjoja, raparperia & maitosuklaata

Mistä varataan: +358 2 336 02132 tai täältä.

Jos mä oisin sä, kävisin heti varaamaassa itselleni paikan tapahtumaan.

Kurkkua myöten täynnä

Viipaloin leikkuulaitteella äitini kanssa avomaankurkkuja, kun lankapuhelin soi.

- "Älä sitten koske mandoliiniin sillä aikaa, kun äiti puhuu."

- "En tietenkään", vastaan.

Hetken päästä veri lentää ja pikkurillini pää roikkuu enää vain puolittain kiinnittyneenä. Yritän laittaa tapahtuman koiramme syyksi, mutta hankalaa se on, sillä äitini tietää, ettei meillä ole koiraa. Jo tutuksi tullut lääkäri tikkaa taas vaihteeksi terveyskeskuksessa. 

No, tästä on jo aikaa vuosia. Mutta onhan kurkkujen leikkaaminen hauskaa puuhaa pikkupojan mielestä, jos ei isonkin. Pojallani (7v.) on harjoituspuukko. Sen kanssa on veistelty niin kaarnalaivoja kuin avomaankurkkujakin. Tällä kertaa olin kuitenkin veistelemässä leipurin tyttären opissa. 

Huomautuksena: kuvassa en ole minä Spiderman-paidassani.

Maustekurkkujen maustesekoituksen voit tehdä itsekin, mutta helpoin tapa säilöä on käyttää Hilloxia. Lisäksi tarvit etikkaa, sokeria, vettä, kruunutilliä, piparjuurta, valkosipulia ja mustaherukanlehtiä. Ehkä johonkin purkkiin myös hitusen chiliä ja neilikkaa. Jos et kuitenkaan halua käyttää valmista maustesekoitusta, tarvitset maustepippureita, sinapinsiemeniä, karkeaa merisuolaa, valkosipulijauhetta ja säilöntäainetta. 

En ala sen enempää heittelemään ohjetta mittasuhteineen kehiin, pussin kyljestä löytää. Helppoa se kuitenkin on ja aikas vaivatontakin. Ja mikäli tilaa riittää, onhan se aika ihanaa, kun on erilaisia kurkkuja odottamassa mielin määrin, yllin kyllin, halujen mukaaan ja yleensä vielä vähän enemmänkin. 

Valmista puhtaisiin lasipurkkeihin. Pohjalle pala piparjuurta, valkosipulia ja mustaherukanlehti. Sitten kurkkuviipaleita, kruunutilliä, mustaherukanlehti, piparjuuri, valkosipuli, viipaleet jne. Päälle vielä mustaherukanlehti, piparjuuripala ja ympyrään kierrettyjä tillinvarsia pitämään viipaleet pinnan alla. Sitten purkki täyteen säilöntänestettä. Tekeytymiseen menee kuukausi jopa parikin, mutta maistelun voi aloittaa jo parin viikon päästä. Kun eihän sitä kuitenkaan malta.